Melkoinen suunpieksijä, tuo Impperialisti ja nyt pyörii jo toinen sota edellisen rinnalla. Siionistit saavat maistaa nyt sitä mitä gazalaisetkin.
Muista, että siinonistit elävät vain impperialistin kädestä ja impperialisti on konkurssissa. Tästä tulee mielenkiintoista seurattavaa, kun tiedämme, että Iran on yksi Brics -valtioista ja sillä on kauppasopimuksia niin Kiinan kuin Venäjänkin kanssa.
Trump kuuluu arveluttavaan sakkiin bolttoneiden ja "haukkojen" kanssa. Nämä rääväsuut ovat tunnettuja suurista puheistaan. Kohta nähdään, mitä se tarkoittaa.
t. haans.sea
Trump lupasi lopettaa yhden sodan mutta saikin aikaan toisen, sen edellisen lisäksi.
30
191
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän tästä enää puutu kuin että Kiina valloittaa Taiwanin !
- Anonyymi
Trump = brittiengl. "pieru"
- Anonyymi
Tänään toivotaan, että on Trumpin viieminne päivä. Hän matkii Charlesia juhlamarssseilal ja syntymäpäivllään tänään.
Toivotaan mielenosoituksia ja että on hänen viimeinen päivänsä tällä planeetalla. Väkijoukot nousee vastarintamaan ja toivotaan hänen aikansa loppua.
Hän tapataa Gasasaa, Iranissa, Syyriassa ja Palestiinassa marionetti Netanjahun avulla ja itse ei muka osallistu sotaan. Mutta kä on mukana tapattamassa skyttää Israelia ja omaa armeijaansa tuohoamaan näitä eri maita ja tukee aseilla ja ammuksilla. kuten Suomikin ostaa aseita eli on tapattamassa viattomia ihmisiä.
Nyt vaan nämä mätämunat ja impotenti pois he ovat liian vanhoja ja seniilejä johtamaan ja tuohoamaan maailmaa. Maailman piti kehittyä ja mennä eteenpäin niin historia toistaa itseään, Toivon kuolemaa heille ja pian. Amen.- Anonyymi
Matkiiko suomi venäjää ja hitleriä sotilasmarsseillaan?
- Anonyymi
Trump ei ehdi nyt ihan heti valloittaa Panamaa eikä Grönlantia .
- Anonyymi
Grönlanti taisi olla odotettua helpompi nakki:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18979275/juutit-nayttaisivat-antautuvan-heti-kattelyssa-impperialistille-(vrt-gronlanti-)
- Anonyymi
Plus sisällissotaa USAssa
- Anonyymi
Kolmas trupin käynnistämä sota on tietenkin Sisällis-sota, jota yrittävät nyt kansalliskaarin voimin rauhoitella.
Ja NELLLJÄS sota on tietenkin, KAUPPASOTA
Haans kertoo teille asiat niinkuin ne ovat, ei niinkun valehteleijat haluaisivat !!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15228766/kauppa-sota-on-nyt-tosiasia--varo-velkaa-!! - Anonyymi
Republikaanit ovat aina aloittaneet kaikki sodat mihin USA on ryhtynyt. Ainoa poikkeus on Franklin D. Roosevelt joka vei USA:n toiseen maailmansotaan, mutta sitäkään ei USA aloittanut vaan sen aloitti Saksa ja USA pakotettiin mukaan japanilaisten hyökättyä Pearl Harbouriin.
- Anonyymi
Niin mutta Trump onkin eri asia, hän ei ole sotaisi johtaja. Trump on Diili mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mutta Trump onkin eri asia, hän ei ole sotaisi johtaja. Trump on Diili mies.
Kyllä, mutta liian tyhmä diilisetä joka ei ymmärrä mihin nuo diilit ja omaneduntavoittelu johtaa.
- Anonyymi
Ei pidä paikkaansa. Woodrow Wilson ja Lyndon B. Johnson olivat demokraatteja, ja edellisen kaudella Yhdysvallat liittyi 1. maailmansotaan ja toinen aloitti tositoimet Vietnamissa. Demokraatti Obama myös sotkeentui Syyrian sisällissotaan ja pommitti Libyaa, sekä touhusi drone-iskujen kanssa ympäri maailmaa. Varmaan jotain intiaanisotia ja härkennyksiä latinalaisessa Amerikassa on myös aloitettu demokraattipresidenttien aikana, mutta en jaksa tarkistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, mutta liian tyhmä diilisetä joka ei ymmärrä mihin nuo diilit ja omaneduntavoittelu johtaa.
Kyllä, mutta liian tyhmä diilisetä joka ei ymmärrä mihin nuo diilit ja omaneduntavoittelu johtaa.
Miten sen sanoisi -Tee diili> Olen Seniili> Mr Big Mac Donald- Donald Duck-Fuck-👈🤣👌
https://www.youtube.com/watch?v=7qHjPTEDV2Y&ab_channel=JussiTV - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Woodrow Wilson ja Lyndon B. Johnson olivat demokraatteja, ja edellisen kaudella Yhdysvallat liittyi 1. maailmansotaan ja toinen aloitti tositoimet Vietnamissa. Demokraatti Obama myös sotkeentui Syyrian sisällissotaan ja pommitti Libyaa, sekä touhusi drone-iskujen kanssa ympäri maailmaa. Varmaan jotain intiaanisotia ja härkennyksiä latinalaisessa Amerikassa on myös aloitettu demokraattipresidenttien aikana, mutta en jaksa tarkistaa.
>>mutta en jaksa tarkistaa.
Ei tarvita tarkistuksia, kyse on Roisto-valtiosta ja se tieto riittäää
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18513675/usa-ei-ole-sen-kummemmin-quotdemokratiaquot-kuin-quotoikeusvaltiokaanquot---kaptalistien-diktatuuri----
- Anonyymi
Täsmennätkö hieman.
- Anonyymi
Zelenskyi ei suostu antautumaan, siksi se sota ei lopu. Luuletko, että Putin vetäytyy tässä vaiheessa?
Ehdottomasti kannattaisi antautua, kansainvälinen oikeus sitten päättää onko alueet otettu haltuun väärin prerustein vai ei, venäjälläkin tulee olla mahdollisuus perustella miksi on vallannut itäisen ukraina alueita.- Anonyymi
Aivan ilmiselvää tässä maailmanpoliittisessa tilanteesa on se, että RAUHASTA on nyt turha puhua, koska lännen uus-kolonialistit ovat kohtaamassa ylitsepääsemättömiä "haasteita", kuten on nykyään tapana sanoa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18583874/lannen-kapitalistien--harjoittama-uus-kolonialismi-ei-enaa-toimi
t. haans.sea - Anonyymi
Ehdottomasti kannattaisi antautua, kansainvälinen oikeus sitten päättää onko alueet otettu haltuun väärin prerustein vai ei, venäjälläkin tulee olla mahdollisuus perustella miksi on vallannut itäisen ukraina alueita.
Ota PÖSILÖ asioista selvää ennen kuin postailet yleisellä foorumilla- Onko vikaa päässä-
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikkolahjaisuus voin auttaa vammaista postaajaa katso videot-
tule takaisin myönnä virheesi-
https://www.youtube.com/watch?v=YPUBQTq9F4Q&ab_channel=UATVEnglish
https://www.youtube.com/watch?v=OsRxRe-w1qo&list=PLemSztpLvUUXwdDs6n5IjC85C6pQcpfud&index=48&ab_channel=AnnafromUkraine
https://www.youtube.com/watch?v=oKhnCoxAEOY&ab_channel=paakkelsi
- Anonyymi
Trumppi on puheissaan diibadaa tyyppi,niillä puheilla ole mitään merkitystä.
- Anonyymi
Koska USA haluaa sen ydinsodan Eurooppaan tai vaikka Itään. Pääasia, että se saadaan aikaiseksi.
- Anonyymi
Onko noin?
Et sinä ainakaan tyhmä ole. - Anonyymi
Sodat IMPPERIALISTIN Eteen Työnnetyllä Rintamalla (IETR) palvelevat IMPPERIALISTIN sotateollisuutta ja siksi sodat sopivat mainiosti impperialistin pirtaan !
Suomenkin herrat leikkaavat kansalta ja lähettävät nuo rahat impperialistille, aseitaan ostamalla ! Kokoomus on KANSAn suurin turvallisuusuhka, kuten olen sanonut.
t. haans.sea
- Anonyymi
Trump on saanut paljon aikaan lyhyessä ajassa, mutta vain ja ainoastaan pelkkä pahaa ja tuhoa. Onnea USA!
- Anonyymi
Trump sanoi, ettei se (impperiaisti) ole osallinen iranin sotaan.
Totta kai on, sillä ilman impperialistia ei olisi siionisteja !
Paskanpuhuja se on, hullu kaikenlisäksi.
Aseet hulluilla ovat niitä vaarallisimpia
t. haans
ps juuri tämä kahju tappoi kansainvälisen oikeuden vastaisesti iranin ja irakin johtavat kenraalit, nämäkun alkoivat olla keskenään liian tuttavallisia samaan aikaa, kun rosvo (impperialisti) miehittää irakia !!!
- Anonyymi
Iranilaiskenraali sanoi, että se laukaiseee sodan viimeisen ammuksen.
- Anonyymi
Ja venäläiset tulee kohta Suomeen,Pkorea hyökkää EKoreaan ja Japaniin...
Johan siinä on rintamia lisää kerrakseen..lisäksi Venäjä voi hyökät vielä Eurooppaankin josantaa aihetta..sekä Kiina että Pkorea että Iran myös..sekä muutkin jenkkivihollisvaltiot, ehkä Mexico myös uudelleen sekä nyt Kuuba ja Venetsuela myös sekä muutama Karibian valtio päälle sekä uutena Kanada,Tanska Grönlannin takia ,viimesodasta Meksikolle jäi hampaankoloon kirvelevä.tappio jo 1800-luvulta..
Siinä sitä olisi Trumpille pähkäilemistä että mitäs seuraavaksi pitäisi tehdä...vai vain erota pressan virasta ja sanoa pitäkää se tunkkinne..- Anonyymi
Kazakstan vetää tulpan Moskovasta- Tästä se alkaa Venäjän hajoaminen-
Jos kuka niin Kääpiö-tehnyt enemmän vahinkoa Venäjälle kuin kukaan muu -täysin ääliö-psykopaatti- Orjuutetut kansakunnat näkevät mahdollisuutensa häipyä Diktatuurin ikeestä-
Mitä jää Putinille käteen- "Erikoisoperaatio" Etenee todella suunnitellusti liittolaiset häipyy yksitellen-kuin sanonta kuuluu- LUU JÄÄ VETÄJÄN KÄTEEN-
https://www.youtube.com/watch?v=ExrQXHVSprA&ab_channel=RFUNews—ReportingfromUkraine
- Anonyymi
Deep state voittaa aina. Ainakin länsimaissa.
- Anonyymi
> Deep st.....
Kusiaiset pärjäilee mutta miten käy kansan, päätteleppa tuosta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18844733/lama-kestanyt-jo-yli-5-vuotta-yhta-soittoa-edes-90-luvun-lama-ei--keestanyt-nain-pitkaan-!
kuten huomaat, kusiaiset eivät halua, että tiedät totuuden ...
- Anonyymi
No niin, kuten sanoin teille jo aiemmin, IMPPERIALISTI tulee sotaan mukaan sillä tukikohtansa israel ei tule yksin pärjäämään.
"Iron Dome" näet "suli" eikä toimi enää
t. haans
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232