Israel-studio 65: Euroviisuista Israel-vihan areena
31.5.2025 | Israelin euroviisukappaleen esittänyt 24-vuotias Yuval Raphael selvisi kuin ihmeen kaupalla Hamasin 7/10 hyökkäyksestä tekeytymällä kuoliaaksi murhattujen ystäviensä ruumiiden alle. Sen sijaan, että Yuvalia kohtaan olisi osoitettu myötätuntoa, hänen tarinansa ja laulunsa leimattiin poliittiseksi propagandaksi. Laajalti levinneestä Israel-vihasta huolimatta Israel voitti yleisöäänestyksen, mutta jäi tuomariäänin kokonaiskisan kakkoseksi. Risto Huvilan vieraina laulaja ja laulunopettaja Jenny Liebkind ja Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston jäsen Ariel Nadbornik."
Eikö sitä pitäisi hieman alkaa hillitsemään Israevihaa. Alkaa menemään jo rasismin puolelle tuollainen meuhkaaminen. Rasismia se on sekin juutalaisvastaisuus, mikä vasemmiston leiristä tulee. Kuinka moni meistä tietää oikeasti mitä siellä Gazassa tapahtuu kun sieltä ei saa mistään riippumattomista lähteistä tietoa.
Ei Hamas ole mikään luotettava tietolähde ja Gazan terveysministeriö on sen alainen.
Ehkä olisi hieman syytä hillitä sitä Israelvihaa, ja antaa riippumattomien kansainvälisten tuomioistuinten tutkia ennen kuin hutkitaan.
Israelviha, rasismia?
10
175
Vastaukset
- Anonyymi
Kuinkahan paljon tulee väärää uutisointia Israelia vastaan. Kaikki propakanda uskotaan kritiikittä ja tämän virheellisen uutisoinnin pohjalta Israelia vihataan.
Israelin armeija kiisti tulittaneensa siviilejä avustuspisteillä Gazassa
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011271380.html- Anonyymi
Ei Raamattuun ole suotta kirjoitettu Israelista:
"Te joudutte kaikkien kansojen vihattavaksi."
Kyse on perimmiltään hengellinen, saatanan ja Jumalan välisestä taistelusta. Sielunvihollinen on aina pyrkinyt estämään Jumalan suunnitelmien toteutumisen. Paratiisista alkaen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Raamattuun ole suotta kirjoitettu Israelista:
"Te joudutte kaikkien kansojen vihattavaksi."
Kyse on perimmiltään hengellinen, saatanan ja Jumalan välisestä taistelusta. Sielunvihollinen on aina pyrkinyt estämään Jumalan suunnitelmien toteutumisen. Paratiisista alkaen.Tai sitten vain vasemmistolaisesta ideologiasta.
Jo Venäjällä oli 1800-luvulla pogromeja juutalaisia vastaan. Juutalaisia vainottiin ja karkoitettiin.
Neuvostoliitto jatkoi samaa perintöä ja nykyinen vihervasemmisto on omaksunut näkemyksensä juuri noista Neuvostoliiton aikaisista termeistä, kananmurhasta, apartheid-politiikasta ja palestiinalaisten maan miehittämisestä, ja juutalaisten ylivallasta.
Aikoinaan jo Ohrana käytti noita termejä, keksi "Siionin vanhinten pöytäkirjan" ja KGB omaksui ne itselleen ja levittää samaa propagandaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten vain vasemmistolaisesta ideologiasta.
Jo Venäjällä oli 1800-luvulla pogromeja juutalaisia vastaan. Juutalaisia vainottiin ja karkoitettiin.
Neuvostoliitto jatkoi samaa perintöä ja nykyinen vihervasemmisto on omaksunut näkemyksensä juuri noista Neuvostoliiton aikaisista termeistä, kananmurhasta, apartheid-politiikasta ja palestiinalaisten maan miehittämisestä, ja juutalaisten ylivallasta.
Aikoinaan jo Ohrana käytti noita termejä, keksi "Siionin vanhinten pöytäkirjan" ja KGB omaksui ne itselleen ja levittää samaa propagandaa.Niin ja tämän propagandan seurauksena monet sotkevat kätensä Israelin lasten vereen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja tämän propagandan seurauksena monet sotkevat kätensä Israelin lasten vereen.
Juuri uutisissa kerrottiin, että Kamerunissa on yli 300000 ihmistä nälkäkuoleman partaalla, mutta ei sellainen kiinnosta vihervasemmistoa lainkaan. Vain Gazan hätä merkitsee heille jotakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri uutisissa kerrottiin, että Kamerunissa on yli 300000 ihmistä nälkäkuoleman partaalla, mutta ei sellainen kiinnosta vihervasemmistoa lainkaan. Vain Gazan hätä merkitsee heille jotakin.
Kyllä me haluamme auttaa kaikkia kärsiviä ihan yhtä lailla - myös israelilaisia.
Mutta oletko sinä valmis osoittamaan sympatiaa gazalaisia WCNSF -lapsia? Heitä on arviolta nyt jo noin 17 000.
Wounded Child, No Surviving Family (WCNSF) eli Haavoittunut Lapsi, jolla ei ole elossa olevia perheenjäseniä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten vain vasemmistolaisesta ideologiasta.
Jo Venäjällä oli 1800-luvulla pogromeja juutalaisia vastaan. Juutalaisia vainottiin ja karkoitettiin.
Neuvostoliitto jatkoi samaa perintöä ja nykyinen vihervasemmisto on omaksunut näkemyksensä juuri noista Neuvostoliiton aikaisista termeistä, kananmurhasta, apartheid-politiikasta ja palestiinalaisten maan miehittämisestä, ja juutalaisten ylivallasta.
Aikoinaan jo Ohrana käytti noita termejä, keksi "Siionin vanhinten pöytäkirjan" ja KGB omaksui ne itselleen ja levittää samaa propagandaa.Juutalaisia on vainottu läpi historian, mutta... Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että siihen voisi olla joku ihan oikea syykin heidän toiminnassaan, tai useita syitä? Onko väitettyjen syiden (esim. koronkiskonta) todenperäisyyttä koskaan todella puolueettomasti tutkittu, vai onko ne ohitettu? En ole koskaan nähnyt puolueetonta tutkimusta väitetyistä syistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri uutisissa kerrottiin, että Kamerunissa on yli 300000 ihmistä nälkäkuoleman partaalla, mutta ei sellainen kiinnosta vihervasemmistoa lainkaan. Vain Gazan hätä merkitsee heille jotakin.
"Juuri uutisissa kerrottiin, että Kamerunissa on yli 300000 ihmistä"
Karmeaa. Mutta Gazan tilanne on vielä synkempi.
Punaisen ristin mukaan 93 prosenttia Gazan 2,1 miljoonasta asukkaasta kärsii vähintään kriisitason ruokaturvattomuudesta. Tämä on lähes 2 miljoonaa ihmistä.
https://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/nalanhata-uhkaa-lahes-jokaista-lasta-gazassa/
- Anonyymi
Puolueetonta tietoa löytyy. Kannattaa käydä lukemassa Punaisen Ristin ja Unisefin sivuja. Tässä Pelastakaa Lapset järjestön edustajan kommentti:
– Tämä on tietoisesti aiheutettu humanitaarinen katastrofi. Lapsia näännytetään nälkään Israelin viranomaisten asettamassa täydellisessä saarrossa. Meillä on ruokaa, meillä on tarvittavaa apua ja tiedämme, miten lasten aliravitsemusta hoidetaan, mutta emme pääse toimittamaan apua perille. Ruokaa, vettä ja lääkintäapua on valmiina, mutta tarvikkeet on pysäytetty rajalla. Perheet joutuvat syömään eläinten rehua ja lehtiä sekä ryhtymään käsittämättömiin ja epäinhimillisiin toimiin selviytyäkseen. Kyse ei ole siitä, etteikö apua olisi – vaan siitä, ettei sitä anneta viedä perille, sanoo Pelastakaa Lasten Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Itä-Euroopan aluejohtaja Ahmad Alhendawi. - Anonyymi
Juutalaiset ristiinnaulitsi Jeesuksen sapattirikkomuksista.
Siitä seurasi kirous.
Jos niin ei olisi, antaisiko Jumala silmäterän joutua polttouuneihin.
Kyseessä on hylkiö, josta vain jäännös pelastuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä751400Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2431289Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1521086Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2551068- 51775
- 65764
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62737Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39718Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44681- 30637