Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Psalmi 23:2
Elämäsi on tyhjää synnin orjana ja Israelin jakamisen haluajana, Alexander "setan kuiskaus" Stubb.
saatanako on sinun paimenesi kun haluat Israelia jakaa kuin riivattu olisit?
5
97
Vastaukset
- Anonyymi
Ei puppeli kuitenkaan, mutta puppelipoikien asialla. Tuo Stubben. Jopa suojeluspyhimyksenä. Kauaksi on menty. Kehitystä? Edistyksellisyyttä? Suotuisaa toimintaa pressalta? Ei kokoomus mikään kokoomus enää ole. Vaikka minkäväriset nauhat käsivarsissa. Sinisissä, punaisissa? Siinäpä nyt oiva paimen pressan paikalla.
- Anonyymi
Helluntailaisten kannattaisi miettiä oman lahkonsa perustajien jumalattomia tekoja ja niitä kavahtaa. Molemmat gurut vietiin vankilaan sodomiasta.
- Anonyymi
YLE on yle. Toki tämä nyt ei liittynyt sodomiaan.
- Anonyymi
Israel on keinotekoinen valtio. Juutalaiset elivät aina maanpaossa, ilman omaa maata puhumattakaan valtiosta.
Juutalaiset ovat valittu kansa vain omasta mielestään. Todellisuudessa juutalaiset ovat hylkiöitä.
Juutalaisten tulisi olla kiitollisia siitä, että heidät on otettu vastaan ympäri maailmaa avoimin mielin. Näin he tulevat elämään jatkossakin.
Turha puhua "luvatusta maasta", jota ei koskaan ollut eikä tule koskaan tässä maailmassa olemaan. - Anonyymi
Homous on pienin mahdollinen synti kansanmurhaan verrattuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek236890Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.284368- 343206
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1813082- 102038
- 821754
- 1531662
- 1471632
- 121588
- 231552