Viikontakaiset otsikot tiesivät kertoa, että papparainen, entinen kansanedustaja Eero Reijonen oli lähtenyt ovetpaukkuen Liperin uuden valtuuston kokouksesta, kun häntä ei lähes kahdeksankympisenä ollut valittu valtuuston puheenjohtajaksi. "Vana mees" oli uhonnut mennessään, kuinka hän eroaa valtuustosta, muuttaa pois Liperistä ja hautapaikan hän hankkii muualta.
Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin sääliä ikämiestä suhteellisuustajun menetyksen johdosta.
Miehen "loppusijoituspaikasta puheenollen" tarjotkaamme hänelle valintansa perusteella viimeistä lepopaikkaa joko Kuusjärveltä tai Ruutulta.
Aurinkoista juhannuksen odotusta sinullekin Eero ja saatteeksi totean, että "rauhan saavat kaikki kerran, jotka tärkeäksi itsensä tunsivat"!
Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin sääliä ikämiestä suhteellisuustajun menetyksen johdosta.
Miehen "loppusijoituspaikasta puheenollen" tarjotkaamme hänelle valintansa perusteella viimeistä lepopaikkaa joko Kuusjärveltä tai Ruutulta.
Aurinkoista juhannuksen odotusta sinullekin Eero ja saatteeksi totean, että "rauhan saavat kaikki kerran, jotka tärkeäksi itsensä tunsivat"!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Meillä näitä hautaankaatuvia henkilöitä omiksi tarpeiksi, Reijosta ei tänne tarvita happanemaan...
On huono häviäjä suuttuessaan, korvaamaton ei meistä kukaan.. Naurunalaiseksi pääsee helpommallakin, omakohtainen kokemus tästäkin..
Okussa riittää että kulkee omia polkujaan eikä jaa elämäänsä salaisuuksia ulkopuolisille, pilkkaa ja keksittyjä juttuja naurun kera saat kokea...
Hourupää
Onnea Outokumpu!
Jos tänne tulee esitän patsaan pystyttämistä ruplan tontille
Eikö meillä ole höperöitä omasta takaa
Outokumpu muistuttaa isoa vanhainkotia jo nyt, kai tänne muutama vanha vallankipeä narsisti mahtuu..
Rahamiehiähän tänne kaivattaisiin eikä mitään tyhjä tasku pummeja kunnan elätiksi. Ei ihme kun kunta kuihtuu kun ajatus maailma on poi työntävä. Sopii tosin paikkakunnan Vasemmisto imagoon että kukaan ei saisi rikastua vaan eleltäs tekemättä mitään kunnan piikkiin.
Vasemmisto rakentava ja tasa-arvoinen imago on haihtunut ja petollinen KEPU ilmapiiri tullut tilalle..
Reijonen ei tyhjätasku mutta eipä kunta hänen rikkauksiinsa käsiksi pääse, perilliset hoitaa homman kotiinpäin. Rikkaudet yhtiössä eikä eläkeläisen verot ole kummoiset...
Menköön kepuli vaan muualle loisimaan meille ei asiaa...
Tiiäpä vaikka siirtäisi rakennusliikkeensä tänne. Mutta eihän sekään olisi hyvä Okun kateelisille ja vielä kepulainen ai saakeli.
Rakennusliike ei muuta paikkakuntaa, juurtunut Liperiin ja pysyy siellä..
Kylän juntit Reijosen juoru akat