Vuosangan sotaharjoitusaluee laajennus toisi uusia työpaikkoja Kuhmoon

Anonyymi-ap

Kuhmolainen lehdessä ollut juttu Vuosangan harjoitusalueesta, jossa paikalliset valittelivat sotaharjoitusten toimista vähäisistä haitoista. Lähinnä äänessä taitaa olla ne vuosikymmeniä muualla olleet, jotka kerran vuosikymmeneen käy katsomassa auton ikkunasta maisemia.
Eihän alueen läheisyydessä asu enää juuri ketään. Eikä alueella ole mitään erityisiä luontoarvoja sisältäviä kohteita. Samaa kangasta ja suota kuin muuallakin Suomessa.
Koko Ylä-Vieksin ja Härmäkylän seudun voisi laajentaa harjoitusalueeksi. Ei tule suurta vahinnkoa. Ei ainakaan loukata kenenkään ihmisoikeuksia.

Kuhmon kaupungin elinkeinotoimen järjestämässä Vuosanka-hankkeen esittely tilaisuudessa Kelolla 8, toukokuuta tuli ilmi nykyisen harjoitusalueen huonous.
Alue on liian pieni kaikkeen isompaan sotaharjukseen ja toimintaa. Alueella voi räiskiä käsiaseilla ja ajella ajoneuvoille. Eipä juuri nykyaikaisen sodankäynnin harjoitteita voi alueella suorittaa.
Nykyistä aluetta on helposti suurennettavissa liittämällä valtion omistamaa maata ja perikuntien omistamia tiloja on ostettavissa alueen läheisyydestä.
Tässäkin jarruttajina ovat harvat paikalliset putinmieliset isännät ja emännät.
Eivätkö nämä henkilöt ole jo tehneet tarpeeksi tuhoja Kuhmolle.
Kuhmon kaupungin johto ja poliitikot antoivat Petolan lopetuksen tapahtua ilmaiseksi. Ei korjauksia, ei korvaavia työpaikkoja.
Vuosanka-hankkeessa esitetyt työpaikat ovat tarpeen Kuhmolle. Harjoitusalueen koko tulee kasvattaa niin isoksi että palvelee tulevaisuudessa nykyaikaisia harjoituksia ja sotateollisuuden tutkimus.
Toivon että uudet Kuhmon valtuutetut ottaisivat aktiivisemman roolin alueen kehityksessä. Meidän virassa olevat virkamiehet ja johtaja eivät saa asiaa eteenpäin. Oma mukavuus, töiden välttely ja eläkepäivien odottelu heillä ensi arvoisen tärkeään.

18

661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alue on liian pieni ja sillä siisti.
      Suoja-alueet rajoittavat laajennnuksia ja siksi isommat harjoitukset viedään Rovajärvelle.

      • Anonyymi

        Pakkolunastuksella maat pois lahtareilta, isänmaan etu ensin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkolunastuksella maat pois lahtareilta, isänmaan etu ensin.

        Ongelma ei ole maat vaan yleiset tiet jotka rajoittavat alueen laajentamista.
        Ampuma alueella on lain mukaan suoja alueet joiden sisään tai lähistöllä ei voi olla yleistä maantietä eikä suoja-alueella muualle johtavaa yksityistä tiestöä.
        Keveillä aseilla ammutaessa maastossa ( ei ampuma radalla) on sekä korkeus , pituus että leveys varo alue joka on useita kilometrejä pituus ja leveys suuntaansa.
        Raskailla aseilla ammuttaessa voi olla kymmeniä kilometrejä.

        Teiden kunnossa pitoon ei ole rahaa.
        Turhaan valtio maksaa yksityisen maanomistajia varten teitä.
        Alueelta voisi lakkauttaa teitä.
        Ei tule isoa vahinkoa jos kiertämällä pääsee.
        Tekosyitä.
        Ei ne Ukrainassa kysele laajennuslupaa
        Isämaan vihollisia riittäää

        Ei valtio voi lopettaa yksityisiä teitä muuta kuin jos on sotatila menossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ongelma ei ole maat vaan yleiset tiet jotka rajoittavat alueen laajentamista.
        Ampuma alueella on lain mukaan suoja alueet joiden sisään tai lähistöllä ei voi olla yleistä maantietä eikä suoja-alueella muualle johtavaa yksityistä tiestöä.
        Keveillä aseilla ammutaessa maastossa ( ei ampuma radalla) on sekä korkeus , pituus että leveys varo alue joka on useita kilometrejä pituus ja leveys suuntaansa.
        Raskailla aseilla ammuttaessa voi olla kymmeniä kilometrejä.

    • Anonyymi

      Laajennetaan vaan ihan vaikka naapurin puolelle asti. Tehdään siitä ystävyyden ampumarata.

      • Anonyymi

        Voit hyvin mennä rajalle ja posauttelet haulikolla/ kiväärillä naapurin puolelle jos sinusta niin tuntuu.

      • Anonyymi

        Sairas kuvitelma sairaalta!

    • Anonyymi

      Sota loppuu aseita vähentämällä ei lisäämällä

      • Anonyymi

        Tietä korjataan ja levennetään pika vauhdilla.
        Näkyy tulevan iso pysäköintipaikka kenttä ensimmäisen portin kohdalle tien toiselle puolen.
        Hyvä että edes siellä jotain näivettyneeseen Kuhmoon.
        Vaikka koko Kuhmo harjoitusalueeksi jos saadaan työpaikkoja nuorille ihmisille, ettei kaikki muuta Kajaaniin kuten Polvinen.

        Pitää saada NATON joukolle lisää tilaa!!

    • Anonyymi

      Tiellä tulee olemaan jatkuva ralli.

    • Anonyymi

      Suorastaan piluralli.

    • Anonyymi

      Mutkainen ja vaarallisen kapea tie.

    • Anonyymi

      Ne leventää tietä ongelma kohdista ja vetävät uuden pinnan. Koko ajan työ käynnissä. Mutta ei siitä Kuhmolle mitään iloa ole. Ei tuo työpaikkoja, eivät suunnittele mitään pysyvää tukikohtaa yms,sinne. Sotku tuo syötävät yms. Ei muuta kuin melu haittaa.

      • Anonyymi

        Sotku ei ole ruokailu ja majoitusjörjestäjä.
        Sinne on sama tehdä kyltti Sotkamon palvelut lähelläsi.
        Mitä helv. Kuhmoon ajavat kun kunnon anniskelu- , ruoka- ja majoituspaikat Sotkamo/ Vuokatti alueelle.
        Sotkamolaisten alan toimijoiden kannattaa avata Wolt ja Uber linja.
        Matka alle 60 km palvejen ääreen.
        Ei siellä operoivat edes älyä olevansa Kuhmossa, jollei joku erikseen kerro.
        Salla mainostaa itseään Middle of nowhwei in Lapland
        Kuhmo voisi mainostaa Never heard, Kuhmo?

    • Anonyymi

      .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2786
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1614
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe