Sosiaalisessa mediassa Purraan ja Persuihin liittyviä keskusteluita seuratessani olen havainnut, että valtaosa kannattajista ja puolustajista on ikäluokkaa 50+. Sinänsä mielenkiintoista. Nuoria tai edes noin kolmekymppisiä ei hirveästi ole. Toki niitäkin jonkun verran.
Havainto Purran kannattajista
Anonyymi-ap
21213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
On ylipäätänsä outoa, että joku kannattaa tuota mahoa alv-kuningatarta.
Sinä kannatat tuota maanpetturia, se on vasu-vihervasun putinin kamu.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008699646.html
Minun tietääkseni Perussuomalaisten kannattajissa on eniten alle 50-vuotiaita. Näin ainakin oli viime eduskuntavaalien alla tutkimuksissa. En tiedä nyt sitten kun kannatus on laskenut, että ovatko nuoret siirtyneet kannattamaan vasemmistoa tai keskustaa.
itse olen sitä mieltä, että Perussuomalaiset tulevat nousemaan taas isoksi puolueeksi, kunhan talous nousee ja nuorille on töitä sekä koulutuspaikkoja. Kannatuksen vaihtelu on ollut normaalia kaikille puolueille. Eniten kannatus on laskenut aina hallitusvastuussa olevilla puolueilla.
Hyvin on Riikka ajanut puolueen ja Halla-ahon äärioikeisto missiota .
Jos talous nousee niin persujen kannatus vähenee.
Samoin käy jos persut on hallituksessa.
Elikkä,persut toivoo että talous on päin mäntyä ja he ovat silloin oppositossa.
Myös vähentyvä maahanmuutto ja sen myötä vähenevät mamu-ongelmat olisivat persuille kuolinisku. Sen vuoksi heidän kannattaa yksinomaan jauhaa maahanmuutosta, mutta olla tekemättä asialle mitään.
Ei Halla-ahokaan nuorena soveltunut skiniksi .
Pyh, pitää vain olla niin korkea otsa että siihen mahtuu ihan kokonainen hakaristi.
Persujen otsa on niin matala, että takaraivo alkaa kulmakarvoista.
Täällä olen Lahdessa terassilla. Hieno ilma. Huomenna nähdään puoluekokouksessa!
Muistakaa kiittää huomenna puoluekokouksessa Perussuomalaisten saavutuksia hallituksessa yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa. Tässä pieni lista.
Palkat nousee...
Ostovoima noussut koko hallituskauden ajan!
Verot kevenee...
Polttoaine halpaa...
Rahaa ei roiskita enään niin paljoa ympäri maailman...
Raja lait...
Kouluihin känny rajoitukset ..
Taxit kuntoon
Jne jne
Entä ne edellisen hallituksen saavutukset!
Susi Sote...
3,5 miljardia korkoja...
En ymmärrä miksi Perussuomalaisia haukutaan koko ajan median taholta, vaikka tekevät hartiavoimin töitä Suomen ja suomalaisten eteen.
Tilastokeskus 13.06.2025
''Konkurssihakemusten määrä toukokuussa yhä kasvussa – yhtä synkkiä lukuja viimeksi vuonna 1996
Konkursseja pantiin vireille toukokuussa yhteensä 366, mikä on 39 konkurssia enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Myös henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä kasvoi selvästi vuodentakaisesta.''
Kurkaapa, milloin 2020 konkurssiaalto alkoi..
Saako Riikkulilta kysyä puoluekokouksessa, miksi ne 0-korkoiset lainat tuli vaihdettua vaihtuvakorkoisiksi?
😎
Entä ne - merkkiset joista meille maksettiin?
Huomenna on kiitoksen paikka nykyiselle puoluejohdolle!
Ovat vielä sitä ikäluokkaa joka opetettiin ja kasvatettiin ns. koviin arvoihin ja jokainen on vastuussa itse omasta elämästään ajatusmalliin. Vaikka sitten tekemällä viittä eri työtä. Avun pyytäminen ja antaminen nähdään ensinnäkin heikkoutena, toisaalta yhteisten varojen tarpeettomana ja typerän tuhlaamisena. Jokainen pärjätköön omillaan ja jos ei pärjää niin se on sitten voi voi. Pärjättiin sitä ennenkin tekemällä useaa eri työtä, syötiin käpyjä ja sammalta ja yhtään ei valitettu PERKELE!!!
Tästä johtuen vanhempien sukupolvien edustajien on helpompi kannattaa joko hiljaa tai äänekkäästi hallituksen ajamia ja toteuttamia leikkauksia. Joihin nimenomaan Purra henkilöityy.
Voi sanoa edustavani vanhempaa sukupolvea, mutta en kannata Purraa.
Antakaa Riikalle työrauha hoitaa tehtäviään älkää olko kateellisia. Purra tekee töitä maamme parhaaksi.
Työrauha?!
Politiikkaan kuuluu, että koko ajan ollaan julkisuuden valokeilassa, paineen alla, kansan, median ja muiden politiikan pelaajien tarkkailussa.
Jos/kun ei kestä pienintäkään painetta, ei kuulu politiikkaan.
Jäikö Riikan työura Mäkkärissä lyhyeksi ja CV puhtaaksi juuri siitä syystä, ettei paineensietokykyä ollut?