LOPULTA JEESUSTA SEURAAMALLA SUU KÄÄNTYY HYMYYN

Kyllä vain rakkaat ateistit, minä sanon teille, että vaikka olette hitaita uskomaan Raamatun Jeesukseen ja mitä hän on tehnyt edestämme, niin kuitenkin kun seuraa tätä Jeesusta eheästi elämässään, niin vaikka mitä taisteluita on, suu kääntyy lopulta hymyyn!

Ja minä vakuutan ja lupaan, että asia on juurikin noin!

Tunnetko Jeesuksen kuka ja mikä hän on ja uskotko häneen?

Jeesus on Isä Jumalan ainokainen Poika, joka sitten syntyi ihmiseksi noin 2000 vuotta sitten, ja mikä erikoisinta, hän eli elämänsä niin, ettei tehnyt pahaa, ei edes ajatellut pahoja ajatuksia niinkuin pyhinkin ihminen maan päällä ajattelee joskus pahoja ajatuksia.

Kun Jeesus oli noin 30 vuoden vanha, hänet ruoskittiin julmasti ja tämän jälkeen hänet naulittiin ristille, siis käsistä ja jaloista naulat läpi! Ja Jeesus myös kuoli ristillä.

Mutta tuon annettiin tapahtua Jeesukselle siksi, että hänet oli valittu kärsimään ja kuolemaan noin ihmisten SIJAISENA, eli häntä ei rangaistu hänen omien pahojen tekojensa ansiosta, ei suinkaan, kuten edellä sanoin: hän ei ollut edes ajatellut pahoja ajatuksia, saati sitten tehnyt pahaa.

Kärsimällä ja kuolemalla ristillä Jeesus hankki vapautuksen rangaistuksesta kaikille ihmisille jotka tahtovat uskoa häneen.

Nyt jos ei TAHDO uskoa Jeesukseen, joutuu tällöin ikuiseen rangaistukseen, tulihelvettiin, mutta juuri siksi Jeesus kärsi ja kuoli, että kuka vain USKOO häneen, hän on vapaa rangaistuksesta ja saa viettää kuoleman jälkeen alkavan ikuisuuden
Paratiisissa täydellisen onnellisena.

Raamatun evankeliumeista Matteus, Markus, Luukas ja Johannes, voitte lukea tärkeimmät opetukset Jeesuksesta, ja minä vakuutan pyhästi, että Raamattu ei ole
vuohipaimenten myyttikirja ja todistamattomia satuja, niinkuin monet uskovat, vaan
opuksessa on todella kyse siitä, että vaikka sen ovat kirjoittaneet uskovat ihmiset, on se Jumalan kirje meille ihmisille!

19

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      >>Tunnetko Jeesuksen kuka ja mikä hän on ja uskotko häneen?

      Jeesuksen tunteminen on harhaa. Jeesukseen uskomattomalla ei ole Jeesus-tuntemuksia. Uskovaisen taas pitäisi uskoa, mitä Jeesuksen sanomisiksi on Raamattuun pantu: "eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa"? Kolmas vaihtoehto on se tyypillinen saarnamiesten fraaseja toisteleva uskovainen, joka ei tunne edes Raamattuaan.

    • Anonyymi

      "JEESUSTA SEURAAMALLA SUU KÄÄNTYY HYMYYN"

      Kyllä! Jeesus-jutut naurattavat minua niin, että meinaan tikahtua. Evankeliumi on ilosanoma! Voi jeesus että naurattaa!!! HAAAAAAH HAAAH HAAAAAAA!!!!!!!

    • Anonyymi

      Naakkamiihumia seuraamaan pronssikautisten wuohipaimenten horinoiden maailmaan?
      Kaada ittelles vaan!

    • Anonyymi

      "JEESUSTA SEURAAMALLA SUU KÄÄNTYY HYMYYN"

      Mitenkäs se Jeesuksen seuraaminen nyt oikein sujuu? Sulla on 2000 v vanhat jäljet Jeesuksesta. Missä se Jeesus tällä hetkellä on - sun kotonasiko? Kerro osoite, minäkin tulen moikkaan Häntä.

    • Anonyymi

      Aika lahopää saa olla, jos luulee, että viattoman ihmisen (tai inkartoituneen jumal-olennon) kidutus parituhatta vuotta sitten, on käypä tapa sovittaa omat pahat tekemiset. Mikä saa ihmisen uskomaan moisiin arabimaista lähtöisin oleviin verikultteihin?

      • Anonyymi

        Äläs nyt, sehän oli niin suuri teko Jumalan Pojalta, että vaikka Jumalan Lapsi tekisi murhan nyt, riittää kun hän sanoo anteeksi ja välttyy linna tuomiolta ja Helvetiltä. Teko, kun on sovitettu jo ennakolta.


    • Anonyymi

      minä uskon aku ankkaan ja pääsen kuoleman jälkeen ankkalinnaan
      se on paljon parempi paikka , kun sinun taivaasi

    • Anonyymi

      et kai vain ole mikki hiiren seuraaj a???

    • Anonyymi

      Mäkin hymyilen. Ei siihen Jeesusta tarvita. Joillekin tämmöinen Jeesukseton hymy voi olla sopimatonta, mutta ainakin minä olen koko ikäni saanut hymyillä ihan vapaasti.

      • Anonyymi

        Jeesus hymyilee vinosti homofoobikoille.


    • Anonyymi

      Sinun kaltaiset hihhulit ovat kyllä hyvä keino käännyttämään ateismiin. Olet varoittava esimerkki millaista tuhoa uskonto voi aiheuttaa.

    • Anonyymi

      Kyllä vaan, Miikanauhan, sinä väität, että sinun syntisi, tai kukapa niistä välittää, mutta sinun pahat tekosi, ovat anteeksi annettuja, kun joku Jeesus niminen henkilö on mahdollisesti kuollut 2000 vuotta sitten.
      Montakohan ihmistä on kuollut sen jälkeen tai sitä ennen? Kenties joku muukin kuollut kuin Jeesus on kuvitellut olevansa hetkittäin Jumala. Ehkä sinäkin olet kuvitellut hetkittäin olevasi Kaikkivaltias ja vaikkapa luullut valloittavasi ateismi-palstan?
      Mutta totuus on se, että olet tunkenut valheitasi tälle palstalle ja miten luulet saavasi ne anteeksi? Sanomalla: "Anteeksi, mutta mun on vaan jatkettava?" Et tuu onnistumaan, etkä sinäkään tule ikinä pääsemään taivaaseen, sanon niin varmana kuin en ole Jumala.

      Ai niin, eikö uskolle valehtelu ole syntiä? Miten se kavalakin syönti on edistynyt - tuskin tarvitset sitä kesällä? Ja kait Jumalasi on kieltänyt sinulta vedonlyönnin?

    • Anonyymi

      lastenlaulu jonka kertosäe menee "minne käännänkin pään, punanahkoja nään". Ei enää kovin korrekti poliittisesti, Jeesuksesta mutta hauska

      Ismo Alanko on vohkinut säkeen lauluunsa "Rakas, rämä Alangot ovat uskovia.
      Kaksostytöt Jaana & Tiina laulavat Inkkarilaulun singlellä, joka
      julkaistiin vuonna 1971. Kääntöpuolella on Mustan kissan tango.
      Inkkarilaulun alkuperäinen nimi on Il y a des indiens partout,
      ja sen on säveltänyt ja sanoittanut Georges Larriga. Suomenkieliset
      sanat on riimitellyt Sauvo Puhtila. Levy on harvinaisuus.

      Jeesus on hieno artisti myös. Laitetaan biisi purkkiin vain. Heviä tai soul. Kappale. : I F I ever lose this heaven

      Sopii hyvin Quincy Jones. Säveltäjä.

    • Anonyymi

      Taisi kirjoituksesi mennä väärälle palstalle.

    • Anonyymi

      Ensin lepertelet, miten ihana ja rakastettava asia jeesuksen seuraaminen kaikille on, mutta sitten uhkaat tulihelvetin käristyksellä jos ei seuraa jeesusta.
      Kaksi vaihtoehtoa siis uhkaillen: jos ei seuraa, joudut tulihelvettiin.

      Ei jatkoon, tuollaista pimeän pahaa keskiaikaista paskaa, ihanassa modernissa ja USKONNOISTA VAPAISSA maailmassa!

    • Anonyymi

      Jumalasi on sadistinen kuurupiilooa leikkivä bipolaarinen psykopaatti. Oletko koskaan oikeasti ajatellut millaista hirviötä kumarrat? Rakastaa ihmisiä yli kaiken MUTTA luo kumminkin ikuisen kidutuksen paikan mihin joutuu suurin osa hänen rakastamistaan ihmisistä. Ei kaikkivoipaisuudessaa myöskään keksi mitään muuta tapaa pelastaa ihmiskuntaa kuin tappaa oma poika :D loi aikojen alussa lucifer -enkelin jonka tiesi aiheuttavan suuria ongelmia. Ei tee asialle vieläkään mitään vaikka voisi "sormia napsauttamalla" korjata tilanteen. Antaa enkelien entisen päällikön riehua vaan ja "kosiskella" pahuuteen jumalan niin rakastamia ihmisiä.

      Että semmonen jumaluus. Varovaisesti uskaltaisin kertoa meillä olevan kaksi vaihtoehtoa kuoleman jälkeen.

      1. Palaamme siihen alkuperäiseen "tilaan" tai paremminkin "tilattomuuteen" ja "olemattomuuteen" missä "olemme olleet" miljardeja ja taas miljardeja vuosia ennen kuin äitimme pusersi meidät synnärillä pihalle. Tai:

      2. Kerta todistettavasti olemme syntyneet ainakin kerran niin on melko todennäköistä syntyä uudelleen koska tännehän syntyy jatkuvasti uusia ihmisiä :D

      Tyhmäkin osaa tehdä nämä päätelmät

    • Anonyymi

      Tulihelvettiin...väärin.
      Jumala ei ole mikään sadisti, vaikka lahkot niin opettaa!
      Ateistit ja lahkolaiset hävitetään, heitä ei ole yhtäkään Paratiisissa!
      Näin opettaa Raamattu!

      • Anonyymi

        Aika sadistilta vaikuttaisi. Sairaalta psykopaatilta. Ei kiitos


    • Yleensä uskovaiset Jeesustelijat päätytvät Hymy-lehden etusivulle jos Jeesustelevat ilman housuja jossiam!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      53
      8373
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      152
      7814
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3929
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      95
      3923
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      111
      3785
    6. 55
      3303
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      75
      3279
    8. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      241
      2659
    9. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      38
      2647
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      53
      1794
    Aihe