Maalitusta todellisempi suukapula on paalitus.PS asiaa

Anonyymi-ap

Maalitusporu toimii tehokkaana äänenvahvistimena. sanoo PS Keskisarja
Anonyymi-ap
2023-07-21 10:45:58

mediavaikuttajat peräänkuuluttavat perusteluita poliitikkojen mediakritiikille”. Peräänkuulutus kajahtaa päätoimittajain ja journalistien yhdistyksistä sekä Julkisen sanan neuvostosta. Vihapuhe ja ”maalitus” vaarantavat heikäläisten sananvapauden sekä rahvaan luottamuksen uutisiin. Jessus sentään. Täältä pesee mediakritiikin perusteluja – jos annatte niille pikkasenkaan palstatilaa!

”Kohujen” kesänä 2023 olen turhaan tuputtanut valtalehtiin kolumnia, pakinaa, artikkelia, oikaisua, vastinetta… Eivät mene läpi. Toki tekstini saattavat olla julkaisukelvottomia, mutta puoli vuotta sitten ne eivät olleet. Lukeuduin maan kysytyimpiin skribentteihin, jolle laajalevikkiset lehdet maksoivat 400–500 euroa liuskalta.

Persukaapista ulos astuminen pöyristytti entiset julkaisijani. Vaalikarenssi tuli ja meni. Sen jälkeenkin vastuullinen lehdistö harjoittelee teemuiluun nollatoleranssia. Vaikka halpuutan kyhäelmäni ilmaisiksi, julkaisukynnys on ylittämätön, epäpoliittisissakin aiheissa.

Mikäpä siinä. Pöytälaatikko tyhjenee aina johonkin tuuttiin. En suinkaan surkuttele kohteluani. Kansaedustajana olen onnekas paskiainen. Palkka juoksee suunpieksännästä. Turpa ei tukkeudu täysistunnon puhujakorokkeella. Pintajulkisuutta pursuaa enemmän kuin pieni sieluni sietää.

Mietin vaan kuviota tavallisempien kirjoittelijapulliaisten kannalta. Todellinen tai luuloteltu ”radikalisoituminen” tuhoaa heidän journalistiuransa. Epäilen syrjintää rakenteelliseksi. Liekö ainuttakaan julkipersua edes urheilusivujen esimiehenä. Hesari, Yle ja iltapäivälehdet tuskin takaavat ”rasistien” ja ”äärioikeistolaisten” työhyvinvointia viimeistä piirtoa myöten.

Lehtimiehet, anteeksi lehtihenkilöt, arvostavat itseään demokratian riippumattomina airuina ja vallan vahtikoirina. He tuohtuvat, jos vahdattava kehtaa kutsua höpöjuttua höpöjutuksi. Ammattiylpeyden kuplassa on vaikea tajuta, että joku pitää mielenvikaisena piiloviestien metsästystä Kirkkonummen mäyränkoloissa ja Naantalin auringossa.

Sympatiaa satelee ”maalituksen” uhreille, sankaritoimittajille. Ilkeät viestit eivät ketään vaienna. Maalitusporu toimii tehokkaana äänenvahvistimena.

Maalitusta todellisempi suukapula on paalitus. Pahan paalin heinämies tai -nainen ei saa talikkoa omaan käteen vaikka kuinka heiluu, hän silppuuntuu heinäsuovaan. Vähänpä ovat ”mediavaikuttajat” pyydelleet anteeksi viimevuotista Rydman-silppuriaan.

Kuten sanottu, minulla pyyhkii hyvin, en kaipaa Pelastakaa Teemun julkaisukanavat -kampanjaa. Mielelläni kuuntelisin paalitettujen media-ammattilaisten kivuliaampia kokemuksia. Niitä on takuulla olemassa.

Vanhan liiton reportterit eivät luontojaan aja ”rasisiminvastaisia” hömpötyksiä. ”Eettiset ohjeet” ja sateenkaaridogmit pidättelevät kyniä, näppäimistöjä ja kielenkantimia. Vihainen järkipuhe ei mahdu mediatalon paaliin. Se sensuroituu, itsesensuroituu, aivopeseytyy pois ”vihapuheena”. Algoritmien inhokkiaiheissa sananvapauden korvaa sananvakaus.

Päätoimittajapaaliin vielä loppukysäisy. Alaisenne louhivat viikkotolkulla somen uumenista poliitikkojen ammoisia tykkäyksiä ja linkityksiä, jotka liittyivät esimerkiksi väestönvaihtoon. Kun sana noin kuumotti, miksi ette julkaisseet kirjoitusta, jossa hallituspuolueen kansanedustaja ja Pro Finlandia -palkittu tieteilijä sitä selitti?

TEEMU KESKISARJA

4

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi24 pudottaa keskustelun etusivulta pois?
      Mainosrahako

    • Anonyymi

      ali

    • Anonyymi

      Teemu❤️

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      89
      3554
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      25
      3093
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      56
      3054
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      61
      2875
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      64
      2700
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      54
      2697
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      61
      2424
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      2281
    9. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2132
    10. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2128
    Aihe