Julkisesti Venäjän johaja Vladimir Putin puhuu Venäjän ja Kiinan järkkymättömästä ystävyydestä ja kultaisesta ajasta maiden välisessä sotilasstrategisessa ja taloudellisessa yhteistyössä.
Maan turvallisuuspalvelu FSB kuitenkin pitää Kiinaa vihollisena, kertoo New York Times viitaten käsiinsä saamaan FSB:n sisäiseen asiakirjaan.
Hakkeriryhmän kautta saadussa kahdeksansivuisessa asiakirjassa todetaan Kiinan olevan vakava uhka Venäjän turvallisuudelle, koska se yrittää lisääntyvässä määrin värvätä venäläisiä tutkijoita vakoojiksi saadakseen salaista sotilasteknologiaa, seuraa Venäjän sotilaallista toimintaa Ukrainassa, valmistautuu aluevaatimuksiin Venäjältä ja harjoittaa vakoilua arktisella alueella.
Asiakirjan mukaan Venäjän ja Kiinan tiedustelut käyvät intensiivistä ja dynaamisesti kehittyvää kamppailua. Kolme päivää ennen Venäjän hyökkäyssodan alkua helmikuussa 2022 FSB hyväksyi uuden Kiinan vastaisen Entente-4-vakoiluohjelman.
Raportin mukaan Kiina on käyttänyt hyödyksi sitä, että Venäjä on suunnannut lähes kaikki sotilaalliset ja tiedustelun resurssinsa Ukrainaan. Kiinan tiedustelu-upseerit ovat lisänneet ponnisteluja Kremliä lähellä olevien venäläisten virkamiesten, journalistien ja liikemiesten värväämiseksi.
Vastatoimena FSB on ohjeistanut työntekijöitään ”estämään tärkeän strategisen tiedon välittämisen kiinalaisille” ja kuulustelemaan henkilöitä, jotka työskentelevät läheisessä yhteistyössä Pekingin kanssa. Kansalaisia varoitetaan, että Kiina yrittää hyötyä Venäjästä ja hankkia edistyksellisten tutkimusten tuloksia.
FSB on määrännyt työntekijöitään myös ”jatkuvasti keräämään tietoa kiinalaisen viestipalvelu WeChatin käyttäjistä” ja myös tutkimaan viestiliikennettä hakkeroimalla heidän puhelimensa ja analysoimalla dataa erikoissovelluksella.
Asiakirjan mukaan Venäjä ja Kiina eivät luota toisiinsa. Kiina testaa Venäjältä palaavat agenttinsa valheenpaljastustestillä, seuraa kiinalaisissa yliopistoissa opiskelevaa 20 000:ta venäläisopiskelijaa ja yrittää värvätä vakoojiksi venäläisiä, jotka avioituvat kiinalaisten kanssa.
FSB pyrkii silti olemaan aiheuttamatta ”kielteisiä seurauksia maiden välisiin suhteisiin”. Asiamiehiä neuvotaan välttämään julkista ”viittaamista Kiinan tiedustelupalveluun potentiaalisena vastustajana”. Asiakirja huomauttaa, että kaikkiin arkoihin toimenpiteisiin täytyy hankkia lupa FSB:n korkeimmalta johdolta.
Kiina kyllä tietää asian, tottakai; ja sen armeija on huomattavasti parempi sekä suurempi kuin Venäjän.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Vanha tieto. Ennustajat varoittaneet samasta asiasta.
Kiina ottaa Venäjän.
Venäjästä tulee Kiinan omistama siirtomaa.
Suomen ja Kiinan välille tulee rauhan raja.
Ensi vuosikymmenellä Kiinan sotilaat ovat jo Suomen rajalla, tosin Kiinahan on lähettänyt jo nyt sotalaivojaan Helsingin edustalle kansainväliselle merialueelle, mistä on oltu hiljaa. Putin halusi historiaan ja sinne hän todella pääsee, Venäjän tuhoajana.
Venäjä on venättynyt Kiinan edessä kuten Suomi oli suomettunut.
näin
Myös Xi kehuu maiden hyviä suhteita, ei pelkästään Putin.
Jenkit ovat erittäin huolissaan Kiinan ja Venäjän läheisistä suhteista, ei pelkästään taloudellisista vaan myös sotilaallisista suhteista.
Usa on 1970-luvulta lähtien pyrkinyt vaikuttanaan niin, ettei Kiinasta ja Venäjästä tuliai strategisia kumppaneita.
Tässä Usa epäonnistui.
Kiina ja Venäjä ovat samaa mieltä, että Ukrainan konfliktiin syypää on länsi ja naton laajeneminen kohti Venäjän rajoja.
Ei ihme, että globalistien äänenkannattaja NY Times on myös huolissaan.
"Kiina ja Venäjä ovat samaa mieltä, että Ukrainan konfliktiin syypää on länsi ja naton laajeneminen kohti Venäjän rajoja."
Kiina ja Venäjä puhuvat siis valheellista paskaa.
>Kiina ja Venäjä ovat samaa mieltä, että Ukrainan konfliktiin syypää on länsi ja naton laajeneminen kohti Venäjän rajoja.
Näytäthän vielä, missä Kiina on todennut näin. Kiitos!
Ei ole huolissaan. Jenkit ja Kiinalaiset parasta aikaa keskustelevat tulevaisuudesta ja kaupankäynnistä, Puuttinia ei siellä näy.
Puuttin ja Venäjä on Kiinalle vaan vähän yksinkertainen sukulainen jota pyritään joten kuten sietämään, isot päätökset tehdään aivan muiden kanssa.
"Kiina syyttää Yhdysvaltoja Ukrainan sodan yllyttämisestä ja sanoo, että Nato olisi pitänyt hajottaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen."
Lähde: Business standard 1.4.2022
Ei tuo ole sitä mitä pyydettiin ja linkkikin puuttuu.
https://www.dw.com/en/why-china-thinks-the-west-is-to-blame-for-russias-war-in-ukraine/a-61119517
Kelpaako tämänrepelle?
"Puuttinia ei siellä näy."
Miksi pitäisi näkyä?
Venäjä ei sekaannu toisten maiden kauppasuhteisiin, kuten eräs toinen valtio sekaantuu.
Aika paljon sekaantuu Ukrainan asioihin.
Tämän perusteella Ukrainan sota tuntuu vieläkin järjettömämmältä.
Venäjä kuitenkin elää menneessä. Suurta isänmaallista sotaa juhlitaan ja vihollisetkin ovat entiset.
"Kiina on Kremlin ystävä"
On tai ei, niin se ei ole Suomalaisten ongelma.
Nato-suomalaisilla on nyt ongelma. Ovat luvanneet olla ottamatta lisää velkaa mutta Nato pakottaa otamaan ja Natomieliset ovat innoissaan ottamassa..
Mikä meni pieleen? Mikä ratkaisuksi?
Ratkaisuksi suosittelen valehtelusi lopettamista. Tuollainen paskanjauhanta ei tee hyvää omalle mielenterveydellesi.
Ei ole tehnyt.
Sairaudentunto puuttuu.
Vaikka Kiina ja Venäjä eivät olisikaan ihan sydänystäviä, niin molempien intresseissä on vastustaa Usan ylivaltaa ja hegemoniapyrkimyksiä kauppasotineen ja pakotteineen, ja siksi maat ovat solmineet tiiviit kauppasuhteet sekä tekevät yhteistyötä monilla eri aloilla.
hyvä