Paavali ei tehnyt uudelleen kasteita

Paavali noudatti Raamattua yksi kaste periaatetta ja kastoi perhekunnittain.

"Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan."
67274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Antinomismi eli laittomuuden oppi, perustelee synnin tekemisen hyväksyttävyyttä raamatulla, käyttäen Davidia ja Salomoa ja muita raamatussa mainittuja syntiä tehneitä ihmisiä, lupana saada tehdä syntiä.

Alla lainaus SRON sivuilta.
http://www.sro.fi/raamattuopisto/index.php?page=sanoma
"Vain evankeliumi antaa uskovalle ihmiselle voiman pyhitykseen.
Julistus voi vääristää myös evankeliumin turhentamalla sen hinnan, joka on Jumalan ainoan Pojan kärsiminen ja kuoleminen ihmisten syntien rangaistukseksi Jumalan lain vaatimuksen mukaisesti ja jonka Jumala on itse maksanut. Ilman lakia ei ole evankeliumiakaan. Myös lain turhentaminen ja kumoaminen (antinomismi) ihmisen luontaisen uskonnollisuuden toisena perusilmentymänä on torjuttava. Evankeliumin tulee olla julistuksessa ja opetuksessa hallitsevana.

Niin tekevät monet muutkin, ja sen vuoksi monet seurakunnat ovat voimattomia ja vailla Jumalan siunausta.


Seurakuntavirat ja raamatun vaatimukset paimenen tehtävään:

1.Timoteuksen kirje 3:1 Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
3:2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,

Äänestä

Job 8:4: "Jos lapsesi tekivät syntiä häntä vastaan, niin hän hylkäsi heidät heidän rikoksensa valtaan."

Ps 51:4: Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi."

Jer 3:25: "Maatkaamme häpeässämme, ja häväistyksemme peittäköön meidät, sillä Herraa, meidän Jumalaamme, vastaan me olemme syntiä tehneet, me ja meidän isämme, hamasta nuoruudestamme tähän päivään asti, emmekä ole kuulleet Herran, meidän Jumalamme, ääntä.""

Hepr 12:4: "Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,"

Äänestä

Paavali piti lahkolaisuutta eksytyksenä ja syntinä.

Äänestä
  • Paavali ei tarkoittanut niitä, joita nykyään pidetään lahkoina.
    Nykyisinkin todellisia Kristuksen opetuslapsia pilkataan lahkoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Paavali ei tarkoittanut niitä, joita nykyään pidetään lahkoina.
    Nykyisinkin todellisia Kristuksen opetuslapsia pilkataan lahkoksi.

    Gal.5:20..sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset...ERISEURAT, LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa.

    Norjalainen homomies Olseni perusti Suomeen 40 ens. hell.srk.

    Ensin Helsinkiin v. 1920 ja sitten muualle maahan aina Haapavedelle asti, missä kävi ahkerasti.

    v. 1925 mies tuomittiin homostelusta seurakunnan poikien kanssa 6 kk vankilaan ja karkotettiin Norjaan.

    Äänestä

Samoin Lyydian perhekunnan ja vanginvartijan perhekunnan. Ketään perheenjäsensä ei jätetty kastamattomaksi tähän maailmaan minkän syyn vuoksi.

Ap. t. 16:15

ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Hän sanoi sitten meille: "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." Hän vaatimalla vaati meitä tulemaan.

Ap. t. 16:33

Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

Äänestä
  • Keskellä yötä ei vauvoja herätelläkasteelle.

    Äänestä

  • Paavali meni Filippiin evankeliumia julistamaan.

    9 Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä".
    10 Ja kun hän oli nähnyt sen näyn, niin me kohta tahdoimme päästä lähtemään Makedoniaan, sillä me käsitimme, että Jumala oli kutsunut meitä julistamaan heille evankeliumia.
    11 Kun nyt olimme purjehtineet Trooaasta, kuljimme suoraan Samotrakeen, ja seuraavana päivänä Neapoliin,
    12 ja sieltä Filippiin, joka on ensimmäinen kaupunki siinä osassa Makedoniaa, siirtokunta. Siinä kaupungissa me viivyimme muutamia päiviä. ( Apt 16)

    " sillä me käsitimme, että Jumala oli kutsunut meitä julistamaan heille evankeliumia."

    Ja sitä Paavali julisti.

    13 Ja sapatinpäivänä me menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille.
    14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
    15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
    ( Apt 16)

    Tyatiran kaupungista tullut Lyydia ja kuulemassa olleet naiset saivat kuulla evankeliumin ja uskohan tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Filippin kaupunki oli joen varrella, joten naisten kastaminen uskoon tulemisen jälkeen voitiin hoitaa.

    Samoin Filippin vanginvartijan osalta.
    Hän ja hänen perheväkensä saivat kuulla evankeliumin julistettuna ja he tulivat uskoon ja heidät kastettiin.

    30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
    31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
    32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
    33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
    34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi. ( Apt 16)

    Kaste ei tapahtunut vanginvartijan asunnossa, vaan evankeliumin julistaminen tapahtui vanginvartijan kodissa ja sen jälkeen vanginvartija vei yöllä heidät pois kotoaan paikkaan, jossa haavat pestiin ja kaste tapahtui. Filippin kaupunki oli joen varressa.

    Jumala vaikutti uskon evankeliumin kuulemisen kautta kaikille vanginvartijan kodissa kuulemessa olleille.

    Ja oli syytä iloita, kun kaikki kuulijat olivat tulleet uskoon.

    Evankeliumin kuuleminen vaikutti uskon.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Matt 22:29:

"Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."

Mark 12:24:

"Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?"

Äänestä
  • Niinpä, mitä Raamattu ilmoittaa Jumalan voimasta?

    16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
    17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta". ( Room 1)

    17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
    18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1Kor 1)

    Jumalan voima on siis pelastuksen evankeliumi, sen kuuleminen vaikuttaa kääntymyksen.

    19 Ne, jotka olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa muille kuin ainoastaan juutalaisille.
    20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
    21 Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
    22 Ja sanoma heistä tuli Jerusalemin seurakunnan korviin, ja he lähettivät Barnabaan Antiokiaan.
    23 Ja kun hän saapui sinne ja näki Jumalan armon, niin hän iloitsi ja kehoitti kaikkia vakaalla sydämellä pysymään Herrassa. ( Apt 11)

    Herran käsi oli heidän kanssaan - Jumalan voima oli heidän kansaan evankeliumin julistamisen myötä.

    Hyvinkin ihminen eksyy, ellei ole kuullut pelastuksen evanekiumia, eikä täten Kristuksen sana ole hänessä silloin pysyväisenä.

    "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
    9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
    11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
    12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
    13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
    ..
    17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
    ( Room 10)

    15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
    16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. ( Kol 3)

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Perustuu kokemukseen.
Lahkolaisuus tekee sokeaksi.

Äänestä

Perhekuntia kastettiin vain silloin kun koko perhekunta oli tullut uskoon.
Kun tutkit olosuhteita, joissa perhekunta kastettiin, niin heillä ei voinut olla vauvoja mukana.

Äänestä
  • Kastamalla tehdään Jeesuksen opetuslapsia, joille kasteen jälkeen opetetaan käskyt. Kasteessa saatu syntien pesu ja Pyhän Hengen saamisen mahdollistaa opetuksen oikein ymmärtämisen.

    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin (sillä hetkellä) te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
    39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kastamalla tehdään Jeesuksen opetuslapsia, joille kasteen jälkeen opetetaan käskyt. Kasteessa saatu syntien pesu ja Pyhän Hengen saamisen mahdollistaa opetuksen oikein ymmärtämisen.

    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin (sillä hetkellä) te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
    39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne.

    Ensin kaste syntien pois pesemiseksi ja sitten käskyjen opetus on Jeesuksen järjestys.

    Matt.28
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ensin kaste syntien pois pesemiseksi ja sitten käskyjen opetus on Jeesuksen järjestys.

    Matt.28
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Miten vauvakastelija lukeee: "Kääntykää ja..."

    Äänestä

Totuus hengellisestä sokeudesta.

Jes 29:9:

"Hämmästykää ja ihmetelkää, tuijottakaa sokeiksi itsenne ja sokeiksi jääkää! He ovat juovuksissa, vaikkeivät viinistä, hoipertelevat, vaikkeivät väkijuomasta."

Jes 42:18:

"Te kuurot, kuulkaa, ja te sokeat, katsokaa ja nähkää."

Jes 42:19:

"Kuka on sokea, ellei minun palvelijani, ja kuka niin kuuro kuin minun sanansaattajani, jonka minä lähetän? Kuka on niin sokea kuin minun palkkalaiseni, niin sokea kuin Herran palvelija?"

Äänestä

Olisi se inhimillisesti mahtavaa jos opit ja armovarkaus pelastaisi.
Täytyy luottaa niihin.

Äänestä

Ihminen kastetaan uudelleen kristittyjen upotuskasteella.

Paavali kastoi uudelleen oikealla kasteella!
Tämän jälkeen ihmiset saivat Pyhän Hengen kasteen!

Apostolien teot:
19:1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
19:3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

Äänestä
  • Jeesus oli kastettu Johanneksen katseella.
    Jeesus ei tosin puhunut kielillä kasteen jälkeen.

    Äänestä

  • Pakkovauvakaste ei ole Raamatullinen kaste.
    Sillä liitetään ihminen PAKOLLA kirkollisveron maksajaksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jeesus oli kastettu Johanneksen katseella.
    Jeesus ei tosin puhunut kielillä kasteen jälkeen.

    Sitä ei kielletäkään.
    Pyhä Henki tuli maailmaa kun Jeesus lähetti Hänet maan päälle taivaaseen noustuaan. Pyhän Hengen saamisen merkinä ilmenee kielillä puhuminen ensimäisestä helluntaista alkaen. Tätä tapahtuu Helluntaiseurakunissa nykyäänkin ja siitä he ovat saaneet nimensäkin "helluntailaiset"

    Vesikaste on eri kuin Pyhän Hengen Kaste.

    Luuk. 3:
    16. Johannes vastasi kaikille ja sanoi: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tulossa minua väkevämpi, jonka kenkien nauhojakaan en kelpaa avaamaan. Hän kastaa teidät Pyhässä Hengessä ja tulessa.
    Joel 3:12; Joh. 1:26-27; Ap. t. 1:5; Ap. t. 1:8; Ap. t. 13:25; 1. Kor. 12:13

    Äänestä

Evankeliumi on tärkein. Ilman evankeliumin uskomista ei ketään voi kastaa.
Johanneksen kasteen jälkeenkin uudelleen kastettiin.

1. Kor. 1:
17. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
Ap. t. 9:15; 1. Kor. 2:1; 1. Kor. 2:4; Gal. 6:14

1Äänestä
  • Matt.28
    18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Jeesus lähetti oikeat apostolinsa kastamaan kaikki kansat omikseen, myös pakanakansat.

    Kastamalla tehdään kristittyjä.

    Käännyttämällä tehdään lahkolaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Matt.28
    18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Jeesus lähetti oikeat apostolinsa kastamaan kaikki kansat omikseen, myös pakanakansat.

    Kastamalla tehdään kristittyjä.

    Käännyttämällä tehdään lahkolaisia.

    Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että kastamalla tehdään kristittyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että kastamalla tehdään kristittyjä.

    Kastamalla ja opettamalla

    Äänestä

Mikä ero on uskovien uudestikasteella adventisteilla ja helluntailaisilla ?

Äänestä
  • Ilmeisesti se mikä on oikea kastepäivä viikossa.

    Äänestä

  • Jenkkilahkot eivät ole oikeita kristittyjä, vaan antikristillisiä lahkoliikkeitä, jotka pyrkivät käännyttämään kristityt omiin lahkoihinsa.
    Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään. Viedän luolastoon, eikä pois päästetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Jenkkilahkot eivät ole oikeita kristittyjä, vaan antikristillisiä lahkoliikkeitä, jotka pyrkivät käännyttämään kristityt omiin lahkoihinsa.
    Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään. Viedän luolastoon, eikä pois päästetä.

    Helluntailaisus on tullut Jerusalemista, alkaen ensimmäisestä helluntaista, siitä he ovat saaneet nimensäkin.

    Heluntailaisuus perustuu Kristukseen ja Hänen ilmoitukseen ihmisille Raamattuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Helluntailaisus on tullut Jerusalemista, alkaen ensimmäisestä helluntaista, siitä he ovat saaneet nimensäkin.

    Heluntailaisuus perustuu Kristukseen ja Hänen ilmoitukseen ihmisille Raamattuun.

    Helluntailiikkeen eli Pentecostalismuksen perusti Amerikkalainen homomies.

    Äänestä

toinen helluntai -toinen henki -toinen kaste -toinen herra

Äänestä
  • Johanneksen kasteella kastetut kastetiin uudelleen Kristuksen kasteella.
    Raamattu ilmoittaa selvästi, että vain uskoon tulleet kastetiin kun he itse pyysivät kastetta.

    Äänestä

Mikä on kastekoulutuksen tarkoitus ja päämäärä ?
Eipä Raamatussa ollut sellaista.

Äänestä
  • Helluntailaisuus on Amerikassa perustettu antikristillinen lahkoliike.

    Kastamalla tehdään kristittyjä.

    Käännyttämällä tehdään käännynnäisiä, kuten helluntailaisia, mormoneita, jehovantodistajia ja adventintodistajia.

    Äänestä

  • Jos kastekouluuksen pitää Raamattua tunteva kastettu ihminen, niin hän voi tietää mitä kaste tarkoitaa.

    Kaste ei ole sakrametti tai rituaali, kuten se on katolisissa kirkoissa ja sen tytärkirkossa.
    Luther oli katolinen munkki joka perusti ihan oman version katolisesta kirkosta ulkoisine muodollisuuksineen ilman Raamatun edellyttämää mielen muutosta, kääntymistä. Parannuksen tekoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Jos kastekouluuksen pitää Raamattua tunteva kastettu ihminen, niin hän voi tietää mitä kaste tarkoitaa.

    Kaste ei ole sakrametti tai rituaali, kuten se on katolisissa kirkoissa ja sen tytärkirkossa.
    Luther oli katolinen munkki joka perusti ihan oman version katolisesta kirkosta ulkoisine muodollisuuksineen ilman Raamatun edellyttämää mielen muutosta, kääntymistä. Parannuksen tekoa.

    Kaste on nimenomaan sakramentti siinä mielessä että Kristukseen liitetään siinä.

    Äänestä

Onko uudelleen kaste käännytyskaste ?

Äänestä
  • Helluntailaisten kristityksi kastetulle tekemä anabaptistinen uudestikaste on käännynnäiskaste eli proselyyttikaste helluntailaiseksi.

    Äänestä

Pentecostalismi on antikristillinen kristinuskon kanssa kilpaileva uskonliike, kristinuskon piraattiversio.

Äänestä
  • Soita 112 ja kerro ongelmasi.

    Äänestä

Se on ainakin varmaa että lahkot tekevät käännynnäisiä.
Mutta miten ?

Äänestä
  • Kuten Luher opetti seuraajilleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kuten Luher opetti seuraajilleen.

    Luther sokaisi oppilaansa ja heidän ymmärryksensä nukahti pimeyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kuten Luher opetti seuraajilleen.

    Luther tuomitsi oppimisvaikeuksista kärsivät Perkeleen omiksi

    Tärkein (?) oppi-isämme Martti Luther kykeni sitten kyllä myös  brutaaliin ja raakalaismaiseen kielenkäyttöön ja ajatteluun. Esimerkiksi Vähän katekismuksen esipuheessa hän sanoo, että ne, jotka “eivät halua oppia” ulkoa kymmentä käskyä, uskontunnustusta ja Isä meitää, kieltävät Kristuksen ja heidät pitää jättää Perkeleen käsiin ja ilman ruokaa ja juomaa ja karkottaa maasta. Voi oppimisvaikeuksista kärsineitä raukkoja menneinä vuosisatoina, jolloin vallitsi se vahva kuvitelma, että on ihmisen oma syy, jollei hän opi!

    Äänestä

Joissakin uudestikastavissa lahkoissa uusi tulokas laitetaan ennen uudestikastetta lukemaan kirous lapsena saadusta kristillisestä kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Lahkolaiset kun eivät tunnusta Kristittyjen Kolmiyhteistä Jumalaa ollenkaan.

Äänestä
  • Kerro missä lahkoissa!

    Äänestä

Luuk. 3:
15. Kun kansa oli odotuksen vallassa ja kaikki ajattelivat sydämessään, mahtoiko Johannes olla Kristus,
16. Johannes vastasi kaikille ja sanoi: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tulossa minua väkevämpi, jonka kenkien nauhojakaan en kelpaa avaamaan. Hän kastaa teidät Pyhässä Hengessä ja tulessa.
17. Hänellä on kädessään viskain, ja hän puhdistaa puimatantereensa. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."
18. Monilla muillakin tavoin Johannes kehotti kansaa julistaessaan evankeliumia.

Äänestä

Onko mielestäsi käännyttäminen hyvä vai huono asia ?

Uskonratkaisu on tehtävä heti kun on ensin pumpattu henkiä ja vaikutettu horjuvan sielun tunnemaailmaan.

Äänestä

Onko kokemusta Kolarin helluntaiseurakunnan tulitunnelista ?

Äänestä

Jeesus ei kastanut ketään.
Eikä hän puhunut mistään uudestikastamisesta.

Äänestä

Käännytyskokouksia myös järjestään.
Uskonratkaisu on tehtävä silloin.

Äänestä
  • Ihminen sidotaan pahaan lahkoon vaatimalla henkilöä tekemään heti uskonratkaisu ja ottamaan vastaan lahkon liittymiskaste, pelkkä vesikaste, paljon vettä , näyttävä rituaalikaste.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ihminen sidotaan pahaan lahkoon vaatimalla henkilöä tekemään heti uskonratkaisu ja ottamaan vastaan lahkon liittymiskaste, pelkkä vesikaste, paljon vettä , näyttävä rituaalikaste.

    Minkä te sidotte maan päällä se on sidottu taivaassa. Ihminen sidotaan lahkoon uskonratkaisun tekemisellä ja uudestikasteella, anabaptismilla, mikä on paha hengellinen synti ja laittomuuden teko.

    Mitäs muitakaan nämä ovat kuin helluntailaisia?

    Matt.7
    21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Minkä te sidotte maan päällä se on sidottu taivaassa. Ihminen sidotaan lahkoon uskonratkaisun tekemisellä ja uudestikasteella, anabaptismilla, mikä on paha hengellinen synti ja laittomuuden teko.

    Mitäs muitakaan nämä ovat kuin helluntailaisia?

    Matt.7
    21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    Lahkoilla on käytössä sitominen lahkon jäseneksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Lahkoilla on käytössä sitominen lahkon jäseneksi.

    Pakkovauvakastetut sitovat pakolla vauvan kirkollisveron maksajaksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Pakkovauvakastetut sitovat pakolla vauvan kirkollisveron maksajaksi!

    Useamman kerran kylvetetty pedo vihaa uskovia

    Äänestä

On aika herätä unesta

Room.13:
11. Ja vielä: tiedättehän tämän ajankohdan, että teidän on jo aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun tulimme uskoon. Ef. 5:14; 1. Tess. 5:6-8

12. Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sen tähden pois pimeyden teot ja pukekaamme päällemme valon varusteet. Ef. 5:11; 1. Tess. 5:4-5; 1. Joh. 2:8

13. Vaeltakaamme säädyllisesti niin kuin päivällä, ei mässäilyissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa. Luuk. 21:34; Ef. 5:3; Ef. 5:18; 1. Piet. 4:3

14. Pukekaa sen sijaan yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä pitäkö lihastanne niin huolta, että himot heräävät. Ef. 4:22-24; Kol. 3:10; 1. Piet. 2:11

Äänestä

Vertaus kymmenestä morsiusneidosta

Matt. Luku 25
1. "Silloin taivasten valtakunta on verrattavissa kymmeneen morsiusneitoon, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Luuk. 12:35-36
2. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta.
3. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
4. Viisaat sitä vastoin ottivat lamppujensa lisäksi astiat, joissa oli öljyä.
5. Sulhasen viipyessä he kaikki tulivat unisiksi ja nukkuivat.
6. Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Sulhanen saapuu! Menkää häntä vastaan!' Ilm. 19:7
7. Silloin kaikki nuo neidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon.
8. Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat.'
9. Mutta viisaat vastasivat: 'Emme voi! Ei se riitä meille ja teille. Menkää myyjien luo ja ostakaa itsellenne.'
10. Mutta kun he olivat lähteneet ostamaan öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häihin, ja ovi suljettiin.
11. Myöhemmin toisetkin neidot tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Luuk. 13:25-27
12. Mutta hän vastasi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä.'
13. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä34."
Matt. 24:42-44; Luuk. 21:35-36; 1. Piet. 5:8

Äänestä

Helluntailaisuus on Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu paha eksytys ja heresia.

Ne teltat ja uskontivolit kannattaa kiertää kaukaa.

Äänestä
  • Ylivainiokin laittoi liikkeelle yli tuhat valheellista väitettä siellä tapahtuneiksi väitämistä ihmeparanemisista.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ylivainiokin laittoi liikkeelle yli tuhat valheellista väitettä siellä tapahtuneiksi väitämistä ihmeparanemisista.

    Oikea lääkäri tutki kaikki Ylivainion aikaiset väitetyt helluntailaisten ihmeparanemiset Tampereen yliopistossa tekemässään tri:n väitöskirjassa. Tapauksia oli yhteensä 1304 kpl.

    Tutkimukset lopputulos: Kukaan ei ollut oikeasti parantunut yhtään mistään.

    Äänestä

TV7:lla yksikin lahkolainen valehteli, kuinka ihmiset paranivat jossain kehitysmaassa lahkolaisten kokouksessa siinä ja heti paikalla. Väitti jopa että siellä kokouksessa lääkärit tekivät magneettikuvauksia niistä paranemisista.

Äänestä
  • On niillä ollut erikoiset kamerat, joilla voi tehdä kokouksessa magneettikuvauksia?

    Äänestä

Luterilaisten pitäis totella jeesuksen käskyä parantaa sairaat ja herättää jopa kuolleita !

Mikähän se on syy ainaiseen uppiniskaisuuteen, onko tietoa ?

Äänestä

Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihaa helluntailaisia kohtaan; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.

Äänestä

Kaikki helluntaiseurakunnan liittyvät yritetään parantaa lahkopastoreiden tempuilla.
Se ei vain tehoa menttaalipuolen sairauksiin.

Äänestä

Paavalin aikaan ei ollut vielä käytössä luterilaista kastetta, se päälaen kastelua. Näin ei ollut myöskään tarvetta aloittajan väitteen mukaiseen uudelleen kastamiseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paavali noudatti Raamattua yksi kaste periaatetta ja kastoi perhekunnittain.

"Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu