Tein tuossa sellaisen pikku tutkielman pohjautuen Helsingfors Morgonbladin kirjoitteluun suomalaisten taikauskosta ja yllättäen sain kehitettyä siitä sellaiste johtopäärökset, että ruotsalainen oppineisto suhtautui suomalaisiin toiseuden viitekehyksessä.
toisin sanoen he rakensivat omaa identiteettiään vieraan, romantisoidun suomalaisuuden varaan, samalla jättäen omaan arvoonsa suomalaisten taikauskoisuuden. Taikausko kulki käsi kädessä kansanrunouden myyttisten aihelmien kanssa, mutat ruotsinkieliset tahtoivat nähdä siinä vain "korkeaa taidetta" ja "luonnonfilosofiaa" pakotettuna muoottiin ,jonka itse saattoivat hyväksyä. Sen sijaan "pimeyden aspektit" hylättiin täysin irrelevantteina ja vähäisinä, vaikka suomalaiste olivatkin tuolloin vielä hyvin taikauskoisia.
Silti suomalaisten taikausko oli omalla tavallaan looginen ja johdonmukainen rakennelma. Tämän edellä kuvattu taikauskon jakaminen "korkeaan" mytologiaan ja "pimeään" noitumiseen kielsi.
Ruotsinkielinen sivistyneistö siis varasti suomalaisilta kulttuuriidentiteetin(tai osan siitä) sulattaen sen itselleen sopivaan muotoon ja hyljäten siitä osan. Samankaltainen ilmiö on nähty länsimaiden ja itämaiden suhteissa(orientalismi) ja "jalon villin" ja "kurjan alkuasukkaan" tapauksissa. Näissä kaikissa on kyse kulttuurihegemoniasta tai sen luomisesta, toisen kulttuurin halventamisesta osin ja ylevöittämisestä osin, sanalla sanoen, vallankäytöstä "toisen" yli, ja "toiseuden" alistamisesta omille päämäärille.
Mitä sanotte, voidaanko hypoteesini hyväksyä? Olenko kärjistänyt liikaa, kestääkö tämä omaperäisin tutkielmani tuloksista päivänvaloa? Olenko antiruotsalainen mielipidenfasisti?
toisin sanoen he rakensivat omaa identiteettiään vieraan, romantisoidun suomalaisuuden varaan, samalla jättäen omaan arvoonsa suomalaisten taikauskoisuuden. Taikausko kulki käsi kädessä kansanrunouden myyttisten aihelmien kanssa, mutat ruotsinkieliset tahtoivat nähdä siinä vain "korkeaa taidetta" ja "luonnonfilosofiaa" pakotettuna muoottiin ,jonka itse saattoivat hyväksyä. Sen sijaan "pimeyden aspektit" hylättiin täysin irrelevantteina ja vähäisinä, vaikka suomalaiste olivatkin tuolloin vielä hyvin taikauskoisia.
Silti suomalaisten taikausko oli omalla tavallaan looginen ja johdonmukainen rakennelma. Tämän edellä kuvattu taikauskon jakaminen "korkeaan" mytologiaan ja "pimeään" noitumiseen kielsi.
Ruotsinkielinen sivistyneistö siis varasti suomalaisilta kulttuuriidentiteetin(tai osan siitä) sulattaen sen itselleen sopivaan muotoon ja hyljäten siitä osan. Samankaltainen ilmiö on nähty länsimaiden ja itämaiden suhteissa(orientalismi) ja "jalon villin" ja "kurjan alkuasukkaan" tapauksissa. Näissä kaikissa on kyse kulttuurihegemoniasta tai sen luomisesta, toisen kulttuurin halventamisesta osin ja ylevöittämisestä osin, sanalla sanoen, vallankäytöstä "toisen" yli, ja "toiseuden" alistamisesta omille päämäärille.
Mitä sanotte, voidaanko hypoteesini hyväksyä? Olenko kärjistänyt liikaa, kestääkö tämä omaperäisin tutkielmani tuloksista päivänvaloa? Olenko antiruotsalainen mielipidenfasisti?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siis tässä noitumisessa ja taikauskossa tuskin oli "pimeää" puolta vaikka kirkko yrittääkin niin väittää. Samanarvoista uskoa se oli kuin kristinuskokin.
Esitit lyhyesti moniakin kansallishistoriaamme liittyviä olettamuksia, jotka ovat tutkimukselle haastavia. Ruotsinsuomalaisuus alkoi koota rivjään autonomian aikana ja varmasti tarkoituksella syrjäytti mielellään puhtaasti suomalaisesta kulttuuripohjasta nousevat kansallisen identiteetin rakennuspuut. Vielä suurvalta-aikana kun ei suomalaista kansallista kulttuuria liioin ollut voitiin valtion käskystä kerätä antikviteetteja myös Suomesta. Tulokset jo silloin paljastivat valtavan kansanrunouden repertuaarin, johon kirjoittajan mainitsema "taikausko" liittyi.
Valikoivaan muistiin on suulliseen perinteeseen nojautuvassa lähdeaineistossa erityisen tarkasti kiinnitettävä huomiota.
Mainitessasi suomalaisen "toisen" torjuttuna suomenruosalaisesta kulttuuriselityksestä minulle tämä toi mieleen uskontotieteellisen kansan parissa viljellyn käsitteen: "Toinen" oli paholainen, piru, jonka haltuun ihminen voi sortua. "Piru vie" - tämäkö oli suomenruotsalaisten manaus meille suomalaisille, kun taisteltiin kansallisen kulttuurimme perusteista. Mutta myös "toisella puolella" Elias Lönnrot tuomitsi herännäisyyden taikauskona ja sairautena vaikka kysymys oli kansallisesta uskonnollisesta liikkeestä. Tämä tapahtui Helsingfors Morgonbladissa v.1835. Tässä osoitus vielä suomalaisuuden heikosta itsetunnosta.
Sanoit että ruotsinkieliset varastivat meiltä kulttuuri-identiteetin. Ehkä sanonta on liioiteltu. Jo vuosisadan jälkipuoliskolla suomalaisuusliike puolestaan yritti tehdä samaa hallaa ruotsinsuomalaiselle kulttuurille. Siitä tulikin sitten ja on vielä tänä päivänä se "toinen", jota ei saa opiskella, jonka nimeen puolestaan manataan suomalaisten taholta. Tätä en ymmärrä ollenkaan. Onhan silti ruotsinkielinen kulttuuri tärkeä kansallisen kulttuurimme pohja ja rakennusaine.
Mutta hypoteesit olivat hyviä ja tutkimisen ja keskustelun ansaitsevia. Kiitos avatusta keskustelusta.
Lainasin muuten tuon "toiseuden" käsitteen eräästä kummistustaloja- ja kartanoita käsittelevästä tutkimuksesta, jossa oli tutkittu kansan tarinoita ruotsinkielisen aateliston tulosta paikkakunnalle ja kartanon perustamisesta. Näissä tarinoissa "herrat" olivat joskus tippuneet pirun kyydistä, joka oli näitä ollut jonnekin kärräämästä ja joka tapauksessa "herrat" ja kartano liitettiin tuonpuoleiseen ja piruun jollakin tasolla.
Määritteletkö vielä hieman, miten käytät käsitettä "toiseus"? Se on mielestäni käsite, jonka uudelleenmäärittely on aina tarpeen, kuten "toinen" vastauksessaan vihjaisi. Käsitettä ovat käyttäneet lukuisat tutkijat eri tavoin, miten sinä ymmärrät "toisen" tai "toiseuden" ?
"Toiseus" on ominaisuus, joka liitetään ihmisryhmään sen kuviteltujen tai todellisten ja leimallisesti yhteisten ominaisuuksien perusteella. Nämä ominaisuudet taas ovat siis erilaisia kuin oman ryhmän ominaisuudet. Toiseus liittyy myös oleellisesti maantieteeseen; toinen on usein "siellä", mutta toiseus säilyy myös kun toinen siirtyy meidän alueellemme. Samoin "me" säilymme meinä myös "siellä".
Toiseus on usein myös "meidän" projektio; toisessa nähdään piirteitä, jotka kielletään omasa ryhmässä tai jotka oman ryhmän mielestä ovat negatiivisia ja määrittävät toista. Toiseuden piirteeet voivat myös olla osin positiivisia, jolloin heidät nähdään jodsain suhteessa ideaalina "meihin" nähden. Esimerkkinäö tästä jalo villi 1700-luvun valistuskirjallisuudesta.
Tässäpä tämä suurin piirtein