Uutta peltoa raivataan ja vanhaa soistetaan, metsitetään tai rakennetaan

Anonyymi-ap

Kepulit pisti Suomen peltoa suuret määrät pakettiin / pusikoitumaan / metsittymään jo 1970 - luvun alussa. Peltopinta-ala pienenee jatkuvasti mm. rakentamisen takia.

Samalla raivataan uutta peltoa ja kaadetaan metsää pois. Paljonkohan "päästöjä" syntyy vaikkapa 20 hehtaarin uudispellon raivauksesta? Puusto poistetaan, kuntta ja muu kannokko, risukko pusketaan aumoihin vuosiksi mätänemään jne. Lopuksi sitä lähes mullatonta aluetta ojitetaan, kivetään ja muokataan vuosikaudet, samalla koettaen viljellä jotain kaurantynkää.

Ehkä 10-15 vuoden jälkeen kantoaumat ovat maatuneet ja lahoneet riittävästi, jolloin ne levitetään alueelle, joka vähitellen alkaa muistuttaa peltoa. Tämä kaikki tehdään koneellisesti, eli polttoainetta palaa satoja kuutioita uudismaan 20 hehtaaria kohden.

Suomen valtio sakotti aikoinaan, liki 30 vuotta sitten, viljelijöitä uusien peltojen raivaamisesta n. 10000 mk / hehtaari. Ennen sakottamisen alkua alkoi kova rynnistys peltojen raivaamiseksi ja työt käynnistettiin laajoilla alueilla. Jo alettuja uudispeltoraivioita sakko ei siis koskenut ja nämä aletut työt sitten venyikin vuosikausia mm. Siikajoen / Utajärven suunnalla. Keskeneräisiä aumapeltoja valtavine maakasoineen pukattiin pillareilla kiireesti alulle.

On tämä hullua touhua ja hullummaksi menee. EU määrää paljonko maitotilojen karjanlantaa saa enintään levittää hehtaarille ja lehmäluvun kasvaessa tarvitaan lisää peltoja niin heinälle kuin lannalle...


Ukrainassa on valtavat määrät peltoa menetetty sodan takia. Ne on saastuneet tai venäjä on kylvänyt niille miinojansa. Tai ne ovat aktiivista sotatoimialuetta. Ne ei tuota mitään pitkiin aikoihin.


Turvepeltojen ennallistaminen uhkaa ajaa maatiloja ahtaalle: ”Siinä menee esi-isien työ hukkaan”, viljelijä suree

29.5.2025

https://yle.fi/a/74-20163977

-

Pahuus poisti aiemman avauksen samasta aiheesta, miksiköhän?

Hulluksi on asiat menneet ituhippien älämöidessä...

-

Lopuksi vielä mallia aidosta maalaisliittolaisuudesta... tämäkin Kieltolakia jatkuvasti rikkonut opettaja ja 1918 vuoden säälimätön lahtari lopetti vihdoin touhunsa ihan omakätisesti!


Tulkoon sota ja veriset vaatteet.

Näin kirjoitti Kelmi Kustaan setä, KYÖSTI Wilkuna, eräässä runossaan 1900 -luvun alkukymmenillä. Ja sota tulikin.

Wilkuna kirjoitti helmikuussa 1913 runon Tulkohon sota, jonka lopussa hän rauhan oloihin kyllästyneenä esitti toiveenaan "tulisi sota ja veriset vaatteet". Tämä toteutuikin jo puolitoista vuotta myöhemmin, kun ensimmäinen maailmansota alkoi.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kyösti_Wilkuna

-

Sota lopettaa hetkeksi poliitikkojen typeryydet, ihmisten uusavuttomuuden ja muunkin pöljäilyn...

0

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        66
        3382
      2. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        46
        3202
      3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

        Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        123
        2738
      4. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        44
        2553
      5. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        31
        1953
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        27
        1860
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        48
        1636
      8. Mihin hävisi

        Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
        Iisalmi
        87
        1505
      9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

        En taida nähdä sinua koskaan.
        Rakkaus ja rakastaminen
        39
        1330
      10. Lähtikö korvat

        puhtaaksi vaikusta?
        Tuusniemi
        82
        1199
      Aihe