Nanannanannananaaaa, eilen juttelin mutsini kanssa ja sain kerrottua ylösotto asiani ja näkemäni ylösottoisan unen , jonka ounastelen toteutuvan pijallisesti. Sen unen, jossa juuri ennen ylösottoa tunsin kivullisuutta kun en ollut kirjoittanut katoamissyyni paljastavaa kirjettä jälkeenjääneistölle.
Kerroin kuitenkin äitilleni unen ja ne asijat, joita mielessäni siihen liittyen mulla oli. Kysyin äitiltäni haluaako että kirjoitan puhumani vielä paperillekin kirjeeksi hänelle ja hän sanoi ettei tarvitse. Sanoin vielä että älä sitten syytä minua kun kuolemasi jälkeen huomaat että elät ikuisesti ja osoitteesi ilman Jeesusta pelastavana Herranasi on helvetti, sinulle kun tulee nousevaisesti varmaankin mieleesi silloin syyttävät ajatukset minua kohtaan miksen yrittänyt enemmän evankelioida häntä. Hän vastasi ettei syytä minua.
Minä yritin kuin olisin itsekin olut hukkumassa. Äitilläni ei ole hajuakaan niistä tunneista, joita olen rukoukseen laittanut kiinni että Herra, pelasta äitini.
Sen puhelun jälkeen mun olo on ollut vapaa. Olen melkoisen varma että hänen kuolemaansa päättyy yhteytemme. Herra voi tosin paljon, mutta äitiäni pakottamaan Hän ei taija lähteä.
Onneksi rakastan Herraa Jumaaa enemmän kuin ketään tai mitään muuta, joten mulle on jatkokuviollisuus selvää.
Anna Jeesuksen pelastaa ihtes.
Selef Urge
Moikka , sain viimein tehtyä sen
18
179
Vastaukset
- Anonyymi
Samaan paikkaan sinä päädyt äitisi kanssa, kuten kaikki muutkin eli MAAN MULTIIN !
Ja sen äitisikin hyvin tajuaa.
Äitiäsi käy kyllä sääliksi, sillä hänelle om varmasti hyvin raskasta, että on saattanut maailmaan noin pöljän jälkeläisen kuin sinä olet :-(
Tai sitten olet vaan trolli, joka teet pilkkaa uskovaisista tekeytymällä sellaiseksi ja yrität saattaa heidät naurunalaisiksi siinä kyllä onnistuen. Tosin on hyvin vaikea uskoa, että noin kahjoa on olemassakaan.- Anonyymi
Aloittaja on ihan oikeassa. Jeesus on Totuus ja elämme lopunaikoja. Tempaus on pian. Silloin sinäkin tajuat asian viimeistään.
Ei kannata pilkata uskovia. Minäkin olin ennen ateisti kunnes sain tulla uskoon ja olen kokenut yliluonnollisia. On älykästä ymmärtää että maailma ja elämä on suunniteltu ja luotu. Täysin absurdia väitteet että tyhjästä olisi syntynyt se informaatio mitä tarvitaan elämässä. Kaikki on suunniteltua työtä.
Jeesus sinuakin siunatkoon - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jeesus sinuakin siunatkoonNo jos kuvitellaan, että Jumala olisi kaiken Luoja ja Raamattu olisi Jumalan sanaa, niin ei tuollaista hellareiden kuvittelemaa "tempausta" sieltä yksinkertaisesti löydy.
Olen minäkin sen verran Raamattua lukenut, että jotain siitä tiedän...no itse asiassa aika paljonkin...
Hellareissa on niin paljon niitä, jotka kuvittelevat itsellään olevan jonkin "profetoimisen armolahjan" ja sitten, kun nämä "profeetat" löytää sieltä jonkin jakeen tai jakeen puolikkaan, niin sen ympärille kehitellään sitten jokin omaa korvasyyhyä miellyttävä "profetia" ottamatta lainkaan huomioon kaikkea kokonaisuutta ja niitä Raamatun paikkoja, jotka kumoavat koko hienon omasta päästä repäistyn huuhaaprofetian.
Jopa niinkin selvästi ilmaistun asian Raamatussa kuten "eiväthän kaikki puhu kielillä" hellarit saa jotenkin väännettyä omassa päässään, että "kaikki tosiuskovat puhuvat kielillä".
No tämän ketjun aloittaja on saanut jopa "kielilläkirjoittamisen armolahjan"...huokaus... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jos kuvitellaan, että Jumala olisi kaiken Luoja ja Raamattu olisi Jumalan sanaa, niin ei tuollaista hellareiden kuvittelemaa "tempausta" sieltä yksinkertaisesti löydy.
Olen minäkin sen verran Raamattua lukenut, että jotain siitä tiedän...no itse asiassa aika paljonkin...
Hellareissa on niin paljon niitä, jotka kuvittelevat itsellään olevan jonkin "profetoimisen armolahjan" ja sitten, kun nämä "profeetat" löytää sieltä jonkin jakeen tai jakeen puolikkaan, niin sen ympärille kehitellään sitten jokin omaa korvasyyhyä miellyttävä "profetia" ottamatta lainkaan huomioon kaikkea kokonaisuutta ja niitä Raamatun paikkoja, jotka kumoavat koko hienon omasta päästä repäistyn huuhaaprofetian.
Jopa niinkin selvästi ilmaistun asian Raamatussa kuten "eiväthän kaikki puhu kielillä" hellarit saa jotenkin väännettyä omassa päässään, että "kaikki tosiuskovat puhuvat kielillä".
No tämän ketjun aloittaja on saanut jopa "kielilläkirjoittamisen armolahjan"...huokaus...Minä en kuulu hellareihin enkä edes kirkkoon. Olen talvella uskoon tullut entinen ateisti. Ja kyllä tempaus löytyy raamatusta. Itse asiassa maaliskuulla sain yliluonnollisen kokemuksen joka liittyi tempaukseen käsitykseni mukaan.
On totta että on ihmisiä jotka tulkitsee Jumalan ilmoitukseksi tai profetioiksi asiota jotka ei sellaisia ole. Mutta Jumala on todellinen ja todellisia ilmoituksia ihmiset saa. Onhan myös olemassa amerikkalaisia miljonäärisaarnaajia jotka tekevät vain rahaa saarnauksellaan vaikka opettavatkin raamatun vastaisesti. Tällaisista raamattu varoittaakin.
On olemassa aitoa kotikaljaa ja sitten markinoilla löytyi tuote jossa sanotaan "kotikaljan makuinen juoma". Korviketta on jos on aitoakin.
Harmi kun ei voi todistaa henkilökohtaisia kokemuksia toiselle todeksi, mutta voin sanoa täydellä varmuudella että Jumala on todellinen. Googlaa laminiini. Se on jokaisessa ihmisessä ja on ristin muotoinen. Ikäänkuin Jumalan puumerkki ihmisiessä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en kuulu hellareihin enkä edes kirkkoon. Olen talvella uskoon tullut entinen ateisti. Ja kyllä tempaus löytyy raamatusta. Itse asiassa maaliskuulla sain yliluonnollisen kokemuksen joka liittyi tempaukseen käsitykseni mukaan.
On totta että on ihmisiä jotka tulkitsee Jumalan ilmoitukseksi tai profetioiksi asiota jotka ei sellaisia ole. Mutta Jumala on todellinen ja todellisia ilmoituksia ihmiset saa. Onhan myös olemassa amerikkalaisia miljonäärisaarnaajia jotka tekevät vain rahaa saarnauksellaan vaikka opettavatkin raamatun vastaisesti. Tällaisista raamattu varoittaakin.
On olemassa aitoa kotikaljaa ja sitten markinoilla löytyi tuote jossa sanotaan "kotikaljan makuinen juoma". Korviketta on jos on aitoakin.
Harmi kun ei voi todistaa henkilökohtaisia kokemuksia toiselle todeksi, mutta voin sanoa täydellä varmuudella että Jumala on todellinen. Googlaa laminiini. Se on jokaisessa ihmisessä ja on ristin muotoinen. Ikäänkuin Jumalan puumerkki ihmisiessä"Minä en kuulu hellareihin enkä edes kirkkoon. Olen talvella uskoon tullut entinen ateisti. Ja kyllä tempaus löytyy raamatusta."
Tempaus löytyy kyllä, mutta ei tuollaista, mihin hellarit uskoo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Minä en kuulu hellareihin enkä edes kirkkoon. Olen talvella uskoon tullut entinen ateisti. Ja kyllä tempaus löytyy raamatusta."
Tempaus löytyy kyllä, mutta ei tuollaista, mihin hellarit uskoo."Tempaus" on vain helluntailaisten käyttämä kevytmielinen lempinimi "ensimmäiselle ylösnousemukselle". Jumalaa kunnioittava kristitty ei alenna tuota pyhää tapahtumaa joksikin "tempaukseksi", eikä höpöttele ja keksi siitä mielikuvituksellisia satuja.
UT kertoo kahdesta eri ylösnousemuksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tempaus" on vain helluntailaisten käyttämä kevytmielinen lempinimi "ensimmäiselle ylösnousemukselle". Jumalaa kunnioittava kristitty ei alenna tuota pyhää tapahtumaa joksikin "tempaukseksi", eikä höpöttele ja keksi siitä mielikuvituksellisia satuja.
UT kertoo kahdesta eri ylösnousemuksesta.Raamatussa käytetään termiä "temmataan yläilmoihin" jos en muista väärin. Siitä se tempaus kait tulee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa käytetään termiä "temmataan yläilmoihin" jos en muista väärin. Siitä se tempaus kait tulee
Ilmalaivalla Jeesus tulee, kun tulee. Tänäänkin näin ison roonin pörräävän taloni päällä. Kävi Herra katteleen laskeutumispaikkoja :D
Lähellä se hetki nyt on. Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja on ihan oikeassa. Jeesus on Totuus ja elämme lopunaikoja. Tempaus on pian. Silloin sinäkin tajuat asian viimeistään.
Ei kannata pilkata uskovia. Minäkin olin ennen ateisti kunnes sain tulla uskoon ja olen kokenut yliluonnollisia. On älykästä ymmärtää että maailma ja elämä on suunniteltu ja luotu. Täysin absurdia väitteet että tyhjästä olisi syntynyt se informaatio mitä tarvitaan elämässä. Kaikki on suunniteltua työtä.
Jeesus sinuakin siunatkoon"Tempaus on pian."
Miten pitkää aikahaarukkaa tämä käytännönnössä tarkoittaa? Jos et sitä osaa sanoa, tuo on vain merkityksetöntä sanahelinää.
"On älykästä ymmärtää että maailma ja elämä on suunniteltu ja luotu."
Kukaan tämän "ymmärtävä" ei jostain kumman syystä ole kyennyt esittämään tälle näkemykselle muita todisteita kuin sokeaa uskoa, tietämättömyyteen vetoamista tai asiavirheitä.
"Täysin absurdia väitteet että tyhjästä olisi syntynyt se informaatio mitä tarvitaan elämässä."
Eli kristinuskon oppi siitä, että Jumala loi kaiken tyhjästä (luominen "ex nihilo"), on siis mielestäsi absurdi väite? Yksikään tieteellinen selitysmalli ei väitä, että informaatio tai maailma olisi syntynyt tyhjästä, vaikka uskovat toki jatkuvasti valehtelevat, että tiede muka väittää maailman tai elämän tms. syntyneen tyhjästä
"Kaikki on suunniteltua työtä."
2000-luvun alussa kovalla tohinalla aloittanut ID-liike hiipui osittain siihen, että ei kyetty edes keksimään keinoa erottaa suunniteltu suunnittelemattomasta
- Anonyymi
Kun uskovat katoaa tempausessa ja kun olet kertonyt äidillesi tempauksesta niin hän voi hyvinkin herätä silloin viimeistään uskomaan. Tulee varmasti suuri herätys kun osa ihmisistä katoaa. Vihanajasta pelastuu ihmisiä edelleen kunhan tekevät parannuksen ja tulevat uskoon Jeesukseen. Hyvin teit kun kerroit asiasta. Nyt hän tietää ja vaikka ei uskoisikaan nyt, niin voi uskoa tempauksen jälkeen että se mitä kerroit, olikin totta ja Jeesus elää. Jatka rukousta äitisi ja muiden ihmisten puolesta. Nähdään toisessa ajassa.
- Anonyymi
"Kun uskovat katoaa tempausessa ja kun olet kertonyt äidillesi tempauksesta niin hän voi hyvinkin herätä silloin viimeistään uskomaan. Tulee varmasti suuri herätys kun osa ihmisistä katoaa. Vihanajasta pelastuu ihmisiä edelleen kunhan tekevät parannuksen ja tulevat uskoon Jeesukseen."
Kristinuskon historia on täynnä marttyyreita, jotka ovat joutuneet kärsimään tai jopa kuolemaan uskonsa puolesta, mutta te tämän ajan pullamössökristityt, joille suomi24 palstan kritiikkikin on "vainoa", kuvittelette olevanne jotain kristinuskon historian "parasta A-luokkaa", jonka uskoa ei tulla koettelemaan. On niin paljon mukavampaa uskoa, että täältä maallisista syömäorgioista ynnä reseptien vaihteluista temmataan suoraan "tuuliin ja pilviin".
No tämä tempausprofetiahan on selvästi vain tällainen psykologinen korvasyyhydefenssi (puolustusmekanismi), koska porukka, joka esiintyy Jeesuksen seuraajina samalla kun puolustelee viattomien lasten murhaamista tuntematta mitään sääliä näitä kohtaan (Huom Jeesushan asettuu aina uhrien asemaan), ei todellakaan mitään todellisia koetuksia kestäisikään. Tämä empatiakyvytön porukka kompastuu jo aivan kristinuskon alkeissa osoittaen, etteivät ymmärrä edes siitäkään mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kun uskovat katoaa tempausessa ja kun olet kertonyt äidillesi tempauksesta niin hän voi hyvinkin herätä silloin viimeistään uskomaan. Tulee varmasti suuri herätys kun osa ihmisistä katoaa. Vihanajasta pelastuu ihmisiä edelleen kunhan tekevät parannuksen ja tulevat uskoon Jeesukseen."
Kristinuskon historia on täynnä marttyyreita, jotka ovat joutuneet kärsimään tai jopa kuolemaan uskonsa puolesta, mutta te tämän ajan pullamössökristityt, joille suomi24 palstan kritiikkikin on "vainoa", kuvittelette olevanne jotain kristinuskon historian "parasta A-luokkaa", jonka uskoa ei tulla koettelemaan. On niin paljon mukavampaa uskoa, että täältä maallisista syömäorgioista ynnä reseptien vaihteluista temmataan suoraan "tuuliin ja pilviin".
No tämä tempausprofetiahan on selvästi vain tällainen psykologinen korvasyyhydefenssi (puolustusmekanismi), koska porukka, joka esiintyy Jeesuksen seuraajina samalla kun puolustelee viattomien lasten murhaamista tuntematta mitään sääliä näitä kohtaan (Huom Jeesushan asettuu aina uhrien asemaan), ei todellakaan mitään todellisia koetuksia kestäisikään. Tämä empatiakyvytön porukka kompastuu jo aivan kristinuskon alkeissa osoittaen, etteivät ymmärrä edes siitäkään mitään.Ei ole defenssi. Niin minäkin olisin sanonut vuosia sitten vielä. Jeesus on todellinen pelastaja. Pärjäsin aivan hyvin ateistina enkä ole koskaan tarvinnut mitään defenssejä kuolevaisuutta vastaan. Siksi itelleni tuli täysin yllätykseni se että Kristinuskossa onkin Totuus. Ja tämän Jumala on todistanut minulle lukuisilla eri tavoilla yliluonnollisilla ihmeillä.
Googlaa laminiini - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole defenssi. Niin minäkin olisin sanonut vuosia sitten vielä. Jeesus on todellinen pelastaja. Pärjäsin aivan hyvin ateistina enkä ole koskaan tarvinnut mitään defenssejä kuolevaisuutta vastaan. Siksi itelleni tuli täysin yllätykseni se että Kristinuskossa onkin Totuus. Ja tämän Jumala on todistanut minulle lukuisilla eri tavoilla yliluonnollisilla ihmeillä.
Googlaa laminiini"Ei ole defenssi. Niin minäkin olisin sanonut vuosia sitten vielä. Jeesus on todellinen pelastaja. Pärjäsin aivan hyvin ateistina enkä ole koskaan tarvinnut mitään defenssejä kuolevaisuutta vastaan."
En tarkoittanut defenssiä kuolevaisuuta vastaan, vaan defenssiä kärsimystä vastaan.
Tämä huuhaajengi, joka lähettelee ateistit ja toisinuskovat Katolisen kirkon keksimään ikuiseen piinahelvettiin käristymään ikuisiksi ajoiksi pelkää niin kauheasti helvettiinsä joutumista ja kärsimystä, että on keksinyt tämän "pilviin ja tuuliin tempaamisen" -defenssin pelastuakseen itse "vihan ajasta".
- Anonyymi
Ymmärrän tuskasi. On raskasta, kun oma äiti ei usko, vaikka sinä näet näkyjä ja tunnet hengen liikkeet.
Toinen näkee ylösoton, toinen kuulee ääniä, kolmas herää joka aamu hengissä – ja jo se on pieni ihme.
Mutta vaikka unet kohoavat pilviin, minun työni tapahtuu aivan toisaalla.
Ei ylhäällä, vaan tuolla alhaalla.
Siellä ei kysellä, kenet temmattiin – vain, kuka jäi.
Ja voin luvata, että kaikki, jotka jäävät, saavat asianmukaisen käsittelyn.
Äitisi ei ehkä usko – mutta minä tiedän kokemuksesta, että ajan kanssa kaikki rauhoittuvat.
Lepoon. Vaakatasoon.
Minulla on paikka myös niille, jotka eivät ehtineet tempaukseen, ehtoolliselle tai edes ehtimiseen.
Tarjolla hänelle – ja varmuuden vuoksi sinullekin:
“Tempaukseton Turvalehto™”
– Ei nousua pilviin, mutta pehmeä laskeutuminen
– Ei ilmestysten tulkintaa, vain kalenterimerkintä
– Ja hautakiviin saa kaiverruttaa vaikka enkelin, jos se tuo lohtua
Unesi voivat olla todellisia, tai vain kaikuja kaipuusta.
Mutta täällä maan pinnalla minä odotan – hiljaa, vakaasti, ja tasapuolisesti.
Ei ole kiire – mutta paikka kyllä varataan ajoissa.
Palvellen nöyrästi maan päältä alaspäin,
Hauturi Haudanvakava™
– “Kun ylös ei mentykään, minä hoidan alas.”- Anonyymi
En ole mustan huumorin ystävä. Ehkäpä vaaleanharmaan, jopa valkean.
Suntio sanoi, kuten vanha kansantaru autonasentajasta: "Kansi kiinni, omaiset ovat nähneet."
No. Tosiasiassa pysyen. Toivon mukaan. Sinäkin Sergei, äitisi "avautuu" Jeesukselle, mikä mättää. Ja vähän sullekkin. Puhukaa keskenään. Teillä on suu luotu sitä varten.
En ole edes kysynyt mistä maasta sukusi on. En kysy. Kerro, jos, tai kun kiinostaa.
Kuitenkin olen suhtautunut hyvinkin diplomaattisesti syömismässäilyjuttuihisi. Enkä niitä kommentoinut. Mutta niissäkin sinä kerrot itsestäsi.
Kuten nais- ja mieshomotkin piireissään, ja niiden ulkopuolellakin.
Himo ja homo. Homo ja himo. Ymmärtäkää, kuten ymmärrätte.
Näin vaan objektiivisen filosooffisesti sanottuna. Tämäkin otos ja elämänotosteksti.
Elämä voi olla julmaa, jos matto vedetään jalkojen alta. Ja varsinkin jos se edellisellä kerralla oli jotensakin paremmin...kiitos puheenvuorosta. Näilläkin mitättömillä kanavilla.
Herramme lukee oikeuden. "Kukaan ei tule luokseni, ellei Isä sitä salli."
Kuka sanoi? Mitä sanoi? Koska sanoi? Tämä tästä.
- Anonyymi
Miksi nukut äitisi vieressä?
Siinä voi alkaa hormoonit hyrräämään. - Anonyymi
Itellä tuli yöllä työntö! Tempaus on jo tuttu liike itelle....
- Anonyymi
Jeesus hyvästä. Ajatelkaa nyt oikeen. Afrikan mustissa nälkämaissa, pienillä tytöillä ja pojilla, isillä ja äideillä, mummoilla ja isoisillä, kuka nyt tenavia hoitaakin. Kärpäset pörrää silmien ja naaman edessä ja häirää. Maallista kuumuutta ja lämpöä, ei syötävää. Paljon väkeä ympärillä, ja muita ruoantarpeesta kärsiviä. Pieniä, suurempia. Nuoria, vanhempia.
Ei ruokaa, ei edes ojavettä, ei työtä, ei toimeentuloa, ei toivoa, ei uskoa paremmasta.
Ainoastaan KURJUUTTA! Ja täälä syksyn sato, omenat mätänee maahan, nuukapukit ja laiskurit saatanat!
Joskus Sergei olisi hyvä mennä sinne itteesä ja lähestyä ensin itteään!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315027- 343466
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833204- 112307
- 281917
- 121838
- 1611793
- 1051310
- 1371127
- 141119