Lauantaina alkuillasta Zoo, Hotelli, Uimahalli parkkialueilla yhteensä 20 henkilöautoa.
Kiulun kohdalla 6 autoa.
Leirintäalueella kymmenkunta asuntoautoa tai - vaunua yhteensä. Henkilöautoja 3 kappaletta.
Ei taida matkailu oikein vetää.
Kiulun kohdalla 6 autoa.
Leirintäalueella kymmenkunta asuntoautoa tai - vaunua yhteensä. Henkilöautoja 3 kappaletta.
Ei taida matkailu oikein vetää.
Vastaukset 92
Vanhimmat
On jumalauta aikaa käydä laskemassa autoja.
Minulla on siellä piilossa valvontakamerat.
Laskeminen on kivaa!! Tule sinäkin mukaan!
Olis kepulaistenkin syytä laskea matkailutouhujen kannattavuus. Siis laskea paljonko tuovat tappiota, mitään tuottoa ei ole laskettavaksi.
Minä kyttään sisällä asiakkaiden ostoksia. Eilen tuli kassaan noin 350 euroa.
Et nähnyt meitä. Auton huollossa paikallisessa ja asumme mökissä
Hiljaista on ei vedä puisto siihen malliin että konkka vältettäisiin.
Voihan olla että joka autossa on ollut vaikka 15-20 teekkaria, ovat tehneet jotain autoon ahtautumisen ennätystä. Onneksi Zoohon ei tarvitse ahtautua, tilaa on.
Kepulaiset elää irti todellisuudesta mutta uskon vahvasti siihen että he huomaavat liike elämän raadollisuuden ensi syksynä, kunta ei voi enää rahoittaa tappioita, siihen ei Kepulaisten valta riitä eikä kunnan talous tilanne.
Tuohan on ihan hyvin jos nyt jo tuon verran porukkaa alueella. Sesonki alkaa perinteisesti vasta juhannuksesta eteenpäin.
Juu, perinteisesti matkailusta saatavat miljoonat kaupungin kassaan ovat tulleet vasta juhannuksen jälkeen!
Näin on. Ja sesonki loppuu kun koulut alkavat. Tässä alle kahdessa kuukaudessa on aina tehty lihava ja tuottoisa tili, jota käytetään ylläpitoon talvella. Tämä on fakta jonka Mikko on kertonut!
Ja näillä tuotoilla rakennettiin uimahalli ja uusi koulu!
Eli hyvin on mennyt!
Juuri näin 👍
Jep, juuri näin.
Kyllä tämän kevään luokkaretkiläisryhmät jättivät varovaistenkin arvioiden mukaan ainakin hieman rahaa matkailualueelle.
Suurin osa kävi ilmaiseksi koululaisista , on tämä Ähtäri reilu paikka. Hiljaista on matkailumäellä ennen juhannusta ja jälkeen ei mitään merkkiä että olisi tulossa parempi kesä kuin viime kesä. Viime vuodelta 2 miljoonan tappio.
Jep, näin taitaa käydä koko matkailun saralla. Hiljaista on.
Kyllä siellä on ihan mukavasti tuntunut porukkaa olevan, ja vauhti kiihtyy koko ajan. Kyllä varovaistenkin arvioiden mukaan saattaa tulla plusmerkillinen tulos.
Missä rinnakkaistodellisuudessa oikein mahdat elää??
Lopettakaa valittaminen, matkailun ansiosta Ähtäri on näin varakas pitäjä!
Totta harvalla kunnalla on velkaa tullut matkailun takia niin paljon kun Ähtärin kunnalle.
Pitäsköhän kaupungin ostaa uusi ja isoompi kassakaappi Zoosta tursuavien rahojen tallettamisesta varten?
Sinne vois tallettaa "varovaistenkin arvioiden mukaan " ne 20 m€ liikevaihdosta syntyneet tuotot!
Otteko vähän tyhmiä. Ei nykyään talleteta kassakaappiin. Maksut tehdään sähköisesti, eli vitsi oli surkea.
Kyllä pimiät rahat laitetaan kassakaapppiin.
Tuokaa mulle sateenvarjo tänne.
Olen aloittanut päivystyksen täällä.
Eikö se kuulu apulaissheriffille annettuihin varusteisiin?
Sheriffin tähti, revolveri, winchester, hevonen ja sateenvarjo
Kuka on hevoisena?
Vuosia on sähköisesti sheriffit saaneet lipunmyynti saldon joka kuukausi se on sitä nykyaikaa jota ei kepuloiset tajua.
Eläinrääkkäyspuisto ei ole nykyaikaa.
Olen tästä samaa mieltä. Itse olen puumeri mutta kyllä 20-30 vuotiaat suhtautuvat selvästi edellis sukupolvia kielteisemmin eläitarhoihin. Tämä näkemys tuskin tulee vähenemään ja kun huomoidaan lapsi määrän väheneminen Suomessa, alkaa olla vaikea yhtälö. Nykyään on muodikasta olla tiedostava, eivätkä kaupunkilaiset enään kehtaa edes kertoa jos kävivät "ihailemassa" häkkieläimiä.
Ähtärissä ei ymmärretä että maailma muuttuu.
"Ähtärissä ei ymmärretä että maailma muuttuu."
Se on muuttunut jo.
Se on totta, siksi pitääkin tukea hyviä eläintarhoja eikä kaikenmaailman petokeskuksia.
Väkimäärä on käsittämätön, meinasin mennä eläinpuistoon tänään, mutta autoa ei saanut mihinkään parkkiin, Hotellin , eläinpuiston, Mini-Suomen ja mekkorannan kaikki parkkipaikat viimeistä paikkaa myöten täynnä!Parin tunnin päästä uusi yritys!
Plus 9 ja vettä tuloo kaatamalla.Ei näy ketään
Lähde nyt hyvä ihminen ulos, ettei yksin tarvi kotona olla!Mene vaikka matkailualueelle, siellä piisaa porukkaa!
No jos ei halua sateessa olla niin suosittelen keilausta tai upeaa uimahallia 👍👍
Miksi mennä uimahalliin kun ulkonakin kastuu?
nyt 29
Todella hiljaista oli juhannus matkailu töyräällä, konkkaa pukkaa.
Hotelli kumisee tyhjyyttään.
Kuten sheriffien kallot...
No nyt on pöhinää, zoon parkkipaikka tänään ihan täynnä ja hotellissa paljon lapsiperheitä. Myös leirintäalueella ihan mukavasti karavaanareita. Vielä kun kelit vähän paranee niin kyllä turisteja alkaa virrata sankoin joukoin. Pian on myös Riikunmarkkinat ja silloin on porukkaa tuhansittain liikkeellä. Elo ja syyskuu saattaa myös olla kelien puolesta pitkä ja lämmin ja silloin on Euroopassa lomat päällä, joten sieltä virtaa myös matkailijoita ähtäriin. Se kompensoikin sitten mukavasti tätä hieman vaisumpaa alkukesää. Kyllä tästä vielä hyvä tulee ja varovaistenkin arvioiden mukaan zoo tekee ainakin plus miinus nolla tuloksen, ja siitäkin on hyvä jatkaa eteenpäin kun ei ole niukahkoa tappiota alla, kuten parina edellisenä vuotena.
Ei kyllä kumissut tänään, ja heinäkuu on myyty jo ihan täyteen, kuten leirintäalueen mökit ja caravan paikat.
Juuri äskettäin tutkin asiaa. Aloin tehdä huvikseni Heinäkuun kolmannelle viikolle varausta, laitoin siihen viisi huonetta ja tilaa oli. Kohdassa "maksa varaus" lopetin hupailun. Voit tietenkin jatkaa tuota kepulaista propagandaa siitä miten Hotelli on täynnä mutta kyllä totuus taas tänäkin vuonna selviää tilinpäätöksestä.
Loputkin ahterissä lomailevat mökkiläiset lähtivät juhannuslauantaina keskiselle
Vuonna 2024 kunta maksoi Hotellin laskuja 1,1 miljoonan edestä, ilmanko siellä saa turisti yöpyä kun porukkaa kuulemma on mutta kassaan ei rahaa tule.
Hyvinhän täällä on porukkaa, mitä täällä oikein valehdellaan? Ihan normi kesältä vaikuttaa, näihin keleihin nähden ihan mukavasti turisti liikkuu. Jos ja kun kelit lämpiää niin porukkaa tulee lisää ja sesonki jatkuu pitkään syksyyn. Ei ole mitään syytä huoleen, tällaista se aina on.
Kuuleppas pölvästi. Jos et ole sattunut huomaamaan, niin Rahikäki on jo yli kymmenen vuotta kertonut meille, ettei siellä ketään käy. Kuvitteletko sinä meidän uskovan, että Rahikäki valehtelisi. Rahikäki on melkein umpirehellinen, joten mene sinä pois täältä, levittämästä valheitasi.
Ai, no anteeksi sitten vaan.
Normi kesän tulot eivät ole aiemminkaan riittäneet puiston vuosittaisiin ylläpito kuluihin. Mikään ei siis muutu tämänkään "normi kesän" jälkeen.
Jokohan on alkanut turistia virrata zoon mäelle? Jos ei pian ala väki lisääntymään niin tämän vuoden tuloksesta ei tule plusmerkillistä. Se olisi paha takaisku kun muuten on alkanut lupaavasti menemään kun pandat lähtivät.
No meeppäs nyt kattoo riittääkö laskutaito
Syksyllä konkkaa pukkaa ei voi mitään peli on menetetty.
Laskekaa mitä on korkokulut 20 miljoonan lainasta joka Zoolla ja hostelilla on, laskekaa ihan piruuttaan ?
Ei olis tota lainaa jos jotkut ei olis valittaneet...
Olisi enemmän lainaa.
Juurikin niin mittavat lisävelat erään lainvalvojan hölmöilyn takia
Siis sheriffin.
Yhdessäkään lainapaperissa ei ole Sheriffien nimeä, Kepuloisten kyllä.
No niin, alkaa autojonoja muodostumaan matkailun mäelle parast aikaa 👍 Alaparkki voi olla huomenna jo täynnä. Nyt näyttää hyvältä.
Kepulin märkä uni. Kannataisi herätä jo. Tuo uni on maksanut miljoonia ähtärin veronmaksajille .
Mee ite kahtomaan niin näet. Sillä se selviää.
Haluatko käräjille? IP-osoitteesi on tiedossa.
Kesän turistimäärä pitäisi olla sesongin ulkopuolen normaali, jotta tuo matkailumäki pärjäisi mitenkään omillaan.
Mene kepulipelle muualle noiden haavekuviesi kanssa.
Jep jep, ja sun myös, käräjillä varmaan sitte tavataan 😅
Jan sun IQ "osoitteesi" myös tiedossa, matalalta näyttää. 🤭
KAAAAATOSAJETTA EI TUU TURISMIA;SE ON KONKKA!!
Kävimme tänään kiertämässä eläinpuiston. Valitettavan vähän matkailijoita koko alueella. Se on harmi, koska eläimet näkyivät hienosti näin viileällä kelillä ja olivat hyvin aktiivisia. Laittakaa hyvät ihmiset sadevaatteet päälle ja lähtekää kierrokselle. Luonto on muutenkin nyt kukoistuksessaan kun saa vettä.
Hyvin ollut tänään porukkaa, ihan jonoksi asti. Ei paljon sateet haittaa. Onnelliselta näyttää matkailun tulevaisuus Ähtärissä tällä hetkellä.
Naurettavaa tuo käräjillä uhkailu 🤣🤣
No se 😅
Olishan Se suorastaan mageeta tavata nää tollot käräjillä ipettensä kanssa 🤣🤣🤣🤣
Voit alkaa odottamaan apulaissheriffin vierailua.
Apulaispelle
Herrat sheriffit. Paljonko on nyt autoja?
Kävin juhannuksena matkailumäellä, oli sit todella hiljaista,miks tuota elukka mäkee aina vaan pidetään auki, ei kannata ei.
Joo. Minäkin kävin viime yönä kolmen aikaan katsomassa mikä on meno. Ei ollu muita kun sheriffit siellä. Laskikohan ne minut kaksi kertaa, kun käännyin Mekkorannassa ja ajoin takaisinpäin.
Nyt kyllä ei ole kelitkään yhtään puolella, se on pakko sanoa eikä se ole kenenkään vika. Helle ei ole hyvä, mutta eipä ole jatkuva sadekaan, myrskystä puhumattakaan. On pirullista jos kesät alkaa olemaan näin epävakaisia ja vaikeasti ennustettavia. Siinä on kamalan vaikea haaste tehdä vajaan kahden kuukauden sesongilla tulos millä pitäisi taas pitkälti pärjätä kituutellen talven yli. Alkaa jo luottavaisinkin optimisti pohtimaan että pitäiskö vaan jo luovuttaa.
Se on jo päätetty mutta pidetään salassa zoo kaatuu ja koko kunta.
Höpöhöpöä taas. Ei oo kaatumassa mihinkään, pian tulee stokmanni ja asiat helpottuvat pikkuhiljaa kun ihmisiä alkaa liikkua taas zoossa ja keskustassakin. Ei varmasti sitten olisi tulossa mitään uusia juttuja jos kerran tiedossa olisi että kaikki kaatuu.
"Deja vu" olo tulee näistä haaveista.
Valtuustolaisille oli annettu infoa kaikki kaatuu !
Se on apulaissheriffin märkä päiväuni ollut jo 20 vuotta. Nytkö uutteeruus palkitaan?
Eloskuulla kongi komahtaa! Sitten tiedämme tuloksen!
Aiemmin zoon johdon mukaan on ollut ongelmana liian hyvät säät, silloin turistit pysyvät mökillään. Nyt keli on mitä parhain ja vieraita riittää, myös Keskinen tekee sään takia ennätystuloksen. Eli kyllä syksyllä tällä vierailijamäärällä on kassa kunnossa.
Onko nyt väki laskenut autoja
No hitto mä olin siellä laskemassa , ajattelin, että ompa hyvin väkee liikkeellä, kunnes tajusin , että ne ovat ne samat Volvo ja Nissanin jotka kiertävät ympyrää😆