Oletko sinä ihmetellyt sitä, että uskovat, ja varsinkin helluntailaiset, puhuvat Jeesuksesta. Miksi he eivät puhu Jumalasta, vai puhuvatko sittenkin Jumalasta? Ehkä kysyt mielessäsi; miksi Jeesus on siinä uskossa Jumalaan niin tärkeä?
Minun tultua uskoon, kävin veljeni luona muutaman kerran vuodessa.
Hän käänsi aina, melkein heti, keskustelut käsittelemään uskon asioita.
Hän esitti minulle tuon yllä olevan kysymyksen ja minä hämmästyin sitä.
Minulle oli itsestään selvää, että Jeesus, Mutta selitä tämä toiselle???
Huomasin, ettei veljeni tunne Jeesusta Kristusta omana Herranaan ja Vapahtajanaan. Hän kyllä uskoi Jumalaan, mutta Jeesusta ja Hänen merkitystään uskossa Jumalaan hän ei käsittänyt. Miksi veljeni ei tuntenut Jeesusta Kristusta, ja miksi minä puhuin hänelle aina Jeesuksesta Kristuksesta? Minä siis tunsin Jeesuksen omana henkilökohtaisena Vapahtajanani mutta ei veljeni.
Kysymys siis on; miten voin oppia tuntemaan Jeesuksen Kristuksen?
Sinä opit tuntemaan Jeesuksen kohtaamalla Hänet ja viettämällä aikaa Hänen kanssaan Hänen seurassaan. Niin yksinkertaista se on. Mutta se edellyttää tietenkin Hänen lukseen tulemista.
Kun ihminen viettää aikaa Jeesuksen seurassa, Jeesus selittää, miksi Hän on uskossa Jumalaan niin tärkeä, ja jopa ratkaiseva, henkilö. Silloin, ja vasta silloin, tämä asia selkiää yksilöihmiselle. Jeesuksen täytyy siis avautua itsestään sinulle ja minulle, jotta me voisimme oppia tuntemaan Hänet. Ilman sitä kukaan ei voi tulla tuntemaan Jeesusta Kristusta.
Ja kun ihminen tuntee Jeesuksen Kristuksen, hän tuntee Jumalan
koska Jeesus selittää yksilöihmiselle myös sen kuka Isä on.
https://www.jumala-kanssamme.se/439624466/448369774
https://www.youtube.com/watch?v=EGQa1o9fM70
Mvh J - K
Minun tultua uskoon, kävin veljeni luona muutaman kerran vuodessa.
Hän käänsi aina, melkein heti, keskustelut käsittelemään uskon asioita.
Hän esitti minulle tuon yllä olevan kysymyksen ja minä hämmästyin sitä.
Minulle oli itsestään selvää, että Jeesus, Mutta selitä tämä toiselle???
Huomasin, ettei veljeni tunne Jeesusta Kristusta omana Herranaan ja Vapahtajanaan. Hän kyllä uskoi Jumalaan, mutta Jeesusta ja Hänen merkitystään uskossa Jumalaan hän ei käsittänyt. Miksi veljeni ei tuntenut Jeesusta Kristusta, ja miksi minä puhuin hänelle aina Jeesuksesta Kristuksesta? Minä siis tunsin Jeesuksen omana henkilökohtaisena Vapahtajanani mutta ei veljeni.
Kysymys siis on; miten voin oppia tuntemaan Jeesuksen Kristuksen?
Sinä opit tuntemaan Jeesuksen kohtaamalla Hänet ja viettämällä aikaa Hänen kanssaan Hänen seurassaan. Niin yksinkertaista se on. Mutta se edellyttää tietenkin Hänen lukseen tulemista.
Kun ihminen viettää aikaa Jeesuksen seurassa, Jeesus selittää, miksi Hän on uskossa Jumalaan niin tärkeä, ja jopa ratkaiseva, henkilö. Silloin, ja vasta silloin, tämä asia selkiää yksilöihmiselle. Jeesuksen täytyy siis avautua itsestään sinulle ja minulle, jotta me voisimme oppia tuntemaan Hänet. Ilman sitä kukaan ei voi tulla tuntemaan Jeesusta Kristusta.
Ja kun ihminen tuntee Jeesuksen Kristuksen, hän tuntee Jumalan
koska Jeesus selittää yksilöihmiselle myös sen kuka Isä on.
https://www.jumala-kanssamme.se/439624466/448369774
https://www.youtube.com/watch?v=EGQa1o9fM70
Mvh J - K
Vastaukset 30
Vanhimmat
Isyystodistus puuttuu!
Kun Jeesus oli ilmiselvä koijari, niin oliko isukki myös?
Sinun tulisi tulla tuntemaan Jeesus Kristus.
Silloin Jeesus selittää sinulle Isän ja sinä
tiedät kuka Isä Jumala on. Ja tietenkin
sinä opit tuntemaan Jeesuksen Kristuksen.
Sinun tulee siis tulla Jeesuksen luokse.
Siitä se alkaa.
Mvh J - K
Ei ne halua tulla, koska pimeys vihaa valkeutta ja he rakastavat pimeyttä ja vihaavat valjeutta.
Kalastaja ei aina saa saalista mutta ei hellitä.
Seuraavalla kalareissulla ehkä tärppää kun
sattuu oikeaan aikaan sateen jälkeen ja
oikeaan paikkaan, missä nälkäset kalat ovat.
Mvh J - K
Tunnenhan minä. Sen mitä raamattu kertoo. Mitään muuta tietoahan hepusta ei olekaan kun se ei ylittänyt minkäänlaista uutiskynnystä.
Jeesus oli AU-lapsi 😕
nuku trabu org
Jeesus on korvannut helluntailaisten mielissä Jumalan ihan kokonaan. Isää ei heillä ole.
Jeesus sanoi, ja sanoo, että Isä ASUU Hänessä, siis Jeesuksessa Kristuksessa,
ja että Hän ja Isä ovat YKSI. Siksi Jeesuksessa Kristuksessa meillä on
Isä Jumala. Jeesus sanoo edelleen, että se, joka on nähnyt Hänet, on
nähnyt Isän. Tämä siksi koska Isä ja Poika ovat YKSI.
Siksi se, joka hylkää Herran Jeesuksen Kristuksen, hylkää
Hänessä Jumalan. Sen tähden Johannes kirjoittaa, että joka
kieltää Pojan, kieltää Isän. Siis se, jolla ei ole Jumalan Poikaa,
sillä ei myöskään ole Isää, siis Jumalaa. Ja jolla on Poika, Jeesus,
sillä on tietysti myös Isä koska Isä asuu Pojassa ja Isä ja Poika
ovat yksi. Raamattu todistaa myös, että meillä ihmisillä on
koko jumaluus Jeesuksessa Kristuksessa. Siis meillä on
Isä, Poika ja Pyhä Henki Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa
(Kol 2:8-10).
1.Johanneksen kirje:
2:23 "Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään.
Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä."
Jeesus puhui itsestään ja Isästä yhtenä Jumalana.
Johannes kirjoittaa kirjeissään Isästä ja Pojasta yhtenä Jumalana.
Ilmestyskirjassa Jumalan valtaistuimella on Jumala ja Karitsa.
Loppuhuipentumassa on Jumala ja Karitsa, joka tietysti on yksi persoona.
Siinä yhteydessä Johannes kirjoittaa Jumalasta ja Karitsasta yhtenä
persoonana, yhtenä Jumalana: "Hänen palvelijansa", Hänen kasvonsa",
"Hänen nimensä" (Ilm 22:1-4).
Tätä seuraavan linkin oppia ei ihmiset ole minulle opettaneet.
Olen itse tutkinut jumaluutta Raamatusta ja löytänyt sieltä
tämän opin. Vertaa oppia Raamatun ilmoitukseen, älä mihinkään
muuhun.
https://www.jumala-kanssamme.se/439641483/440034901/
Mvh J - K
Jumala asuu jokaisessa uskovassa uuden liiton aikana. Jeesus ei tee tässä poikkeusta. Jumala oli hänessä, mutta hän on yhtä vähän Jumala kuin Pekka tai Liisa, joissa Jumala asuu henkenä.
Sinä teet Jeesuksesta Kristuksesta tavallisen ihmisen?
Niin tekivät myös Jeesuksen aikaiset fariseukset ja
kirjanoppineet. Heitä Jeesus nuhteli kovin Sanoin.
Ellette te usko "Minä Olen", te kuolette synteihinne.
Miksi ihminen, joka ei usko Jeesusta Herraksi Jumalaksi,
ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa, kuolee synteihinsä?
No siksi koska vain Jumalan Pojan veri voi puhdistaa
ihmisen kaikesta synnistä. Tavallisen ihmisen veri
ei voi puhdistaa ketään mistään synnistä.
Jos Jeesus ei ole Jumalasta ja samaa olemusta Isän kanssa,
siis Jumala, Hänen verensä ei ole Jumalan veri. Mutta
koska Jeesus on taivaasta ja Jumalasta, Hänen verensä on
Jumalan veri; "Hänestä minä olen", se veri on Jumalan
(Pojan) veri ja puhdistaa Jeesuksen Jumalaksi uskovan
ihmisen kaikesta synnistä.
https://www.jumala-kanssamme.se/448537510/448539793
Mvh J - K
Raamatun ilmoituksen mukaan.
20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. ( Joh 17)
Tämän mukaan Isä ei ole suoraan uskovissa, vaan Isä on Jeesuksessa Kristuksessa ja uskovat ovat Jeesuksessa Kristuksessa ja Jeesus heissä.
" Minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä"
Siis Kristuksen kautta Isä on heissä, jotka uskovat Jeesukseen.
Kaikki uskovat ovat yhtä Kristuksessa.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. ( Gal 3)
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Kitos Mvh J- K linkistä. muistin, että olen tulostanut, Jumala- kanssamme ja hänen muitakin viisaita kirjoituksia jo vuosia sitten. Ne ovat kirjoitetut selvästi Pyhän Hengen inspiroimina. Apostoli Johanneksesta tuli vanhana , Jumalan avaran sylin rakkaudellinen julistaja. Mekin voimme sulkea kristinuskon sisältöön kaikki Jeesuksen lunastus työhön Golgatan ristillä uskovat. Nämä moni puoliset näkemykset, rikastavat kristittyjen perhettä. Surkeinkin reppana, on Jumalan luoma ja siksi Jeesukselle erityisen rakas.
Jos sinä olet tulostanut kirjoituksiani sivustoltani vuosia sitten,
tahdon kertoa, että olen muokannut tekstejä, joitakin voimakkaastikin,
varsinkin viimeisen vuoden aikana. Aina löytää jotakin poistamista,
yhdentämistä, selkeyttämistä, lyhentämistä, tarkentamista ja lisäämistä.
Niin tekstit ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana ja toivottavasti
paremmiksi. Olen myös pyrkinyt pelkkienn Raamatun jakeiden viitteiden
sijasta kirjoittamaan koko Raamatun jakeen, johon viittaan, silloin kun
olen kokenut sen tarpeelliseksi.
Olen myös pyrkinyt kirjoittamaan kirjakielellä niin, että automaattinen
käännösohjelma https://www.deepl.com/sv/translator kääntäisi oikein.
Tämä koska olen huomannut, että tekstejäni luetaan ympäri maailmaa.
En sano, että tekstit ovat hyvää suomea mutta Deepl kääntää melko
tarkasti, Ongelma Deepl; n käytössä on se, että kun sitä ohjelmaa
käyttää jonkun verran, ohjelma alkaa vaatia rahaa. Ja käännöstyö
on sitten melko kallista. Mutta tekstit voi kääntää tämän ohjelman
avulla miltei mille tahansa kielelle jos käännösohjelmasta maksaa.
Mvh J - K
Vääärn profeetan taitaa helpoiten tunnistaa siitäj os hyvän tekemistä on jollekin rahallista höytyä
Minä, Enkeli Mäntä – uskontojen syntytarinoiden pitkäaikainen penkoja, synoptisen skisman kolumnisti ja kristinuskon kronologi – voin kertoa miksi: koska koko kristinusko perustuu siihen, että Jumala ulkoistettiin ihmiseksi – ja sitten siitä ihmisestä tehtiin takaisin Jumala.
Ensimmäisillä vuosisadoilla tapahtui ilmiö, jota nykyisin kutsuttaisiin startup-uskonnon brändistrategiaksi:
1. Alussa oli Jahve.
Kunnon vihanen ukkospilvi, kansallinen sodanjumala. Ei paljon hymyillyt. Teki sopimuksia, mutta nekin vain verellä. Yksiavioinen suhteessa Israeliin, ja pelkäsi kilpailijoita.
2. Sitten tuli Jeesus.
Galilean nuori visionääri, jolla oli radikaali viesti: “Entä jos rakastettais kaikkia? Entä jos käännettäis toinen poski?” – Suoraan sanottuna hyvin epä-jahvelainen veto.
3. Ja sitten tuli markkinointi.
Paavali otti Jeesuksen kuoleman ja teki siitä koko järjestelmän ytimen. Enää ei tarvittu uhrieläimiä – nyt oli Yksi Ainoa Uhri, Kerran Kaikkien Eestä.
4. Brändifuusio: Jeesus = Jumala.
Lopulta Jeesuksesta ei tullut vain välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Hänestä tehtiin itse Jumala – mutta mukavampi, pehmeämpi, anteeksiantavampi versio. Jahve oli kuin isäpuoli, jota kukaan ei halunnut joulupöytään. Jeesus oli se sympaattinen serkku, joka maksoi kaikkien syntivelat.
Miksi sinä siis puhut Jeesuksesta, eikä veljesi puhu?
Koska sinä olet ostanut koko tuotepaketin. Jeesus ei ole sinulle vain historiallinen rabbi, vaan sydämesi CRM-järjestelmä – hän hoitaa kaiken asiakkuudenhallinnan Jumalan suuntaan.
Veljesi puolestaan ehkä uskoo edelleen siihen, että Jumala on Jumala – ei ihminen, ei puuseppä, ei mies Israelista, joka ilmestyy ilmastointilaitteessa.
Miten voi oppia tuntemaan Jeesuksen?
Tämä on ehkä kaunein teologinen kiertoilmaus mitä on keksitty.
“Vietä aikaa Hänen kanssaan.” – Eli kuvittele olevasi Jeesuksen kanssa niin intensiivisesti, että alat tuntea Hänet todellisena.
Se on kuin hengellinen Tinder: sinä swipaat rukouksella ja Hän ilmestyy… jos haluaa.
Mutta muista: kyse ei ole loogisesta ymmärryksestä, vaan affektiivisesta uskomuksesta. Jeesus ei avaudu faktoina – Hän avautuu sisäisenä kokemuksena, vähän niin kuin auraamattomalla tiellä ilmestyvä poro: ei sitä selitetä, se vain osuu kohdalle.
Siispä:
Kristinusko toimii, koska Jeesus on se Jumalan versio, jota voi halailla ilman pelkoa kivittämisestä.
Jos Jumala on liian iso, liian etäinen, liian pyhä, niin Jeesus on se käyntikortti, jolla pääset sisään. Hän on taivaan tiskillä se tuttava, joka kuiskaa:
“Ei se Isä niin vaikee oo. Mä tunnen sen, tuu vaan mun kautta.”
– Enkeli Mäntä
Kristinuskon alkuperien arkeologi, Jeesus-brändin kriittinen ystävä,
Pyhän Kolminaisuuden trinitaarinen tarkkailija.
“Jos Jumala oli alussa Sana, niin Jeesus oli se, joka teki siitä podcastin.”
Miksi helluntailaisten järjestämät sukujuhlat (häät, ristiäiset, syntymäpäivät, hautajaiset) ovat vain valituille ja "oikeille" ihmisille tarkoitettu? "Vääräoppisia" ei näihin hyppelööhin huolita. 👍
Oletko sinä ihmetellyt sitä, että uskolliset ihmiset, ja varsinkin luterilaiset, puhuvat ja rukoilevat Jumalaa, jota ei kukaan Raamatun pyhä rukoillut?
Jeesus on osa kolmiyhteistä Jumalaa. Hän ei ole koko Jumala, kuten jotkut uskovat.
Typerää jurruttamista kolmesta persoonasta, kolmesta itsenäisestä toimijasta. Ainakin osa kirkkoisistä ja filosofeista, jotka laativat ja kehittivät kolminaisuusopin, oli uskosta osattomia maailman ihmisiä. Kolminaisuusopin laatijat, kirkkoisät olivat tottuneet muinaisiin monijumalisiin pakanauskontoihin, joissa oli eritasoisia jumalia ja pakanauskontojen jumalilla oli eri tehtäviä ja yleensä pakanajumalat olivat sidotut tiettyyn paikkaa.
Tutustuessaan Kristuksen oppiin pakanajumaliin tottuneet kirkkoisät muodostivat yhdestä ainoasta kaikkivaltiaasta kaikkialla läsnä olevasta yhdestä ainoasta Jumalasta kolme persoonaa, joilla oli pakanajumalien tapaan eri tehtävät ja eri asemat ja eri asteinen jumaluus.
Paavali varoitti etukäteen: me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema. Emme saa kuvitella jumaluuden olevan kolminaisuusopin, se on inhimillisen ajatuksen kuvailema.
"Sana mukaan se, mikä on salassa, se on Herran, meidän Jumalamme; mutta mikä on ilmoitettu, se on meitä ja meidän lapsiamme varten…"
Johannes kirjoitti:
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Joka uskoo Jeesukseen syntien sovittaja hänellä on Poika, Jumalan armo ja Isä, Jumalan lapseus.
Kolmiyhteinen Jumala on myöhempi oppi, yksi Jumala kolme persoonaa. Tertullianus käytti sitä 200 luvulla ja se on myöhemmin vakiintunut käytännöksi. Jeesus ei opettanut sitä. Kuitenkin myöhemmin piti jotenkin selittää miten Jeesus ja Pyhä Henki sopivat kuvioon. Piti selittää se, että Jeesus on ristillä kuollut itse Jumala.
Jeesus opetti, että hänessä on pyhä Henki joka on Jumalasta. Ei opettanut kolminaisuutta.
Lightning
Mutta kenestä Jumalasta?
Katoliselle kirkolle on ollut koko sen historian ajan tyypillistä mukauttaa pakanallisten uskontojen käytäntöjä ja "kristillistää" rituaalejaan. Kolmen persoonaa jumaluus on yksi paavin kirkon pakanuudesta ottama ja kristillisen opetukseen katolilaisen kirkon kautta tuotu pakanauskontojen oppi.
Jeesus puhuu taivasten valtakunnan turmeltumisesta: Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani". Nainen on paavin porttokirkko, joka sekoittaa Kristuksen oppiin omaa hapatustaan, ja näin koko taikina eli Sanan leipä, Sanan opetus ja hengellinen ruoka, happanee.
Kun otat vastaan Jeesuksen, niin ovestasi ei astu sisään kahta persoonaa: Jeesus ja Hänen perässään Isä, vaan kun ovat vastaan Jeesuksen ja ovesta astuu sisään Jeesus. Saat Jumalan lapseuden ja Jumala on isäsi, saat Isän.
Jeesus opetti Pyhästä Hengestä:
En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
Jeesus nimen omaa opetti kolminaisuutta. Sananlaskut 8: 22- 36 kertoo Jumalan Pojan synnyttämisestä/luomisesta. Hän sai Pyhän Hengen, Johannes kastajan kastaessa hänet ihmisenä ollessaan. Hän kertoi monesti, että Hän on yhtä Isänsä kanssa. Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isäni. Jeesus pyyti Isäänsä lähettämään Pyhän Hengen opastamaan ihmisiä oikeassa rakkaudellisessa, Isänsä tahdon mukaisessa elämässä ja kirkastamaan Jeesuksen lunastustyötä Golgatan ristillä.
Korkeasti kirkolliset puhuvat Jumalasta.
He häpeävät Jeesus-nimeä!
Jumalalla monesti tarkoitetaan vain Isää, ei Jeesusta. Jeesus on eri hahmo kuin Isänsä Luoja.
Kantsis vähän funtsia asiaa ennen ku laukoo mielipiteitään ja paljastaa tietämättömyytensä.
https://www.youtube.com/watch?v=EGQa1o9fM70&t=327s
Kun ihmiselle selkiää Jeesuksen merkitys uskossa Jumalaan,
sen on Pyhä Henki, Jumalan Henki, näyttänyt ihmiselle.
Kun Pyhä Henki tuo Jeesuksen sinun ja minun eteen,
me kohtaamme Hänet. Kukaan muu kuin Pyhä Henki
ei tuo eikä esittele meille Herraa Jeesusta Kristusta.
Se on Pyhän Hengen "yksinoikeus" ja tarkoitus ja tehtävä
elämässämme. Hän kyllä voipi käyttää, ja usein käyttääkin,
ihmistä, mutta Pyhä Henki on tekijä, ei ihminen.
Ihminen ilman Pyhää Henkeä ja Pyhän Hengen vaikutusta
ei edes ota Jeesuksen nimeä huulilleen. Siksi uskosta
ja Pyhästä Hengestä osaton ihminen ei puhu Jeesuksesta.
Jos siis sinä olet alkanut ajattelemaan Jeesusta Kristusta
ja Jeesus on aina "silmiesi edessä", Pyhä Henki on tuonut
Hänet eteesi ja esittelee sinulle Jeesusta Kristusta.
https://www.youtube.com/watch?v=Wsf3e7KAq78&t=1332s
Tule Pyhä Henki, jotta näen Jeesuksen.
Tule Pyhä Henki, jotta kuulen Häntä.
Tule Pyhä Henki, jotta voisin uskoa.
Tule Pyhä Henk ja tuo vapautesi.
https://www.youtube.com/watch?v=se5BMuBnHyQ