Poliisi valvoi mopoliikennettä tehostetusti Kaakkois-Suomessa toukokuun lopulla. Kaksiviikkoista tehovalvontaa tehtiin sekä alueen suurimmissa kaupungeissa että harvaan asutulla seudulla. Tuloksissa korostuivat vialliset ja viritetyt ajoneuvot sekä liikennesääntöjen vastainen ajaminen.
Read also Tehoratsian tulos: Peräti 33 narahti rattijuopumuksesta
Read also Varo toimitusjohtajahuijausta – tekoäly harhauttaa uskomattomalla tavalla
Poliisi määräsi yhteensä 21 maksuseuraamusta kuljettajille, joiden mopossa ilmeni jokin vika tai puute. Lisäksi partiot yhyttivät liikenteestä yhteensä 12 mopoksi rekisteröityä kaksipyöräistä, jotka luokiteltiin virittämisen seurauksena moottoripyöriksi. Kuljettajat saivat myös sakkoja ja ajokiellon.
Yksi moottoripyöräksi luokiteltavan ajoneuvon kuljettaja oli alle 15-vuotias. Hänellä ei ollut edes mopon kuljettamiseen vaadittavaa ajokorttia. Nuoren huoltaja sai tapauksen johdosta sakon.
– Epäkuntoinen tai viritetty ajoneuvo on vakava turvallisuusriski paitsi mopoilijalle itselleen, myös muille tienkäyttäjille. Vastuu ajoneuvon turvallisuudesta on mopoilijalla sekä alaikäisen mopoilijan huoltajalla, kertoo Kaakkois-Suomen liikennepoliisitoiminnasta vastaava komisari Juha Hassel tiedotteessa.
Liikennesääntöjen rikkomisesta maksullisia seuraamuksia sai 13 mopoilijaa. Tehovalvonnassa paljastui myös häiritsevää ajoa. Tahallinen metelöinti häiritsee sekä ihmisiä että eläimiä, eikä se ole sallittua.
Mopoliikenteen tehovalvonnalla karu tulos
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jaaaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1297722Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?937254Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317172Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t106446Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736331Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465458Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa745321Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475190Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv195165