Israel tuhoaa kaikki terroristit ympäriltään hyvä hyvä

Anonyymi-ap

On iloinen mieli kun Israel tuhoaa kaikki terroristit jotka eivät pysty elämään normaalisti ja käyttäytymään. Israel antaa palaa vaan.

25

207

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinpä - kun pahaa vastaan ei kannata hyvällä taistella.

      • Anonyymi

        Israel tuntee terrorismin. Englannilla oli mandaatti Palestiinassa ensimmäisestä maailmansodasta lähtien. Vuonna 1931 siellä aloitti toimintansa sionisistinen terroristijärjestö Irgun, jonka toiminnan tavoitteena oli juutalaisvaltio Palestiinaan. Huomatkaa, että Palestiina oli siis olemassa ennen Israelia. Irgun kävi terrorista sotaa alueen arabeja, mutta varsinkin brittiläistä mandaattihallintoa vastaan, järjestäen terrori-iskuja jopa Roomassa Englannin suurlähetystöön. Tavoitteena oli brittien häätäminen pois Palestiinasta, koska nämä ajoivat myös alueen alkuperäisasukkaisen. palestiinalaisten oikeuksia ja kahden valtion mallia. Irgun sai terrorilla tahtonsa läpi ja britit päättivät jättää uppoavan laivan. Juutalaisterrori jatkui ja sai asiansa ajettua, kun YK hyväksyi Israelin itsäisyyden. Kovin kiiitollien ei Israel ole muistanut YK:lle olla. Nyt soimataan palestiinalaisia terroristeiksi, mutta Israelin terroria jostakin syystä katsotaan sormien läpi. Se taitaa olla rasismia. Palestiinalaisethan ei Israelin vallanpitämien mielestä ansaitse tulla kohdelluksi ihmisinä.


    • Anonyymi

      Iran sulkee kohta Hormusin salmen ja iskee saudien öljyntuotantolaitoksiin
      Sitten bensa nousee neljään euroon litralta. Jos sitä yleensä saadaan.

      • Anonyymi

        Venäjältä Suomi saisi, vaan EU sen Suomelta estää, halvan bensan.


    • Anonyymi

      Näin on. Naapurivaltiot olisi pitänyt tosin laittaa kuriin ja nuhteeseen jo vuosikymmeniä sitten. No, ei vieläkään ole myöhäistä.

    • Anonyymi

      On iloinen mieli.
      Voi lapsi parka kun et ymmärrä tämän sotimisen vaikutuksia mm. Öljyn hintaan.

    • Anonyymi

      Kaikki tuon jahun ihailijat voisi mennä nuolemaan sen murhaajavarpaita ihan paikan päälle. Vihaavat kaappihomotheterot on ihan pahimpia.

    • Anonyymi

      Mitä hyvää tappamisessa on? Onko se hyvä, jos Venäjä hyökkää Suomeen samoin perustein? Sehän on nyt oikeutettua ennaltaehkäisevää toimintaa. Tämähän on nyt ihan Suomenkin virallinen kanta, jotta näin voidaan menetellä. Eli myös Venäjä toimii oikein Ukrainan kanssa? Myös Suomi voitaisiin pommittaa tuusan nuuskaksi ja se olisi oikein?

      • Anonyymi

        Suomen pitäisi hyökätä Venäjälle ja palauttaa 2. maailmansodassa miehitetyt alueet takaisin Viipuria myöten. Korkea aika palauttaa Suomi tuosta häpeärauhasta.


    • Anonyymi

      Onko Netanjahu tappanut itsensä?

    • Anonyymi

      Hyvä Israel!
      Toivottavasti myös Orpo tajuaa, että Israel tekee likaisen työn koko maailman, ja erityisesti koko länsimaiden puolesta.
      Israel joutuu kärsimään Iranin ohjus hyökkäykset.
      V. 2024 Iran hyökkäsi kaksi kertaa Israelia vastaan.

    • Anonyymi

      Juutalaiset johtavat maailmaa myös tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      RKP. on väärässä kaikessa kun vaatii palestinanvaltakuntaa .
      Israel tietää että se on yks ja sama terroristipuolue!!!

      HÄVETKÄÄ KANNATTAA TERRORISTEJA!

    • Anonyymi

      "Toivottavasti myös Orpo tajuaa"

      Orpo ei ehdi moisiin paneutua, Urpolla on tunnin juna.

    • Anonyymi

      Muita terroristejä tuolla alueella ei ole kuin juutalaiset. Pitäisi kylmästi julistaa jakieltää juutalaisuus.
      Mitään eroa tuolla juutalaisuudella ei ole natsismin kanssa. Natsitkin kuvitteli olevansa muita parempia yli ihmisiä.

    • Uutisia seuranneena olen pannut merkille, että Israel on tehnyt itsestään terroristivaltion tuon etsintäkuulutetun poääministerinsä johdolla.

      • Anonyymi

        Että oikein olet käynyt merkille panemassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että oikein olet käynyt merkille panemassa.

        Punikkiaktivistit herättävät lähinnä kusista röhönaurua


    • Anonyymi

      Israelin on hävitettävä muiden aseet ,kun ne kaikki on tehty Israelin tuhoamiseksi.

    • Anonyymi

      Venäjän pitäisi tehdä sama.

    • Anonyymi

      Typerä orja-goy itkee ilosta, kun ottaa vastaan kaikki herrojensa lähettämät keharit.

      • Anonyymi

        Oikeasti, miten saatanan tyhmiä persut voi olla.


    • Anonyymi

      Israel on sotinut kaikkia naapurivaltioitaan vastaan niin kauan kuin se on ollut olemassa, jopa ennen sitä. Parast'aikaa siellä on sisällissota.

    • Anonyymi

      Ei aina ole oikein tai hyvä olla altavastaajan puolella ,kun se ei aina ole oikein.

      palestiina akenda on tuhot Israel miten valtion päättäjät ovat samaa mieltä
      saa vain ihmetellä he on puolensa valinneet .

      kun tulee uudet vaalit sitten on muiden vuoro.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1703
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      272
      888
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      857
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      107
      649
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      581
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      540
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      529
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      522
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe