Päättäjät tekivät mokia, joista kansalaiset kärsivät. Eikä se kärsimys ollut yhtään suhteessa siihen, miten moitittavasti nämä kansalaiset olivat toimineet, Hiilamo lataa.
Hänen mukaansa valtiolla olisi anteeksipyynnön paikka.
– Noista ajoista pitäisi tehdä laaja selvitys. Valtion olisi aika myöntää, että monenlaista vääryyttä tapahtui.
ymmärrä vieläkään, miksi valtio pelasti pankit, mutta ei meitä yrittäjiä, Veijo Hukkanen huokaa.
Hänen mielestään valtio olisi voinut tukea rahallisesti ylivelkaantuneita, jotta he olisivat voineet lyhentää lainojaan pankeille. Se olisi pelastanut sekä velalliset, pankit että tuhansia työpaikkoja.
Hiilamon mukaan samaa kysyy moni muukin. 1990-luvun lamaa hän pitää eräänlaisena kansallisena traumana, haavakohtana, jota ei ole osattu käsitellä.
Ihmiset kokivat suurta vääryyttä, luottamus yhteiskunnan turvaverkkoihin romahti.
– Päättäjät tekivät mokia, joista kansalaiset kärsivät. Eikä se kärsimys ollut yhtään suhteessa siihen, miten moitittavasti nämä kansalaiset olivat toimineet, Hiilamo lataa.
Hänen mukaansa valtiolla olisi anteeksipyynnön paikka.
Pahimmillaan työttömiä oli yli puoli miljoonaa vuonna 1994.
17
98
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä sama lama oli myös Ruotsissa
ja korot pilvissä.
Se kuuluu asiaan
ei mitenkään
poikkeavaa.- Anonyymi
Silloinkin oli porvari hallitus, nimittäin kepu-,kok
- Anonyymi
Valtioko olisi myöntänyt korotonta lainaa? Talletuskorkoa sai yli 10 prosenttia silloin. Millaisella kiinteällä vakuudella lainaa tai tukea olisi saanut, kun asunto oli lainan panttina pankille ja asuntojen hinnat romahti? Jälkikäteen on turha viisastella siitäkin huolimatta että virheitä valtio teki ja lainsäädäntö salli pankkien tehdä mitä ne teki.
- Anonyymi
15. 20 % Korot ja kaikki pelissä silti meni kaikki perheet lapset omaisuudet
- Anonyymi
1989-91 Lama oli hyvin pitkälle itse aiheutettu.
- Anonyymi
Olisiko aika korjata nyt Esko Ahon oikeistohallituksen virhe, kun verotusta eriarvoistettiin. Palkansaajien ja eläkeläisten verotus pysyi progressiivisena, mutta pääomatuloista settiin verottaa matala tasavero.
Pienet yritykset menivät konkurssiin, pankkilainojen korot nostettiin korkealle. Pankit myönsivät lainoja ilman vakuuksia, joten myös pankit olisivat joutuneet konkurssiin, mutta hallitus pelasti pankit, ei velkavaikeuksiin joutuneita pankkien asiakkaita.
Työntekijöitä irtisanottiin, lomautukset ja osa-aikatyö olivat myös tuolloin asuntovelkaisille koettelemus.
Ollaanko nyt menossa samaan malliin?
Nyt on suurtyöttömyys konkurssien ja huonon taloudenpidon seurauksena. Pienituloisten sosiaaliturvan leikkaukset eivät valtion velanottoa vähennä, mutta se lisää konkursseja, kun kansalaisilla ei ole ostovoimaa. Asumistuen vähentäminen ei auta asuntopulaan, kun vapaina olevia halvempia vuokra-asuntoja on vain seudulla, joissa ei ole työpaikkoja.
Yritysveron ja marginaaliveron pienentäminen vähentää valtion verokertymää, joka on ennestäänkin riittämätön turvaamaan perustuslain mukaiset elämisen edellytykset.
Kehitysavun leikkaaminen tai muu "näpertely", jolla valtiovarainministeri toivoo kasvua tai lisätuloja velkaantumisen estämiseen on lähinnä surkuhupaisaa tässä tilanteessa, kun valtion velka alkaa olla 90 % bruttokansantuotteesta ja puolustusmenot ovat kasvamassa 10 miljardiin vuosittain.- Anonyymi
Ei Aho tehnyt virhettä. Aho joutui korjaamaan muiden virheitä, kun maito oli jo kaatunut lattialle.
1989 luvun lamasta on niin paljon tutkimuksia, että on pakko hämmästellä, ettet ole edes vahingossa lukenut yhtään. Osaat kai lukea? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Aho tehnyt virhettä. Aho joutui korjaamaan muiden virheitä, kun maito oli jo kaatunut lattialle.
1989 luvun lamasta on niin paljon tutkimuksia, että on pakko hämmästellä, ettet ole edes vahingossa lukenut yhtään. Osaat kai lukea?Ei Aho yksin niitä virheitä tehnyt, mutta Esko Ahon johtama hallitus teki monia virheitä.
Työllisyyttä ei osattu hoitaa eikä konkursseja ennalta ehkäistä paremmalla talouden hoidolla.
Noin puoli miljoonaa työtöntä on iso luku pienessä Suomessa. Vuosi 1994 oli pahin.
Hallitus pelasti tuolloin velkaantuneet pankit mutta pankkien velalliset joutuivat maksumiehiksi ja menettivät omaisuutensa.
Onko siitä -90 luvun lamasta oppia otettu, jotta sama ei toistu?
Huonolta näyttää. Suomessa 320.000 työtöntä ja lisää työttömiä tulee, kun tekoäly valtaa alaa, eikä työaikaa lyhennetä.
Leipäjonot ovat edelleen kasvussa samoin kuin asunnottomuus. Hallitus ottaa lisää velkaa enemmän kuin edelliset hallitukset, mutta leikkaa sosiaaliturvan.
Orpon hallituksen veropolitiikka on epäonnistunut.
Arvonlisäveroa korotettiin 1,5 % mikä lisää työttömyyttä, kun ostovoima heikkenee.
Rikkaiden marginaaliveron poisto ja yritysveron vähennys vähentävät valtion verotuloja kahdella miljardilla, kun verorahoja tarvittaisiin velan lyhennykseen. Eikä ne rikkaiden verovähennykset mitään kumulatiivisia tuloja tuo, kasvusta puhumattakaan
- Anonyymi
Tässä maailmantilanteessa on maamme päättäjillä aika vähän mahdollisuuksia vaikuttaa talosutilanteeseemme! Ja pahemmaksi tulee menemään! Luulisi nyt jokaisen vähänkin uutisia seuraavan tämän asian tajuavan!
- Anonyymi
Jokainen vähän uutisia seuraava vain öyhöttää omaa ahdistustaan.
Sen sijaan paljon uutisia seuraava ymmärtää asian.
- Anonyymi
1990 luvun laman pahin vuosi oli 1994. Toki jo -80 luvun lopulla luotiin kasvua tulevalle. Ylivelkaantuminen aloitettiin, Venäjän viennin romahduksen ei varauduttu. Pankkien ylivelkaantuminen jatkui entistä voimakkaammin, kun pankit jakoivat lainoja jopa ilman vakuuksia jne.
Ylivelkaantunut pankit nostivat lainojen korot pilviin ja monet asuntovelkaiset ajautuivat kahden asunnon loukkuun ja saattoivat menettää molemmat kodit.
Silloin 1990-luvun lamassa vuosi 1994 lienee ollut pahin. Pahasti velkaantuneet pankit pelastettiin mutta ei konkurssiin joutuvia yrityksiä, joten Suomeen saatiin v. 1994 lähes 500.000 työtöntä.
https://yle.fi/a/3-12160410
Nyt 2025 lamassa pankit voivat hyvin, lainojen saanti on tiukentunut ja asiakkaat hoitavat itse pankkipalvelunsa netissä, joten palkkamenot ovat pienet.
Yhtäläisyyksiä 1990 luvun lamaan kuitenkin on.
Orpon oikeistohallituksen puolessa välissä Suomi on velkaantunut tarkkailuluokan ovelle asti, ja ovi näyttää olevan jo raollaan, mutta ei vielä kokonaan auki.
Suurtyöttömyydelle ei näytä loppua tulevan, vaikka työttömyysturvaa ja päivärahoja leikataan "lusmuilun" estämiseksi, kun todellisuudessa työpaikkoja ei ole. Konkurssit sen sijaan ovat lisääntyneet.
Talouskasvu on heikkoa, mutta puolustusmenot kasvavat vuosittain useita miljardeja.
Väestön ikääntyminen ja terveys- sekä hoivapalvelujen yksityistäminen lisää sote-palvelujen hintaa, mihin alueilla ei ole rahoja, kun maaseutu autioituu. Sote-alueiden verotus on näköjään unohdettu ja jos alueet eivät palvelujaan leikkaa, ne joutuvat tarkkailuluokalle.
Kyllä se Orpon hallitus on laitettava tarkkailuluokalle seuraaviin eduskuntavaaleihin asti ja äänestäjien tulee tarkkailla paljonko lisää velkaa hallitus ottaa ja mihin velkarahat käytetään - päättääkö miljardien eurojen puolustusmenoista hallitus vai eduskunta?
Saadaanko sote-palvelut läheltä, kaukaa tai netistä, sitä olisi myös tarkkailtava.
Siis tarkkaillaan.- Anonyymi
Yhteistä on vain huono talous.
Et selvästikään lukenut syitä 1989 alkaneelle lamalle vaan sen seurauksia.
Lyhyesti selitettynä 1989 alkaneen laman syy oli se, että Suomen pankki vapautti valuuttamarkkinat. Seurauksena oli se, että valuuttalainoja oli saatavana suurin määrin. Siihen asti lainan saanti oli tiukassa eikä rahaa annettu edes järkeviin hankkeisiin.
Tilanne muuttui melkein yli yön lainarahan puutteesta yltäkylläisyyteen. Valuuttalainojen seurauksena Suomen markan arvo laski suhteessa muihin valuuttoihin. Suomen pankissa oltiin kuitenkin sitä mieltä, että markan arvoa piti ylläpitää väkisin. Se oli toinen iso virhe. Pieni Suomi ei mahtanut mitään maailman valuuttamarkkinoille ja markka devalvoitiin pakosta kaksi kertaa. Sen seurauksena valuuttalainojen markkamäärä tuplaantui ja korot myös. Siitä alkoi lama.
Venäjän romahtaminen oli kirsikka kakun päällä. Se pahensi lamaa, mutta siitä olisi silti selvitty kunnialla ellei olisi ensin itse mokattu isosti.
Jos yksittäistä syyllistä pitää etsiä, niin Kullbergin nimi varmaan kuultaisiin useammankin kerran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteistä on vain huono talous.
Et selvästikään lukenut syitä 1989 alkaneelle lamalle vaan sen seurauksia.
Lyhyesti selitettynä 1989 alkaneen laman syy oli se, että Suomen pankki vapautti valuuttamarkkinat. Seurauksena oli se, että valuuttalainoja oli saatavana suurin määrin. Siihen asti lainan saanti oli tiukassa eikä rahaa annettu edes järkeviin hankkeisiin.
Tilanne muuttui melkein yli yön lainarahan puutteesta yltäkylläisyyteen. Valuuttalainojen seurauksena Suomen markan arvo laski suhteessa muihin valuuttoihin. Suomen pankissa oltiin kuitenkin sitä mieltä, että markan arvoa piti ylläpitää väkisin. Se oli toinen iso virhe. Pieni Suomi ei mahtanut mitään maailman valuuttamarkkinoille ja markka devalvoitiin pakosta kaksi kertaa. Sen seurauksena valuuttalainojen markkamäärä tuplaantui ja korot myös. Siitä alkoi lama.
Venäjän romahtaminen oli kirsikka kakun päällä. Se pahensi lamaa, mutta siitä olisi silti selvitty kunnialla ellei olisi ensin itse mokattu isosti.
Jos yksittäistä syyllistä pitää etsiä, niin Kullbergin nimi varmaan kuultaisiin useammankin kerran.Yle (3 vuotta sitten) professori Ilmakunnas, Jyväskylän yliopisto:
"Suomen Pankin ja Esko Ahon (kesk.) hallituksen tavoitteena oli katkaista kierre, jossa teollisuuden viennin vaikeuksia helpotettiin valuutan arvon laskemisella eli devalvaatiolla.
Devalvaatiolla laskettiin kilpailijamaihin verrattuna vientihintoja, mutta samalla nostettiin tuontihintoja. Se vauhditti hintojen nousua, joka puolestaan johti palkkojen korotusvaatimuksiin, joka puolestaan johti viennin kilpailukykyyn, joka puolestaan johti teollisuuden vaatimuksiin markan devalvoimisesta.
Tästä kierteestä haluttiin tehdä loppu vakuuttamalla viimeiseen saakka, että enää markkaa ei devalvoitaisi.
Seija Ilmakunnaksen mielestä Suomen Pankin ja hallituksen asennoitumista voi sanoa jääräpäisyydeksi tilanteessa, jossa talouden ongelmat alkoivat olla vahvasti näköpiirissä. Jos markan arvon olisi annettu liikkua vapaasti eli kellua, muutokset olisivat tapahtuneet pehmeämmin taloustilannetta myötäillen."
Virheitä siis tehtiin, ja korjaaminen otti aikaa.
Nyt tehdään myös virheitä, Orpon hallituksen aikana, ja niidenkin korjaaminen ottaa aikaa ... ja rahaa pienituloisilta, näköjään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yle (3 vuotta sitten) professori Ilmakunnas, Jyväskylän yliopisto:
"Suomen Pankin ja Esko Ahon (kesk.) hallituksen tavoitteena oli katkaista kierre, jossa teollisuuden viennin vaikeuksia helpotettiin valuutan arvon laskemisella eli devalvaatiolla.
Devalvaatiolla laskettiin kilpailijamaihin verrattuna vientihintoja, mutta samalla nostettiin tuontihintoja. Se vauhditti hintojen nousua, joka puolestaan johti palkkojen korotusvaatimuksiin, joka puolestaan johti viennin kilpailukykyyn, joka puolestaan johti teollisuuden vaatimuksiin markan devalvoimisesta.
Tästä kierteestä haluttiin tehdä loppu vakuuttamalla viimeiseen saakka, että enää markkaa ei devalvoitaisi.
Seija Ilmakunnaksen mielestä Suomen Pankin ja hallituksen asennoitumista voi sanoa jääräpäisyydeksi tilanteessa, jossa talouden ongelmat alkoivat olla vahvasti näköpiirissä. Jos markan arvon olisi annettu liikkua vapaasti eli kellua, muutokset olisivat tapahtuneet pehmeämmin taloustilannetta myötäillen."
Virheitä siis tehtiin, ja korjaaminen otti aikaa.
Nyt tehdään myös virheitä, Orpon hallituksen aikana, ja niidenkin korjaaminen ottaa aikaa ... ja rahaa pienituloisilta, näköjään.Vahvan markan politiikka oli syntynyt jo kauan ennen Ahoa. Se ajoittuu jonnekin 70-luvun alkuun Sorsan hallitukseen.
Vahvasta markasta vallitsi jonkinlainen yksimielisyys kaikkien kesken. Se varmaankin johtui siitä, ettei Suomessa kertakaikkiaan ollut taloudellista osaamista eikä ymmärrystä omien rajojen ulkopuolelta.
Homma toimi joten kuten siihen asti, kunnes valuuttalainat mahdollistettiin. Silloin markasta tuli vapaasti vaihdettava valuutta ja sen kurssin määräsi markkinat eikä Suomen pankki. Tilanne oli uusi ja täysin hallitsematon.
- Anonyymi
Italiassa olisi ollut ministerit seuraavan päivän aikaan ilman päätä mitä raapia sen verran tar kempaa ja suurempaa rahaa liikkunut sielläkin.
- Anonyymi
Onhan tässä vielä pari vuotta aikaa tämän hetken hallituksella ylittää nuo luvut.
- Anonyymi
Niin, tämä komedia on vasta aluillaan ja on jo nyt ihan helvetin hauskaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 823233
- 922925
- 532182
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201635- 191464
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..81437- 171431
Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein181375Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131341Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin351305