Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.
– Tiedot tarkentuvat vielä, mutta vähintään viisi on kuollut, useita on loukkaantunut ja todennäköisesti osa tiimistämme on otettu panttivangeiksi, GHF tiedottaa.
Hamas uhkaillut toistuvasti viime päivinä
Avustusjärjestö GHF kertoo myös Hamasin toistuvista uhkailuista viime päivinä. Viime viikon sunnuntaina terroristijärjestö Hamasin “mediaosasto” ilmoitti, että sen joukoilla on “täysi valtuutus hyökätä niitä vastaan, jotka tekevät yhteistyötä vihollisen kanssa”.
GHF perustettiin, ettei terroristijärjestö Hamas varastaisi avustustarvikkeita ja myisi niitä kiskurihinnoilla mustassa pörssissä ja saisi näin taloudellista hyötyä.
Hamas hyökkäsi avustustyöntekijöiden kimppuun tappoi ainakin viisi ja otti
21
178
Vastaukset
- Anonyymi
Suomen kuvalehti kirjoitti, muut vaikenee.
- Anonyymi
Yle ja HS (HamasinSanomat) vaikenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yle ja HS (HamasinSanomat) vaikenee.
Niinpä, Hamas on nyt kovilla kun ei saa avustuksia myytäväkseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, Hamas on nyt kovilla kun ei saa avustuksia myytäväkseen.
Joo, loppu lähenee.
- Anonyymi
Kansa taisteli, miehet kertovat.
- Anonyymi
Tuota on tapahtunut jo ennenkin.
- Anonyymi
Kyllä se Hamas on aikaisemminkin ampunut avustusrekkoja ja aiheuttanut kaaosta avustuksia jaettaessa. Kun Israel on pyrkinyt turvaamaan, että juuri siviilit saisivat näitä avustuksia ja ampunut jalkoihin rekoista ruokaa ryöstelijöita niin Hamas on laittanut kaiken Israelin syyksi. Ja siitä sitten uutisoitu, mutta ei Hamasin osuudesta ja avustusten ryöstelijöistä mitään.
- Anonyymi
Eihän siellä sitten mikään ole muuttunut.
Eikä muutu ennen kuin kansanmurha lopetetaan ja palataan normaaliin päiväjärjestykseen.- Anonyymi
Amnestyn mukaan hamasin normaaliin järjestykseen kuului Gazan palestiinalaisten laittomat sieppaukset, kidutukset ja tapot, jotta hamasin hallinto pysyy vallassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amnestyn mukaan hamasin normaaliin järjestykseen kuului Gazan palestiinalaisten laittomat sieppaukset, kidutukset ja tapot, jotta hamasin hallinto pysyy vallassa.
Sen uutisen voi uskoa ja tietenkin niin terrorismi toimii tai se ei olisi terrorismia. Mutta sitä ei voi uskoa mitä Amnesty sanoo Israelista. Se kaamea vale, se vaikka mitä ja tuntuu että kaikki muut tekevät suuremman synnin kuin mitä Israel jos vähänkin sanotaan että mitenkäs nyt tämä homma niin kuin omasta mielestä meni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amnestyn mukaan hamasin normaaliin järjestykseen kuului Gazan palestiinalaisten laittomat sieppaukset, kidutukset ja tapot, jotta hamasin hallinto pysyy vallassa.
Ja nyt siis monien historian väärälle puolelle pyrkivien suomalaistenkin mielestä siis pitäisi 'tunnustaa' tuo hamasin terrorisoima aikoinaan Isrseliin hyökänneiden arabien kehoituksesta vapaaehtoisesti 'pakoon' lähteneiden arabien pitkähkön ajan 'pakolais'leiri omaksi 'valtioksi'.

Kerrotko mitä tarkoittaa ”historian väärälle puolelle”?
- Anonyymi
Yle ei tosiaan kerro mitään…
- Anonyymi
Ei tietenkään kun totuus Hamasista alkaa tulla julki.
- Anonyymi
on se menoa,
nyt jo nälkäänkin tapetaan,
ruokaa myös laitetaan syötiksi ja sitten ammutaan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
on se menoa,
nyt jo nälkäänkin tapetaan,
ruokaa myös laitetaan syötiksi ja sitten ammutaan..."Kerrotko mitä tarkoittaa ”historian väärälle puolelle”?
No se tarkoittaa sitä, että minkään historia aikana ei ole ollut mitään palestiinalaisvaltiota.
Ja KAIKKI ne valtiot, jotka ovat hyökänneet Israelin kimppuun, ovat tuhoutuneet:Assyyria, Babylon, filistajalaiset, Makedonia, Bysantti, ottomaanit, Turkki hävisi ensimmäisessä maailmansodassa,
Historian kuluessa JERUSALEM ei ole ollut minkään muun maan pääkaupunki kuin Israelin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kerrotko mitä tarkoittaa ”historian väärälle puolelle”?
No se tarkoittaa sitä, että minkään historia aikana ei ole ollut mitään palestiinalaisvaltiota.
Ja KAIKKI ne valtiot, jotka ovat hyökänneet Israelin kimppuun, ovat tuhoutuneet:Assyyria, Babylon, filistajalaiset, Makedonia, Bysantti, ottomaanit, Turkki hävisi ensimmäisessä maailmansodassa,
Historian kuluessa JERUSALEM ei ole ollut minkään muun maan pääkaupunki kuin Israelin.Kiitos ymmärtän! Mutta monet käyttää tuota väärin.
- Anonyymi
Uhrien määrä on jo yli 10.
- Anonyymi
Eikä vieläkään valtamedia kerro….
- Anonyymi
Turha odottaa että kertoisi.
Sitten vasta kerrotaan, jos Israel olisi ollut asialla.
- Anonyymi
🙂🙂
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892638Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031668- 1161600
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411461Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641222Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 45867
- 64864
- 61835