Persut on äärioikeistolainen puolue

Anonyymi-ap

"Tutkijalta suorat sanat Teemu Keskisarjan toiminnasta – näin Keskisarja itse kommentoi
Teemu Keskisarja ei vieläkään vastaa kysymykseen, hyväksyykö
hän natsitervehdykset.

Teemu Keskisarja osallistui äärioikeistolaiseen 612-tapahtumaan itsenäisyyspäivänä 6.12 2024.

Osa kulkueen osallistujista teki natsitervehdyksiä Töölöntorilla.

Perussuomalaisten kansanedustaja Teemu Keskisarja osallistui itsenäisyys­päivänä äärioikeistolaiseen 612-tapahtumaan ja piti siellä puheen.

Osa kulkueen osallistujista teki Töölöntorilla natsitervehdyksiä. Paikalla oli myös esimerkiksi valkoista ylivaltaa kannattavan kamppailukerhon jäseniä.

Oulun yliopiston väitöskirjatutkijan Sonja Pietiläisen mukaan Keskisarjan osallistuminen tapahtumaan on merkki äärioikeistolaisen politiikan valta­virtaistumisesta.

– Suomessa äärioikeisto ja avoin rasismi ovat normalisoituneet, hän sanoo.

Osa 612-kulkueen osallistujista teki natsitervehdyksiä. He olivat ottaneet vastamielenosoittajilta jääneen banderollin.

Asiantuntijoiden mukaan 612-soihtukulkue on äärioikeistolainen, vaikka liike on pyrkinyt häivyttämään suoria yhteyksiään poliittisiin toimijoihin.

Oulun yliopiston väitöskirjatutkijan Sonja Pietiläisen mukaan 612 on keskeinen äärioikeistolaisia yhteen tuova tapahtuma.

Myös Helsingin tutkijatohtorin Niko Pyrhösen mukaan se on yksiselitteisesti äärioikeistolainen.

Ylen mukaan vuonna 2018 kielletty Suomen vastarintaliike (SVL) teki aikoinaan esimerkiksi 612-verkkosivut.

Tänä vuonna tapahtumaan osallistui muun muassa Active Club, kuten Club 8 (valkoista ylivaltaa kannattava kamppailuklubi), avoimen fasistinen Sinimusta liike, Soldiers of Odinin jäseniä sekä perussuomalaisiin linkittyvä Suomen sisu ja nuorten järjestö Uudenmaan akseli.

HS:n mukaan aktiivisimpia järjestäjiä on ollut muun muassa äärioikeistovaikuttaja Timo Hännikäinen, joka julkaisee kansallismielistä Sarastus-lehteä.

Myös Suojelupoliisin mukaan tapahtuman alkuperäiset järjestäjät ovat äärioikeistolaisia ja maahanmuuttovastaisia toimijoita.

Pietiläisen mukaan valtavirtaistuminen ei koskaan tapahdu tyhjiössä, vaan myös muilla puolueilla ja medialla on osansa.

–Ja mitä tulee muihin puolueisiin, niin totta kai kokoomus on aika keskeisessä roolissa tässä. Ehkä tämä kertoo myös siitä sellaisesta perussuomalaisten itsevarmuudesta, Pietiläinen sanoo.

Pietiläisen mukaan Keskisarjan mukanaololla oli varsinkin symbolista merkitystä: hän osoitti, että 612-osallistujat ja perussuomalaiset jakavat saman ideologian. Pietiläisen mukaan on myös tärkeä muistaa, etteivät kaikki perussuomalaiset kannata 612-kulkuetta.

Keskisarja marssi kulkueessa fasistiksi ja rasistiksi julistautuneen Sinimustan liikkeen johtajan Tuukka Kurun vieressä. Myös se on Pietiläisen mukaan selkeä viesti, että tässä ollaan yhdessä ja jaetaan samanlaisia ajatuksia."

Että siis Teemu Keskisarja valittiin perussuomalaisten 1. Varapuheenjohtajaksi. Taitaa samanmielinen Riikka Purra onnitella ja kokoomuksen Petteri Orpio.

Tais Timo Soini olla oikeassa, kun sanoi äärioikeistolaisyen vallanneen puolueen.

25

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan se aina istunut eduskunnassakin kokoomuksesta oikealla.
      Kai me suomalaiset se tiedetään.
      Kainalontuulettajien 'salapuolue', joka sumuti kansaa halvalla bensalla ja elinkustannuksilla, mutta tekikin sitten oharit!
      Eliitille kaikki, köyhät kyykyyn!

      • Anonyymi

        Timo Soini kirjoitti plokissasn:
        "Perussuomalaiset on nykyään oikeistopuolue ja sellainen Suomessa jo on; nimeltään Kokoomus. Sen purkkiorjana menestystä ei tule. Tällä menolla Persuille tehdään jekku virtuaalivaltio Palestiinan tunnustamisessa. Päivi Räsänen on kovin kanto siinä kaskessa.

        Eduskuntavaaleissa kyyti on erityisen kylmää naiskansanedustajille Riikka Purraa lukuun ottamatta. Veikkaukseni on, että Kike Elomaa, Arja Juvonen ja Kaisa Juuso eivät lähde enää ehdolle.

        Paimenen pitää haista lampaille."

        Ei moni muulasn lähde enää ehdolle, kun alle 10 % kannatuksella ja nyt kaikki on sössittynä ja tappio on takuuvarma.


      • Anonyymi

        Halvalla bensalla, minuun ei uponnut 16 centin kevennys.
        Muun hinnan päättävät tuottajat.


      • Anonyymi

        Menestyvän miehen takana on nainen. Lampaan takana on paimen.


    • Anonyymi

      Äärivasemmisto ei voi sietää äärioikeistoa. Sellaista on suvaitsevaisuus.

      • Anonyymi

        Onko Suomessa äärivasemmisto vai laitavasemmisto olemassa.

        Mikä noiden ääri- ja laitapuoluiden ero on?


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Varsinkin ei siedä äärioikeisto natseja .


      • Anonyymi

        Ketä on rääri vasemmisto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin ei siedä äärioikeisto natseja .

        Natsit on jo historiaa, paitsi Venäjällä.

        Mutta ääri-ilmiöillä on aina syynsä. Miksi niistä ei puhuta ja niihin ei puututa.


      • Anonyymi

        "Rkp:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz avasi puoluekokouksen Vaasassa puheella, jossa hän korosti liberaaleja arvoja.

        Adlercreutz väitti Suomen ongelman olevan rasismi, ei maahanmuuttajien määrä, ja kannusti puoluetta kasvamaan ulos pienen puolueen roolista.

        Puheenjohtaja Anders Adlercreutz avasi lauantai­aamuna Rkp:n puolue­kokouksen Vaasassa puheella, jossa hän alleviivasi Rkp:n liberaaleja arvoja, kannusti puoluetta ulos pienen puolueen roolista ja otti kunniaa hallituksen suosituista uudistuksista, kuten matka­puhelin­kiellosta kouluissa.

        Kun Adlercreutz määritteli Rkp:n olemusta, piikit konservatiivisia hallitus­kumppaneita kohtaan olivat kuultavissa rivien välistä, vaikka perus­suomalaisia ja kristillis­demokraatteja ei suoraan mainittukaan.


        ”On myös niitä, jotka sanovat, että meillä on liikaa maahan­muuttajia – että ongelmat johtuvat siitä. Mutta tiedättekö mitä? Suomen ongelma ei ole se, että meillä on liikaa maahan­muuttajia. Suomen ongelma ei ole se, että liian moni haluaa tulla tänne. Suomen ongelma ei ole se, että annamme terveyden­hoitoa liian monelle”, Adlercreutz sanoi.

        ”Tiedättekö mikä Suomen ongelma on? Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”, hän jatkoi.

        Lausahdus palkittiin pitkillä aplodeilla ja huudahduksilla.

        Oman käsityksensä sananvapaudesta Adlercreutz muotoili näin:

        ”Suomen ongelma ei ole se, että ’mitään ei saa enää sanoa’, vaan se, että liian moni ajattelee olevan hyväksyttävää loukata ja provosoida vain saadakseen näkyvyyttä.”

        Hän halusi tehdä eroa niihin, jotka ”elävät negatiivisuudesta”.

        Mahtaa tämä halkituskumpoani persuja ottaa kupoliin?


    • Anonyymi

      Minä varaosa myyjä tiesin jo silloin kun Soinilta puolueen kaappasivat Halla-aho . Selvä äärioikeisto klikki oli . Kauhulla seurasin kun vaalivalhe petosjytky Aatun opein puri Suomen kansaan . Laitaorpo sai tukevan äärioikeisto kumppanin persuista .

    • Anonyymi

      "Tutkija"... 🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        https://yle.fi/a/74-20129008

        No nyt se on todistettu. Äärioikeistopersut on vallannut koko puolueen. Näin siinä kävi. Puheenjohtaja: Riikka Purra 1. Varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja...Sisu yhdistää.


    • Anonyymi

      Keskikalja liittynyt fasisteihin jotta voi "servata vassarit".

      • Anonyymi

        Keskisarja on häirikkö, joka jatkossa saa eduskunnassa huomautuksia käytöksestään ja jonka toiminta lopulta kaataa hallituksen, jollei tuota häirikköä ihan eroteta persuista. Hän ei myöskään tule jatkossa valituksi enää.


    • Anonyymi

      En yhtään ihmettele ettei Keskisarja suostu rasisminvastaiseen koulutukseen, hän ei kykenisi kuitenkaan oppimaan mitään. Keskisarjan ulkoinen hapitus muistuttaa lähinnä hampparia...

      • Anonyymi

        Riikka Purraa, Jussi Halla-ahoa, Teemu Keskisarjaa kaikkia yhdistää epänormaalit petheolot, vanhempien avioerot ja vanhempien marksilaiskommunistinen tausta. Siinä sitten kytee koston radikaalistinen vainoharhaisuus lapsuuden traumojen tuloksena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka Purraa, Jussi Halla-ahoa, Teemu Keskisarjaa kaikkia yhdistää epänormaalit petheolot, vanhempien avioerot ja vanhempien marksilaiskommunistinen tausta. Siinä sitten kytee koston radikaalistinen vainoharhaisuus lapsuuden traumojen tuloksena.

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000009828351.html

        Keskisarjan vanhemmat taistolaiskommynisteja...isällä kaksi perhettä samaan aikaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka Purraa, Jussi Halla-ahoa, Teemu Keskisarjaa kaikkia yhdistää epänormaalit petheolot, vanhempien avioerot ja vanhempien marksilaiskommunistinen tausta. Siinä sitten kytee koston radikaalistinen vainoharhaisuus lapsuuden traumojen tuloksena.

        Halla-aho kasvoi alkoholistiperheessä. Vanhemmat erosivat, kun Jussi oli 12-vuotias.

        Myös koulumaailma osoittautui raadolliseksi. Savon Sanomien neljä vuotta sitten julkaistu artikkeli on ainoa, jossa Halla-aho on kertonut joutuneensa rankasti koulukiusatuksi yläasteella.

        Koulukaverit haukkuivat, tönivät ja löivät. Halla-aho suljettiin ulos, eikä hänellä ollut juuri normaaleja ihmissuhteita. "Tunsin olevani sadistisen kiusaamisen kohteena. Opin vetäytymään sellaisen kuplaan sisään, missä mikään ei hetkauta millään tavalla", Halla-aho kertoi Savon Sanomille.

        Sekin pitää muistaa, että kiusatusta tulee myöhemmin itse kiusaaja. Näin se on ainakin Halla-ahon kohdalla.


    • Anonyymi

      Entä sitten. Joku tekee natsimerkkejä, entä sitten. Mitä hellvetin väliä tällä kaikella öyhöttämisellä on kun koko maa on menossa päin hellvettiä ja suomalaiset kärsivät?? Laittakaa ne prioriteetit oikein mistä kohkata.

      • Anonyymi

        Mitähän ne sinun mielestä on ne prioriteetit. Eiköhän nuo ihan tosissaan tee natsimerkkejä, ajsttelekin sen mulaisesti vai luuletko, että leikillään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän ne sinun mielestä on ne prioriteetit. Eiköhän nuo ihan tosissaan tee natsimerkkejä, ajsttelekin sen mulaisesti vai luuletko, että leikillään?

        No vaikka keskittyminen Suomen ja suomalaisten OIKEISIIN ongelmiin, ehkäpä? Äläkä tule sanomaan ettet tiedä mitä ne ovat..Tuo natsimerkeistä kohkaaminen on niin hellvetin lapsellista ja yläasteaikalaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No vaikka keskittyminen Suomen ja suomalaisten OIKEISIIN ongelmiin, ehkäpä? Äläkä tule sanomaan ettet tiedä mitä ne ovat..Tuo natsimerkeistä kohkaaminen on niin hellvetin lapsellista ja yläasteaikalaista.

        Voit olla sitä mieltä, mutta juuri nuo äärioikeistolaiset persut paskat välittää Suomen asioista. Leikitään koppalakit päässä fyhrereitä soihtukulueissa ja teloittamisia, joukkohysterian lietsomista, roskajoukkoja. Vainotaan ihmisiä ja vasaroidaan ja pahoinpidellään.

        Suomen oikeat ongelmat noiden hullujen lisäksi on Riikka Purran ja Petteri Orpon sairas köyhien kurittaminen, väärät leikkaukset ja työehtojen heikentminen ja mm. Yleissitovuuden rusikointi ja ay-toiminnan vainoaminen. Ilman ammattiyhdistystoimintaa oltaisi lauantaina töissä, ei olisi mitään suojaa työntekijöillä, ei kesälomarahoja, ei sairausajan palkkaa ( työnantaja saa korvaksen Kelalta), ei samanlaista oikeudellista apua kuin vastapuolella vääryyksien käsittelyssä, työnantajan mielivalta kohdella ihmisiä vaikeutunut jne.

        Niin ongelmahallitus ja tuhoaa kaiken itsepäisyyttään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5326
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3701
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3263
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2505
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2102
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1987
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1866
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1298
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1144
    Aihe