Olen yrittänyt kysyä Jumalalta että miten voisin olla evankeliumin työssä mukana että löytyykö sellaista jossa sairas voi olla apuna oma kävely on vaikeanpuoleista.
Ei taida olla
Anonyymi-ap
29343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Eräs evankelista jolla ei ollut jalkoja julisti sanomaa pienen pöydän päältä.
Teki kyllä vaikutuksen.
Voit rukoilla toisten puolesta.
Sitä olen tehnyt.
Ei amerikan homojen herjaaminen vaadi jalkoja.
Eikä kyllä päätäkään.
Onko mielestäsi homoseksuaalinen suhde syntiä entäpä sukupuolen korjaus ?
No ei se sairaus estä, mutta se estää, jos seurakunta seurakunta ei hyödy sinusta. Jus olet nainen, sinut ohjataan keittiöön. Huono jalkainen osaa keittää kahvia. Hyödytön mies varmaan kerää kolehtia, toki voi pyytää pastorilla saako luvan jonkun Raamatun jakeen lukea pyhäkokouksessa.
Jus olet supliikki tai entinen linnakundi, voi sinusta enemmän irrota hyötypisteitä. Valehtelun taitokin on hyödyksi tarinan kerronnassa.
Lightning
Seurakunnan työssä kaikki ovat samanarvoisia.
Ei oikeassa elämässä.
Lightning
Riittääkö se että Jumalalle on?
Jumala ei ole oikeudenmukaknen Raamatun mukaan. Esimerkiksi Raamatun Jumala eroittelee ihmisiä sukupuolen mukaan. Nainen edustaa pahaa tai syntiin lankeavaa. Siksi nainen ei saa vapaasti ilmaista itseään, on aina miehennopetuksen varassa. Vaikka älykkyysosamäärä olisikin suurempi kuin saarnaajan. Silti tyhmä saa taluttaa kuoppaan. Raamatun Jumala kivittää ihmisiä, tuhoaa. Hän suosii silti ketä haluaa, oli sitten murhaaja ( daavid)...toisaalta narsisti Jumala myls alistaa ja murhaa jopa viattomia lapsia( Daavidin lapsi, sodoman lapset(...niin...onko Jumala oikeudenmukainen, millainen Jumala sellaiset palvelijat.
Lightning
Lightning
Ihminen suosii epäoikeuden mukaisuutta.
Job 8:3: Jumalako vääristäisi oikeuden, Kaikkivaltiasko vääristäisi vanhurskauden?
Ps 9:8: Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan.
Ps 45:6: Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti; sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
Ps 140:12: Minä tiedän, että Herra ajaa kurjan asiaa, hankkii köyhille oikeuden.
Sananl 2:9: Silloin ymmärrät vanhurskauden ja oikeuden ja vilpittömyyden-hyvyyden tien kaiken;
Olen minäkin joskus ajatellut että Jumala on liian ankara mutta hän on luonut maailman ja tehnyt säännöt miten kuuluisi elää.
Harva ihminen niitä pystyy täyttämään eikä se omissa voimissa voisi koskaan onnistua.
Jaaritusta ilman perusteluja. Kaikkeen sama typerä vastaus, mutta kun Jumala tekee säännöt. Mitä jos väittäisin että Allah, islamin Jumala on luonut säännöt. Laittaisin muutamat suuran säkeet vai mitä lie onkaan "todisteeksi". Sama logiikka.
Lightning
Ulkona Jumalan luomistyön näkee päivittäin.
Pelastumisen voi menettääkin.
Teoriat keskinäisestä seurakunta yhteydestä ovat tuulesta temmattuja olettamuksia.
Käytäntö on osoittautunut aivan toisenlaiseksi.
Kahdesti olen todistanut puhujan pöntössä. 18 vuotiaana ja alle 30.
Kun olin nuori minua kysyttiin todistus matkalle en uskaltanut lähteä. Sen jälkeen elämä vei väärään suuntaan ei tullut käytyä seurakunnassa kävin jonkin aikaa koti rukous piireissä mutta sekin sitten jäi. Elämä oikeana uskovana jäi vähän niin kuin kesken.
Mikä on oikea ja mikä väärä uskova.
Oikea on se joka on lähellä Jeesusta.
Tällä hetkellä uskoni on vahvimmillaan nuorena tuli luettua raamattua liian vähän. Koin nuorena Pyhä Hengen paljon selvemmin ja näin paljon myös unia olen nähnyt myöhemminkin mutta ovat vähentyneet.
Silloin kun tulin uskoon kerkesin niin vähän aikaa 3-4 kk uskon tiellä kulkea kun menin väärään suuntaan. Valitsin vääriä asioita.
Käytin ehkä väärää sananmuotoa. Ensinnäkin täytyy uskoa että Jeesukselle on kaikki mahdollista ja siihen lupaukseen voi luottaa koska se on sanassa ne ovat Jumalan lupauksia meille ihmisille.
Voit esim. pitää mukanasi kristillisiä lehtiä ja evankelioivia lentolehtisiä, missä kuljetkin. Voit jakaa niitä tai jättää puiston penkille ja bussiin, tai pudotella postilaatikkoihin.
Eli mitään fyysistä hän ei pysty tekemään. Vapaaehtoistyötä tai muutakaan. Jos jalat olisivat kunnossa, voisi mennä vaikka ulkoiluttamaan vanhuksia, ottaa seurakunnasta jonkin yksinäisen vanhuksen jonka seurana kävisi silloin tällöin. Myös vanhushoitoloissa on paljon yksinäisiä.
Turhaan aloittaja kyselee, kun kerran noinkin suuri este on. Ehkä vain aikansa kuluksi kyseleekin. Ilman mitään aietta/tarvetta tehdä yhtään mitään !
Fysioterapeutti kävi tänään minun luona hänestä on apua hän antaa voimaa liikkumiseen. On minulla täällä kotona tekemistä se on vaan välillä vaikeaa mutta yritän tehdä mitä pystyn. Saattaa olla että joskus menen se on omassa päässä este kun on sairas että ei halua että muut näkee ja alkavat arvostelemaan.
Aloittaja: voit olla evankeliumin asialla esim. täällä netissä.
Mieti aina mitä kirjoitat. Yritä pitää Liha kurissa ja Henki voimassa. Aina tämä ei onnistu, ei pidä masentua.
Silloin auttaa rukous, Ristille polvistuminen, synnintunto, -tunnustus ja uskon vastaanottaminen.
Oletko nk. täyttynyt Pyhällä Hengellä ja aaavistatko, että sinulla olisi armolahjoja? Jos ei, rukoile tätä. Tämä on erittäin tärkeää. Omassa Lihan voimassaan "evankelioiva" uskova ei saa aikaan kuin pahaa jälkeä.
Tuli mieleen vanha hellarilaulu "Hengen voimaa, sitä tarvitaan..."
Hyvä neuvo ei pidä masentua. Uskon että minussa on Pyhä Henki ja olen saanut toivon että minulla on armolahja se oli vain jonkun aikaa minulta hukassa.
Hienoa. Kiitos Herralle! ✨️
Niimpä kiitos hänelle.
Onko ihmisen mielikuvituksen tuote vastannut sinulle sen vastauksen jonka olet päässäsi luonut?
Ei vaan Pyhän Hengen läsnäolo.