Sanokaapas miten voisin parhaiten tukea poikaystävääni, joka tuntuu taas vellovan niin syvällä... Meiilä on tämän kesän ajan välimatkaa ja nyt emme näe moneen viikkoon. Minun takiani hän ei ole masentunut, työstressi on vaikuttanut ainakin. Tai sitten ei. On ollut samanlainen ennenkin, mutta ei näin pahasti ja kauaa, sanoo vaan että väsyttää ja paha olo... Mitä voin tehdä?!! Häntä on käsittääkseni koulukiusattu pienenä, näin olen ainakin ymmärtänyt, vaikka emme siitä ole puhuneet suoraan
MITEN APUA MASENTUNEELLE POIKAYSTÄVÄLLE?
APUA
3586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nooo vaikeahan se on ketään pakottaa mihinkään, mutta yritä ohjata hänet psykologin juttusille tai lääkärille.
Sinä nyt et voi oikestaan muuta kuin kärsivällisesti kuunnella ja tukea häntä henkisesti.
itse olen par'aikaa toipumassa tuosta masennuksesta ja odotan vain puolisoltani hiljaista lähellä oloa.käyn viikottain puhumassa pahasta olostani psykiatrilla ja pikku hiljaa alan nousta omille jaloilleni.
raskasta se on meille molemmille mutta uskon,että rakkaus pitää meidät tolpilla.
Voimia teille
Joo, en vielä ole sanonut mitään että kannattaisi ehkä mennä puhumaan noista ongelmista ihan lääkärille. Se kuulostaa niin pahalta enkä tiedä miten hän sen ottaa... Tai siis tiedän, ei tule kuuloonkaan. Mutta kyllä mielestäni nyt tilanne alkaa olla se, että sitä kaivattaisiin.
Miten itselläsi, tämä masennus ilmenee? Poikaystäväni saattaa olla pitkään hyväntuulinen, kuukausiakin, mutta välillä vaipuu taas omaan maailmaansa. Sitä on todella vaikeaa ymmärtää. Tilanne on ollut aika kehno nyt jo vähintään kesäkuun alusta. Valittaa vaan kuinka väsyttää koko ajan, masentaa, kyrsii, vituttaa, on paha olo... Ei yhtäkään puhelua, mistä jäisi hyvä olo, aina on joku pielessä. Juhannuksesta puhttaessa sanoin että toivottavasti meillä tulee vielä monta yhteistä, hän vastasi että mistä sen nyt tietää, jos mä vaikka kuolen! Mahatavaa. Luulen että osaltaan tähän tämän hetkiseen tilanteeseen on vaikuttanut työstressi. Mutta jos vain suinkin viitsit, kerro hieman miten itselläsi ilmenee jos suinkin viitsit, onko valoa tunnelin päässä? Ps. anteeksi että viestini on näin sekava, kirjoitin ihan vaan tajunnanvirtaa... :)
No aluksi olin tosi väsynyt ja voimaton,jopa teelusikka painoi tonnin.Itsetunto oli aivan nollassa,tunsin itseni tarpeettomaksi joka vain tuhoaa kaiken mihin koskee.Ärtyinen,hermostuin pienestäkin vastoinkäymisestä.Sitten meni keskittymiskyky,en kuullut,tajunnut mitään mitä minulle puhuttiin tai mitä ympärillä tapahtui.Loppu peleissä sitä puhuu kuolemasta vaikka sisimmässä sitä ei halua, pysty tekemään.Kai se on jonkinlainen hätähuuto,auta olen olemassa.Mutta sekin pitää ottaa huomioon,ettei tapahdu mitään!Minulla tämän laukaisi kahden läheisen ja työn menetys.
Tämä on raastava tauti,jonka kanssa ei passaa leikkiä,itselleni tuli joku itsesuojelu vaisto ja tajusin hakea apua.Nyt olen nousemassa montusta hitaasti mutta varmasti.uusiutumisriski on suuri,mutta valoakin löytyy tunnelin päästä.
Saisit nyt poikaystäväsi ymmärtämään hänen tarvitsevan ulkopuolisen apua,aluksi sitä ei halua uskoa,että on henkisesti 'sairas', mutta eihän se vielä ole hullun merkki.Sinulle niin 'syvällinen' apu käy omille voimillesi.
Rakkaus on niistä suurin lääke sinulta.
Voimia matkallenne,kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu ¤