Tämä on mt-sairaille aika paha paikka

Aiheuttaa ja lisää harhaisia kuvitelmia.
38365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Joo on

Äänestä

Se jo on oikeastaan sairaus, että ajattelee toista ihmistä rakastuneesti silti tekemättä oikeasti mitään.

Äänestä
  • Tämmöstä tullu sulla aamuyöllä mieleen. Vaikutat todella henkevältä

    Äänestä

Kun pääsin avohoitoon niin minulta ensimmäisenä kysyttiin, mistä luulet äänien tulevan.

Äänestä
  • Multa kysyttiin samaa. Kukaan ei voi ymmärtää tätä, vaik ne kuinka yrittävät❤️🔥

    Äänestä

  • Juu juu monologiman, minä sanoin että mistä minä tiiän äänet kiertää varmaa järven ympäri

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Multa kysyttiin samaa. Kukaan ei voi ymmärtää tätä, vaik ne kuinka yrittävät❤️🔥

    And this sets your soul on fire, man?

    Äänestä

Äitini on välillä tässä vuosien mittaa sanonut esimerkiksi, että hän "näkee" minulla olevan asiat keväällä hyvin. Ja sitten ne eivät olekaan olleet. Ja kaikkea muuta näkee intuitiolla minusta.
Minä kuitenkin luulen, että hänen "näkemiset" ja intuitionsa koskeekin vain häntä itseään, ei minua.

Äänestä
  • Joo, äidit joskus sellaisia.

    Äänestä

  • Työpaikalla oli kerran eräs siivoja, teimme porukkalottoa, valitsimme hänen sanomat numerot..ei osunut intuitio eikä muukaan😂

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Työpaikalla oli kerran eräs siivoja, teimme porukkalottoa, valitsimme hänen sanomat numerot..ei osunut intuitio eikä muukaan😂

    🤣😂

    Äänestä

  • Äitis ootellu että joku tarttuis koukkuun vai

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Työpaikalla oli kerran eräs siivoja, teimme porukkalottoa, valitsimme hänen sanomat numerot..ei osunut intuitio eikä muukaan😂

    Haastoitteko oikeuteen?

    Äänestä

kaikki huono ja paha elämässäni on lähtenyt heistä, jotka, siitä saatanan K ja L naisesta miehineen ja siitä niiden toiminnasta ja porukka hakkauksista, toivottavasti saavat kaikkea huinia takaisin. sinne minne hyibis ja pahaa järjestäneet, ja, mitä estäneet. ja toivottavasti elämä tuo heille petollisia ihmisiä ja saavat kokea sitä mitä minulle tekivät. kaikessa. ja sille porukalle jotka tämän aloottivat ja ovat näitä jakoja tehneet. toivottavasti saavat kaikkea itse. ja toivottavasti eivät ystäviä ja ne kääntyvät heitä vastaan ja hskevst vimmasrusti suostumista huonoon ja menetystä. toivottavasti kärsivät kuten ovat laittaneet kärsimään. suosio heillä laskee ja toivotaan kaikkea huonoa heille kaikesta.

Äänestä

samoin sulle susanalle ja niiden piireihin, kaikkea huonoa. riitioja ja, ajojahtia ja, kaikkea ikävää eri porukoihin. kaikkea hunoa niihin sukuihin ja, estoa ja huonoa. vihaan niiden porukoita ja aina kun voin järjestän sinne huonoa ja pahaa ja estä etteivät saa hyvää mistään ja etteivät ole onnellisia, nykyisessä ja, menettävät ja saavat kaiken saman huonon ja pahan. vihaan niitä naisia ja miehiä yli kaiken, ja miten ikinä voin lähetän ja ostan heille huonoa ja pahaa kaikesta. ja järjestön. en suuntaan suutu tekemään heille hyvää tai sura, vaan saavat kaikkea väkivaltaa ja huonoa, ajojahtia, häiriköintiä ja, estoa. ja hakkaa hyvää ja estä hyvää.

Äänestä

joka juhlaan toivo heille kaikkea ikävää ja huonoa mitä ovat tehneet ja joka asiaan. ja heille kotka pääasiassa järjesti ei haittaisi vaikka tappaisi itsensä, ei näkynyt edes verta,jun unessa tappoivat itsensä, sitöhl ne on minulle yrittänyt ja, hakannut kaikkea ja, yrittänyt saada vai huonoon, ja onnistunut hakkaamaan ja tuhoamaan päiviä, estämään kaikkea. toivattavasti saavat kaikkea huibia itse. viha l mausta kohtaan kasvaa joka päivä. ja niiden porukoita, voi kun saisivat kaikkea kurjaa ja huonoa, myös muille. toivottavasti saavat kaikkea ikävää.

Äänestä

viha niitä ritstruts hehkui een, saloja kohtaan ja, kaunis jolle nämä vuodet ocTctepineey elämä ja hyvää ja, estäneet ja tuhonneet, toivottavasti saavat kaikkea pahaa ja huonoa. ja joka asiaan mistä vieneet, hakanneet,tuhonneet ja muuta. mistä skihsria, toivottavasti saacat itse. koko sydämestäni toivon teille kaikille huonoa ja pahaa yhtä monta vuotta kaikkea mitä ootte tehnyt. ja mitä estäneet ja muuta. olkoot tulevaisuus teille mitä teitte minulle. lähelle ja kauas. miehille ja naisille.

Äänestä
  • Just palstaäijä, hare hare vaiks voihan ritsruts mitä shikriä

    Äänestä

se l hyvä kun tunnustaa itselleen että osa vihata ja päästää kaiken aloilleen ja tietää tuhoavansa. toivon iko sydämestäni teille kaikkea honia, estoa ja mitä ootte tehnyt. toivon helvetisti pahaa teille ja ihan sen mukaan. mitä ootte tehnyt. siitä mihin vaikuttaneet toivottavasti saatte itse jos se ei oo mahdollista niin sitten johonkin muuhun. päivä päivältä vihaan teitä aina enemmän ja enemmän, ja toivo enemmän pahaa ja huonoa. teen toki hyvääkin, kuittaan karmaa, mutta teille toivon kaikkea huonoa ja pahaa ja semmoista mitä ette rahti mikä ei ole polkua ne, mikä ei teille kuuluisi mitä yritätte lähetän siihen karmslka huonoa ja pahaa. mitään mistä syytitte en ollut teh ut eikä mitään hyvää ole teiltä tullut. toivottavasti saatte sitä itse. vihaan myös viikinkejä jamomia muita ja toivon heillekin ja päätoteuttajalle oikein kunnolla huonoa ja pahaa, estoa. niille jolle toivotte tekeväni hyvää ja miten, toivon pahaa 🥰😘😈🧌🤯

Äänestä
  • Ei sen väliä sille nappikorvalle miltä näyttää jos on väärällä asialla tai ei asialla ollenkaan vai kuinka gubbe tykkäät?🤔

    Äänestä

niille naisille toivon kaikkea huonoa ja pahaa mitä ovat tehneet ja mitä järjestäneet. toivon koko sydämestäni teille huonoa. teen toki miten e kelit pyytää, mutta teille haluan huonoa. olen toki hiojas, saatte mitä... mutta sitten kaikki..... ja en itse tilannut, en saanut.... kaikki lähti itsestä kunnes te..... uudestaan ja uudestaan... tuokoot teille kaikki himoa ja pahaa ja tuokoot elämä kaikkea huonoa ja ikävää kaikkeen, kuten ootte tehneet 🧌😈🤯😚🤕🤣😂😜

Äänestä
  • Meinaat mies ruveta kerään porukkaa? Tsemppii

    Äänestä

Ihan totta. Mutta on tämä myös keino sosiaalisesti rikkinäiselle,uuvuksissa olevalle tai yksinäiselle ihmiselle purkaa itseään.

Äänestä
  • Tai vtuilla rakastavasti ja rakentavasti.

    Äänestä

aina kun yrittävät olla hyviä menettämättä tai että sopii itselle, hakkaa niihin huonoa ja lähetä katkeraa ja kitkerää takaisin. saavat itse kokea, sitä kaikkea mitä tekivät, ja, estä pääsemästä mihinkään mitä tavoittelevat tai halusvat jos pääsevät kuitenkin lähetä huonoa ja kiusaa niihin. muistoja ja, omaa kitkeryyttä ja katkeruutta heidän teoistaan ja muusta. oppivat eivätkä nosta itseään jalustalle tai yritä olla, muita, parempia 😂🤣

Äänestä

ja lähetä niille naisille, myös Hannahille ja Hannalle sekä Mirjalle sitä samaa, mitä ovat tänne tehneet, ja kiusaa kaikkeen ja varasta, ja huonoa fiilistä, samoin näille tilaajille. ja noille naisille kun saavat lapsia itse, kuyren Emilia, lähetä takaisin sitä samaa mitä on ollut tekemässä. ja töihin myös 😂🤣😂😂😂🤣🤣😂🤣😂🤣 vieläkään ei onnistunut ja vieläkin teitä harmittaa, ja jstkattejoyen tehdään samoin, niissä rajoissa mijk pystyy, kunhan saadaan sieltä vietyä ja, estettyä 😂😂🤣😂🤣😂🤣🤕ja kaikkea kurjaa takaisin 😈🧌🤯😚😜😂😂🤣🤕

Äänestä

sama pantteri porukalle ja niille naisille, takaisin kaikkea mitä tekivät. ja samaa kiusaa ja pelaamista, esreröön ja tuhotaan ja hakataan alemmaksi 😂🤣🤕😜😚 muista se zinga, Sari ja Mari, kunnon jahtia sama lähelle joille hakkasitte, viitaten ritateihkn, kunpa saataisiin kaikille turpaan ja kunnolla, estoa ja väkivaltaa 😜😚🤣😂ja nöyryytystä ja sitähän tulee 😂🤣 ja joka juhlasta mihin vaikuttaneet ja vieneet, laita, huibia tilalle. mitään eivät oo korvannut. joten takaisin saa, tehdä kaikkea 😂🤣

Äänestä
  • 👍👍

    Äänestä

ei sieltä ole mitään saatu edes silloin kun heitä hakattiin, ei tänne ole mitää tullut, päin vastoin jo kiusaa ja vientiä jo silloin. aina viety mukana kaikkea missä ollaan oltu ja järjestetty kaikkea, ei niiltä ole mitään tullut. eikä siinä mitään, niin sen kuulukin mennä mutta ei niistä mitään lisänä anneta, kuten luulevat 😂🤣😚😜

Äänestä

minun elämässä pahimpia tallpjis ja piruka ja tämä l nainen yrittää vieläkin ja kuten voidaan ettei tapa itseään, kiusataan takaisin niitä ja, tallotaan ja kaikkea huonoa. tehdäön toki hyvääkin, muille, teot menevät sitten yhteen, nyt kun pääsee itse vaikuttamaan ja tekemään, siitä ritari purusta porukoinefm on vihdoin päästy, esiintyi toisena, toivottavasti saa, kaikkea huonoa ja pahaa ja sille porukalle paljon kaikkea ikävää, varkauksia, riuhdontaa ja huonoa, kuten myös tietylle työporukalle.

Äänestä

eikä niistä lastenhoitajista meille mitään hyvää tullut. yleensäkin naiset joilla on lapsia osaavat itse, ja naiset laittavat kotiaan omaan elämään.... enpä tiedä mitä tykkäävät kun heidän koteihinsa hyökkäillään ja viedään.

Äänestä

Missä ihanista ihanin?👩🍒🍒🍒🍒💦🥰🥰🥰🥰🥰

Äänestä
  • Täällähän mä olen nyt on taas. Äsken tulin❤️💋

    Äänestä

Täällä niitä hulluja riittää. Mullekin kirjoitteli joku ihme emäntä tännekin ilkeily viestejä. Lopulta alkoi kirjoittaa mun julkiseen someenki niitä. Lopulta estin. Niin lopui tännekin niiden viestien kirjoittaminen. Mikähän hullu lie ollut. Mietin et oliko joku kaivattuni tuttu.

Äänestä

Pois vain niin vähenee kuvitelmat. Niitä tulee uskoakseni täällä ihan terveillekin.

Äänestä

Ässä mä oisin tässä🧌

Äänestä

Päinvastoin tämähän parantaa mielenterveyttä ihmiset kun ovat yksilöitä.

Äänestä

Mee ihmeessä pois sieltä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aiheuttaa ja lisää harhaisia kuvitelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu