Keski-Euroopassa ja Etelä-Euroopassa on ollut tapana pyydystää ja tappaa lintuja verkoilla ja ampumalla. Varsinkin Italiassa ja Ranskassa tapetaan ja syödään lintuja.
Viimeisen 20 vuoden aikana on kyyhkyskanta romahtanut jo 80 % ! Erityisesti tunturikyyhkyt ovat nyt äärimmäisen uhanalaisia.
Lintujen tappaminen tulisi saada rangaistavaksi teoksi, josta saisi ainakin ehdonalaista vankeutta, mieluummin ehdotonta vankeutta.
Italialaiset ja ranskalaiset täytyisi saada ymmärtämään ettei lintuja pidä tappaa ja syödä, sellainen ei kuulu enää nykyaikaan. On olemassa muutakin hyvää syötäväksi kelpaavaa ravintoa.
Linnut tuovat meille ihmisille kauneutta ja iloa, ne ovat niin kauniita olentoja ja laulavat ihanasti. Antakaa lintujen elää rauhassa, ne tuovat hyvyyttä tähän maailmaan.
Uhanalaiset kyyhkyt
Anonyymi-ap
1
254
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va741970Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661229- 1411028
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu241013- 91719
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa115692- 45687
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 59645
- 59598