Kappas vain

Israelin asevoimien joukot ovat nousseet varhain tänään ruotsalaisaktivisti Greta Thunbergiä ja 11:tä muuta aktivistia kuljettavalle Madleen-avustuslaivalle. Asiasta kertoo Freedom Flotilla Coalition -avustusjärjestö Telegram -kanavallaan.

– Yhteys Madleenin kanssa on katkennut. Israelin joukot ovat nousseet alukselle, järjestö kertoo.

Järjestön julkaisemassa kuvassa aluksen miehistö on pukeutunut pelastusliiveihin ja pitää käsiään ilmassa.

Järjestön mukaan droonit olivat aiemmin yöllä ruiskuttaneet alukselle valkoista ainetta. Osa aluksella olevista aktivisteista kertoi aineen ärsyttävän silmiä. Lisäksi aluksen viestintäyhteyksiä oli häiritty.
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Järjestön mukaan droonit olivat aiemmin yöllä ruiskuttaneet alukselle valkoista ainetta.

Ilmeisesti spermaa!

Äänestä

Uusimpien huhujen mukaan Greta reppana olisi jo kotimatkalla.

Äänestä
  • Sinä reppana et ole edes päässyt kota mihinkään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Israelin asevoimien joukot ovat nousseet varhain tänään ruotsalaisaktivisti Greta Thunbergiä ja 11:tä muuta aktivistia kuljettavalle Madleen-avustuslaivalle. Asiasta kertoo Freedom Flotilla Coalition -avustusjärjestö Telegram -kanavallaan.

– Yhteys Madleenin kanssa on katkennut. Israelin joukot ovat nousseet alukselle, järjestö kertoo.

Järjestön julkaisemassa kuvassa aluksen miehistö on pukeutunut pelastusliiveihin ja pitää käsiään ilmassa.

Järjestön mukaan droonit olivat aiemmin yöllä ruiskuttaneet alukselle valkoista ainetta. Osa aluksella olevista aktivisteista kertoi aineen ärsyttävän silmiä. Lisäksi aluksen viestintäyhteyksiä oli häiritty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu