Koirat kytkettyinä kaupunkialueella

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000011280517.html

Raisiolainen nainen kertoo yhden koiristaan hävinneen sillä aikaa, kun oli ratsastustallilla. Selvisi, että koira oli varastettu.

Nelisen vuotta sitten olin Turussa Halisten koskelta Kuralan suuntaan kulkevalla ulkoilureitillä. Siinä matkalla on hevostalli ja näin sillä kohdalla vapaana juoksevan, saman värisen jackrusselin terrierin, kuin uutisjutun kuvassa. Koira oli kiltti ja kesy, mutta yksin liikkeellä. Ajattelin sen olevan karkuteillä. Kutsuin luokse ja koira tuli kiltisti. Otin syliin ja mietin, että pitää soittaa 112. Katselin jonkin aikaa, että ilmaantuuko omistaja kuitenkin jostain. Sitten koira antoi merkkiä, että haluaa maahan ja laskin sen, kun se oli niin tottelevaisen oloinen. Koira lähti juoksemaan hevostallin suuntaan ja siellä oli ihmisiä. Vielä hetkeä myöhemmin näin kaksi samanlaista jackrusselin terrieriä juoksentelevan vapaasti siinä ulkoilureitin varrella. Eli kohtuullisen kaukana hevostalleista. Mutta ajattelin, että omistaja on siellä talleilla ja hyvin luottavainen koiriinsa. Koiria ei saisi pitää vapaana kaupunkialueella. Eikä varsinkaan, jos omistaja ei ole paikalla.

Tarinan opetus voisi olla, että koiran varastaneelle tilaisuus teki varkaan. Toivottavasti omistaja ottaa tästä opikseen.
0103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000011280517.html

Raisiolainen nainen kertoo yhden koiristaan hävinneen sillä aikaa, kun oli ratsastustallilla. Selvisi, että koira oli varastettu.

Nelisen vuotta sitten olin Turussa Halisten koskelta Kuralan suuntaan kulkevalla ulkoilureitillä. Siinä matkalla on hevostalli ja näin sillä kohdalla vapaana juoksevan, saman värisen jackrusselin terrierin, kuin uutisjutun kuvassa. Koira oli kiltti ja kesy, mutta yksin liikkeellä. Ajattelin sen olevan karkuteillä. Kutsuin luokse ja koira tuli kiltisti. Otin syliin ja mietin, että pitää soittaa 112. Katselin jonkin aikaa, että ilmaantuuko omistaja kuitenkin jostain. Sitten koira antoi merkkiä, että haluaa maahan ja laskin sen, kun se oli niin tottelevaisen oloinen. Koira lähti juoksemaan hevostallin suuntaan ja siellä oli ihmisiä. Vielä hetkeä myöhemmin näin kaksi samanlaista jackrusselin terrieriä juoksentelevan vapaasti siinä ulkoilureitin varrella. Eli kohtuullisen kaukana hevostalleista. Mutta ajattelin, että omistaja on siellä talleilla ja hyvin luottavainen koiriinsa. Koiria ei saisi pitää vapaana kaupunkialueella. Eikä varsinkaan, jos omistaja ei ole paikalla.

Tarinan opetus voisi olla, että koiran varastaneelle tilaisuus teki varkaan. Toivottavasti omistaja ottaa tästä opikseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu