Elämmekö todellakin lopun aikaa? Jehovan todistajathan eivät nykyisin tiedä, milloin loppu tulee.,
Lopun aika
10
177
Vastaukset
- Anonyymi
Emme elä nk. lopun aikaa. Mikään jumala ei ole tulossa tempaamaan uskovaisia, messias ei tule, eikä Jeesus palaa.
Emme tietenkään elä. Aika monena vuonna jt "tiesivät "varmasti maailmanlopun ajankohdan, ja päin per*ttä meni ennustelut. Ja tyhmät uskoivat. HOHOHOHOHooo.
- Anonyymi
Nykytiedon mukaan iloiset JT vakuuttavat ettei maailmanloppu tule tänään tai huomenna. Sitten alkaa epävarmat ajat ja eivät oikein tiedä milloin se loppu tulee.
Vähän kuin säätiedote pari kolme päivää on näkymä sitten menee kuukausiennusteen puolelle.
Mutta sadetta kannattaa aina vartoa ja olla hereillä.
- Anonyymi
Jokainen kohtaa loppunsa joskus.
- Anonyymi
Mutta eikös iloiset JT jää eloon ja oloon kun muut kuolee maailmanlopussa, mikä ihan kohtapuoliin tulee jos on tullakseen.
Vai katoaako tämäkin sukupolvi kuten 1914. - Anonyymi
Tuo on kyllä luovuttamista mistä JWHW ei tykkää yhtään, tuo kaikki kuolee joskus.
Mitä höpötystä se muka on sillä kaikki kastetut iloiset JT jää juuri kohtapuoliin tulevassa maailmanlopussa eloon.
Niin siis jos evät ole jo sitä ennen kuolleet ja maan matosten seurassa.
Niinku vaikka nuo 1914-1975 loppuja odottaneet niinku.
- Anonyymi
Anonyymi 2025-06-11 06:43:59
"Nykytiedon mukaan iloiset JT vakuuttavat ettei maailmanloppu tule tänään tai huomenna. Sitten alkaa epävarmat ajat "
-Kuten siis muutkin asiat. Vartiotorni on tuollaisin sanoin määrännyt, taikka ainakin valtakunnansalilla täsmennetty.
Herätkää nro 23 v. 1968: Esittelemme todisteet maailmanlopusta vuodelle 1975. Ja todisteet ovat ylitsepursuavat.
Uusimmalle versiolle ei siis vakuuteta ylitsepursuavia todisteita.
"Viimeinen sukupolvi" on oma farssinsa sekin. Versioita löytyy.
netin kirjoituksessa on vain joitakin niistä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Jehovan_todistajien_oppimuutoksista
1995: Sukupolviopista poistettiin se tulkinta, että "sukupolveen" kuuluisivat vain ne, jotka olivat olleet elossa vuonna 1914
2008: "Sukupolvella" alettiin tarkoittaa "kansojen ihmisten" sijaan ns. voideltuja, joita olisi edelleen elossa Harmageddonin tullessa.[13]
2010: "Sukupolveen" alettiin sisällyttää kaikki ne nykyisin elävät ns. voidellut, jotka ovat eläneet osittainkin samanaikaisesti vuonna 1914 elossa olleiden voideltujen kanssa
-Muistuu mieleen se helmi myös: "Jeesus tarkoitti kahta sukupolvea" -mikähän lie vartiotorni, mistä sen sai lukea.
Sukupolvitieto on Matt. 24:34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
Yksi ennusmerkki on rutto. Sikäli mielenkiintoinen, että nykyisin se hoidetaan antibiooteilla, ja on siis ilmaannuttava uusi resistentti ruttokanta
Matt. 24:7 Sillä kansan pitää kansaa vastaan nouseman ja valtakunnan valtakuntaa vastaan, ja tulee rutto ja nälkä ja maanjäristys moneen paikkaan.
Vartiotornille oli aikoinaan HIV lopun ajan merkki. Mutta se oli virustauti. Rutto on bakteeritauti.
Ja kun kristilliset lääkärit kehittivät HIV:lle lääkehoidon, kristityt kiittivät rukouksissaan Jehovaa. Vartiotorni oli hiljaa kuin kusi sukassa.- Anonyymi
Jeesus ei ole tulossa takaisin. Ei patmoslaisia hakemaan, eikä muutenkaan.
- Anonyymi
Vain Jumala tietää!
- Anonyymi
No iloinen JT tietää myös ettei tänään tai huomenna.
Jotkut oikein pelottomat ja iloiset JT saattavat tietää viikonlopunkin yli.
Tai sitten ovat vaan kyllästyneitä järjestön lupaamaa loppua odottamaan, niin kuin eräskin nuoremman sukupolven kärryvahti tuskaili kysyttäessä. "Tulisi jo niin pääsisi pois"
Mihin pääsisi, kun iloinen JT jää eloon muiden "päästessä pätsiin."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905499Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553647Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j613005Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.3001898- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441407Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363