Nyrkkeilyliiton uusi 2. sihteeri on mies josta ei ole ainuttakaan valokuvaa:
Baltic Boxing Uncle Augustin.
Ikinä ei ole mistään julkisesta virasta äänestetty näin värikkäällä joukolla. Äänensä saivat kuuluviin pimeästä viinasta sokeutunut entisen show-nyrkkeilijän veli, käytettyjen autojen kauppias, 39-vuotias perheenisä joka on joskus paininut, kahdeksan konkurssia tehnyt nyrkkeily-yrittäjä sekä tukku muita ihmisiä.
Nyt kun apulaissihteerin paikan sai BBU Augustin niin on spekuloitu että Nyrkkeilyliiton uunituore tv-sopimus Iltasanomien kanssa heitetään roskiin. Apulaissihteeriä kun ei saa kuvata missään yhteydessä. Lisäksi on jo tihkunut tieto että iso osa leiritykseen varatuista rahoista käytetään Juuka-Natasenaukea välisen maantien kunnostukseen ja uuden laiturin rakentamiseen Emakon rannalle.
Lisäksi jo ennen äänestystä huomattavan moni toimija sekä entiseksi sellaiseksi luokiteltava on saanut baarijakkarasta munille. Täysin uusi pahoinpitelymuoto on siis yleistynyt. Ensimmäisenä tekniikkaa aikoi käyttää Roger Helenius Münchenissä 2009, tuolloin kuitenkin jakkara riistettiin käsistä. Kodin kuoli joidenkin huhujen mukaan kyseiseen tekniikkaan Berliinissä pyrkiessään värväytymään Ukrainan sotaan venäläisten puolelle. Lyöjästä ei ole mitään tietoa.
Mitä seuraavaksi? Ja mitä ajatuksia uudesta sihteeristä?
Nyrkkeilyliiton uusi 2. sihteeri: Jälkipuinti
4
209
Vastaukset 4
- Anonyymi
Seuraavaksi täytynee hyväksyä se tosiasia, että Nyrkkeilyliitto ratifioi BBU-liiton osaksi toimintaansa, ja näitä sanktiomaksuja alkaa sadella vähän jokaisen postiluukusta. Valitettavasti. Kuitenkin sillä rajoituksella, että Lammi saa pysyä tapahtumista poissa. Jos yrittää liiton kokoukseen, niin heti baarijakkaraa munille.
Noin muuten uusi sihteeri on ainakin strategisesti hyvä valinta, koska Selesmaata tarvitaan enemmän managerointipuolella tämän Angolan koltiaisen kanssa, ja ilman lukulasejaan hän ei pystyisi liiton kokouksessa lukemaan paperin paperia. - Anonyymi
Pahimmillaan voi käydä niin että Liiton tilat siirtyy "vahingossa" BBU:n haltuun ja ukko alkaa periä järjettömiä tilavuokria Liitolta. Rahoja siirrellään taskusta toiseen ja Liitto velkaantuu, lopuksi Baltic Uncle Augustinilla on järjetön hirsipalatsi Pielisen rannalla ja Maunulan väestönsuojakin ulosmitataan.
- Anonyymi
Maunulaan tulee ensi vuonna parvekeremontti ehkä (tekijät EIVÄT ole BBU-liitosta), mutta ulosmittausta on turha odottaa.
Turunen tuskin sulattaisi tuota, että entinen homoseksuaali tarkkailukarjakko ostaa ison pytingin ja luulee olevansa joku Karjalan Kingi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 561029
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21862- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔56782Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50648
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14575- 35570
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.74566Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120546- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513