Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista auttamisesta
halutaan eroon Israelia lukuunottamatta.
Suomessa kuitenkin uskotaan että Usa haluaa
puolustaa Suomea henkeen ja vereen,kun meillä
on joku DCA sopimus joka takaa meille sen
että Usa taistelee Suomen rinnalla Venäjää
vastaan.Kysympä vaan oletteko aivan tosissanne.
Ollaanko Suomessa niin yksinkertaisia että Usa
uhraisi itsensä Suomen puolesta.Suomessa luullaan että jenkit harjoittelee täällä tositilannetta varten hah hah.Tai joku naton
esikunta Mikkelissä.Luullaanko täällä että jenkki
upseerit jäisi tänne iskujen kohteeksi sodan aikana.Niinkuin moni sodan asiantuntija on
sanonut nato on pelkkä kulissi avioliitto.Usan
joukkojen Kenraalikin myönsi että he ovat täällä
luonnonvarojen takia.Että on jalansija Suomeen
ja Norjaan
Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
61
756
Vastaukset
- Anonyymi
USAhan on n. vuodenvaihteeseen asti voinut ainakin jossain määrin luottaa. Trump romutti tuon luottamuksen täydellisesti vain muutamassa kuukaudessa.
- Anonyymi
kokoomus nuolee usaa koko ajan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kokoomus nuolee usaa koko ajan
Ai että Bidee suihku oli jotenkin luotettava. Kyllä tässä maassa on liikaa kaltaisiasi ääliöitä.
- Anonyymi
Eiköhän me pärjätä ihan Eurooppalaisin voimin naita kolmea vihollista vastaan jotka Häkämies aikoinaan paljasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän me pärjätä ihan Eurooppalaisin voimin naita kolmea vihollista vastaan jotka Häkämies aikoinaan paljasti.
SUOMEN PAHIN VIHOLLINEN ON HÄKÄMIES, tosin RKP-lahtarivallan osana- oikealta nimeltään Häggman.
Vaarallisin mamuryhmä? Virolaiset, ukrainalaiset vai amerikan NATO-CIA agenttinarkkarit?
Tärkeä keskustelu, suomalaiset elää sinisilmäisinä pää pensaassa eikä ymmärrä vaaroja jota esim nuo kansallisuudet saattaa maassamme aiheuttaa?
Kerrankin joku amerikkalainen tappoi naisen ja vauvan: viranomaiset pidättivät amerikkalaismiehen, jota epäillään vauvan tappamisesta ja osallisuudesta lapsen äidiksi uskotun naisen kuolemaan.
Amerikkalainen, jota ei tunnistettu, pidätettiin Italiassa osallisuudestaan tyttövauvan kuolemaan.
nypost.com/2025/06/13/world-news/american-man-detained-in-greece-over-suspected-double-killing-of-infant-and-woman-in-rome/
Sieltä lähetellään ja tulee tänne kaikenlaista hullua.
RKP:n alainen persukokoomus-natsihallitus vallassa Suomessa. ...
KETÄ nuo Suomen korkeimman tason satanisti-eliittipäättäjät ovat? Suomi2025: on aika kapinoida... kansa vaatimaan RAHAA ASUNTOJA VAPAUTTA!
miksi tää estetään?
tapetaanko suomalaisia jo ihan vapaasti kun ei saa edes keskustella asiasta?
kannattaa aina pitää pistooli mukana- jos se lain mukaan on sallittua
NATO CIA jenkit aika sekasin-
niille kaikenlaista CIA-sota-HUUMETTA JA MUUTENKIN JOTAIN IHMISKAUPPA-ASEKAUPPA LAPSIKAUPPA HUUMEKAUPPA-TYYPPEJÄ SAMANLAISIA KAHJOJA KUIN CIA-STUBB...?
Laita vielä linkki tuohon kenraalin sanomiseen, kun en muista. Kiitos!
- Anonyymi
Se juttu oli varmaan mv-lehdessä ja suolen uutisissa.
- Anonyymi
Parempi USA n kansalaisille ja maailmalle kun USA pian hajoaa itsenäisiin valtioihin .
- Anonyymi
Parempi olisi että Venäjälle kävisi niin.
- Anonyymi
Tiltut eivät vietä edes Juhannusta, saatteko ylityökorvauksia.
- Anonyymi
Onko suomella sotahullut päättäjät .?
- Anonyymi
Eikö se ole vielä selvinnyt, että koko eduskunta ja virkamieskunta on rääväsuista porukkaa joka pyrkii huutelemaan herjoja aina jonkun selän takaa, kun ei ole kykyä hoitaa asioita. Raukkamaista sakkia.

Mikset äänestä parempaa eduskuntaa? Ei asiat sillä mieleiseksesi muutu, että hierot persettäsi sohvaan ja odotat että muut palvelee ilmaiseksi.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Mikset äänestä parempaa eduskuntaa? Ei asiat sillä mieleiseksesi muutu, että hierot persettäsi sohvaan ja odotat että muut palvelee ilmaiseksi.
Mitä/ketä ne palvelee.
- Anonyymi
Tilanne oli aikaisemmin eri, nyt sodankuva on muuttunut ja on myös ydinuhka.
Sota suurvaltojen kesken oli aina vain fantasiaa.- Anonyymi
Ei ole mikään kuva muuttunut sen suhteen, mikä USAn asenne Suomen puolustamiseksi olisi tositilanteessa sodassa Suomen ja Venäjän välillä.
Ainoa tarkoitus on ollut täydellistää Naton saartorengas Venäjän ympärillä ja hivuttaa omia aseitaan ja joukkojaan yhä lähemmäs sen tärkeitä kohteita.
Tämän asian kieltäminen on tahallista pään panemista pensaaseen ja lähteminen mukaan USA/Naton uhkailuun on tahallista ongelmien hakemista vaarallisimmalla mahdollisella tavalla.
Sodan mahdollisuus ydinasevaltioiden välillä ei ole ollut fantasiaa koskaan.
Nyt se vain haluttiin mahdolliseksi meille omakohtaisesti ottamalla Suomeen asejärjestelmiä ja sallimalla sen valtion armeijan vapaa pääsy, joilla ydinaseita voidaan Venäjää vastaan käyttää ja joilla niitä on.
Uhka on siis sama kuin ennenkin, nyt vain myös meitä koskeva ja todellinen, ei fantasiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mikään kuva muuttunut sen suhteen, mikä USAn asenne Suomen puolustamiseksi olisi tositilanteessa sodassa Suomen ja Venäjän välillä.
Ainoa tarkoitus on ollut täydellistää Naton saartorengas Venäjän ympärillä ja hivuttaa omia aseitaan ja joukkojaan yhä lähemmäs sen tärkeitä kohteita.
Tämän asian kieltäminen on tahallista pään panemista pensaaseen ja lähteminen mukaan USA/Naton uhkailuun on tahallista ongelmien hakemista vaarallisimmalla mahdollisella tavalla.
Sodan mahdollisuus ydinasevaltioiden välillä ei ole ollut fantasiaa koskaan.
Nyt se vain haluttiin mahdolliseksi meille omakohtaisesti ottamalla Suomeen asejärjestelmiä ja sallimalla sen valtion armeijan vapaa pääsy, joilla ydinaseita voidaan Venäjää vastaan käyttää ja joilla niitä on.
Uhka on siis sama kuin ennenkin, nyt vain myös meitä koskeva ja todellinen, ei fantasiaa.Täyttä kaunokirjallisuutta tuollainen "ydinsateenvarjo" Suomen puolesta.
Kiitollinen täytyy olla elleivät peri rahoja takaisin aiemmasta tuesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mikään kuva muuttunut sen suhteen, mikä USAn asenne Suomen puolustamiseksi olisi tositilanteessa sodassa Suomen ja Venäjän välillä.
Ainoa tarkoitus on ollut täydellistää Naton saartorengas Venäjän ympärillä ja hivuttaa omia aseitaan ja joukkojaan yhä lähemmäs sen tärkeitä kohteita.
Tämän asian kieltäminen on tahallista pään panemista pensaaseen ja lähteminen mukaan USA/Naton uhkailuun on tahallista ongelmien hakemista vaarallisimmalla mahdollisella tavalla.
Sodan mahdollisuus ydinasevaltioiden välillä ei ole ollut fantasiaa koskaan.
Nyt se vain haluttiin mahdolliseksi meille omakohtaisesti ottamalla Suomeen asejärjestelmiä ja sallimalla sen valtion armeijan vapaa pääsy, joilla ydinaseita voidaan Venäjää vastaan käyttää ja joilla niitä on.
Uhka on siis sama kuin ennenkin, nyt vain myös meitä koskeva ja todellinen, ei fantasiaa.On siinä taas yksi todellinen tomppeli joka ei ymmärrä totuutta, vaan huutelee noita paskahousujen luomia fantasioita.
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mikään kuva muuttunut sen suhteen, mikä USAn asenne Suomen puolustamiseksi olisi tositilanteessa sodassa Suomen ja Venäjän välillä.
Ainoa tarkoitus on ollut täydellistää Naton saartorengas Venäjän ympärillä ja hivuttaa omia aseitaan ja joukkojaan yhä lähemmäs sen tärkeitä kohteita.
Tämän asian kieltäminen on tahallista pään panemista pensaaseen ja lähteminen mukaan USA/Naton uhkailuun on tahallista ongelmien hakemista vaarallisimmalla mahdollisella tavalla.
Sodan mahdollisuus ydinasevaltioiden välillä ei ole ollut fantasiaa koskaan.
Nyt se vain haluttiin mahdolliseksi meille omakohtaisesti ottamalla Suomeen asejärjestelmiä ja sallimalla sen valtion armeijan vapaa pääsy, joilla ydinaseita voidaan Venäjää vastaan käyttää ja joilla niitä on.
Uhka on siis sama kuin ennenkin, nyt vain myös meitä koskeva ja todellinen, ei fantasiaa."Naton saartorengas" oli kylläkin Nato-maiden aseidenriisuntaa sekä vuoropuhelun ja yhteistyön virittelyä Venäjän kanssa kaikin tavoin ja välittämättä edes Krimin kaappauksesta.
Sitten Kalsarinmyrkyttäjä haistatti tälle kaikelle pitkät paskat.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
"Naton saartorengas" oli kylläkin Nato-maiden aseidenriisuntaa sekä vuoropuhelun ja yhteistyön virittelyä Venäjän kanssa kaikin tavoin ja välittämättä edes Krimin kaappauksesta.
Sitten Kalsarinmyrkyttäjä haistatti tälle kaikelle pitkät paskat.Liittoutuminen ja taloudellinen yhteistyö jenkkien kanssa on kaunis ajatus, mutta epäilen vahvasti sen toteutumista siinä muodossa, jossa sen kannattajat sen näkevät. Päinvastoin pääosa yhteistyöstä, sekä erilaisista sekaantumisista on ollut hedelmällistä ainoastaan jenkeille ja toiselle osapuolelle on jäänyt savuavat rauniot.
Ukraina on tästä hyvä esimerkki. Tästä ketjusta löytyy linkki Reutersin uutiseen, joka antaa viitteitä jenkkien sekaantumisesta Ukrainan vallankumoukseen 2014, joka puolestaan johti Krimin miehittämiseen ja sodan alkamiseen. Ukrainalaiset aliarvioivat Venäjän reaktion naapurimaan siirtymisen vihollisen vaikutusvallan alle. Reaktio oli ennenkaikkea suurvallan primitiivireaktio.
Kulisseissa tapahtuu kaiken aikaa suurvaltojen välistä vääntöä ja kampittamista. Tuulipuku lojuu onnellisen tietämättömänä näistä sohvalla katsomassa Vain Elämää tai Putousta. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
"Naton saartorengas" oli kylläkin Nato-maiden aseidenriisuntaa sekä vuoropuhelun ja yhteistyön virittelyä Venäjän kanssa kaikin tavoin ja välittämättä edes Krimin kaappauksesta.
Sitten Kalsarinmyrkyttäjä haistatti tälle kaikelle pitkät paskat.Näin oli, kyllä repe on oikeassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin oli, kyllä repe on oikeassa.
jENKIT VALLANNAAT cia AVULLA JO 100 KEHITYSMAATA NYT MENOSSA HÖLMÖLÄ SUOMI cia-AGNTI sTIOOPE NOSETTIIN JOPA PESAAKSI
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin oli, kyllä repe on oikeassa.
No onhan se uskottava, kun julistusta ei rasiteta turhilla perusteluilla!
- Anonyymi
Ennen Trumbia, USA pelote oli riittävä. Nykyisin Trumb on niin epävakaa, että tuo pelote on olematon. Muut Nato-maat kuitenkin on se varmuus, ettei jäädä täysin yksin, ja se voi tuoda riittävän pelotteen.
- Anonyymi
Luultavimmin kaatuu omaan mahdottomuuteensa koko homma. Ehkä jos Puolaan hyökätään on tilanne toinen, mutta tuskin Venäjä sillä aloittaa.
- Anonyymi
Mikä ihmeen "Trumb"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luultavimmin kaatuu omaan mahdottomuuteensa koko homma. Ehkä jos Puolaan hyökätään on tilanne toinen, mutta tuskin Venäjä sillä aloittaa.
Mitä ne pystyy, sen ne tekee.
- Anonyymi
Pelote toimi aiemmin ja se oli riittävä. Mikäli se riittää myös myöhemmin jää nähtäväksi.
- Anonyymi
Ei riitä enää tulevaisuudessa. Ainoa ratkaisu on vahvistaa Ukrainaa huomattavasti.
- Anonyymi
Se luo turvallisuuden tunnetta suomalaisille.
Jatkuva amerikan pilkkaaminen ei ole auttanut asiaa. Foorumit on täynnä amerikkalaisten kyllästymistä eurooppalaisten loppumattomaan arvosteluun ja pilkkaan.- Anonyymi
Voivoi kun hyvää ja kilttiä Amerikkaa on pilkattu, nyyh.
Eipä ihme jos se on pahoittanut mielensä.
Ihan oma syymme. - Anonyymi
Sillä pilkkaamisella se suomen niin sanottu eliitti asioita hoitaa. Ovat perin tyhmiä ja sen ne tulevat vielä nahoissaan tuntemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä pilkkaamisella se suomen niin sanottu eliitti asioita hoitaa. Ovat perin tyhmiä ja sen ne tulevat vielä nahoissaan tuntemaan.
Tämä on muuten outoa. Ensin arvostellaan ja pilkataan vuodesta toiseen ja kuvitellaan myöhemmin että joku tulisi jopa kuolemaan tänne. Tulevat nauramaan päin naamaa kun katastrofi kohtaa.
- Anonyymi
Minkä helvetin takia ihmisen pitää SOTIA ? On aivan perseestä koko touhu 😡
- Anonyymi
Pelkkää vessapaperia oli tuollaiset sopimukset.
- Anonyymi
Sotilaallinen ratkaisu ongelmaan on Ukrainan avun lisääminen. Miksi säästellä kun ne tekee mitä toivoimme USAn tekevän.
Tuttu veisu: vain Venäjään siis voi luottaa??
- Anonyymi
Vain Jumalaan voi luottaa. Kaikki muu horjuu.
- Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
Taustalta löytyy aina sama logiikka. Se voi olla piilossakin, mutta kyllä se siellä on.
Nyt kun kaltaisesi älykkö avasi asiaa, niin tarkemmin ajateltuna tuossa saattaa olla perää. Kivinen kilometripylväskin tien laidassa voi viestittää nököttämisellään putinismia. On myöskin selvää, ettei mitään voi seurata ja arvostella sivusta. Olet aina automaattisesti jonkin puolesta ja jotain vastaan. Olenko oikeilla jäjillä?

Kun anonyymit kirjoittajat tänne tekstejä tuottavat, lopulliset motiivit ovat piilossa. Sen ymmärtämisen ei luulisi olevan vaikeaa.
- Anonyymi
Xw46 kirjoitti:
Kun anonyymit kirjoittajat tänne tekstejä tuottavat, lopulliset motiivit ovat piilossa. Sen ymmärtämisen ei luulisi olevan vaikeaa.
Tuo anonyymiys on kyllä paha. Putinismin lisäksi anonyymin nököttämisen piilomerkityksissä löytyy ainakin naisvihaa, miesselittelyä, setämiesmäisyyttä, rasismia, homofobiaa, ulkomaalaisvastaisuutta, persuilua ja mitä vielä! Eikö?
- Anonyymi
Huijausta on kaikki sopimukset. Hyvää jatkoa!
- Anonyymi
Yhdysvallat ei puolusta Eurooppaa, jos Venäjä hyökkää, Pentagonin vuotanut asiakirja paljastaa.
https://www.msn.com/en-gb/news/world/us-will-not-defend-europe-if-russia-launches-an-attack-leaked-pentagon-document-reveals/ar-AA1C0YPy - Anonyymi
" Sillä pilkkaamisella se suomen niin sanottu eliitti asioita hoitaa. Ovat perin tyhmiä ja sen ne tulevat vielä nahoissaan tuntemaan."
"Tämä on muuten outoa. Ensin arvostellaan ja pilkataan vuodesta toiseen ja kuvitellaan myöhemmin että joku tulisi jopa kuolemaan tänne. Tulevat nauramaan päin naamaa kun katastrofi kohtaa."
Mitä tällaisista kommenteista voi enää sanoa..?
Uskomatonta orjailua, ryömimistä, piehtarointia itsensä alentamisessa roistovaltiaan edessä.- Anonyymi
Ärsyttää tuollainen USAhan luottaminen.
- Anonyymi
Kaikki tämä on oikein hyvää, ja auttaa illuusioiden romuttamisessa.
- Anonyymi
Elämäsi tärkein kysymys?
Eikö ensimmäinen ja tärkein asia olisi tietää totuus ikuisuudesta! – Mitä Sinulle tapahtuu kuoleman jälkeen? Mihin silloin menet? On kaksi mahdollisuutta: Tuonela ja Paratiisi. Molemmat ovat väliaikaisia paikkoja, joissa odotetaan ikuisuutta:
1. Uskoon tulleet pääsevät Paratiisiin, jossa odotetaan Jeesuksen takaisin tuloa. Paratiisi on onnen ja autuuden paikka, lopullisen Taivaan kodin esikartano.
2. Jumalan armon hylänneet siirtyvät kuolemansa hetkellä Tuonelaan, jossa odottavat lopullista tuomiotaan. Se on kauhujen paikka, kadotuksen eli helvetin esikartano.
Jeesus on sovittanut syntitilasi Goltatan ristillä. Hänen sijaiskärsimyksensä ja verensä kautta voit saada syntisi anteeksi.
”Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.” Joh. 11:25
https://Jeesuspelastaa.com/ - Anonyymi
Saatanan huijausta tuommoiset epävarmat sopimukset!
- Anonyymi
Venäjää kohtaa aikanaan Jumalan tuomio, mutta siihen voi mennä kauankin aikaa.
- Anonyymi
Häkkänen ja Stubb pokkuroivat Trumpia ja Suomi nostaa 5%:iin bkt:sta nato-menot. Espanja, Slovenia ja Unkari eivät ja kansa voi niissä hyvin.
- Anonyymi
Se kaksikko tuottaa nykyisin miltei oksennusreaktion kun naamat tulee näkyviin.
Häkkänen, kun tietää että sillä ei ole mitään muuta esittää kuin lisää uhoilua, lisää aseita, lisää kustannuksia. Stubb yleisestä vastenmielisyydestä sen teeskenneltyjä eleitä ja viekastelua kohtaan. Valtoska ja Orpo myös, vastaava kaksikko hekin.
Yhdessä maan tuhoava kvartetti.
- Anonyymi
Stubb käyttäytyy kuin suurvallan johtaja. Kaikki se on vain tyhjää uhoa. Eikö .se ymmärrä että Suomi on vain pieni maan matonen
- Anonyymi
Sillä on hiukan Zelensky-syndroomaa. Päässyt näyttelijäksi suurvallan nukketeatteriin.
- Anonyymi
Kävi niin että illuusio teknologisesta ylivoimasta on romahtanut. Luultiin että jopa Kiina ja Venäjä voitettaisiin laadukkailla mutta kovin kalleilla leluilla.
Hävittäjissä toki on ylivoima, mutta nekään ei auta ellei ole tarpeeksi pommeja. - Anonyymi
Hulluutta ja tyhmyyttä riittää.
- Anonyymi
Nyt kun jenkit iskivät Iraniin; on maailmanlaajuinen lupa teurastaa jokainen vastaantuleva amerikkalainen ja juutalainen. Näinhän se tulee menemään.
- Anonyymi
Oikeus ja kohtuus.
- Anonyymi
Kyllä toimintaa on, muttei Venäjää vastaan.
- Anonyymi
Enkä usko ettäkö ovat israelissakaan mistään muusta syystä
- Anonyymi
Eikai kukaan aikuinen ole enää niin hälmö, että uskoisi mihinkään sopimuksiin tai sääntöihin tässä maailmanajassa?
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan uusi poikakaveri
Sielläpä se sitten on. Instastoorissa pienissä speedoissa retkottaa uusin kulta Martinan kanssa. Oikein sydämiä laitettu2333655Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t381793Suomessa helteet ylittää vasta +30 astetta.
Etelä-Euroopassa on mitattu yli +40 asteen lämpötiloja. Lähi-Idässä +50 on ylitetty useasti Lämpöennätykset rikkoutuva2401723Laita mulle viesti!!
Laita viesti mesen (Facebook) kautta. Haluan keskustella mutta sinun ehdoilla en halua häiriköidä tms. Yhä välitän sinus991621- 931460
Vanhemmalle naiselle
alkuperäiseltä kirjoittajalta. On olemassa myös se toinen joka tarkoituksella käyttää samaa otsikkoa. Ihan sama kunhan e461414Fazer perustaa 400 miljoonan suklaatehtaan Lahteen
No eipä ihme miksi ovat kolminkertaistaneen suklaalevyjensä hinnan. Nehän on alkaneet keräämään rahaa tehdasta varten.1611322Ajattelen sinua tänäkin iltana
Olet huippuihana❤️ Ajattelen sinua jatkuvasti. Toivottavasti tapaamme pian. En malttaisi odottaa, mutta odotan kuitenkin121293Ökyrikkaat Fazerit saivat 20 MILJOONAA veronmaksajien varallisuutta!
"Yle uutisoi viime viikolla, että Business Finland on myöntänyt Fazerille noin 20 miljoonaa euroa investointitukea. Faze1261090Miehelle...
Oliko kaikki mökötus sen arvoista? Ei mukavalta tuntunut, kun aloit hiljaisesti osoittaa mieltä ja kohtelit välinpitämät901015