Monet Tel Avivissa ja muualla olevat ulkomaiset haluaisivat päästä pois maasta, pois Iranin pommitusten alta, jonnekin rauhallisempaan paikkaan. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, koska kaikki Israelin siviililentokentät ovat olleet suljettuina perjantaista lähtien. Myös matkustajalaivaliikenne on pysähdyksissä.
https://yle.fi/a/74-20167881
Ainoa keino päästä pois Tel Avivista olisi koettaa päästä omalla autolla rajan yli Jordaniaan, ja sieltä mahdollisesti laivakyydillä eteenpäin.
Tilanne voi jatkua useita päiviä tai viikkoja, jos Iranilla riittää ohjusvarastoissaan ammuttavaa.
Kukaan ei pääse pois Israelista. Kaikki lentokentät ovat suljettuna.
17
112
Vastaukset
- Anonyymi
Toivottavasti Pohjois-Korea suostuu myymään jättimäisistä varastoistaan ohjuksiaan Venäjän lisäksi myös Iranille., Ei pääse sotiminen ihan heti loppumaan.
- Anonyymi
Hebr. 8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
Hebr. 8:10 Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
- Anonyymi
Eikö laivat kulje, eikö naapurimaihin pääse?
- Anonyymi
Naapuirimaita ovat Egypti, Jordania, Libanon ja Syyria.
Jordania on Jordan joen toisella puolella, ja noista kahden jälkimmäisen kanssa Israel on täydessä sotatilassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naapuirimaita ovat Egypti, Jordania, Libanon ja Syyria.
Jordania on Jordan joen toisella puolella, ja noista kahden jälkimmäisen kanssa Israel on täydessä sotatilassa.Israelin terrorin tukijat olkoot siellä.
- Anonyymi
Kun menee ulkomaille ja varsinkin johonkin Israelin kaltaiseen sotaisaan maahan, niin on ihan oma asia miten sieltä pääsee pois tai pääseekö ollakaan! Olisi kannattanut miettiä paremminkin sinne menoa kahteen kertaan!
- Anonyymi
Ulkoministeriö suosittelee kaikille suomalaisille tämän kesän ulkomaanmatkojen perumista, mikäli ne suuntautuvat Euroopan ulkopuolelle.
Euroopassa vältettäviä maita ovat kuitenkin Ukraina ja Moldovia, Azerbaidxhan ja Georgia.
- Anonyymi
hahahaa matkailu avartaa
- Anonyymi
Mä välttelen kaikki ulkomaita, en luota ulkomaalaisiin lainkaan, rosvoja kaikki.
- Anonyymi
Päivi Räsänen ja Sari Essayah tekevät tänäkin kesänä normaalin pyhittäytymismatkansa luvattuun maahan, Israeliin.
Kyllä Jumala pitää huolen omistaan.- Anonyymi
Hyvä pointti.
Vievät varmasti avustus tarvikkeita netanjahun omistamille
alakynnessä oleville sotilaille. - Anonyymi
Maassa jumissa oleville suomalaisille kannattaa menijöiden varata viemisiksi mukaan ruisleipää ja salmiakkia.
Reput täyteen tätä suomalaista perusmuonaa ja makeaa lohduketta, niin jumissa olevien elämään tulee hiukan valoa.
- Anonyymi
Usko auttaa. Kukaan ei pääse pois Gazastakaan.
- Anonyymi
Jutikat pitäisi sulkea aitaukseensa ja kaikki aseet pois.
- Anonyymi
Armeijoista ei ole kuin riesaa. Tarvittaisiin enemmän kansainvälisiä sääntöjä vaikeuttamaan armeijoitten toimintaa.
- Anonyymi
Joutavat olemaan siellä, kerta niin hulluja ovat olleet että sinne ovat menneet.
- Anonyymi
Iran on valtavan kokoinen maa pommitettavaks isileäksi. Pikkuisen Israelin resurssit eivät siitä edes tärkeimpien kohteiden tuhoamiseen.
Iran taas voi kohdistaa pommituksensa melko pienikokoisen Israelin alueelle. Vaikka ohjuksista ei pääse läpi kuin 10...20% verran, ne tekevät kuitenkin Tel Avivissa pahan näköistä jälkeä.
Juutalaiskansa on tottunut pommittamaan muita maita. Mutta heillä ei ole mitään tottumista eikä kestokykyä sille, että heidän asuntojaan viikkokaupalla pommitetaan, ja tuhoakin syntyy.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 475895
- 495371
- 523753
- 143695
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1013478- 313146
- 592894
- 592776
- 562430
- 461881