Marinin hallitus onnistui työllisyystoimissa

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/marinin-hallitus-saavutti-tavoitteensa-merkittava-onnistuminen-tyollisyydessa-tuore-muistio-kertoo-orpon-hallituksen-ongelmasta/9c1de39f-a0ac-4f81-a579-fbb13cecded3

Siis kokoomus on luvannut 100 000 uutta työpaikkaa. Se onkin jäljessä 176000 työpsikkaa jo ha jasvaa koko ajan.

Marinin hallituksen aikana työllisyystavoite saavutettiin. Yli 117000 työllisen lisäyksenä. Häpeähän se on, kun Orpon porvarihallitus ei saa työllisyyttä nousemaan. Ei se työehtoja heikentämällä näemmä nouse, vaikka Orpo kehui Satosen kanssa Purran säestäessä työntekijöiden palkkaamisen helpottuvan, kun laitetaan työntekijät nöyränä ryömimään ja viedään heiltä kaikki oikeudet.
2561569
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 256

Vanhimmat
  • Orpon ja Purran tohelointi syöksee Suomea kohti lamaa. Pelkällä leikkaamisella ei voi väittää toteuttavansa mitään politiikkaa.

    Äänestä

  • Mariini siirsi vaan kriisin ja ongelmat tulevalle hallitukselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Mariini siirsi vaan kriisin ja ongelmat tulevalle hallitukselle.

    Marin on jo päässyt paratiisiin
    Rahaa riittää hänellä koko elämän

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Mariini siirsi vaan kriisin ja ongelmat tulevalle hallitukselle.

    Ei siirtänyt. Persu taas turhaan rutisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Marin on jo päässyt paratiisiin
    Rahaa riittää hänellä koko elämän

    Se on hyvä kun ihmisellä töitä,ja palkka ettei tarvitse toisten veroja käyttää Kelalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    Mariini siirsi vaan kriisin ja ongelmat tulevalle hallitukselle.

    Höpö höpö. Orpo ei ota mitään vastuuta tekemisistään. Harjoittaa Venäjän talouspolitiikkaa. Ollikarkeille rahat ja köyhät kyykkyyn.

    Äänestä

Tuohan oli Marinilta hirmuinen epäonnistuminen, koska tarkoitus oli hallitusohjelman mukaan lisätä työllisyyttä ainoastaan 60 000 hengellä.

Pääministerin tärkeimpiin tehtäviin kuuluu hallitusohjelman noudattaminen.

Äänestä
  • Siinä vaan oli paljon tempputyöllistettyjä mukana mitä ei leikkausten johdosta enää paljon ole ja pian käsittääkseni loppuu loputkin työpajat sun muut toiminnat.

    Äänestä

  • "mukaan lisätä työllisyyttä ainoastaan 60 000 hengellä."

    Näitä taulukoita pitää katsoa koko hallituskaudelta... Tuohan olisi KARMAISEVA UUTINEN, jos 107000 työllistyi JA SILTI OTETTIIN 50Miljardia LISÄÄ VELKAA!!!!! Ilman mitään erikoista kriisiä tms.

    Faktaa 2019-2023 hallituskaudelta on 27000 TYÖTÖNTÄ LISÄÄ siihen, mitä niitä oli 2019 kesäkuussa ja mitä niitä oli 2023 kesäkuussa. Lisäksi 2019-2023 tuli 215000 uutta suomalaista koulutettavaksi verovaroin.

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    "mukaan lisätä työllisyyttä ainoastaan 60 000 hengellä."

    Näitä taulukoita pitää katsoa koko hallituskaudelta... Tuohan olisi KARMAISEVA UUTINEN, jos 107000 työllistyi JA SILTI OTETTIIN 50Miljardia LISÄÄ VELKAA!!!!! Ilman mitään erikoista kriisiä tms.

    Faktaa 2019-2023 hallituskaudelta on 27000 TYÖTÖNTÄ LISÄÄ siihen, mitä niitä oli 2019 kesäkuussa ja mitä niitä oli 2023 kesäkuussa. Lisäksi 2019-2023 tuli 215000 uutta suomalaista koulutettavaksi verovaroin.

    30 miljardia Marinin hallitus otti lainaa YRITYSTEN TUKEMISEKSI, korona/ryssän Ukraibaan hyökkäämisen takia, että suomalaiset yritykset selviäisivät kriisistään JA SINÄ IMBESILLI SYYTÄT VEKANOTOSTS, KUULE NYT PERSU, TE PUTOATTE 2027 POHJAMUTIIN, KIITOS TYHMYYTENNE!!!!

    Äänestä

Marinin työllistämistoimet olivat vain tilastonikkarointia.

Äänestä
  • Entäs nämä orpopurran hallituksen toimet, onko nekin vaan tilastonikkarointia?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Entäs nämä orpopurran hallituksen toimet, onko nekin vaan tilastonikkarointia?

    Persuilla on vasara tarkotettu muuhun käyttöön kuin nikkarointiin.

    Ansiotuloverojen ja tehtyjen työtuntien määrän lisääntymisestä päätellen Marinin hallitus sai aikaan nimenomaan kokoaikatöitä, jotka mahdollistavat elämisen ilman Kelan tukea.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kyllä. Verotulot kasvoivat hurjasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Entäs nämä orpopurran hallituksen toimet, onko nekin vaan tilastonikkarointia?

    Miten helvetissä työttömyys voi räjähtää käsiin alle kahdessa vuodessa, jos edellinen hallitus onnistui hyvin työllisyyden hoidossa ? Kyllä tilastonikkaroinnilta vaikuttaa vahvasti.

    Äänestä

  • Kertoo tollopersu. No mites sitten niitä työttömyysvakuutusmaksuja jäi yli tälle hallitukselle käyttöön miljoonia, jos vain tilastoja nikkaroidaan? Et niinkuin oikeasti snaijaa mitään!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Miten helvetissä työttömyys voi räjähtää käsiin alle kahdessa vuodessa, jos edellinen hallitus onnistui hyvin työllisyyden hoidossa ? Kyllä tilastonikkaroinnilta vaikuttaa vahvasti.

    Tietenkin niin että Marinin hallituksen ansiosta työnantajilla oli yhtäkkiä varaa palkata pitkäaikaistyöttömiä massoittain vakituisiin hyväpalkkaisiin työsuhteisiin.

    Kaikilla on tällaisista työllistyneistä pitkäaikaistyöttömistä omassa elämässään todisteita.

    Samalla sekunnilla kun hallitus vaihtui työnantajilta loppuivat sekä työllistämiseen tarvittava rahoitus että huutava työvoimapula.

    Koska kyseessä oli niin suuri yhteiskunnallinen muutos että se selvästi näkyi tilastoissa, on jokaisella suomalaisella lähipiirissään esimerkkejä tällaisista pitkäaikaistyöttömistä jotka pääsivät Marinin hallituksen myötä vakavasti otettavaan työpaikkaan kunnollisella palkalla ja työsopimuksella, mutta jotka välittömästi tai viim. puolen vuoden sisään kun hallitus vaihtui joutuivat takaisin työttömäksi koska yhtäkkiä työnantajilta loppuivat resurssit työsuhteiden jatkamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Miten helvetissä työttömyys voi räjähtää käsiin alle kahdessa vuodessa, jos edellinen hallitus onnistui hyvin työllisyyden hoidossa ? Kyllä tilastonikkaroinnilta vaikuttaa vahvasti.

    https://yle.fi/a/74-20166539

    Ei ole tilastonikkarointia...sitähän sinä haluaisit, ettei tarvitsi yhtään kuoroon, että

    *meillä on historian huonoin ja työntekijävastaisin hallitus*

    Orpon hallituksen työllisyystoimet on ollut vain työehtojen heikennyksiä, eikä niillä ole tullut mitään työpaikkoja lisää. Kaikki on perusrunut työntekemisen ehtojen kurjistamiseen muka sitten olisi helpompi palkata uusia työntekijöitä. Kattia kanssa ja persut lähti mukaan.

    Hulluhan se on, joka luulee tuottavuuden lisääntyvän uhkailemalla ja nöyyryyttämällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kyllä. Verotulot kasvoivat hurjasti.

    Nyt verotus on kiristetty ja leikattu ja verotulot laskevat ja menot nousevat, melkoista osaamattomuutta, kiitos EK, Kokoomus ja Persut.

    Äänestä

  • Ja sitten faktaa peliin!!, muuten tuuli huuliasi heiluttelee!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Persuilla on vasara tarkotettu muuhun käyttöön kuin nikkarointiin.

    Ansiotuloverojen ja tehtyjen työtuntien määrän lisääntymisestä päätellen Marinin hallitus sai aikaan nimenomaan kokoaikatöitä, jotka mahdollistavat elämisen ilman Kelan tukea.

    Juuri näin itselleni kävi, eli kokemusta on, Marinille ISO kiitos, minulla menee hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Miten helvetissä työttömyys voi räjähtää käsiin alle kahdessa vuodessa, jos edellinen hallitus onnistui hyvin työllisyyden hoidossa ? Kyllä tilastonikkaroinnilta vaikuttaa vahvasti.

    NO tämähän onkin toheloiden hallitus. Suomen itsenäisyyden heikoimpia, ellei heikoin. Marinin hallitus oli yksi parhaista. Ylsi merkittäviin saavutuksiin, vaikka hoidettavana oli koronaa, energiakriisiä ja sodan myötä Nato-asiat. Mutta edellisessä hallituksessa pääministeri johtikin hallitustaan ja sanoi, koska pelut pieniä on. Tästä hallituksesta ei tiedä, johtaako sitä EK;n Häkämies vai persujen Purra. Orpo sitä ei ainakaan johda.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Nyt nämä pellepopulistit komppaa oiekaa omistavaa oikeistoa ja kun valmiiksi onnettomat sisämarkkinat on ostovoiman alasajolla pilattu , ei duunarilla ole enään varaa kuin kalliiseen kauppareissuun ,
    Sen kun pitäisi käyttää palveluja parturia, ravintelia, ostaa peltikatto, ostaa sähköauto,,,,ei vaan näillä palkoilla eikä sopimusehdoilla kun työntekijää kiusataan syyllisenä ihan kaikkeen jälleen taas.

    Äänestä

  • Näinpä, oikeita hyödyllisiä työpaikkoja ne eivät usein olleet varsinkaan työntekijälle, usein työnantajallekin vain
    rasite kun piti jotain tekemistä keksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Kertoo tollopersu. No mites sitten niitä työttömyysvakuutusmaksuja jäi yli tälle hallitukselle käyttöön miljoonia, jos vain tilastoja nikkaroidaan? Et niinkuin oikeasti snaijaa mitään!

    Aivopesu on kohdallasi toiminut hyvin. Kerroppa, saitko töitä Marinin hallituksen aikana, kun niitä töitä oli ja tuli niin valtavasti. Epäilen, että aikasi meni jossain muussa, kun työmaalla, kun rahaa sai ilmankin.
    Muistatko, miten yksi työllisyyden "hoito" kusetettiin niin, että työttömät väheni?
    Jatkettiin kouluPAKKOA vuodella. Arvaa, tuleeko tämä meille veronmaksajille kalliiksi kaiken muun paskan lisäksi? Tuolla kikkailulla saatiin heti 100000 tulevaa työtöntä listalta pois. Etkö yhtään ihmettele sitä, miksi viimeinenkin lumppu lähti karkuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    NO tämähän onkin toheloiden hallitus. Suomen itsenäisyyden heikoimpia, ellei heikoin. Marinin hallitus oli yksi parhaista. Ylsi merkittäviin saavutuksiin, vaikka hoidettavana oli koronaa, energiakriisiä ja sodan myötä Nato-asiat. Mutta edellisessä hallituksessa pääministeri johtikin hallitustaan ja sanoi, koska pelut pieniä on. Tästä hallituksesta ei tiedä, johtaako sitä EK;n Häkämies vai persujen Purra. Orpo sitä ei ainakaan johda.

    Koronan "hoito" oli täysi fiasko! No tulipa 50000 uutta mielenterveysnuorta lisää.

    Äänestä

  • "Marinin työllistämistoimet olivat vain tilastonikkarointia."
    Oppivelvollisuusikää sekä työttömäksi laskettavien ikärajaa nostettiin, noilla poistui muutama 10000 työtöntä. Lisäksi kesäkuussa 2019 työttömiä oli 6,2% ja 2023 kesäkuussa niitä oli 7,5% eli noin 27000 TYÖTÖNTÄ LISÄÄ!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kyllä. Verotulot kasvoivat hurjasti.

    "Kyllä. Verotulot kasvoivat hurjasti."
    Miksi sitten valtionvelka kasvoi samaan aikaan noin 50Miljardia?

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Juuri näin itselleni kävi, eli kokemusta on, Marinille ISO kiitos, minulla menee hyvin.

    "Marinille ISO kiitos, minulla menee hyvin."
    Meillähän on noin 300000 kaltaistasi...

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    NO tämähän onkin toheloiden hallitus. Suomen itsenäisyyden heikoimpia, ellei heikoin. Marinin hallitus oli yksi parhaista. Ylsi merkittäviin saavutuksiin, vaikka hoidettavana oli koronaa, energiakriisiä ja sodan myötä Nato-asiat. Mutta edellisessä hallituksessa pääministeri johtikin hallitustaan ja sanoi, koska pelut pieniä on. Tästä hallituksesta ei tiedä, johtaako sitä EK;n Häkämies vai persujen Purra. Orpo sitä ei ainakaan johda.

    "Ylsi merkittäviin saavutuksiin, vaikka hoidettavana oli koronaa, energiakriisiä ja sodan myötä Nato-asiat."
    Kerrotko, minkä noista muka hoiti?

    Tässä alla niitä OIKEITA SAAVUTUKSIA:
    Valtionvelkaa 50miljardia lisää, ostovoima ROMAHTI 2009 tasolle, korkoihin 4% lisää, tulevina vuosina ennallistamisesta ja päästökaupasta miljardien laskut, 215000 uutta luku/kirjoitus/kieli ja ammattitaidotonta mamua 2019-2023 hallituskauden toimenpiteillä, Susi-sote vie sosiaali- ja terveyspalvelut jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Nyt nämä pellepopulistit komppaa oiekaa omistavaa oikeistoa ja kun valmiiksi onnettomat sisämarkkinat on ostovoiman alasajolla pilattu , ei duunarilla ole enään varaa kuin kalliiseen kauppareissuun ,
    Sen kun pitäisi käyttää palveluja parturia, ravintelia, ostaa peltikatto, ostaa sähköauto,,,,ei vaan näillä palkoilla eikä sopimusehdoilla kun työntekijää kiusataan syyllisenä ihan kaikkeen jälleen taas.

    "ei vaan näillä palkoilla eikä sopimusehdoilla..."
    2019-2023 ostovoima ROMAHTI 2009 tasolle, tuli nollatuntisopimukset ja pienyrittäjät!!!! Sekä 215000 wolttillähettiä....

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Persuilla on vasara tarkotettu muuhun käyttöön kuin nikkarointiin.

    Ansiotuloverojen ja tehtyjen työtuntien määrän lisääntymisestä päätellen Marinin hallitus sai aikaan nimenomaan kokoaikatöitä, jotka mahdollistavat elämisen ilman Kelan tukea.

    Kelalta haettiin tukea huomattavasti vähemmän Marinin aikana kuin nyt
    Pitäisi tolloimmankin persun osata siitä tehdä johtopäätökset. Mutta kai se on liikaa toivottu.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Nyt nämä pellepopulistit komppaa oiekaa omistavaa oikeistoa ja kun valmiiksi onnettomat sisämarkkinat on ostovoiman alasajolla pilattu , ei duunarilla ole enään varaa kuin kalliiseen kauppareissuun ,
    Sen kun pitäisi käyttää palveluja parturia, ravintelia, ostaa peltikatto, ostaa sähköauto,,,,ei vaan näillä palkoilla eikä sopimusehdoilla kun työntekijää kiusataan syyllisenä ihan kaikkeen jälleen taas.

    Ei ole varaa noihin korjauksiin
    Eikä kaikki huononnukset edes ole vielä ole voimassa. Eli syksyllä taas uusia heikonnuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    Kelalta haettiin tukea huomattavasti vähemmän Marinin aikana kuin nyt
    Pitäisi tolloimmankin persun osata siitä tehdä johtopäätökset. Mutta kai se on liikaa toivottu.

    Mietihän kokonaisuutta ja tule sitten vinkumaan. No tottahemmetissä haettiin, koska Marin työllisti sakkia velkarahalla. Rahaa paloi miljardikaupalla ja eihän nyt noi työllistetyt hakeneet enää kelalta rahaa, koska ne rahat tuli toisesta kassasta.

    Äänestä

  • Vitun perse!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    Ei ole varaa noihin korjauksiin
    Eikä kaikki huononnukset edes ole vielä ole voimassa. Eli syksyllä taas uusia heikonnuksia.

    No rikkaitten VEROHELPOTUKSIIN miljardeja löytyi heti. . . . .

    Äänestä

SOS

Äänestä

Työ

Äänestä

Marin oli siis taikuri. Nosti työllisyyden ilman mitään toimia. Kyllä Kauppalehdelläkin menee jo huonosti, kun pitää kosiskella vasemmistolaisia tilaajiksi, perinteisiä Kansan Uutisten ja entisiä Tiedonantajan lukijoita.

Äänestä
  • Kyllä se toimia vaati.

    Äänestä

  • Missä ja kenelle Tiedonantajaa julkaistaan?

    Äänestä

  • No ei pelkästään tukenut rahakkaita ja yrityksiä, jakoi kaikelle sopivasti, siitä talous tykkäsi, mutta nyt, kaikki niille joilla on jo kaikki ja niiltä joilla ei ole mitään, se vähäkin pois, tään on RYSSÄN MEININKI = orpo on putin ja purra on medvedev, sulle/mulle/meille, kiitos perseet!.
    Ps. maahanmuutto ei lopu koskaan, mamuja tulee, sitä ette voi estää, kohta islam on pääuskonto ja teidän kannattaa luikkia Venäjälle, pulteri hoitaa teille "työttömyystuen" = tykinruoaksi Ukrainaan.

    Äänestä

  • Ja täällä hämeenperälläkin saatiin kolmekymmentäviisi (35) vuotta mietitty ohitustie vasta kun ministeriksi tuli Marin,
    onhan siellä noita ollut kokoomuspellejä ministereinä mutta niillä on ensimmäisenä ollut tapana hoitaa vaalirahoittajan asiat ainakin eteen päin kuten se satonen muuten ihan pässialisuorittaja jo ja aina.

    Äänestä

Marinin hallituksen perustama Työkanava Oy pystyi työllistämään 17 henkeä, 34 000 euron liikevaihto, 128 000 euron toimitusjohtajan palkka ja miljoonatappiot

Äänestä
  • Olisi työllistänyt satoja heikosti työllistäviä, mutta Irvi-Riikka veti rahoituksen pois heti, kun firman organisaatio saatiin pystyyn.

    Jostain syystä Irvi-Riikka vihaa kaikkein heikoimpia.

    Äänestä

  • Ei ehtinyt edes aloittaa toimintaansa, kun Purra veti kokeilun alas.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei ehtinyt edes aloittaa toimintaansa, kun Purra veti kokeilun alas.

    Älkääs nyt viitsikö valehdella.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei ehtinyt edes aloittaa toimintaansa, kun Purra veti kokeilun alas.

    Kulut 660000 euroa per työllistetty. Olisiko pitänyt vielä jatkaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kulut 660000 euroa per työllistetty. Olisiko pitänyt vielä jatkaa?

    Tietenkin. Eihän firmassa saatu vasta kuin organisaatio pystyyn. Ruotsissa vastaava on toiminut jo 1980-luvun alusta saakka, ja tulokset ovat olleet hyviä.

    Mutta Irvi-Riikalle työlliset ovat näköjään vihollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kukaan työnantaja ei ottanut riesakseen työkyvyttömiä vassareita.

    Äänestä

  • 😂🤣😂🤣

    Et voi verrata tuossa asiassa Ruotsia ja Suomea keskenään. Ruotsissa tuo toimii, mutta ei Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Et voi verrata tuossa asiassa Ruotsia ja Suomea keskenään. Ruotsissa tuo toimii, mutta ei Suomessa.

    Eihän sitä Suomessa ehditty edes kokeilemaan, kun irvistelijä veti rahaoituksen pois.

    Jostain syystä irvinaama ei halua suomalaisten työllistyvän.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Eihän sitä Suomessa ehditty edes kokeilemaan, kun irvistelijä veti rahaoituksen pois.

    Jostain syystä irvinaama ei halua suomalaisten työllistyvän.

    Jostain syystä ne kokkelinaaman työllisyystoimet olivat aika hintavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Eihän sitä Suomessa ehditty edes kokeilemaan, kun irvistelijä veti rahaoituksen pois.

    Jostain syystä irvinaama ei halua suomalaisten työllistyvän.

    Usko nyt jo, että tuo ei toimi Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olisi työllistänyt satoja heikosti työllistäviä, mutta Irvi-Riikka veti rahoituksen pois heti, kun firman organisaatio saatiin pystyyn.

    Jostain syystä Irvi-Riikka vihaa kaikkein heikoimpia.

    Mikä on heikosti työllistyvä?

    Eikö sun päässä soi mikään älykello kun kuulet oman suusi suoltavan tuollaisia perverssejä mielisairaita ajatuksia joistakin ihmisistä jotka ovat "heikosti työllistyviä". Ikään kuin työllistymiskyky olisi ihmisellä itsellään oleva kyky, ihmisessä oleva oleva ominaisuus.

    Työnantajat ovat heikosti työllistäviä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Usko nyt jo, että tuo ei toimi Suomessa.

    Sori, mutta en ole uskovainen. Kun ei kerran päästy Suomessa edes kokeilemaan, niin ei voi mitään. Ruotsissa vastaava on ollut käytössä jo vuosikymmenä, ja tulokset ovat olleet ihan hyvät.

    Mikä on kun ei taidot riitä? Voidaan kysyä irvistelijän tapauksessa. Ideologia edellä ajetaaan Suomi tuhoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kulut 660000 euroa per työllistetty. Olisiko pitänyt vielä jatkaa?

    Olet niin yksinkertainen tollo, että voit vetää nyt itses vessanpöntöstä alas. Koulupudokas sitä yrittää olla fiksu.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kukaan työnantaja ei ottanut riesakseen työkyvyttömiä vassareita.

    Mistä sinä tiedät kaiken tuon? Mututietokirjadtasi?😅🤣😂 Dorkapersu...hyppää nyt kaivoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jostain syystä ne kokkelinaaman työllisyystoimet olivat aika hintavia.

    Tutkikaapa montako miljoonaa upotettiin Työpankkikokeiluun ja ylipäätänsä huijarifirmojen omistajille. Se olikin varsinainen porvarihallituksen puhallus ja roistoyrittäjien sumutusta!

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Olet niin yksinkertainen tollo, että voit vetää nyt itses vessanpöntöstä alas. Koulupudokas sitä yrittää olla fiksu.

    Itse olet tollo. Suurin luku minkä ymmärät on 10 eli sormiesi lukumäärä.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Itse olet tollo. Suurin luku minkä ymmärät on 10 eli sormiesi lukumäärä.

    100 000 uutta työpaikkaa vai oliko se peräti 10 jotka kokoomus lupasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Itse olet tollo. Suurin luku minkä ymmärät on 10 eli sormiesi lukumäärä.

    Dorkapersu, tirsk'

    Äänestä

  • Ja faktat peliin, linki tietoihin, jooookos!!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Eihän sitä Suomessa ehditty edes kokeilemaan, kun irvistelijä veti rahaoituksen pois.

    Jostain syystä irvinaama ei halua suomalaisten työllistyvän.

    Joo ei, työpaikat 60 000, on varattu "töihinmtuleville halpaduunareille, sitä se riikka. . .

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Tutkikaapa montako miljoonaa upotettiin Työpankkikokeiluun ja ylipäätänsä huijarifirmojen omistajille. Se olikin varsinainen porvarihallituksen puhallus ja roistoyrittäjien sumutusta!

    Suomi olis hyvä maa, jos ei AINA tapeltaisi siitä, kuka on paras, luulen ettei nää 2ww veteraanit olisi halunnut tällaista (valkoiset vastaan punaiset) suomea, jossa pääministeri valtiovarainministerin suostumuksella ryöstää törkeästi valtion varat omille suosikeilleen ja kyykyttää heikompiosaisia, orpo - - - häviä sinne "turkkuseen ja pysy siellä", turkkulaisil tiedoksi, mikä on MAAILMAN VITTUMAISIN KOIRAROTU?, NO = TURUN MURRE!!!😝😝😝😝😝

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Sori, mutta en ole uskovainen. Kun ei kerran päästy Suomessa edes kokeilemaan, niin ei voi mitään. Ruotsissa vastaava on ollut käytössä jo vuosikymmenä, ja tulokset ovat olleet ihan hyvät.

    Mikä on kun ei taidot riitä? Voidaan kysyä irvistelijän tapauksessa. Ideologia edellä ajetaaan Suomi tuhoon.

    Et ole uskovainen, mutta kuvittelet olevasi näsäviisas. Et ole. Minäpä kerron sulle, miksi toi toimii Ruotsissa, mutta ei toimi Suomessa.

    Suomessa on työmarkkinatuki mikä juoksee nuoresta aikuisesta aina eläkeikään asti. Ruotsissa tuollaista työmarkkinatukea ei ole ollenkaan. Ruotsissa työtön joutuu ansiosidonnaisen loputtua toimeentulotukiluukulle. Ruotsissa toimeentulotukea saadakseen työkykyisen työtöttömän on osallistuttava yhteiskunnallisesti tärkeisiin töihin. Ruotsissa toimeentulotuki on vastikkeellinen. Jos et osallistu siihen homman mihin sinut määrätään et saa silloin myöskään toimeentulotukea. Ruotsissa voidaan määrätä ko. työkokeiluun tai menettää toimentulotuen. Suomessa ei toimeentuotukea saadakseen tartte osallistua yhteiskunnallisesti tärkeisiin töihin. Suomessa toimeentulotuki on vastikkeeton.

    Ymmärsitköp nyt?

    Äänestä

  • Joo, montako sataa työpaikkaa piyikään tulla? Hyväpalkkaiset pomot ehdittiin palkata, siihen se sitten jäikin. "Siskot" sai hyvää palkkaa. Kyllä kelpas.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olisi työllistänyt satoja heikosti työllistäviä, mutta Irvi-Riikka veti rahoituksen pois heti, kun firman organisaatio saatiin pystyyn.

    Jostain syystä Irvi-Riikka vihaa kaikkein heikoimpia.

    Voi kultapieni. Et sinä sinne töihin olisi päässyt,JOS se olisi työllistänyt. Se oli tarkoitettu omille, aatesiskoille ja sukulaisille, mutta EI työttömille työnhakijoille. Kuinka paljon sinunkin pitää vielä kasvaa, että ymmärrät tuon koplauksen?
    Koita nyt hyvä lapsi ajatella realistisesti, unelmointi ei kannata.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei ehtinyt edes aloittaa toimintaansa, kun Purra veti kokeilun alas.

    Purralle siitä kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kukaan työnantaja ei ottanut riesakseen työkyvyttömiä vassareita.

    Sinä et saa paskan lapiointi hommaakaan pelkästään kun olet persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Olet niin yksinkertainen tollo, että voit vetää nyt itses vessanpöntöstä alas. Koulupudokas sitä yrittää olla fiksu.

    Persuilla on tunnetusti numerot käsittämättömiä.mutta saipahan hemmo naurut aikaan.

    Äänestä

Marinin hallitukselle kelpasi sama aktiivimalli, jota vassarit ja työmarkkinanjärjestöt vastustivat Sipilän hallituksen aikana. Niin se poliittinen takki kääntyi.

Äänestä
  • #eriasia 🤷‍♂️

    Äänestä

  • No ei kyllä ihan sama ollut, Siipisipilä olisi kyykyttänyt vielä enemmän kuin perse/kokaiini nyt, Marinin hallituksessa osattiin ottaa "kultainen keskitie", joka nykyhallitukselle on KIROSANA, kaikki hyvä pitää saada rikkaille, siinä syy suomen uppoamiseen, ollaan n. 6 miljoonainen kansa ja tapellaan sisäisesti (oikeistohallituksen ryöstöpolitiikan) epäoikeudenmukaisuudesta, eli tämä kasvattaa vihaa ja vain vihaa ylimielistä orpopurraa vastaan, kumpikin tarvii vitun kalliin "turvamiehistön" vaalikauden jälkeenkin, kuka sen maksaa?, ne on kusettanut/ aliarvioineet vallassa ollessaan, ettei niitä unohdeta, eikä "ehkä" jää tönäisyksi suojatiellä, eli sitä saa mitä tilaa!

    Äänestä

70 miljoonalla eurolla palkattiin TE-toimistoihin 1200 työntekijää.

Äänestä

Verovaroilla työllistäminen ei ole järkevää.

Äänestä
  • On se...tulee työllistyvästä verotuloja eikä tarvii toimeentulotukea jakaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    On se...tulee työllistyvästä verotuloja eikä tarvii toimeentulotukea jakaa.

    Työpaikan kustannus on paljon suurempi kuin palkka. Verot ovat vain murto-osa.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Työpaikan kustannus on paljon suurempi kuin palkka. Verot ovat vain murto-osa.

    Jakaisit siis mieluummin vuodesta toiseen toimeentulotukea kotona sohvalla makaaville ja muut tuet päälle. Olet sinä varsin dorka inttäjä persuluuseri. Työllistyminen, keinoja kaihtamatta, on pitkän tähtäyksen suunnitelma. Näin ihminen saadaan työn syrjään kiinni ja työllisyys auttaa selviämään omilla tuloilla ja parempaan elämänlaatuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    On se...tulee työllistyvästä verotuloja eikä tarvii toimeentulotukea jakaa.

    👍, näin työllistyin veroja maksamaan, nyt eläkkeellä, mutta ei se kyykyttäminen ole loppunut vieläkään, kohta ei jaksa poskea kääntää, annan nyrkistä naamariin ja TÄYSILLÄ!!
    T. Ex boxari

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Työpaikan kustannus on paljon suurempi kuin palkka. Verot ovat vain murto-osa.

    Kerro kustannukset!

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Työpaikan kustannus on paljon suurempi kuin palkka. Verot ovat vain murto-osa.

    Kannattaako sitten kenenkään käydä verokortilla töissä...hehheh että meinaat pimeiden tulojen olevan vaihtoehto.

    Työn, jota ihminen tekee, pitää tietystä kattaa ne kulut työpaikasta...sehän ihan riippuu. esim. kuinka hyvin hinnoittelussa on huomioitu tuotteen kaikki kulut, jolla katetaan työntekijän palkkaa, tuotteen raaka-aineet ja valmistuskulut, kaikki verot ja sitten siihen vielä tuotteelle kate.

    Kyllä työn tekeminen kannattaa sekä työntekijää että työllistävää yritystä ja siitään valtio saa verotuloja...tirsk'.

    Äänestä

Marin tukityöllisti velkarahalla.

Minäkin voisin työllistää velaksi vaikka kaikki planeetan työttömät, ja helposti.

Äänestä
  • Orpopurra ei työllistää edes velkarahalla, vaikka ottaa ennötysmäärän velkaa!
    Olisi järkevää käyttää osa tuosta velasta työllistämiseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Orpopurra ei työllistää edes velkarahalla, vaikka ottaa ennötysmäärän velkaa!
    Olisi järkevää käyttää osa tuosta velasta työllistämiseen!

    velalla ei pidäkkään ketään työllistää, bisnes toimii vain jos viivan alle jää tuloja

    Äänestä

  • No teeoä se. Kerropa mitä tarvitset ja mihin työllistäisit ja kuinka monta.

    Todellisuudessa valehtelet kuin sika.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    velalla ei pidäkkään ketään työllistää, bisnes toimii vain jos viivan alle jää tuloja

    Eli, lopetetaan yritystuet ja myös työttömyystuet kokonaan, sillä valtion kassa on heti positiivinen.

    Äänestä

  • Orpo ja Purra ottaa velkaa jakaakseen sitä verohuojennuksina varakkaille. Hölmöläisten hommaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    velalla ei pidäkkään ketään työllistää, bisnes toimii vain jos viivan alle jää tuloja

    Entäs varakkaitten veroalet?, niihinkö voi velkaa ottaa???, paskan marjat, orporaukka naamioi varakaitten veroalet muka sosiaalivelkaan, eli antaa alet ja shit tarvii kelamaksuihin lisää varoja, kettu on PASKAKETTU JA VITUN TURKULAISKÄÄPIÖ, EX EPÄONNISTUNUT KAPIAINEN!!!! 🤗 PITUUS EI RIITTÄNYT AUKTORITEETTIIN, NYSÄÄ EI TOTELLA.😡

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Orpopurra ei työllistää edes velkarahalla, vaikka ottaa ennötysmäärän velkaa!
    Olisi järkevää käyttää osa tuosta velasta työllistämiseen!

    Firmat ei menesty velkarahalla. Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Entäs varakkaitten veroalet?, niihinkö voi velkaa ottaa???, paskan marjat, orporaukka naamioi varakaitten veroalet muka sosiaalivelkaan, eli antaa alet ja shit tarvii kelamaksuihin lisää varoja, kettu on PASKAKETTU JA VITUN TURKULAISKÄÄPIÖ, EX EPÄONNISTUNUT KAPIAINEN!!!! 🤗 PITUUS EI RIITTÄNYT AUKTORITEETTIIN, NYSÄÄ EI TOTELLA.😡

    Oikeestaan, kun mietin tuota "varakkaat" ja veroalea, niin minä kyllä ymmärrän sen, jos tienaisin vaikka 150000-500000/vuodessa, osa olisi osakkeissa tai jossain muussa sijoituksessa, niin minä maksaisin aika suolasta veroa. Tosin, minä voisin palkata hyvän tuomarin (ne ne vasta osaa rahastaa), joka neuvoisi minua piilottamaan rahani hyvin, mutta mitä minä hyötyisin? Vanhana eläkeläisenä, ei enää jaksa pämpätäkkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Orpo ja Purra ottaa velkaa jakaakseen sitä verohuojennuksina varakkaille. Hölmöläisten hommaa.

    "Orpo ja Purra ottaa velkaa jakaakseen sitä verohuojennuksina varakkaille. Hölmöläisten hommaa." BBUUUUAAAAHAHAHAHAHHAHAHAHAH@AAAAAAAAAAAA

    TOI OLI HYVÄ VITSI!!! Ihan paras! Oliko se kenties Dravda sta, demujen puolue lehdestä napattu?

    Äänestä

Voi kurjuus tätä persun elämää! Tämä tästä vielä puuttui, että Kauppelehtikin kehuu Marinin hallituksen saavutuksia! Ei noin saa tehdä! Ja vielä vähän ennen persujen puoluekokousta! Nyt kirveltää persun sielua!

Äänestä
  • Vanha uutinen. Tuolloin ei ollut vielä tietoa siitä, kuinka Marin työllisti. Marin otti velkaa ja työllisti velkarahalla, jotta sai luvut näyttämään hyviltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vanha uutinen. Tuolloin ei ollut vielä tietoa siitä, kuinka Marin työllisti. Marin otti velkaa ja työllisti velkarahalla, jotta sai luvut näyttämään hyviltä.

    Miten se Marinin hallituksen velkaraha riitti siihenkin, vaikka nykyhallituksen suuremmalla velalla saadaan vain sutta ja sekundaa? Miksi työttömyys kasvaa, vaikka velkarahaa kiskotaan sellaista tahtia että heikottaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Miten se Marinin hallituksen velkaraha riitti siihenkin, vaikka nykyhallituksen suuremmalla velalla saadaan vain sutta ja sekundaa? Miksi työttömyys kasvaa, vaikka velkarahaa kiskotaan sellaista tahtia että heikottaa?

    Tässä lyhykäisyydessään:

    Kun ei rahat vaan riitä Marinin hallituksen töppäilyjen korjauksiin. Ensinnäkin Marin loi Sote-suden, mikä nielee ennakoitua enemmän lisärahaa noin 2 mrd per vuosi.

    Marin otti velkaa työllistämiseen ja nyt on maksun paikka. Marin paisutti mm. julkista sektoria yli 50.000 henkilöllä ja maksoi noiden palkat velkarahalla ja toki laskun aika on nyt.

    Marinin hallitus muutti miinuskorkoiset lainat markkinakorkoisiksi kaikkein korkeimpien korkojen aikaan. Ennen meille maksettiin vuosittain satoja miljoonia euroja siitä, että olimme velkaa. Nyt maksamme noita korkoja monia miljardeja (oliko jotain 3,5 mrd?) euroja vuodessa.

    Marinin hallitus ei hakenut säästökohteita mistään, vaikka vallan hyvin tiesivät, että vaikeat ajat ovat tulossa. Sitä enteili jo huono rakennuspuolen tilanne ja Ukrainan sota vuonna 2022.

    Tuossa on ne kaikkein suurimmat Marinin hallituksen mokat. Pienempiä on varmaan niin paljon, ettei niitä jaksa edes luetella. Jos joku nyt vielä kysyy miksi nykyhallitus joutuu ottamaan rutosti lisää velkaa, niin ei ymmärrä taloudesta yhtään mitään.

    PS. Kun täällä kehutaan Marinin hallituksen työllistämistoimia, niin miten ihmeessä Marinin hallituksen aikana Suomeen tuli yli 300.000 uutta köyhyysrajan alapuolella elävää, jos kerta työllisiä oli niin paljon? Miten en ole saanut tuohon ristiriitaan vastausta, vaikka kuinka olen sitä tivannut?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vanha uutinen. Tuolloin ei ollut vielä tietoa siitä, kuinka Marin työllisti. Marin otti velkaa ja työllisti velkarahalla, jotta sai luvut näyttämään hyviltä.

    Työllistäisipä tämä hallitus edes velkarahalla, mutta kun ei tee työllistymisen eteen mitään. Velkarahaa jaetaankin rikkaiden veronalennuksiin. Miten tuo työllistää?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tässä lyhykäisyydessään:

    Kun ei rahat vaan riitä Marinin hallituksen töppäilyjen korjauksiin. Ensinnäkin Marin loi Sote-suden, mikä nielee ennakoitua enemmän lisärahaa noin 2 mrd per vuosi.

    Marin otti velkaa työllistämiseen ja nyt on maksun paikka. Marin paisutti mm. julkista sektoria yli 50.000 henkilöllä ja maksoi noiden palkat velkarahalla ja toki laskun aika on nyt.

    Marinin hallitus muutti miinuskorkoiset lainat markkinakorkoisiksi kaikkein korkeimpien korkojen aikaan. Ennen meille maksettiin vuosittain satoja miljoonia euroja siitä, että olimme velkaa. Nyt maksamme noita korkoja monia miljardeja (oliko jotain 3,5 mrd?) euroja vuodessa.

    Marinin hallitus ei hakenut säästökohteita mistään, vaikka vallan hyvin tiesivät, että vaikeat ajat ovat tulossa. Sitä enteili jo huono rakennuspuolen tilanne ja Ukrainan sota vuonna 2022.

    Tuossa on ne kaikkein suurimmat Marinin hallituksen mokat. Pienempiä on varmaan niin paljon, ettei niitä jaksa edes luetella. Jos joku nyt vielä kysyy miksi nykyhallitus joutuu ottamaan rutosti lisää velkaa, niin ei ymmärrä taloudesta yhtään mitään.

    PS. Kun täällä kehutaan Marinin hallituksen työllistämistoimia, niin miten ihmeessä Marinin hallituksen aikana Suomeen tuli yli 300.000 uutta köyhyysrajan alapuolella elävää, jos kerta työllisiä oli niin paljon? Miten en ole saanut tuohon ristiriitaan vastausta, vaikka kuinka olen sitä tivannut?

    Vedä alahuuli niskaasi ja nielaise, päästään yhdestä kuspiästä eroon.!

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Vedä alahuuli niskaasi ja nielaise, päästään yhdestä kuspiästä eroon.!

    Totuus ottaa dorkapersua hermoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Vedä alahuuli niskaasi ja nielaise, päästään yhdestä kuspiästä eroon.!

    Osaisitko nyt kuitenkin kertoa mikä tuossa ei pidä paikkaansa?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vanha uutinen. Tuolloin ei ollut vielä tietoa siitä, kuinka Marin työllisti. Marin otti velkaa ja työllisti velkarahalla, jotta sai luvut näyttämään hyviltä.

    Tuskin Marinilla mitään työpaikkoja takataskussa oli, mutta työntekijöitä palkattiin, jotta yritys menestyisi ja pakkatuki 3-6 kl on hyvä kannustin palkata esim. nuori juuri valmistunut töihin. Samoin hyvän työkokemuksen omaava työttömänä ollut vanhempi työntekijä.

    Jos ei näistä työllistymisen ongelmista tiedä oikeasti mitään, kannattaa pitää naama ummessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    On valtavan suuri ero siinä palkataanko julkiselle sektorille vaiko yksityiselle sektorille. Yksityinen sektori on se joka maksaa julkisen sektorin palkat. Marin työllisti julkiselle sektorille velkarahalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    On valtavan suuri ero siinä palkataanko julkiselle sektorille vaiko yksityiselle sektorille. Yksityinen sektori on se joka maksaa julkisen sektorin palkat. Marin työllisti julkiselle sektorille velkarahalla.

    Et kyllä tiedä mitään. Yksityinen sektori nimenomaan palkkasi 3-6 kk palkkatuella ja varsin moni sai jäädä vakituiseksi.

    Työkokemusta saadakseen se on ihan sama minne palkataan, että saa työkokemusta ja palkkaa. Siitä se ura työelämässä alkaa. Marin kyllä ymmärsi, että työn syrjään päästessään jatkuu työntekemisen vire...ilman sitä potkua eli palkkatukea ei olisi niin tsapahtunutSe tässä on hyvä, että useat kymmenet tuhannet saivat vakituisen työpaikan...vai oisko heidän pitänyt säikytellä ilman työtä kotona keppanaa linkin kuten työtävieroksuvat persut.

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Edelleenkin velkarahalla työllistäminen on kaikkein typerintä mitä voidaan tehdä. Marin tunki velkarahaa myös yksityiselle sektorille. On todella törkeää, että veronmaksajat joutuivat tavallaan maksamaan yksityisen sektorin palkkoja. Kun tuet loppuivat, niin yksityinen sektori alkoi antamaan kenkää niille, ketkä olivat tukityöllistettyjä. Samoin konkursseja tuli solkenaan, koska noihin puljuihin ei tungettu enää tukia.

    Äänestä

Orponpurran hallitus on epäonnistunut täysin. Tilastokeskuksen mukaan konkurssien määrä kasvaa edelleen joka kuukausi. Ja työttömien määrä tietysti siinä sivussa.

Äänestä
  • Konkurssien alku lähti koronarajoituksista. Konkurssi ei ole viikossa selvä.

    Äänestä

  • SIIS MITÄ, JOKU DEMU KIRJOITTI JOTAIN TOTTA!!!!!! Olikohan vahinko?
    "Tilastokeskuksen mukaan konkurssien määrä kasvaa edelleen joka kuukausi"

    Liitteeksi olisi kannattanut laittaa linkki, joka kertoo konkurssien lähteneen 2020 RAJUU NOUSUUN!!!!! SIIS 2020!!!!

    Äänestä

Sinäkin varmasti tunnet lukuisia pitkäaikaistyöttömiä jotka marinin hallituksen ansiosta pääsivät töihin ja paiskivat nyt hommia, nostavat palkkaa jolla pystyvät rakentamaan itselleen mukavan elämän?

Jaksaa hämmästyttää ihmisten kykenemöttömyys uskoa omia aistejaan ja korvata omat empiiriset havaintonsa olemassa olevasta todellisuudesta virallisilla vaiheilla kun valheiden levittäjä sattuu edustamaan "oikeaa" auktoriteettia.

Martinin hallitus onnistui ainoastaan fiksaamaan tilastoja erilaisin tempuin kuten päättäjät aina tekevät. Tilastoilla ei ole realiteettien kanssa mitään tekemistä.

Koheniko työttömien toimeentulo Marinin hallituksen aikana paljonkin? Jos ei kohentunut, niin mitä arvoa on jollain työllisyystilastotiedoilla?

Äänestä
  • Tunnen esimerkiksi itseni. Olin vuodesta 2008 työttömänä. Heti kun Marinin hallitus pääsi töihin, niin sain harjoittelun kautta vakituisen työpaikan.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Tunnen esimerkiksi itseni. Olin vuodesta 2008 työttömänä. Heti kun Marinin hallitus pääsi töihin, niin sain harjoittelun kautta vakituisen työpaikan.

    Marinko sen paikan sulle järkkäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Marinko sen paikan sulle järkkäsi?

    Hänen hallituksensa ansiosta pääsin takaisin työelämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Tunnen esimerkiksi itseni. Olin vuodesta 2008 työttömänä. Heti kun Marinin hallitus pääsi töihin, niin sain harjoittelun kautta vakituisen työpaikan.

    Se puuhapajapaikka ei ole oikea työpaikka vaikka saisit verorahakustanteista palkkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hänen hallituksensa ansiosta pääsin takaisin työelämään.

    Mikä marinin hallituksen toimenpiteissä oli se konkreettinen toimi joka mahdollisti sinulle työpaikan?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hänen hallituksensa ansiosta pääsin takaisin työelämään.

    Sanna itse se siellä kirjoittelee. Hyvin on töitä ja toimeentuloa riittänyt oman hallituksen myötä itselle. 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Se puuhapajapaikka ei ole oikea työpaikka vaikka saisit verorahakustanteista palkkaa.

    Yksityinen firma, palkka ei tosin häävi, vain noin 45 tonnia vuodessa. Riittää minulle, koska totuin työttömänä pärjäämään vähällä.

    Kenen rahoilla sinä elät?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Tunnen esimerkiksi itseni. Olin vuodesta 2008 työttömänä. Heti kun Marinin hallitus pääsi töihin, niin sain harjoittelun kautta vakituisen työpaikan.

    Varmasti tunnet itsesi lisäksi ainakin kolme muuta pitkäaikaistyötöntä jotka marinin hallituksen ansiosta ovat nyt vakavasti otettava saa työelämässä hyvän toimeentulon piirissä?

    Tarkasta ottaen pitkäaikaistyöttömistä aika monta kymmentätuhatta ilmeisesti ovat nyt sitten haataisen työllisyysmallin myötä pysyvästi töissä ja nostavat kunnon palkkaa?

    Yksi esimerkki johonkin tarpeettomaan diipadaapahommaan, kuten työllisyyspalveluihin työllistyneestä suojatyöpaikkalaisesta ei riitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Yksityinen firma, palkka ei tosin häävi, vain noin 45 tonnia vuodessa. Riittää minulle, koska totuin työttömänä pärjäämään vähällä.

    Kenen rahoilla sinä elät?

    Onko joulupukkikin olemassa, satuilija? Varmaan oletat että satuilisi menee vielä täydestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Onko joulupukkikin olemassa, satuilija? Varmaan oletat että satuilisi menee vielä täydestä?

    Usko sinä vain Saksi-Riippa Riikka Ourraan ja Vätys-Petteri Valehtelija Orpoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Usko sinä vain Saksi-Riippa Riikka Ourraan ja Vätys-Petteri Valehtelija Orpoon.

    Mistä vitusta niin päättelit tautinen likainen vasuri lahoaivo?

    Jos ei ole vasuri siitä ei seuraa että on oltava oikeistolainen. Tai keskustalainen. Tai mitään muutakaan mätäisellä poliittisella kartastolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Marinko sen paikan sulle järkkäsi?

    Marinin hallituksen toimet, jota orpopurra vieroksuu, kysy orpopurra kusipäiltä mikä mättää. . . . ., no kerron sulle, mut lä kerro muille.>
    Kasarminkadun kytät ottaa persilja suukkiin!!, MUT ÄLÄ,KERRO MUILLE, ETHÄN. . . .

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Mistä vitusta niin päättelit tautinen likainen vasuri lahoaivo?

    Jos ei ole vasuri siitä ei seuraa että on oltava oikeistolainen. Tai keskustalainen. Tai mitään muutakaan mätäisellä poliittisella kartastolla.

    Miten niin kuin omasta mielestäsi sinulla menee lahoaivohäirikkö? Oletko saanut apua mielenterveyden ongelmiisi ja aggressiivisiuteesi. Jos et, olet vaaraksi itsellesi ja muille.

    Äänestä

Marinin hallitus onnkstui hienosti työllistämisessä. Myös valtion saamat verotulot nousivat ja työttömyyskulut putosivat rajusti. Mutta sitten remmiin astui tämä nykyinen tuhohallitus.

Äänestä
  • Tutustuhan tarkemmin Marinin työllistämistoimiin. Nyt maksamme noista Marinin niin "hienoista" työllistämistoimista kovaa hintaa.

    Äänestä

  • Martinin hallitus onnistui hienosti Marinin omassa työllistämisessä.

    On "töitä" ja toimeentuloa riittänyt Marinilla itsellään. Oli se pääministerigrillissä kärvistely sentään lopulta kaiken arvoista!

    Äänestä

  • Rakentaminen ja investoinnit sekä suunnittelijoiden työt loppuivat kuin seinään ja sen kautta lukuisat työpaikat lähtivät ja firmat ajautuneet konkurssiin. Ei siinä hallituksen toimet paljon auta, kun vero- ja velkarahalla ei voi satojatuhansia palkata ja teettää tarpeetonta työtä.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Rakentaminen ja investoinnit sekä suunnittelijoiden työt loppuivat kuin seinään ja sen kautta lukuisat työpaikat lähtivät ja firmat ajautuneet konkurssiin. Ei siinä hallituksen toimet paljon auta, kun vero- ja velkarahalla ei voi satojatuhansia palkata ja teettää tarpeetonta työtä.

    Osta aivot.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tutustuhan tarkemmin Marinin työllistämistoimiin. Nyt maksamme noista Marinin niin "hienoista" työllistämistoimista kovaa hintaa.

    Kerro miten?, ja älä laita Marinin syyksi 30 miljardin lainaa koronan ja Ukrainan auttamiseen, te kusipää kokaiinit ja perseet yritätte sillä ratsastaa että olisitte muka parempia, EI! Pasjasakkia olette valkolakkeinenne, tieshittekö . . . . ,lakki uppoaa . . .

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Kuinkahan usein tuo sinulle pitää kertoa, että ymmärtäisit? Marinilla oli kunnianhimoinen tavoite lyödä uudet ennätykset työllistämisessä. Kun se ei ottanut onnistuakseen, niin Marin työllisti julkista sektoria yli 50.000 henkilöllä ja maksoi näiden palkat ottamalla aina vaan lisää velkaa. Jokainen täys' järkinen ymmärtää, että tuollainen ei ole kannattavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tutustuhan tarkemmin Marinin työllistämistoimiin. Nyt maksamme noista Marinin niin "hienoista" työllistämistoimista kovaa hintaa.

    Hehhehheh...persujen tupaillassa sinut on sumutwttu uskomaan tuokin.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Osta aivot.

    Juuri niin.

    Äänestä

Ikävä on Marinin hallituksen aikoja kun Suomen työllisyystilanne oli parempi kuin vuosikymmeniin sitä ennen.

https://yle.fi/a/74-20015046

Äänestä

Jee

Äänestä

Nämä oli mukavia uutisia Marinin hallituksen aikaan kun valtion työttömyyskulut vähenivät voimakkaasti hyvän työllisyyskehityksen tuloksena. Valitettavasti ne ajat ovat tänään vain muistoja.

https://www.kela.fi/ajankohtaista/työttömyysturvan-menot-vähenivät-edelleen-vuonna-2022-tilasto-suomen-työttömyysturvasta-2022-on-julkaistu

Äänestä
  • Oho... työttömyyskulut putosivat jopa 21 prosenttia koska ihmiset työllistyivät. Tuo on iso kasa veroeuroja mikä säästyi.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Oho... työttömyyskulut putosivat jopa 21 prosenttia koska ihmiset työllistyivät. Tuo on iso kasa veroeuroja mikä säästyi.

    Mihin ne työttömät työllistyvät?

    Missä he ovat nyt töissä?

    Minä en tiedä yhden yhtä työtöntä joka työllistyi Marinin hallituksen aikana.

    Vai onko niin että heti kun orpon hallitus astui puikkoihin kaikki he saivat potkut ja palautuivat takaisin työttömiksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Minä tunnen, esimerkiksi itseni. Samalla työllistämiskurssilla oli muitakin työttömiä, joista ainakin osa sai työpaikan.

    Äänestä

  • Mukavat uutiset eivät ole sama kuin tosiasiat.

    Toki eskapistin on mukavampi kuunnella miellyttäviä satuja kuin uskoa inhottavia totuuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Minä tunnen, esimerkiksi itseni. Samalla työllistämiskurssilla oli muitakin työttömiä, joista ainakin osa sai työpaikan.

    Miltä alalta ja mistä firmasta saitte työllistämiskurssin myötä työpaikan?

    Se työllistämisyhdistyksen pajapaikka ei ole oikea työpaikka.

    Jos olet edelleen vakavasti otettavassa kokoaikaisessa akituisessa työssä Marinin hallituksen ansiosta, mikä selittää työttömyyden räjätämisen orpon kaudella? Jos sinä ja sun kaverit olette saaneet pitää työpaikkanne mikä selittää sen että muut ovat joutuneet massoittain työttömiksi?

    Suomalaiset sosiaalipummiyritykset ovat siis täysin riippuvaisia valtion rahoituksista josta niiden työllistämiskyky roikkuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ala jääkööt mainitsematta, mutta toistakymmentä tämän alan firmaa kävi esittäytymässä, ja niihin me "opiskelijat" menimme harjoittelemaan, ja osa sitten työllistyi oikeasti kuten minä. Harjoitteluljaksohan oli työmarkkinatuki + 9 euroa/työpäivä verotonta ateriakorvausta. Nykytilannetta en tiedä, kun en ole ollut yhteydessä muihin. Osahan lopetti kesken kurssinkin, ainakin yksi sai työpaikan lopetti siihen.

    Tuo oli mahdollista, koska työmarkkinatuella sai opiskella itselleen uuden ammatin, ja Marinin hallitus rahoitti toiminnan.

    Oletko sinä ajatellut koskaan työllistyä?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Minä tunnen, esimerkiksi itseni. Samalla työllistämiskurssilla oli muitakin työttömiä, joista ainakin osa sai työpaikan.

    Veli todistaa väkevästi. Tai kenties sisko siirappisen viserryksen määrästä päätellen.

    Muistutat täsmällisesti uskoon tullutta herätyskristittyä. Hekin ottavat aina itsensä eläviksi todisteiksi Jumalan muuttavasta ihmeitä tekevästä voimasta. Kertovat tarinoita pidentyneistä jaloista, katoavista syöpäkasvaimista, taskuihin tyhjästä ilmaantuvasta rahasta, lukkoon menneen auton itsekseen aukeavista ovista, kokemistaan sähkövirroista jotka läpäisevät ruumiin ja herättävät kuolleetkin henkiin.

    Jumala tekee ihmeitä ilman määrää. Ilmeisesti Marinkin teki ihmeitä ilman määrää. Kukaan reaalielämää havainnoimaan kykenevä ei vaan niitä ihmeitä omassa elämässään konkreettisesti näe eikä koe.

    Mutta mukavia uutisia on aina mukava kuunnella.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Ilosanoma on aina ilosanoma oli se totta tai ei.

    Ilosanoma tekee iloiseksi. Kunnes todellisuustuuletin vyöryttää reaalielämän paskan naamalle. Yhyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Ilosanoma on aina ilosanoma oli se totta tai ei.

    Ilosanoma tekee iloiseksi. Kunnes todellisuustuuletin vyöryttää reaalielämän paskan naamalle. Yhyy.

    Ilosanoma on aina ilosanoma.

    Aina korokkeella on ollut jonkun omaa etuaan tavoittelevan sikaporsaan puhuva pää selittämässä maailmantilan itselleen parhain päin. Ja ruohonjuuritason ankeudessa ja epätoivossa elävät ovat halunneet uskoa kauniit sadut paremmasta maailmasta. Kunhan vain seuraat oikeaa poliittista, uskonnollista tai filosofista johtajaa, asiat kääntyy paremmaksi SULLE. Heko heko. 😂

    Ainoa joka hyötyy uhrauksista joita henkilökohtaisesti teet ilosanomaa satuilevan tittelintuuren eteen on aina se auktoroteetiksi nostettu pelle itse.

    Sut pidetään ruodussa ja riippuvaisena infantiilina. Isät ja äidit ovat sitten tarinoineet samat sadut sulle että sä tiedät missä ne oikeat taistelulinjat menevät jotta tiedät taistella "oikean" asian puolesta. Tai sitten olet protestiksi valinnut toisen auktoriteetin joka tietää miten maailma makaa.

    Näin sen ollut aikojen aamusta asti.

    https://m.youtube.com/watch?v=SGCvhARqyMQ&pp=ygUkbGVvbmFyZCBjb2hlbiBzb3VuZGVkIGxpa2UgdGhlIHRydXRo

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ala jääkööt mainitsematta, mutta toistakymmentä tämän alan firmaa kävi esittäytymässä, ja niihin me "opiskelijat" menimme harjoittelemaan, ja osa sitten työllistyi oikeasti kuten minä. Harjoitteluljaksohan oli työmarkkinatuki + 9 euroa/työpäivä verotonta ateriakorvausta. Nykytilannetta en tiedä, kun en ole ollut yhteydessä muihin. Osahan lopetti kesken kurssinkin, ainakin yksi sai työpaikan lopetti siihen.

    Tuo oli mahdollista, koska työmarkkinatuella sai opiskella itselleen uuden ammatin, ja Marinin hallitus rahoitti toiminnan.

    Oletko sinä ajatellut koskaan työllistyä?

    Miksi et kerro alaa? Onko se salaista tietoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Mihin ne työttömät työllistyvät?

    Missä he ovat nyt töissä?

    Minä en tiedä yhden yhtä työtöntä joka työllistyi Marinin hallituksen aikana.

    Vai onko niin että heti kun orpon hallitus astui puikkoihin kaikki he saivat potkut ja palautuivat takaisin työttömiksi?

    Olet jäljillä, orpon avustuksella purra saa leikata jatketaan mistä haluaa, tämä on hallitusohjelmassa, jotta orpo sai pm paikan, se riitti orpolle, ja shiten alkoi perseitten kiristys, no nää lampaat suostui mihin tahansa ja siitä alkoi persujen kannatuslasku,
    senkin orpo aloitti, on se fucing lyhyt, urpo... no
    . . . .. jatkuu

    Äänestä

  • Niin ja atk.!

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ala jääkööt mainitsematta, mutta toistakymmentä tämän alan firmaa kävi esittäytymässä, ja niihin me "opiskelijat" menimme harjoittelemaan, ja osa sitten työllistyi oikeasti kuten minä. Harjoitteluljaksohan oli työmarkkinatuki + 9 euroa/työpäivä verotonta ateriakorvausta. Nykytilannetta en tiedä, kun en ole ollut yhteydessä muihin. Osahan lopetti kesken kurssinkin, ainakin yksi sai työpaikan lopetti siihen.

    Tuo oli mahdollista, koska työmarkkinatuella sai opiskella itselleen uuden ammatin, ja Marinin hallitus rahoitti toiminnan.

    Oletko sinä ajatellut koskaan työllistyä?

    Teit työtä ilman palkkaa tässä yrityksessä, teitä oli useita ja vain harva sai palkkatyön. Muut olivat "Työllistetty" tilastojen valossa. Halpatyövoimaa koko kurssi yritykselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Mihin ne työttömät työllistyvät?

    Missä he ovat nyt töissä?

    Minä en tiedä yhden yhtä työtöntä joka työllistyi Marinin hallituksen aikana.

    Vai onko niin että heti kun orpon hallitus astui puikkoihin kaikki he saivat potkut ja palautuivat takaisin työttömiksi?

    Ihan tottako. Miten sinä luuseri tuntisit edes ketään joka on työllistynyt. Et sinä persuvalas siellä sohvalla makoillessa keppanaa ryystäessä tunnekaan työllistyneitä ihmisiä.

    Äänestä

  • Ei ihme että myös työttömien määrä raketoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei ihme että myös työttömien määrä raketoi.

    Mikään muu ei raketoi kuin sun oma tyhmyytesi.

    Äänestä

  • Mikä syöksylasku?

    Olen turvautunut silloin tällöin ruokajakeluihin jo vuosia. Jakelukoordinaattori turisee välillä jonottajien kanssa. Viimeksi väitti että jonot vaan pitenee orpon hallituksen myötä. Tosiasiassa jonot ovat pysyneet aivan saman pituisina koko ajan. Jonojen pituudet vaihtelevat ainoastaan pyhäpäivien ja viikonloppujen mukaan. Mikään ei ole muuttunut orpon hallituksen myötä tässä.

    Martinin hallituksen aikaan sama koordinaattori ihasteli kuinka Marinin hallitus on niin jalo että jakaa köyhille näin paljon ruokaa ilmaiseksi, että sitä riittää näin monille ihmisille. Jono oli saman pituinen.

    Todellisuuspakoinen eskapisti värittää maailman haluamansa näköiseksi. Sama lasi on puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä sen mukaan onko oikea vai väärä suuri johtaja vallassa.

    Äänestä

Kauanko auktoriteettiuskovaisilla spedeillä kestää sen tajuamiseen että KOKO poliittinen järjestelmä on silmänlumetta?

Vasemmisto- oikeisto- taistelulinja on keinotekoisesti keksitty harhautus. Oikea taistelulinja menee ylhäältä alas.

Poliittinen järjestelmä on verovaroilla vapaamatkustavien poliitikkojen oma elinkeino. Puoluekannatusta eri puolueet hamuavat siksi, koska tyhmien äänestäjien puolueelle tuottama kannatus tarkoittaa LISÄÄ RAHAA PUOLUEELLE ITSELLEEN. Mikä näkyy tietysti aina puolueen eliitin omassa elintasossa.

Auktoriteettiuskovainen reppana takertuu valitsemaansa auktoriteettiin kuin hukkuva oljenkorteen.

Kieltäytyy näkemästä ilmiselviä tosiasioita.

Kieltäytyy katsomasta oikeaa todellisuutta omassa elämässään ja ympärillään.

Kieltäytyy uskomasta omaa empiiriasnsa ja omia havaintojaan koska se murentaisi illuusion hyvää tarkoittavasta aukotoriteetista joka on ajamassa "meidän" asioitamme.

Seliselittelee kaiken parhain päin aukotiriteettinsa hyväksi samalla tavalla kuin pieni lapsi selittelee hyväksikäyttävän kaltoinkohtelevan vanhempansa tekoset parhain päin. Koska ajatus ettei elämässä olekaan auktoriteettia joka pitää pienokaisistaan huolta on liian pelottava. Tulee orpo olo.

Yhteiskunta elää infantiilina koko elämänsä elättelemällä poliittisesta järjestelmästä ja valitsemastaan poliittisesta puolueesta samanlaisia parental rescue fantasioita kuin pienet lapset vanhemmistaan.

Kieltäytyvät huomaamasta että de facto MIKÄÄN ei ole muuttunut viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen riippumatta siitä mikä puolue on puikoissa heilunut. Sekä omat että muiden elämän realiteetit ovat pysyneet täsmälleen yhtä epävarmana, ahdistavana ja karuina koko ajan. Jos joku on muuttunut, niin yleistilanne ainoastaan askel askeleelta huonompaan suuntaan puoluekannatuksista riippumatta.

Poliittinen järjestelmä on fuulaa. Työtä tekevät ja raskautetut pyörittävät itse yhteiskunnan perustoiminnot omalla raadannallaan politiikasta huolimatta. Sosiaaliturvajärjestelmästä on tehty kansalaisille riippuvuussuhde jota voidaan käyttää rangaistusten ja pakkokeinojen välineenä jotta tyhmä kansalainen pysyy ruodussa ja suostuu riistosuhteisiin erilaisten hyväksikäyttäjien kanssa joita maailma tursuilee liitoksistaan.

Mikäli joku poliittinen kokoonpano oikeasti saisi todellisia positiivisia muutoksia aikaan yhteiskunnassa, jokainen kansalainen pystyisi helposti sen todentamaan omassa elämässään. Muutoksen pitää näkyä KONKREETTISESTI tavallisen kansalaisen elämässä. Jos niin ei tapahdu on kaikki virallinen tilastopälätys ilmeistä valehtelua ja tyhjänjauhamista.

Kuka hyötyi parhaiten marininkin hallituksesta? Marin itse. 😂 Siellä ne nyt nauraa paskaisesti ystävänsä bile- Ilmarin kanssa että

Your taxmoney makes our world turn around.

https://m.youtube.com/watch?v=eBtn2NQ5k58&pp=ygUTTGl6YSBtaW5uZWxsaSBtb25leQ==

Äänestä

Punikit ja niiden maturakkaat on suomelle pelkkä kuluerä...

Äänestä
  • Eikö teidän "punikeista" jauhavien aivoimbesillien pitänyt kuolla sukupuuttoon jo sisällissodassa vuonna 1918? Haiset menneisyyden löyhkää.

    Nykyisellä maailmalla ei ole mitään tekemistä punkkien ja valkoisten kanssa.

    Äänestä

  • Työtön "kotimainen" ei muka ole?

    Äänestä

  • Punkki olet sinä, punikit yhtyy vain ja MUIHIN punikkeihin, tykkään. . . .

    Äänestä

  • Eikös ne ole enemmänkin persuilla ne maturakkaat ja homppekeita kaikki tyyni.

    Äänestä

Vieläkin tuoksuu silakka entisen hallituksen jäljiltä

Äänestä
  • Ei se mitään, tämän nykyhallituksen aikana haisee kitkerä paskan lemu kaikkialla.

    Äänestä

Paskat se mitään onnistui. Keksi joukon turhia virkoja ja lisäsi pysyviä menoja. Lykkäsi rahaa älyttömyyksiin ja lahjoitti miljardeja Espanjalle ja Italialle. Kavatti suomalaisten velkataakka kohtuuttomasti ja itse vain juhli ja juopotteli.

Äänestä
  • Mites nyt on käynyt Suomen talouden kun niin maan mainiot Orpo ja Purra ovat vetovastuussa.

    Kaikilla mittareilla mitattunut kaikki on mennyt perseelleen, niin talouskasvu, työllisyys kuin konkurssitkin ja velkaa otetaankin nyt suut, silmät täyteen, ettei tällaista ole nähty ikinä!

    Ovatko Orpo ja Purra niin saamattomia vätyksiä, että kun itse epäonnistuvat, syyttävät edellistä hallitusta. Säälittävää aikuisilla ihmisiltä. Vastuutonta ja lapsellista.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Mites nyt on käynyt Suomen talouden kun niin maan mainiot Orpo ja Purra ovat vetovastuussa.

    Kaikilla mittareilla mitattunut kaikki on mennyt perseelleen, niin talouskasvu, työllisyys kuin konkurssitkin ja velkaa otetaankin nyt suut, silmät täyteen, ettei tällaista ole nähty ikinä!

    Ovatko Orpo ja Purra niin saamattomia vätyksiä, että kun itse epäonnistuvat, syyttävät edellistä hallitusta. Säälittävää aikuisilla ihmisiltä. Vastuutonta ja lapsellista.

    Nykyhallitusta ei voi syyttää heikosta työllisyydestä. Esim. rakennustoiminta hiipui jo Marinin hallituksen loppuvaiheessa. Rakennustoiminta on erittäisn suuri työllistäjä Suomessa. Toisekseen pieni Suomi ei voi sille mitään, että maailma on myllerryksessä ja Suomen suurimmilla kauppakumppaneilla menee huonosti. Onhan päivän selvää, ettei tavara mene silloin kaupaksi.

    Tuo on se kaikkein suurin syy meidän huonoon työllisyyteen. Luojalle kiitos ettei nykyhallitus ole sortunut Marinin hallituksen tapaan työllistää velkarahalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Tekikö Orpon hallitus sitten mitään hiipuvalle rakennustoiminnalle paranteekseen tilannetta , jos sekin on Marinin hallituksen syy?

    Kysehän on oikeasti siitä, että kenelläkään ei ole rahaa ostaa velaksikaan asuntoja, eikä kyllä tarvettakaan.

    Mutta. Orpon hallitus on historian huonoin. On helppoa leikata pienituloisilta ja ottaa velkaa suurituloisten veronalennuksiin ja jakaa heille veroalennuksiksi muruja kuten keskiluokallekin. Mikään ei siis mene tuolla Orpo-Purran logiikalla kaupaksi.

    Emme toki halua työllistää virolsisia, liettualaisua, puolalaisua ja romanialaisia rakennusmiehiä velkarahalla rakentaaksemme kerrostaloja, jotka törröttävät Tyhjänä vuositolkulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Rakennusalan ahdinko alkoi jo Marinin hallituskaudella. Miksi Marin ei tehnyt mitään?

    Äänestä

marinin ja orpon hallitus on epäonnistunut pienituloisten tasa-arvoisessa kohtelussa.
Nytteku koulut on loppu ja pientuloisten perheiden lapset eivät saa kouluruokaa päivittäin..Nälkä kuolema uhkaa jälleen 10 tuhansia lapsiperheitä.
Seuraavaks on työttömien veronpalautus kuukaudet edessä kun kelan perkele evää perustoimeentulot 500 veron palautuksen vuoksi 4 kuukaudeksi.!!!!!!!!!!!
Kela tuethan lasketaan brutto kelatukien mukaan! i käteen jäävän todellisen summan mukaan..Eli veronapalautukset on laskettu jo kertalleen tuloihin ja sili hallitus ja kela varastaa noi tuet työttömiltä..!!!
Tota ongelmaa i olisi jos työtön voisi ehdä nollaverokortin kelatukia varten niinkuin muut kansalaiset halutessaan voi tehdä..Mut ei!! Kansan edustajat on päättänyt et kelatuista menee aina 25%..Eihän siinä veroja okeesti makseta vaa ne tulee palautuksena ja ton ääliömäisen kuvion vuoksi kela pystyy varastamaan noi tuet nälkäisiltä lapsilta.!!!
Tota on tämän hallituksen toimet eriarvoista kohtelua vastaan.
Kansanedustajat paasaa gaazan terroristeistä vaikka Suomessa on todellinen nälänhätä lapsiperheillä ja jokaisella työttömällä!

Äänestä

Oletteko te vassarit kaikki oikeasti noi s-tanan tyhmiä???

Äänestä
  • Koulupudokaspersuhan se vasta tyhmä on. Oikea dille.

    Äänestä

Perataanko tuo työllisyyssaavuutus, vai pelkäätkö, että näet jotain ikävää?

1. Työllisyystavoitetta ei saavutettu.
2. Jopa n. 70% työpaikoista syntyi julkiselle sektorille.
3. Suuri osa työllistymisestä palkkatuki- yms. ratkaisuilla aikaansaatuja.
4. Marinin hallitus loi siis "uusia" työpaikkoja temppuyöllistämistoimilla, kuten Sipiläkin.
5. Kokopäiväisten työsopimusten määrällä ei ole syytä juhlia.
6. Palkkatulojen ja hyvinvoinnin kehitys ei noussut, vaikka työllisyysaste nousi.
7. Marin epäonnistui työttömyyden selättämisessä ja petti lupauksensa.

Nämä ikävät tiedot ennaltatiedetysti häivytetään, jotta saadaan Marinin hallitus näyttämään Orpon hallitusta paremmalta.

Äänestä
  • Aloita pelle perkaamaan vaikka tästä:
    - Rinteen/Marinin hallitusohjelmassa tavoitteena lisätä työllisyyttä 60 000 hengellä.
    – työllisyys parani hallituskaudella 116 000 hengellä.

    Teidän pellejen pellehallitus lupasi lisätä työllisyyttä vastaavassa ajassa 100 000:lla.
    Missä mennään?

    Muahahahbaa.

    Olette pellet täysiä vajakkeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Aloita pelle perkaamaan vaikka tästä:

    Idiootit jankkaavat ja syynäävät tilastotietoja kuin maniaa sairastava vähämieli mielipuoli.

    Työllisyystilastoilla ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan ihmisten toimeentulon tasolla on merkitystä. Tätä sinäkään larva- aivoinen dorka et ole vielä ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Tilastot ovat politiikka-uskovaisille Raamattu.

    Oletko koskaan kuullut sanontaa valhe, emävalhe, tilasto?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Aloita pelle perkaamaan vaikka tästä:
    - Rinteen/Marinin hallitusohjelmassa tavoitteena lisätä työllisyyttä 60 000 hengellä.
    – työllisyys parani hallituskaudella 116 000 hengellä.

    Teidän pellejen pellehallitus lupasi lisätä työllisyyttä vastaavassa ajassa 100 000:lla.
    Missä mennään?

    Muahahahbaa.

    Olette pellet täysiä vajakkeja.

    ....sanoo räksyvassari, joka ei mistään mitään ymmärrä. Yritä jotenkin pinnistää se koImas aivosoIu aktiiviseksi, että hahmotat ettei "100000 uutta työllistä" sano yhtään mitään, vaan se, millaisista työsopimuksista on kyse, miten palkat kehittyy, miten se vaikuttaa hyvinvointiin jne.

    "Muahahahbaa"? Siis täh? Jauhat pelkkää paskaa ja sitten uloskirjoitat naurun? Luoja paratkoon teitä viemärirottia.....

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Aloita pelle perkaamaan vaikka tästä:
    - Rinteen/Marinin hallitusohjelmassa tavoitteena lisätä työllisyyttä 60 000 hengellä.
    – työllisyys parani hallituskaudella 116 000 hengellä.

    Teidän pellejen pellehallitus lupasi lisätä työllisyyttä vastaavassa ajassa 100 000:lla.
    Missä mennään?

    Muahahahbaa.

    Olette pellet täysiä vajakkeja.

    Tuohon 116.000 laskettiin mukaan myös osa-aikaiset työlliset. Marin työllisti julkiselle sektorille yli 50.000 henkilöä. Jos mietitään taloudellisesti tilannetta, niin miten kuvittelet tuon 66.000 yksityiselle sektorille (osa noista osa-aikaisia) työllistetyn pystyvän maksamaan noiden yli 50.000 julksen sektorin työntekijän palkat. Ei onnistu ollenkaan ja siksipä Marin otti jatkuvasti uutta velkaa, että sai maksettua noita julkisen puolen palkkoja + muita sivukuja.

    Äänestä

LUV

Äänestä

Ei ole ihme, että Suomi on kurjassa jamassa, kun 40 % kansasta on tyhmiä vassareita.

Äänestä
  • No pitäähän noiden viisaiden päiden sitten tuottaa ihan itsestään hyvinvointia ja kasvua...Hallituksen kannatus 39, 2 %. Miten tuota kannattaa hehkuttaa...

    Äänestä

  • Ja tyhmiä persuja, tyhmiä kokoomuslaisia ja tyhmiä keskustalaiset ja tyhmiä mitä ikinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    No pitäähän noiden viisaiden päiden sitten tuottaa ihan itsestään hyvinvointia ja kasvua...Hallituksen kannatus 39, 2 %. Miten tuota kannattaa hehkuttaa...

    60,8 % ei ole hallituksen kannattajia. Mites siihen suhtautuu 10,5 % persupuolueen kannattaja. Puolet on jo jättänyt uppoavan persulaivan. Tirsk'

    Äänestä

  • Täydellisyyttä ei ole olemassa, joten jonkun on se perseily hoidettava. Onneksi se kerääntyy pääasiassa yhdeksi Iahkoksi, niin ei ole roiskittuna pitkin poikin sivistysyhteiskuntaa. Yritetään ymmärtää vasemmiston asemaa. Eihän se helppoa ole olla läjä ihmiskuonaa :)

    Äänestä

  • Persepoika mee kotiisi sinne nurkkaan runkulle, josko helepottais.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Täydellisyyttä ei ole olemassa, joten jonkun on se perseily hoidettava. Onneksi se kerääntyy pääasiassa yhdeksi Iahkoksi, niin ei ole roiskittuna pitkin poikin sivistysyhteiskuntaa. Yritetään ymmärtää vasemmiston asemaa. Eihän se helppoa ole olla läjä ihmiskuonaa :)

    Jep, vornasen, stubidon, ryydmannin, vinokaulajumaIattaren ja ruotsipellejen, jos suomessa on ankeaa, muuttakaa ruotsiin, vittuako täällä horisette "kaikille hyvää ja kivaa" kun ette shitä tee, vaan, vähäosaisten ajattelin ojasta allikkoon . . . . . Plumps!!

    Äänestä

Hyvä että Marinin hallitus sai työllisyyden hoidettua kuntoon 👍

Äänestä
  • Harmi et kokaiinit ja me vangittiin, 0,5gr "omaan johti,

    Äänestä

TEM

Äänestä

Hyvä homma, kaikin puolin.

Äänestä

Tarkentaisiko aloittaja miten Marinin hallitus vaikutti työllisyyteen?
Korona- aikaan tiedän valtion velkarahaa jaetun hulvattomasti yrityksille jotta ne eivät lomauttaisi tai irtisanoisi ihmisiä mutta entä mitä muuta. Itse asiassa aika moni niistä miljoonatukia saaneista firmoista on jo mennyt nurin eikä työllistä enää ketään joten se siitä mutta saatiinhan se sen hetken näyttämään kauniilta.
Enintään jotkut valtion hätäaputyöt ovat sellaisia keinoja joilla valtio voi hieman halutessaan vaikuttaa työllisyyteen mutta kyllä ne keinot vähissä ovat, nykyään kun markkinat ovat globalisoituneemmat kuin koskaan ennen, pieniä valtioita voimakkaammat tuulet heiluttelevat niitä eikä niiden hallituksilla ole muuta sen suhteen kuin kulkea virran mukana. Esim. koko EU- alue on nyt melko lamassa eikä meillä hallitus, olipa sen poliittinen koostumus mikä tahansa, voi asialle yhtään mitään...

Äänestä
  • Siinähän se on aloituksen linkissä mainittu. Ylitti jopa tavoitteensa.

    Mikä on pointti? Se että keskuspankkirahat, ns. kuplavaluutta, käytetään yhteiseen hyvään, eikä pelkästään ylimmän tulodesiilin hyväksi.

    Ideologinen kysymys. Suomi on rikas maa, ja siksi kansa äänestää itsensä kaltaisia, eli porvareita.

    Äänestä

Kaikki työt / tehtävät olivat verostapalkkaasaavia eli pääsääntöisesti kunnan hommia eli eivät olleet / ole netto veronmaksajia.

Äänestä

Toveri työllistyy suojatyö paikkaa

Äänestä
  • Maataloustukihimmeli siitä hyvä esimerkki. Vaikkei himmelin suojatyökustannuksia huomioida, niin menot pari miljardia vuodessa. Kommunismia sen rajuimmassa muodossa.

    Äänestä

  • Persu ei edes sellaiseenkaan, kun ei osaa edes kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Maataloustukihimmeli siitä hyvä esimerkki. Vaikkei himmelin suojatyökustannuksia huomioida, niin menot pari miljardia vuodessa. Kommunismia sen rajuimmassa muodossa.

    Kaikissa Euroopan maissa tuetaan maataloutta ja USA:ssa, Kanadassa, Kiinassa, Australiassa jne. Että pitäskö meidän olla tukematta?

    Sinä et mulkero edes tiedä mitä on kommunismi, joten älä mutuanalysoi.

    Äänestä

Ne kalliit valtiosihteerit

Äänestä

Sanna Marinin hallitus onnistui työllisyyden nostossa muun muassa vahvalla työllisyyspolitiikalla, jolla turvattiin osallistava ja osaava Suomi sekä taloudellisesti kestävä hyvinvointivaltio.

Hallituksen tavoitteena oli korkea työllisyysaste ja vahva julkinen talous, ja töitä tehtiin sen eteen.

Vahva työllisyyspolitiikka: Hallitus pyrki vahvistamaan työllisyysasteen ja sen avulla varmistamaan hyvinvoinnin perustan.

Osaaminen: Hallitus korosti osaamisen merkitystä ja painotti osaamisen kehittämistä koko elämän ja työuran ajan.

Työelämän murros: Hallitus huomioi työelämän muutosvoimat ja painotti perustaitojen sekä kykyjen kehittämistä.

Yrittäjyys: Hallitus tuki yrittäjyyttä ja sen kehittämistä.

Julkinen talous: Hallitus pyrki vahvistamaan julkista taloutta.

Hyvinvointivaltio: Hallitus työskenteli sen eteen, että hyvinvointivaltion palvelut turvautuisivat.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

Äänestä
  • Hmmmm...... eipä oikeassa voisi olla.

    Äänestä

Marin ei onnistunut missään muussa kuin suomen poliittisen järjestelmän käyttämisessä ponnistuslautana sinkauttamaan itsensä maailman tähdeksi tienaamaan mainetta mammonaa itselleen.

Äänestä

Faktahan se on, ettei Marin oikeasti onnistunut kuin jossain nippelijutuissa. Kaikki suuret ja vakavat asiat Marin paskoi entistä karumpaan kuntoon ja jätti hoitamatta, seuraavan hallituksen taakaksi. Siinä meillä kerrassaan mahtavaa vastuuntuntoa. Sitten tämä kapinanyrkki ....rseessä riehuva mt-osasto ihmettelee, miksi Orpon hallitus joutuu ottamaan ennätysmäärän velkaa 😆

Äänestä

Marinin hallitus onnistui ennätystyöllisyyden saavutuksessa. Jopa ylitti tavoitteet.

Nykyinen tunaroivien joukko on epäonnistunut tärvelemään hienon työllisyys kehityksen täysin.

Äänestä
  • Hallitukset eivät työllistä, työllisyys riippuu ihan muista tekijöistä kuin siitä mikä hallitus maassa milloinkin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Hallitukset eivät työllistä, työllisyys riippuu ihan muista tekijöistä kuin siitä mikä hallitus maassa milloinkin on.

    Kyllä hallituksen toimilla vaikutetaan työllisyyden tilaan. Orpon ja Purran hallitus ei ole tehnyt työllisyyden paranemiseksi mitään, joten työttömien, konkurssien ja köyhyyden raju kasvu on huonon hallituksen syytä.

    Äänestä

kaikista tärkein puuttuu! eli moniko on sellaisia työläisiä joille maksetaan palkkaa vai onko kaikki palkattomissa pakkotöissä eli "toimenpiteissä" ?

koko massiivinen työttömyyskoneisto pitäisi lakkauttaa ja tilalle perusturva työttömille vaikkapa se 560e/kk, näin säästyisi miljardeja kun ei tarvisi ylläpitää työttömyyskoneistoa kymmenine tuhansine virkailijoineen, satojen "työttömyys" rakennusten ylläpito jäisi pois kokonaan jotka tuhlaa sähköä, vettä jne jne

Äänestä
  • Kelan mukaan Marinin hallituksen aikana työttömyyskulut putosivat jopa yli viidenneksen vuodessa. Samaan aikaan valtion verotulot palkkatuloista kasvoi.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Kelan mukaan Marinin hallituksen aikana työttömyyskulut putosivat jopa yli viidenneksen vuodessa. Samaan aikaan valtion verotulot palkkatuloista kasvoi.

    Voi hyvä Luoja tuota yksinkertaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Kelan mukaan Marinin hallituksen aikana työttömyyskulut putosivat jopa yli viidenneksen vuodessa. Samaan aikaan valtion verotulot palkkatuloista kasvoi.

    Tuo on totta ja se lukee VM: kin sivuilla. Viitsitkö vilkaista.

    Äänestä

  • Eläisitkö itse ja lapsesi tuolla 560 €/kk. Vuokra esim. kaksiosta pääkaupunkiseudulla n. 800 €/kk.

    Äänestä

Jo vain, kyllä se vain pitää SDP:tä äänestää. Ne toimivat aidosti koko Suomen hyväksi ja parhaaksi.

Äänestä
  • ja jäsenkorttia sulla ei varmaan vielä ole, osta samantien kaksi.

    Äänestä

Siis kun Mariinin aikana työläisiä oli paaljon töissä, niin mitä he tekivät, valmistivat? Missä on nyt tuo hyvä, vai tehtiinkö töissä mitään.?

Äänestä
  • Hyvä kysymys, sitä voidaan jatkaa kysymällä että mikä oli työn tuottavuus?
    Mutta noin yleisesti, yhä useamman alan työpaikoista yhä suurempi osa ei ole enää Suomessa eikä yhä lisääntyvä automaatiokaan varsinaisesti lisää työpaikkoja...

    Äänestä

Kas kummaa, kunnianarvoisesta Kauppalehdestäkin on tullut silmät ummistuneena kulkeva vasemmistolaisen propagandan äänitorvi.

"Marinin hallitus saavutti tavoitteensa,
”merkittävä” onnistuminen työllisyydessä."

Haluaisin kuulla yhden tai vaikkapa kaksikin sellaista Sanna Marinin hallituksen toteuttamaa asiaa, joiden ansiosta työllisyys on tuolla hänen 4-vuotiskaudellaan noin paljon parani.

Kun Kauppalehti noin jaksaa kehua Marinin onnistumista, niin olisi lehden uskottavuuden kannalta hyvä asia, jos lehden toimittaja valottaisi parilla lausella noita Marinin hallituksen työllisyyden toimia ja tekemisiä.

Äänestä
  • Totuus, joka saa kokoomuslaisetkin häpeämään, että Orpo on työllisyyden hoidossa epäonnistunut.

    Äänestä

korona oli mariinin pelastus ,koska silloinen hallitus otti velkaa 25 mijd,josta korona vei 10 miljd joka vei huomion tise työttömyydestä,

Äänestä
  • Kalliita naamarikauppoja ja koronan torjuntaa tiepuomeilla. Tosi älykköjä.

    Äänestä

Marin hallituksineen ei kyennyt luomaan ainoatakaan työapaikkaa. No, siis lukuun ottamatta tietenkään näitä 17 työpaikkaa, jotka Marinin projektina luotiin, 10 miljoonan euron kustannuksella.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010392648.html

Miten ihmeessä Kauppalehti viitsii valehdella, että Marin olisi luonut työpaikkoja.

Silloin vallinnut talouden yleinen nousukausi ne työpaikat loi. Kauppalehti muka ei tiedä tällaisesta yhtään mitään.

Äänestä

Velkarahalla piti kulutusta yllä.

1Äänestä
  • No ihan sama millä rahalla elvyyttää, kunhan talouden rattaat pyörii vinhasti. Aina silloin laariin sataa enemmän verotuloja joka rintamalla. Oisko pitänyt kaikki seisauttaa janodottaanäkkikuolemaa?

    Persut on yksinkertaista sakkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    No ihan sama millä rahalla elvyyttää, kunhan talouden rattaat pyörii vinhasti. Aina silloin laariin sataa enemmän verotuloja joka rintamalla. Oisko pitänyt kaikki seisauttaa janodottaanäkkikuolemaa?

    Persut on yksinkertaista sakkia.

    Kuinka jotkut voivatkaan olla noin yksinkertaisia? En yhtään ihmettele, että tuollaisia vedetään höplästä.

    Äänestä

Orpon hallitus sai perinnöksi sosialistien kauhukerhon perinnön. Arvatkaa kuinka kävi? Joudutaan ottamaan ennätysmäärä velkaa, että sen hävityksen saa korjattua 😆

Äänestä

No mariinin hallitus ei onnistunut työllisyystoimissa. Jokainen hallitus kykenee tekemään velkarahalla tuottamattomia työpaikkoja.

Mikäli mariinin hallitus on kyennyt tekemään yhdenkin työpaikan, mitä ei rahoiteta julkisin menoin ja työn tulos maksaa työntekijän palkan, voidaan se laskea mariinin luomaksi työpaikaksi.

Mariinin luomaien työpaikkojen määrä, huomioiden virhemarginaalin, on nolla.

Äänestä

Mariinin hallitus onnistui vain kaiken sössimisessä.

Äänestä
  • Persun ulinaa on aina mukava kuunnella 🤣😂🤣😂🤣

    Äänestä

  • Persun ulinaa on aina mukava kuunnella 🤣😂🤣😂🤣

    Äänestä

  • Juuri näin

    Äänestä

  • 10,5 % kannatus kahdessa vuodessa, hurja saavutus. 20,1 % kun vaalit oli 4/2023. Tuohon tulokseen ei yllä kuin Riikka Purra ja äärioikeistolaisen keinoin. Mahtaa kokoomuslaisia naurattaa kun Hölmö-Riikka runnoo persujen kannatuksen reilusti alke kymmeneen prossaan. Hehhehhehheh

    Äänestä

Nykyinen velkahallitus elää vailla huolta huomisesta.

Äänestä

Saarikko ja märini ainakin saivat töitä !säätiöt..korruptio ja jäsenkirjavirkoja

Ei taida pörssiyhtiöt palkata!?

Äänestä
  • Saarikko on paisunut vuosikymmeniä veronmaksajien rahoilla

    Äänestä

  • Mikähän pörssiyhtiö palkkaisi Riikka Purran?

    Äänestä

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011203261.html

Lähes 70 % mielestä hallituksen veronalennukset suurituloisille on väärä tapa palkita rikkaita ja se ei auta talouden nousussa pätkääkään.

Samaa mieltä on asiantuntijat eri alalta ja jopa osa kokoomuslaisia. Eihän kaikki kokoomuslaiset ole suurituloisia, mutta tyhmiä ovat kyllä.

Äänestä

> Lähes 70 % mielestä hallituksen veronalennukset suurituloisille on väärä
> tapa palkita rikkaita ja se ei auta talouden nousussa pätkääkään.

Tuosta asiasta myös ulkopuolelta asioita katsova OECD on sama mieltä. Orpon hallitus otti lisää velkaa 1,2 miljardia euroa, ja jakoi sen veronkevennyksenä hyvätuloisille.

Tämän pölhömpää talouspolitiikkaa Suomen nykyisessä talous- ja velkatilanteessa ei voi olla olemassakaan.

Mitenkä tällainen asia, näin näkyvä ja naamalle pomppaava poliittinen virhearvio ja hölmöys meni läpi Riikka Purralta ja hänen avustajakunnaltaan?

Kokoomus sai omiltaan lisää kannatusta tällä teolla. Perussuomalaiset sen sijaan maksaa sen kalliisti, kannatuksensa menetyksenä.

Äänestä
  • No ei Riikka Purraa tuo kokoomuksen kusetus haitannut ollenkaan. Nettosihan hän itsekin toistakymmentä tuhatta vuodessa.

    Äänestä

Jee

Äänestä

Oli kyllä todella merkittävä onnistuminen Marinilta ja hänen hallitukseltaan kaikkien niiden kriisien keskellä.

Äänestä
  • Kerro vielä lyhyesti meille, että mitä kaikkia toimia Marinin hallitus teki. Kun se maan työllisyys tosiaan oli noin järkyttävän hyvällä tasolla.

    Äänestä

  • Onpahan laitettu taas haaveet ja toiveetkin jo saavutuksiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Onpahan laitettu taas haaveet ja toiveetkin jo saavutuksiksi.

    Orpon ja Purran saavutusten lista on lyhyt: ei mitään, mutta toivelista on pitkä, mitä niillä varakkaiden veroalennuksilla saadaan kasvua aikaiseksi kun rahat valuunulkomaisiin sijoituksiin.

    Äänestä

Ei valitettavasti nouse.

Äänestä

Ja Petteri on täysin epäonnistunut työllistämisessä. Tumpelo ukko

Äänestä
  • Näyttävätkin keskittyneen konkurssien ja työttömien lisäämiseen.

    Äänestä

Marinin hallitus oli Antin ensimmäisen yrityksen jälkeen yksi kaikkien aikojen parhaista Suomessa.

Äänestä

Ai onnistu Marinin hallitus :D Kysyppä kauppatieteilijöiltä miten meni (enkä tarkoita nyt Laboren vasemmiston kommentteja). Esim. Ruotsin vasemmisto on tehnyt oikean suuntaisia muutoksia (eivät kelpaa Suomen vasemmistolle). Ja lakkoilusta: Suomi on ylivoimaisesti suurin lakkoilumaa Pohjoismaissa ja kärjessä myös Euroopan mittapuulla katsottuna. Nyt tarvitaan Suomen nousua tukevia toimenpiteitä.

Äänestä

Sdp- Sanna: n CCV
on todella surullista luettavaa.
Hän työllistyy ainoastaan sdp- organisaation sisällä tai kaupan kassalla.
EI MISSÄÄN MUUALLA.
Sanna Surkimus oli todellinen rimanalittaja
ja parasta mitä Perussuomalaiset- puolueelle koskaan on tapahtunut.

Äänestä
  • Työllistyisitpä itse persuraukka edes kadunlakaisijaksi, mutta tukiaisilla jappastelijana voit lopettaa mölinää.

    Äänestä

SOS

Äänestä

Kommarit palkkasivat kavereitaan keksittyihin aivan turhiin työpaikkoihin julkiselle sektorille. Pelkkä kallis silmänkääntötemppu siis.

Äänestä
  • Noin ulisee takuueläkeläispersu kaikkitietävänä.

    Äänestä

Sama peli näyttää olevan muillakin pilipali puolueilla.

Äänestä

Ei onnistunut. Marin vedättii kansaa ostamalla velkarahalla yrityksiltä työtunteja, että sai nätimmät työllisyyslukemat. Se oli lyhytaikainen ilo, kun työttömyys lähti taas nousuun 2022 puolivälin tietämissä. Marin lupasi selättää työttömyyden, mutta epäonnistui ja petti lupauksensa. Lisäksi hän tehtaili siihen asti kaikkien aikojen ostovoimaromahduksen. Kaikki tämä epäonnistuminen yritettiin peittää mittavalla työllisyysastepopulismilla. Näin se vain on, eikä muuksi muutu vaikka kuinka huudellaan iskulauseita ja sotahuutoja.

Äänestä

Iha mahtavasti. Ruuvipenkin leuatkin voi säätää valmiiksi oletettuun kokoon. Punaa ei juuri tarvitsisi levittää naamaan siten jatkossa. Ja vastaisuudessa.

Äänestä

Kyllä nykyinenkin hallitus pystyy työllistämään vähintään 100 000 henkilöä.
Otetaan viimeisenä vuonna pari miljaardia velkaa ja tempputyöllistetään porukka 6 kuukaudeksi jolloin seuraavalla hallituksella on paska kädessä.
Eli pari miljaardia enemmän velkaa ja lauma kortistoon palaavia ihmisiä.

Jos joku ei huomannut niin tämä konkurssi, lomautus ja irtisanomisaalto iski jo pari vuotta sitten, tai oikeastaan alkoi jo 2,5 vuotta sitten.

Äänestä
  • Marin löysi työpaikan 17 työntekijälle ja rahaa paloi 1,5 miljoonaa. Jos nyt toimittaisiin yhtä tehokkaasti niin 100 000 työpaikan löytymiseen kuluisi rahaa 9 miljardia. Siis pelkästään työpaikkojen löytymiseen ja tuohon vielä palkkakulut päälle.

    Äänestä

Persuhallitus on surkea.

Äänestä

Persun viha ja kateus kyvykästä ja menestyvää Sanna Marinia
herättää vahingoniloista naurua. Ressukoilla itsellä ei ole
kuin maatiaisrasisteja..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/marinin-hallitus-saavutti-tavoitteensa-merkittava-onnistuminen-tyollisyydessa-tuore-muistio-kertoo-orpon-hallituksen-ongelmasta/9c1de39f-a0ac-4f81-a579-fbb13cecded3

Siis kokoomus on luvannut 100 000 uutta työpaikkaa. Se onkin jäljessä 176000 työpsikkaa jo ha jasvaa koko ajan.

Marinin hallituksen aikana työllisyystavoite saavutettiin. Yli 117000 työllisen lisäyksenä. Häpeähän se on, kun Orpon porvarihallitus ei saa työllisyyttä nousemaan. Ei se työehtoja heikentämällä näemmä nouse, vaikka Orpo kehui Satosen kanssa Purran säestäessä työntekijöiden palkkaamisen helpottuvan, kun laitetaan työntekijät nöyränä ryömimään ja viedään heiltä kaikki oikeudet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu