Uusi Bergerac

Anonyymi-ap

Miksi tämä piti tehdä? Ovatko sarjojen aiheet lopussa, koska vanha sarja täytyi tehdä uudelleen?

17

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tehdä uudelleen??? Ei minulla ole tietoa, että tämä jakso olisi joskus aikaisemmin tehty.

    • Anonyymi

      Olisi voinut keksiä uudelle tarinalle uuden nimen, vaikka sijainti onkin sama kuin jossain 80-luvun sarjassa.

      Mitä itse sarjan aloitukseen tulee, tahmeaa ja tylsää oli ainakin 3/4. Loppuosassa lähti sen verran liikkeelle, että saatan antaa vielä seuraavalle jaksolle mahdollisuuden. Joka tapauksessa stoorin venytys 6 jaksoon vaikuttaa täysin väärältä ratkaisulta (aika harva sarja onnistuu tässä). Alkuperäinen Bergerac sai homman pakettiin perinteiseen malliin yhdessä jaksossa.

      Puolison menettänyt mielenterveysongelmainen juoppo töksäyttelijä päähenkilönä on sellainen klisee näissä piireissä, että henkilökohtaiset pätkät lähinnä haukotuttaa.

      • Anonyymi

        Ei ole kopsattu sellaisenaan alkuperäistä sarjaa, vaan on tehty siitä omanlainen jatkuvajuoninen versio. Brassicista tuttu heppu vetää osansa Bergeracina ihan ansiokkaasti. Tylsempi ja kliseisempi on selän takana juonivan kollegan rooli ja roolisuoritus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kopsattu sellaisenaan alkuperäistä sarjaa, vaan on tehty siitä omanlainen jatkuvajuoninen versio. Brassicista tuttu heppu vetää osansa Bergeracina ihan ansiokkaasti. Tylsempi ja kliseisempi on selän takana juonivan kollegan rooli ja roolisuoritus.

        Joo näyttelijä on ok, mutta eihän se sille mitään voi, että juoni ja repliikit ot paskoja.


    • Anonyymi

      Nykyään poliisi- ja yksityisetsiväsarjat ovat tosi ankeita.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä! Miksi ihmeessä sarjojen poliisien on oltava aina ongelmaisia ja synkkiä! Tekisivät sellaisia sarjoja joissa on normaaleja ihmisiä! Ja jos ei ole oikeassa elämässä pelkkiä naisia rikoskomissaareina niin ei niitä pidä laittaa sarjoihinkaan! Mahdollisimman aitoja sarjoja mielellään!


    • Anonyymi

      Näytti olevan ihan ok ekan jakson perusteella. Mut ei oo kyllä mitään karismaa näyttelijällä, kuten vanhemmassa versiossa oli

    • Anonyymi

      Aivan mauton oli ainakin ensimmäinen osa, ihan liikaa väkisin ajantappamiseksi mukaan ympättyä poliisi vastaan poliisi- asetelmaa, koko juonen kulku ja eteneminen kuitenkin ennakkoon helposti arvattavissa. Tietysti sankaripoliisi kepittää sekä kollegansa että ratkoo rikoksen, tylsääkin tylsempi asetelma.

    • Anonyymi

      Uusi sarja yrittää varmaankin ratsastaa 80-luvun sarjan maineella. Yhteistä on tosin vain Jersey, Triumph-avoauto ja Crozier-esimies.

    • Anonyymi

      – Mielestäni uusi sarja on loistava: yksityiskohtainen, tarkka, totuudenmukainen ja näytelty tietyllä eheydellä, mikä on epätavallista tällaisessa sarjassa. Tämä ei ole Bergerac II, vaan täysin uusi Bergerac, Nettles kommentoi sarjaa Telegraph-lehdelle.

      – Jos minä olin kuin Cliff Richard, niin Molony on paljon enemmän Clint Eastwood.

      Näin siis Nettles.

      • Anonyymi

        Mikä hemmetin Nettles..?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä hemmetin Nettles..?

        Hyvinpä olet kartalla Bergerac-sarjasta.


      • Anonyymi00018

        Aivan sama mitä mieltä John Nettles on. Ei vaikuta minun mielipiteeseen eli uusi Bergerac oli mielestäni huono.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Aivan sama mitä mieltä John Nettles on. Ei vaikuta minun mielipiteeseen eli uusi Bergerac oli mielestäni huono.

        Aivan sama mitä mieltä sinä olet.


    • Anonyymi

      Eihän tuolla nimellä ole mitään varsinaista tekemistä "aiheiden" kanssa, jokainen jakso on uusi ja vain pääosan esittäjän roolinimi on vanha tuttu ja se vain helpottaa markkinointia.
      Kaikesta ihmiset loukkaantuvat ja kokevat pahaa oloa.

    • Anonyymi

      Toinen jakso oli ehdottomasti parempi kuin ensimmäinen, mutta kyllä siinäkin tuli hypittyä turhien / tylsien pätkien yli.

      Ja nyt kun kidnappaajat (yllätys-% 0) saatiin kiinni, murhaajaa pitäisi jahdata vielä 4 jakson verran... eiku niin, jaksokuvauksten perusteella luvassa on vielä täysin ennalta-arvattavaa kriisiä päähenkilön ja toimittajien välillä. Krooh. Voisko keksiä jotain uutta juonikuviota?

      Miten olisi vaikka sellainen yllätys, että päähenkilö-poliisi ehtii kerrankin muksun vanhempainiltaan? Tai että päähenkilö ymmärtää ottaa kaiken hyödyn tapaamisista kallonkutistajan kanssa?

      • Anonyymi

        Haha. En itsekään jaksa niitä lastensa koulutapaamisia, ihan ovat outoja juttuja. Syyllistä vanhempaa etsitään kissojen ja koirien kanssa ja aina se anoppi on joku noita :) Vanhemmanpuoleinen naishenkilö on näissä sarjoissa joko rupsahtanut vanha nisti tai sitten ökylady, joka kepittää muut mennen tullen. Poliisin tyttö on huono naama, liikaa ollut esilläkin ja aina mutruilee. Vähän kulkee laiskasti sarjan juoni.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      899
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      633
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      547
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      545
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      513
    Aihe