Kadonnut perhe

On poistunut suomesta väärillä henkilöllisyyksilla. Samoin kuin mamut tulee Suomeen. Se näyttää olevan hyvin helppoa.
871085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

En tiedä, mutta suuri mahdollisuus on, että ovat saaneet jostakin väärennetyt henkkarit.

He karkasivat valvotusta tapaamisesta. Minkä takia hoitaja on poistunut paikalta vastoin normaalia käytäntöä? Silloin lähtivät pakoon.

Äänestä
  • Vähän rautalankaa tietämättömille. Suomesta saa vapaasti poistua ilman mitään papereita. Vain silloin niitä tarvitaan, jos poistumisen järjestää esimerkiksi lento- tai laivayhtiö.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vähän rautalankaa tietämättömille. Suomesta saa vapaasti poistua ilman mitään papereita. Vain silloin niitä tarvitaan, jos poistumisen järjestää esimerkiksi lento- tai laivayhtiö.

    Saa sitä poistua, ja pääseekin muihin maihin.

    Mutta mites jatko sitten ilman henkkareita? Oikeilla nimillään kun eivät voi esiintyä.

    Poliisit kuitenkin olleet kintereillä koko ajan, vaikka julkisuudessaei siitä ei ilmoiteltu.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Saa sitä poistua, ja pääseekin muihin maihin.

    Mutta mites jatko sitten ilman henkkareita? Oikeilla nimillään kun eivät voi esiintyä.

    Poliisit kuitenkin olleet kintereillä koko ajan, vaikka julkisuudessaei siitä ei ilmoiteltu.

    😂Ai poliisi kintereillä koko ajan. Sinulla on vilkas mielikuvitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    😂Ai poliisi kintereillä koko ajan. Sinulla on vilkas mielikuvitus.

    Se on enää ajan kysymys, kun heidät saadaan kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    😂Ai poliisi kintereillä koko ajan. Sinulla on vilkas mielikuvitus.

    Tähän asti käytäntö on ollut se että jäävät käytännössä kiinni ainoastaan jonkun muun poliisitehtävän tai tarkastuksen yhteydessä jolloin katsotaan paperit. Prioriteetti on kuitenkin noussut ja rajoilla sekä poliisien yleiselläkin katutasolla kuva leviää sähköisesti viranomaiselta viranomaiselle. Näin Ruotsissa ja Tanskassa tämän päivän jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Olisi kyllä asiaa että saisi toisen henkkarit passin jolla pääsis pakolaiseksi jonnekin täältä rikollisesta fasisti-valtiosta turvaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    ihan selkee CIA-NATO-satanistien toiminnalta vaikuttaa...
    kaapataan, ehkä tapettu,,,
    ... ja samalla alkaa nettiin laaja mielipidevaikuttanminen úskovaisia vastaan ja perhe leimataan syyllisiksi uskovaisina, jne?... ja levitetään tarinaa muka paosta muualle maihin?...

    että kukaan ei ajattelisikaan muuta mahdollisuutta... satanistien rikoksia...

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Muistakaa että fasistit on meille pakottaneet kännykät että emme koskaan pääse eksymään, kun kännykkä aina lähettää merkkisysäyksiä... eipä lähettänyt kun Rasmus takaluoma kuoli Lapualla- tai tänkää perheen kännykät ei sitten lähetä mitään....

    Voi änkeröinen, miten tämä on taas selitettävissä... voisiko joku KRPn neropatti- johtajista selvittää kommentaatiolla asiaa....????????

    1Äänestä

Suomesta pääsee lähtemään jo pelkkää kaverin ajokorttia näyttämällä ja häipyä sen siliän tien.

Äänestä
  • Ek tarvitse näyttä edes ajokorttia, ei omaa eikä kaverin.

    Äänestä

Ehkä he ovat tuhonneet henkkarinsa ja elävät nyt jossakin toisessa maassa turvapaikanhakijoina paikallisen kelan kustantamana?

Äänestä
  • Pakettiauton reitti lapsikaappaus ja pakopäivänä

    Pedersöre - Turun Satama 415,10 km
    matkan kesto 5 tuntia 11 minuuttia

    Turun Satama - Tukholma lautta
    matkan kesto 10 tuntia 35 minuuttia

    Lautalla perhe on jakaantunut kolmeen ryhmään. Varttuneemmat lapset omaksi ryhmäksi, äitillä oma ryhmä ja isällä oma ryhmä.

    Lapsilla on ollut tarvittaessa väärennetyt henkilökortit valmiina niitä ei kuitenkaan ole välttämättä tarvinnut käyttää. Tuttu lauttamies on joustanut samoin kuin avustava päivähoitajakin joka auttoi lapset vapaiksi.

    Tukholmassa perhe on kokoontunut taas huomiota herättämättä. On majoituttu halpahostelliin muutamaksi yöksi. No kun tälläinen hostelli on kertonut omituisesta 10 henkisestä suomalaisperheestä asiakkaanaan tapahtuman aikoihin.

    Tukholmaan jäljet päättyvät. Pakettiauto on siirtynyt muualle Ruotsiin tai Tanskan puolelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Pakettiauton reitti lapsikaappaus ja pakopäivänä

    Sinulla on varmasti jokin luotettava lähde tälle tarinallesi?

    Onko poliisi tutkinut onko perheen pää tehnyt merkittäviä käteisnostoja suomalaisella pankkikortilla toukokuussa 2024 ja nostot on diarisoitu ainoastaan omituisella numerokoodilla ?

    Kyseisiä pankkiautomaatteja on pohjoismaissa ainostaan Suur Tukholman alueella.
    Summa summarum.

    Kuinka monta suomea puhuvaa naista joilla on ruotsalaisperäinen nimi on käynyt synnyttämässä Ruotsin tai Tanskan sairaalassa ajalla toukokuu 2024 - kesäkuu 2024.

    Joko alkaa selviämään ?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    FBI olisi selvittänyt tämänkin keissin 24 tunnissa.

    Turvapaikanhakijoina saavat kyllä majoituksen ja ruoan sekä jonkin verran shoppailurahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Pakettiauton reitti lapsikaappaus ja pakopäivänä

    Pedersöre - Turun Satama 415,10 km
    matkan kesto 5 tuntia 11 minuuttia

    Turun Satama - Tukholma lautta
    matkan kesto 10 tuntia 35 minuuttia

    Lautalla perhe on jakaantunut kolmeen ryhmään. Varttuneemmat lapset omaksi ryhmäksi, äitillä oma ryhmä ja isällä oma ryhmä.

    Lapsilla on ollut tarvittaessa väärennetyt henkilökortit valmiina niitä ei kuitenkaan ole välttämättä tarvinnut käyttää. Tuttu lauttamies on joustanut samoin kuin avustava päivähoitajakin joka auttoi lapset vapaiksi.

    Tukholmassa perhe on kokoontunut taas huomiota herättämättä. On majoituttu halpahostelliin muutamaksi yöksi. No kun tälläinen hostelli on kertonut omituisesta 10 henkisestä suomalaisperheestä asiakkaanaan tapahtuman aikoihin.

    Tukholmaan jäljet päättyvät. Pakettiauto on siirtynyt muualle Ruotsiin tai Tanskan puolelle.

    Turusta Tukholmaan lauttaliikennettä liikennöi Viking Line ja Tallink Silja Line. Matka kestää noin 10-11 tuntia, ja lauttoja liikennöidään useita kertaa viikossa. Laivat: Viking Grace, Viking Glory.

    Mihin kellonaikaan tuo lapsikaappaus on tapahtunut? ovat hyvää lykkyä ehtineet yölautalle

    Viking Line:
    Aikataulu: 08:45 ja 20:55.
    Matkan kesto: 11 tuntia 10 minuuttia ja 10 tuntia 35 minuuttia.
    Laivat: Viking Grace, Viking Glory.

    Tallink Silja Line:
    Aikataulu: 20:15.
    Matkan kesto: 10 tuntia 55 minuuttia.
    Laivat: Baltic Princess.

    Naantalista Kapellskärin satamaan lautta lähtee vielä puolen yön tietämissä 23.00 eikä etäisyyttä ole kuin reilut 400 kilometriä. Kapellskäristä Tukholmaan ajaa kolmessa vartissa ohitustietä pitkin. Olisi myös huomioitava vielä vaihtoehtona.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    FBI olisi selvittänyt tämänkin keissin 24 tunnissa.

    Miksi se pitää selvittää? Menkööt hörhöt vaikka Honoluluun, kunhan pysyvät täältä poissa.
    He ovat yhteiskuntakelvottomia..

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuinka monta suomea puhuvaa naista joilla on ruotsalaisperäinen nimi on käynyt synnyttämässä Ruotsin tai Tanskan sairaalassa ajalla toukokuu 2024 - kesäkuu 2024.

    Joko alkaa selviämään ?

    Poliisi pystyisi helposti ja nopeastikin tsekata tuon Ruotsin ja Tanskan sairaaloiden suomen kieltä puhuvat ruotsalaista sukunimeä muistuttavat synnyttäjät erityisesti toukokuulta 2024.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Pakettiauton reitti lapsikaappaus ja pakopäivänä

    Pedersöre - Turun Satama 415,10 km
    matkan kesto 5 tuntia 11 minuuttia

    Turun Satama - Tukholma lautta
    matkan kesto 10 tuntia 35 minuuttia

    Lautalla perhe on jakaantunut kolmeen ryhmään. Varttuneemmat lapset omaksi ryhmäksi, äitillä oma ryhmä ja isällä oma ryhmä.

    Lapsilla on ollut tarvittaessa väärennetyt henkilökortit valmiina niitä ei kuitenkaan ole välttämättä tarvinnut käyttää. Tuttu lauttamies on joustanut samoin kuin avustava päivähoitajakin joka auttoi lapset vapaiksi.

    Tukholmassa perhe on kokoontunut taas huomiota herättämättä. On majoituttu halpahostelliin muutamaksi yöksi. No kun tälläinen hostelli on kertonut omituisesta 10 henkisestä suomalaisperheestä asiakkaanaan tapahtuman aikoihin.

    Tukholmaan jäljet päättyvät. Pakettiauto on siirtynyt muualle Ruotsiin tai Tanskan puolelle.

    Eivät ne autolautalla kysy edes välttämättä henkareita edes ajokorttiakaan . Nykyään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko poliisi tutkinut onko perheen pää tehnyt merkittäviä käteisnostoja suomalaisella pankkikortilla toukokuussa 2024 ja nostot on diarisoitu ainoastaan omituisella numerokoodilla ?

    Kyseisiä pankkiautomaatteja on pohjoismaissa ainostaan Suur Tukholman alueella.
    Summa summarum.

    Eivät tietenkään. Vain Sinä olet siihen riittävän pätevä🙈

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miksi se pitää selvittää? Menkööt hörhöt vaikka Honoluluun, kunhan pysyvät täältä poissa.
    He ovat yhteiskuntakelvottomia..

    Miksi syytät tuntemattomia?
    Mitä pahaa tehneet?

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuinka monta suomea puhuvaa naista joilla on ruotsalaisperäinen nimi on käynyt synnyttämässä Ruotsin tai Tanskan sairaalassa ajalla toukokuu 2024 - kesäkuu 2024.

    Joko alkaa selviämään ?

    Ei kyseisen naisen suomea tarvitse puhua, hänhän osaa sujuvaa ruotsia. Sitäpaitsi, synnyttää voi muuallakin, kuin sairalassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Miksi syytät tuntemattomia?
    Mitä pahaa tehneet?

    Öö kaapanneet 8 lasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei kyseisen naisen suomea tarvitse puhua, hänhän osaa sujuvaa ruotsia. Sitäpaitsi, synnyttää voi muuallakin, kuin sairalassa.

    Missä muualla ruotsissa voi synnyttää kuin sairalassa? Pimeitä puoskareita tosin on mutta kuka ottaa riskin lapsen ja itsensä kanssa sellaisen kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei kyseisen naisen suomea tarvitse puhua, hänhän osaa sujuvaa ruotsia. Sitäpaitsi, synnyttää voi muuallakin, kuin sairalassa.

    Kyllä sitä synnytyksessä tai "asialla apteekissa" on lipsahtanut varmasti sananen muutama Suomea onha noin isosta porukasta kyse.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sinulla on varmasti jokin luotettava lähde tälle tarinallesi?

    Juu, hänen peräkamarinsa. Sieltä ne jutut lähtevät.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuinka monta suomea puhuvaa naista joilla on ruotsalaisperäinen nimi on käynyt synnyttämässä Ruotsin tai Tanskan sairaalassa ajalla toukokuu 2024 - kesäkuu 2024.

    Joko alkaa selviämään ?

    24?

    Äänestä

  • Tanskasta puolestaan todella hajanainen selvitys:

    "Fødselsrate i maj 2024:
    Hvis vi dividerer det samlede antal nye fødsler i 2024 (57.079) med årets 12 måneder, får vi det gennemsnitlige antal fødsler pr. år/måned, altså 4.756."

    "Syntyvyys toukokuussa 2024:
    Jos jaamme vuoden 2024 uusien syntymien kokonaismäärän (57 079) vuoden 12 kuukaudella, saamme syntymien keskimääräiseksi määräksi vuodessa/kuukaudessa, eli 4 756."

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Turusta Tukholmaan lauttaliikennettä liikennöi Viking Line ja Tallink Silja Line. Matka kestää noin 10-11 tuntia, ja lauttoja liikennöidään useita kertaa viikossa. Laivat: Viking Grace, Viking Glory.

    Mihin kellonaikaan tuo lapsikaappaus on tapahtunut? ovat hyvää lykkyä ehtineet yölautalle

    Viking Line:
    Aikataulu: 08:45 ja 20:55.
    Matkan kesto: 11 tuntia 10 minuuttia ja 10 tuntia 35 minuuttia.
    Laivat: Viking Grace, Viking Glory.

    Tallink Silja Line:
    Aikataulu: 20:15.
    Matkan kesto: 10 tuntia 55 minuuttia.
    Laivat: Baltic Princess.

    Naantalista Kapellskärin satamaan lautta lähtee vielä puolen yön tietämissä 23.00 eikä etäisyyttä ole kuin reilut 400 kilometriä. Kapellskäristä Tukholmaan ajaa kolmessa vartissa ohitustietä pitkin. Olisi myös huomioitava vielä vaihtoehtona.

    Toinen vaihtoehto pakomatkalle on ollut Ahvenanmaan kautta. Valtatie kasin kautta ajomatka Pedersörestä Ahvenanmaalle on lähes kuusi sataa kilometriä ja reitti 19 pitkin yli kuusisataa kilometriä. Vaihtoehto on kuitenkin huonompi sillä Ahvenanmaalta ruotsiin matkustaville kontrolli on suurempaa.

    Oletettavin pakomatka perheellä on kulkenut Pedersörestä pohjois ruotsiin Luulajaan E8 pitkin viidensadan kilometrin verran. Matkalla on kuitenkin kameroita sen verran että havaintoja on varmasti olemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Miksi se pitää selvittää? Menkööt hörhöt vaikka Honoluluun, kunhan pysyvät täältä poissa.
    He ovat yhteiskuntakelvottomia..

    Outoja lahkolaisia ovat ,sääli vaan noin monta lasta perheessä.Jos ei vanhemmilla olisi mitään salattavaa he tulisivat esiin. Luulen että yleensäkin ihmiset huolestuvat juuri lasten takia,ovatko näiden vanhempien kanssa turvassa. Suomessa on tapahtunut järkyttäviä pienten lapsien murhia,tekijänä omat vanhemmat. Siksi pitäisi saada perhe kiinni ja selvittää koko asia nopeasti,jo vuosi kulunut. Paha juttu. Ilta-sanomissa tänään hyvä kolumni tästä tapauksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Miksi syytät tuntemattomia?
    Mitä pahaa tehneet?

    Eivät ole alistuneet sosialismiin ja antaneet lapsiaan sen koneiston hallintaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Öö kaapanneet 8 lasta.

    Kommari Haloo, ei omia lapsia voi kaapata.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko poliisi tutkinut onko perheen pää tehnyt merkittäviä käteisnostoja suomalaisella pankkikortilla toukokuussa 2024 ja nostot on diarisoitu ainoastaan omituisella numerokoodilla ?

    Kyseisiä pankkiautomaatteja on pohjoismaissa ainostaan Suur Tukholman alueella.
    Summa summarum.

    Vai että oikein diarisoitu.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Missä muualla ruotsissa voi synnyttää kuin sairalassa? Pimeitä puoskareita tosin on mutta kuka ottaa riskin lapsen ja itsensä kanssa sellaisen kanssa

    Ei minuakaan sairaalassa synnytetty. Eikä sisaruksianikaan. Eikä avustajat olleet mitään pimeitä puoskareita. Minulla äidin pikkusisko, nuorimmalla sisarellani naapurin vanhapiika. Muista en tiedä.

    1Äänestä

Ruotsissa tai Tanskassa ovat. Jossain sellaisessa lähiössä mistä viranomaiset eivät löydä alueen rikollisuuden takia.

Äänestä

Perheen vanhemmat tekevät lapsistaan itsensä kaltaisia idiootteja.
Pitäisikö olla vanhemmuustesti, ennenkuin lapsia saa tehdä?

Äänestä
  • Samaa mieltä. Tehtaillaan lapsia, vaikka ovat täysin sopimattomia vanhemmiksi. Molemmat mielenvikaisia.

    Äänestä

Miksi tullin turvakamerakuvaa ei julkaista?

Äänestä
  • Ai, et Sinä voisit heitä etsiä niistä. Kun muut ei osaa🙈

    Äänestä

  • Siksi että asiasta tulisi liian julkinen ja kun perhe saisi tietää että heidät on paikallistettu niin aina on joku joka haluaa auttaa heitä pysymään enemmän piilossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Siksi että asiasta tulisi liian julkinen ja kun perhe saisi tietää että heidät on paikallistettu niin aina on joku joka haluaa auttaa heitä pysymään enemmän piilossa.

    Siinä missä myydään väärennettyjä henkilötodistuksia ja passeja niin myydään myös piilopaikkoja viranomaisilta.

    1Äänestä

Toivottavasti perhe on löytänyt turvallisen paikan, johon asettua , ja jossa kaikilla on hyvä olla.
Perheiden särkyminen on järkyttävää. Toivottavasti saavat apua, missä ikinä ovatkin.

1Äänestä
  • Niinpä, tunteella vaan. Vanhemmat saa tehdä lapsilleen mitä vaan, niinkö?

    Äänestä

  • Suomiko ei olisi ollut turvallninen maa. Itse mokasivat, joutaa jäädä kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomiko ei olisi ollut turvallninen maa. Itse mokasivat, joutaa jäädä kiinni.

    Turvallineko sellainen valtio, joka kaappaa lapset vanhemmilta!

    1Äänestä

Tuossa sain etsiviltä sisäpiiritietoa että prioriteetti tämän porukan löytämiseksi on noussut Ruotsin ja Tanskan poliisissa. Korkeintaan viikko että löytyvät.

Äänestä
  • Se sinun sisäpiirisu, eli äitisi, oli väärässä. Viikko on jo mennyt.

    Äänestä

Kohta Suomen passit tehdään Puolassa, eli niitä voi ostaa mistä vain.

Äänestä

Vasta syntynyt lapsi voi olla hengenvaarassa jos olosuhteet ovat mitä ovat.

Äänestä
  • Sinäkin voit kuolla, jos jäät auton alle. Älä siis lähde enää ulos.

    1Äänestä

Katoaminen vaatii taitoa. Melkein toivoisi, että useampikin katoaisi. Vähän kuin ne lehmät ja biisonit Saavat kokea vapautta.

Jos olisi rahaa, katoaisin ehkä itsekin. Onkuitenkin hyvä muistaa, ettei kukaan meistä ole sama kuin henkilötietomme. Eikä kukaan ole kaikkivaltias sanomaan kuinka on elettävä minkälainen persoona pitää olla. Järjestelmät on ihmisiä varten, ihmiset eivät järjestelmiä varten paitsi ehkä oli itä-Saksassa. Niin meille on opetettu.

Äänestä
  • Miten mahtaa olla ne Lapsen oikeudet. Onko oikeutta käydä koulua? Onko oikeutta saada kavereita ja olla niiden kanssa?

    Vapaudenriistoa se on jos ja kun vanhemmat määrää lapsen pysymään kotona neljän seinän sisällä. Aina ja jatkuvasti. Vanhempiensa vankina.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Miten mahtaa olla ne Lapsen oikeudet. Onko oikeutta käydä koulua? Onko oikeutta saada kavereita ja olla niiden kanssa?

    Vapaudenriistoa se on jos ja kun vanhemmat määrää lapsen pysymään kotona neljän seinän sisällä. Aina ja jatkuvasti. Vanhempiensa vankina.

    Et sinä tiedä mitään todellisesta tilanteesta, me sivulliset tiedämme vain, että valtio haluaa kaapata lapset vanhemmilta.

    1Äänestä

Suomessa on eräs maassa aukko, jonne voi mennä manalaan ja olla piilossa. Nykyään koloa vaikea nähdä, harva siihen pystyy. Ennen chudi kansa asui siinä. Lainsuojaamattomilla sen sijaan on usein nähty olleen onni onnettomuudessa.

Äänestä
  • Saksassa on yli 80 miljoonaa ihmistä. Esimerkiksi Kölnissä yksistään on miljoona ihmistä. Sinnekin voi ihmismassaan piiloutua.

    1Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Saksassa on yli 80 miljoonaa ihmistä. Esimerkiksi Kölnissä yksistään on miljoona ihmistä. Sinnekin voi ihmismassaan piiloutua.

    Saksaan vaaditaan passi ja passintarkistus. Läpi ei voi mennä ilman ettei jää jälkiä.

    Pohjoismainen passivapaus mahdollistaa liikkumisen Suomen Ruotsin Norjan ja Tanskan alueilla ilman passia ja käytännön tasolla jopa ilman henkilöpapereita kun tietää niksit.

    Äänestä

Tasan kaksi vaihtoehtoa:

Jossain Pietarsaarelaisessa ladossa rötköttävät

tai

Pohjoismaissa rikosjengien jotka harjoittavat mm salakuljetusta suojeluksessa. Harmillista näissä jengeissä on se että he piilottavat ilmaiseksi mutta vastapalveluksena voi olla mm prostituutio. Huomioitavaa alaikäisten määrä tässä perheessä.

Äänestä

Ulkomailta tulee uutisia pian

Äänestä

Jos pankkinostoja on tehty anonyymi automaateista ja hostelleista Tukholmasta tihkuu tietoa niin tämähän alkaa olla aika varma tapaus.

Äänestä

Rötköttävät heinäladossa

Äänestä
  • Joop. Nauttivat kesästä. Syövät mustikoita ja sieniä sekä muita luonnon antimia ravinnoksi. Välillä kalastelevat ja ihmettelevät maailman menoa. Vähäs kuin Antti Litja Jäniksen vuosi elokuvassa.

    Äänestä

Meidän Persujen kanta tähän asiaan on selkeä. Kysymyksessä on joko tarkkaan suunniteltu ja valmisteltu pako (8x lapsikaappaus) tai impulsiivinen äkkilähtö. Jälkimmäinen vaihtoehto jos olisi kysymyksessä heidät olisi jo löydetty.

Tarkkaan suunniteltu ja valmisteltu pako on vaatinut älyä onnea ja suunnitelman, nipun väärennettyjä henkilötodistuksia sekä paljon muuta.

Persut jättävät asian aivoriiheen. Palatana asiaan.

Äänestä
  • Merkillistä välinpitämättömyyttä hoitokodin työntekijöiltä. Ei mitään valvontaa.

    Äänestä

Onko se nyt mediaseksikästä nami namia heitellä puutaheinää heinälato vihjauksia että koko kymmen henkinen perhe olisi tehnyt itsarit. Täysin sairastahan tuollaiset vihjailut ovat.

Äänestä
  • Niinhän tuo on sairasta eläviä kuolettaa. Se yksi yksityisetsivä vielä lietsoi tuota ajattelua lehtihaastattelussa. Sen jälkeen alkoi tulla tännekin noita kuolemis juttuja.

    Auto on löytynyt. Missä lienee auton avaimet? Jossain navetan lähistöllä piilossa kaiketi?

    Minkä ikäinen auto lienee - onko vanhanaikainen avain -systeemi?

    Uusissa on jonkin verran tekniikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Niinhän tuo on sairasta eläviä kuolettaa. Se yksi yksityisetsivä vielä lietsoi tuota ajattelua lehtihaastattelussa. Sen jälkeen alkoi tulla tännekin noita kuolemis juttuja.

    Auto on löytynyt. Missä lienee auton avaimet? Jossain navetan lähistöllä piilossa kaiketi?

    Minkä ikäinen auto lienee - onko vanhanaikainen avain -systeemi?

    Uusissa on jonkin verran tekniikkaa.

    Lapsia yhteensä kahdeksan. Ilmeisesti kaksi lasta ei vielä ole oppivelvollisuusiässä. Eikä myöskään vanhin lapsi.

    Viisi lasta on kotiopetuksessa? Melko monta.

    Olisi kaiketi järkevintä päästää lapset normaalisti kouluun.

    Vanhemmilla ei vaikuta olevan edes työtuloja mistään. Minne lapsilisät maksetaan?

    Tympeä ajatella, että siellä ollaan koko perhe koko ajan jossain yhdessä.

    Ei lapsia voi elämältä suojella. Jos niin haluaa tehdä, on parasta, kun ei hanki yhtään lasta.

    Äänestä

Tornio, Haaparanta, Ruotsi, vapaa reitti Eurooppaan.
Tuohonkin kuluu rahaa ja siellä jossain elämiseen.
Tuksu ja Veijo jäivät kiinni vasta Ranskassa vastaavassa tilanteessa.

Äänestä

Kyläkaupassa luulisi ihmetyttävän jos yhtäkkiä ilmaantuu kymmenen hengen sapuskat osteleva perhe.

Äänestä

Tiedot porukasta kulkee poliisin sisällä tunnuksella "salainen"

Aikanaan oikeus jatkaa samalla linjalla, onhan kyse niin runsaasta määrästä alaikäisiä tässä tapauksessa. Median edustajat varautukaa tähän.

1Äänestä

Heippa AP!

Etkö ole itse milloinkaan matkustanut, vai miksi arvelet Suomesta poistumisen edellyttävän VÄÄRENNETTYJÄ henkilöllisyystodistuksia?

[😅]

1Äänestä
  • Suomesta voi ajaa niin helposti pois ettei tarvitse edes ajokorttia näyttää. Haaparannasta Luulajaan ja sieltä etiä päin. Ainoastaan jos huono tuuri käy niin sitten henkkarit syynätään.

    Äänestä

Onhan täältä ennenkin "kadonnut" porukkaa..
Esim. sen hävityn operaatio barbarossan, eli sen "jatko" ja "erillis" sodan nazien kanssa täältä "katosi" nimenomaan zwedupellejä&päzcäciccäreitä&muita wannabe nazeja pilvin pimein.

Ihan niinkuin emåmaassaan zakzazza.
Osa häippäsi peräti soutamalla sinne "neutraaliin" rååtsiin.
Joka olikin vaurastunut oikein reilusti sillä nazikullalla.

Äänestä

Paskat ne missään amerikassa ole. Kohta löytyvät Schengen-alueelta. Ruotsalaisen salakuljetusringin avustuksella päässeet kuitenkin varsin pitkälle.

Äänestä

Minäkin veikkaan Ruotsia olinpaikaksi. Syystä tai toisesta Karfit ovat suosineet vanhoja taloja ja ei-niin-moderneja olosuhteita. Jostakin Kolarin nurkilta kohti Pajalaa kun ajelee, löytyy syrjäistä purkukuntoista hökkeliä ja samanmielisten seuraa.

Äänestä

Hyvin on Suomen Stasi saanut levitetyksi valeuutista, että kadoksissa ovat. Todellisuudessa Suomen Stasin salaisella leirillä, todennäköisesti ainakin osa jo teloitettuna kiduttamalla. Enempää vihjeitä en anna, saatte hoitaa loput...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On poistunut suomesta väärillä henkilöllisyyksilla. Samoin kuin mamut tulee Suomeen. Se näyttää olevan hyvin helppoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu