Löytyy myös valelääkäreitä, valepoliiseja ja valepastoreita. Ne pyrkivät olemaan uskottavia.
Raha on niillä mielessä.
Uskomattomalta tuntuu että muutaman kuukauden kurssilla IK:ssa voi valmistua "pastoriksi."
Raha on niillä mielessä.
Uskomattomalta tuntuu että muutaman kuukauden kurssilla IK:ssa voi valmistua "pastoriksi."
Vastaukset 26
Vanhimmat
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Lahkolaisuuteen on aina kuulunut petollisuus ja mahtavat lupaukset.
Helluntaipastoriksi pääsee autojobbaritkin koska ovat hyviä puhumaan.
Monella on pitkä rikoshistoria ja vankilat takana, mistä ne opit on haettu, minkä nuoren oppii sen vanhana taitaa.
Jengitatuitua rahankerääjää seurakunnassa ei kannata torjua.
Siinä on katuskottavuutta.
Helluntailaiset välttelee koulutettujen teologien pyytämistä puhumaan, sillä he helposti osaisivat paljastaa helluntailaisten väärät opit ja väitteet.
Afarikasta asti roudataan pitkiin hameisiin pukeutuneita poppamiehiä puhumaan sitä mitä halutaan kuullakin.
Afrikan lahkopastoreilla roikkuu kaulassa kilon painoiset kultaiset krusifiksit ja veritimantit koruina käsivarsissa.
Rikkaimmat ökyhelluntaipastorit ovat Amerikasta ja Afrikasta.
Ruandalainen anabaptistipastori paljastui osalliseksi kansanmurhasta. Että sillee...
Kaikķi nuo vale-tyypit löytyvät helluntailaisuudesta.
Nyky-"helluntailaisuudella" uusine "raamatuineen" ei ole minkäänlaista tekemistä alkuperäisen helluntaiuskon, kuin etenkään kristinuskonkaan kanssa. Tosin näin on ollutkin aina.
Mistähän siinä oikein höpötetään, uusista raamatuisya mikähän sepustus siinä on menossa olisko pullon henki alkanut jo hengittää niskaan #
Paimen on siellä missä laumakin. Paimenen tehtävä on paimentaa toisen omistamia ja niistä kerran tehdään tili lauman omistajalle.
Mikä paimen sellainen on joka jättää hänelle uskotun lauman ja lähtee maiden ja mantujen kiertäjäksi?
Evankelistat kulkevat ,paimenet ovat lauman kanssa.
Älkää nyt hukkuko eikä tapulista tippuko kun kaljottelette koko juhannuksen !
Älkääkä kuseksiko laiturilta kuten on tapana ollut kauas menneisyyteen vaikka vezi onkin niin rakas ja läheinen asia.
Turvallisempaa on maata kerrospunkassa ja muistella ihanaa vauvakastetta ja kuinka siinä luovuitte karvakoivesta !#
Tuossa tekstissäsi haiskahtaa sarvipää, kuten Saarikalle sanoisi.
Menisitkö valepastorin kanssa saunaan ?
Miten erotat Parhamin ja Olsenin toisistaan saunassa?
Rautakangella ja väkisin.
Netanjahu on aukaissut helvetin portit,
Kuinka Netanjahu ja Pyhä Henki sopii yhteen? Se on jo Jumalanpilkkaa!
Jotka homojutuilla hajottavat kristikuntaa, ne ei ainakaan ole Jeesuksen omia.
Tajunta jo sanoo sen! Ei tarvi edes selitellä. Asia on niin selvä!
Seurakunnan Herra armoittaa Sanansa ilmoituksen mukaan ( em. Ef. 4:7-16.) joitakin vanhimmistoon, eli paimeniksi siis pastoreksi.( Latinan sanasta ” pastor” - paimen, kreikaksi ” poimen”) Apostoliset nk. paimenkirjeet” ( 1.Tim.3: 1- 7. , Tiit. 1: 5-9.) osoittavat viranhaltijaksi (:joiksi) miespuolisen seurakunnan jäsenen.( NOVUM SUOMENNOS ) Ef.4:11.Ja hän antoi (EDOKEN) toiset apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi ,toiset paimeniksi (POIMENAS) ja opettajiksi…” ( Monikko : paimeniksi— POIMENAS)…
Hän— Jumala ANTOI...LAHJAKSI SRK.VIRAT JA NIIDEN HALTIJAT srk:lle —Ef.4:7. Mutta itsekullekin meistä on armo (KHARIS) annettu Kristuksen lahjan( DOREAS) mitan mukaan.8. Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi (EDOKEN)lahjoja ( DOMATA) ihmisille”……..11. Ja hän antoi (EDOKEN) muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,..” ( KR-38 Filemon 1: 22. Lisäksi vielä: valmista minulle maja luonasi; toivon näet, että minut (Paavali) rukoustenne kautta lahjoitetaan teille.
—NOVUM SUOMENNOS :kautta rukousten teidän (minut) lahjoitetaan ( KHARISTHESOMAI )—Lahjat annetaan. lahjoja ei "valita" ("koesaarnat")
------------
Novum: ( Apt.20:28.”…. koko laumasta (poimnio) johon teidät Henki Pyhä asetti johtajiksi- episkopus...... paimentamaan poimainein—— ) seurakuntaa Jumalan Herran....( He johtivat,mutta eivät hallinneet 1.Piet.5:1-4. --”...3. ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,)
1.Piet.5:1.”.. Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:2. kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,3. ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,4. niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen…”
Muistitikusta ammennutettua, Jeesu ei ole muistitikku. Tiedä se, Jeesus täytyy löytyä sydämestä.
Parhamin ja Olseni asetti paikalleen voimakas hommouve henki. Molemmat helluntailiikkeen perustajat vietiin vankilaan sodomiasta.
Factatietoa.
Suurin valepastorien työnantaja on luterilaiset.
Meitä on kolme vanhinta, jotka nauramme hölmöille, kun uskovat. Pidämme rahat ja nautimme oluesta saunailloissa.
Pastorin/papin pitäisi olla sillä tavalla suojattu ammattinimike, että sitä saavat käyttää vain asianmukaisen akateemisen koulutuksen saaneet, hienosti sivistyneet ja pappisvirkaan vihityt luterilaiset ja ortodoksiset papit. Hihhuntailaiset käyttäkööt muita nimityksiä, vaikka vanhin, toimitusjohtaja, seurakunnan puheenjohtaja tms.
Matt 15:14:
"Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.""