15 vuotta sitten Helsingin vapaa-ajattelijat ry järjesti pornotempauksen, jota Ylikoski äskettäin ruoti vaparien Facebook-ryhmässä. Ylikoski esittää tempausta vastaan kritiikkiä ja haluaa sen painuvan unohduksiin.
Tempaus kummittelee Ylikosken korvien välissä vielä 15 vuotta myöhemmin! Miksi?
Ongelma on se, että HSVA ei halua irtisanoutua tempauksesta eikä ruotia sitä pohjiaan myöten. Kyse on edelleen voimassaolevasta ko. yhdistyksen päätöksestä. Pornolehtien jakelu Helsingin keskustassa edustaa siis edelleen Helsingin vaparien linjaa. Ylikoski ei pyynnöistä huolimatta ole tehnyt aloitetta päätöksen muuttamisesta. Hän ei siten edes halua irtisanoutumista.
Ylikoski ohittaa oman lämpimän suhteensa pornotempauksen keskeiseen puuhamieheen Tommi Paalaseen. Ylikoski ei edes mainitse Paalasta, vaikka juuri hänen roolinsa oli keskeinen.
Paalanen ilmaisi julkisuudessa Helsingin vaparien kannan:
- Maailma olisi rennompi ja mukavampi paikka, jos ihmiset vaihtaisivat "pyhät" kirjansa pornoon, sanoo Tommi Paalanen Helsingin Vapaa-ajattelijoista. https://www.voice.fi/viihde/a-28286
Paalanen on sittemmin tuomittu raiskauksesta ja salakuvauksesta. Tätä ei ollut tempauksen aikaan vielä tapahtunut, mutta jo tuolloin Paalanen julkisesti puolusti rikollisia seksuaalitaipumuksia. Ylikoskea tämä ei haitannut. Pornotempauksen jälkeen hän jopa kutsui Paalasen seksivalistajaksi vaparien tilaisuuteen!
Pornotempaus kummittelee edelleen Ylikosken päässä. Kummittelu jatkuu, koska Ylikoski ei halua ruotia kummitusta vaparien voimassaolevana päätöksenä eikä hänen asenteenaan omien korvien välissä.

Vastaukset 49
Vanhimmat
Asia nostettiin 15-vuotispäivä merkeissä sen takia, että vaparien uusien jäsenten ja ystävien ei tarvitse mitenkään yrittää puolustella taannoista tempausta, josta yhdistys itse on irtaantunut jo seuraavana vuotena ( ja tempauksen järjestäneet henkilöyhtiön irtaantuneen yhdistyksestä).
Yhdistys ei ole päätöksellään irtautunut tempauksesta. Tiedät sen hyvin. Miksi pornolinjaan halutaan pitäytyä?
Mikä ihmeen porno linja? Onko nämä taas näitä sinun valeita?
Tottahan se on. Asiakirjoissa.
Hyvä tietää, että yhdistys on luonnehtinut sitä virheeksi jo vuonna 2011. Tapahtunuttahan sinänsä ei voi kumota. Voi kuitenkin toimia ja elää muulla tavalla, uudella tiellä, jota ilmentää uusi Uskomaton lehti.
Yhdistys voi ottaa sen päätöksen uudelleen käsittelyyn. Samalla Ylikosken kaksoisrooli paheksujana ja salaisena tukijana tulee ottaa tarkasteluun.
Miksi se pitäisi ottaa uudelleen käsittelyyn? Jonkun nettitrollin takia?
Myös valtionvarainvaliokunta on nostanut keskusteluissaan esiin vaparien ääliötempauksen. Missä yhteydessä asia nousi siellä framille?
Jotkut väärin informoidut tolvanakirkonmiehet.
Siis ketkä ja missä asiayhteydessä?
Ns. joululahjarahoja käsiteltäessä. Jotkut antivaparit asialla sinnekin valheita levittämässä.
Mistä muka tiedät mitä valiokunnassa keskusteltiin?
Joku (vasemmistoliittolainen?) edustaja on juorunnut. Kuka?
Olen varma, ettei tähän tule vastausta. Tilanne osoittaa kuitenkin, että vapareilla on joku reitti sisäpiireihin ja sitä kautta aiemman hallituksen aikana muhkeisiin valtiontukiin.
On valehtelua väittää, että Vapariliitto olisi sääntöjensä mukaisesti puoluepoliittisesti riippumaton.
"On valehtelua väittää, että Vapariliitto olisi sääntöjensä mukaisesti puoluepoliittisesti riippumaton."
Jos asia on mielestäsi noin selvää, voit varmaan esittää pätevää todistusaineistoa.
Kuka on juorunnut vapareille?
Tuleeko vastausta vai salataanko tämäkin?
Salailu jatkuu.
Mikä tässä pornossa kiehtoo sinua näin paljon kiehtoo että puhut siitä jatkuvasti?
Ja mitä vikaa pornossa on?
Helsingin vaparien Uskomaton-lehteen vest 2011 voi tutustua täällä: https://vapaa-ajattelijat.fi/helsinki/
Uskomaton est. 2011
Kuka valtiovarainvaliokunnasta on juorunnut keskusteluista vapareille?
Jos ei ole halua ruotia tätä rehellisesti, se kummittelee edelleen.
Näin käy.
Yök
Hyh
Yäk
Pornosota miesten historiaa
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2002_04/pornosota.html
Porno-Paalanenkin on nykyään hiljaa kuin suuton saapas.
Mistä näitä porno-vaparien pornolehtiä saa?
Va-liiton toimistolta?
Mäntysalo ja Ylikoski varmaan tietää ?
Hyh, hyh, huijjaa !
Vaparit!
Älkää katsoko pornoa !
Porno syöpyy mielenne ja jäytää siellä haitallisesti.
Vapaa-ajattelijoille pitäisi järjestää pornoriippuvuudesta vapautumisen ja pornosta eheytymisen viikonloppuja.
Kyllä se on aloittaja joka tuota tarvitsisi, hänellä kun ei näytä olevan mitään muuta kuin porno mielessä koko ajan.
Ja mitä vikaa pornossa on?
Kannattaa erota pornoporukoista.
Jep
"Paalanen ilmaisi julkisuudessa Helsingin vaparien kannan:
- Maailma olisi rennompi ja mukavampi paikka, jos ihmiset vaihtaisivat "pyhät" kirjansa pornoon, sanoo Tommi Paalanen Helsingin Vapaa-ajattelijoista."
Antakaa lopputili näille kaiken maailman vapaa-ajattelijoille ja paalasille ja erotkaa vapaa-ajattelijoista.
Ei muuta kuin eroilmoitus vapariyhdistykseen sähköpostilla ja juhannuksen viettoon vapaana vapaa-ajattelijoiden synkästä ajatusmaailmasta.
🏊🚣🌹🌺🌷🌼🌻
Erinomainen neuvo!
Hyvää juhannusta vapaana vapareista!
Erotkaa vapareista!
Eroa vapareista!
Jeah
Yök
Yök
Yök
Hyi
Hyi
Vapaa-ajattelu on sairasta.
Hyh
Hyiiiiii!
Erotkaa vapareista