Putinille kaikki venäläiset ja ukrainalaiset ovat samaa lantaa....
Venäjä ja Ukraina ovat vaihtaneet viime aikoina vankeja ja palauttaneet toisilleen sodassa kuolleiden ruumiita. Zelenskyin mukaan on vahvistettu, että Venäjän antamista vainajista 20 on venäläisiä sotilaita. Zelenskyin mukaan osalta kaatuneista löydettiin jopa Venäjän passit.
- Haluamme tuoda kotiin kaikki puolustajamme, niin elävät kuin kaatuneetkin. Mutta emme ota venäläisiä takaisin vain tasataksemme lukuja. Kun kerromme heille, että he ovat luovuttaneet meille Venäjän kansalaisia, he kiistävät sen. Tämä ei ole yksittäistapaus. Uskomme, että he tekevät sen tahallaan, jotta näyttäisi siltä, että heillä on lisää kuolleitamme, Zelenskyi kertoi viestiketjussaan.
Zelenskyin mukaan Venäjä pyrkii peittelemään omia uhrilukujaan siltä varalta, ettei yhteiskunnassa leviäisi pelko, jos Venäjällä käynnistettäisiin liikekannallepano.
- Ruumiiden vaihtoja tapahtui aiemminkin, aivan taistelukentällä. Nyt Venäjä julkistaa ne peittääkseen omien tappioidensa todellisen laajuuden. He pelkäävät yleisön tunnustavan, kuinka monta venäläistä on kuollut.
Vainajien palauttaminen ja sopimus vankienvaihdosta olivat ainoat tulokset maiden välisistä neuvotteluista Turkin Istanbulissa.
Venäjä antoi Ukrainalle kuolleita venäläissotilaita ukrainalaisten sijaan
17
115
Vastaukset
- Anonyymi
Venäjä yrittää näin piilotella valtavia tappioita, viimeistään sodan päätyttyä todelliset tappiot räjähtää venäläisten silmille.
- Anonyymi
Ai kauheaa, 20/6000. Melkein kaikki palautetut ovat venäläisiä.
Ukraina taisi palauttaa 78?
Saldo 5980 ukrainalaista ja 98 venäläistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai kauheaa, 20/6000. Melkein kaikki palautetut ovat venäläisiä.
Ukraina taisi palauttaa 78?
Saldo 5980 ukrainalaista ja 98 venäläistä.Harmi tuo Ukrainan lukema, muut ei harmita
- Anonyymi
Tyhmä tarvii ihmisen olla joka uskoo kaikenlaista propakandaa. Zele siihen pystyy.
Hervotonta, että Venäjän naurettavan valhepropagandan karvoineen päivineen nielaissut tiltu yrittää syyttää muita tyhmiksi ja propagandaan uskoviksi.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Hervotonta, että Venäjän naurettavan valhepropagandan karvoineen päivineen nielaissut tiltu yrittää syyttää muita tyhmiksi ja propagandaan uskoviksi.
Ei kai kenekään tarvitse syyttää, kaikki ymmärtävät jo syyttämättä.
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai kenekään tarvitse syyttää, kaikki ymmärtävät jo syyttämättä.
Kaikki ymmärtävät tiltun tyhmäksi ja Venäjän valheellisen propagandan nielleeksi.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Kaikki ymmärtävät tiltun tyhmäksi ja Venäjän valheellisen propagandan nielleeksi.
Aivan niin, ja tässä ketjussa olet todistettavasti se tiltu?
Kivat sinulle, ei aina kannata olla tyhmä? Anonyymi kirjoitti:
Aivan niin, ja tässä ketjussa olet todistettavasti se tiltu?
Kivat sinulle, ei aina kannata olla tyhmä?Itse olet jopa niin tyhmä, että kuvittelet minua muka tiltuksi.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Itse olet jopa niin tyhmä, että kuvittelet minua muka tiltuksi.
Kyllä, todistettavasti kai tyhmä ja tiltu?
Aikaa sinulla on, koko ajan. Kommentit tekoälyn mukaan tekoälyn tuottamia. Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, todistettavasti kai tyhmä ja tiltu?
Aikaa sinulla on, koko ajan. Kommentit tekoälyn mukaan tekoälyn tuottamia.LOL. Kun tiltu ei kykene puolustamaan Venäjän veristä diktatuuria ja sen rikoksia ja valheita, niin tiltu yrittää siirtää keskustelun opponentteihinsa. Näin aina.
- Anonyymi
Ukrainassa ei edes ole presidenttiä
- Anonyymi
Miten tuo tollo saa edes osallistua NATO kokoukseen,
- Anonyymi
Venäjän olisi hyvä saada puskuri vyöhyke hullulta NATOLTA.
- Anonyymi
Venäjän olisi saatava valmiiksi atmosfäärinen vesitykki joka olisi se voittava ase.
- Anonyymi
Pääsikö Putinin kokki Ukrainaan?
- Anonyymi
Eiköhän tuo ollut suunniteltu juttu. Normal ryssä konsti.
Kuolleita venäläisiä Ukrainaan ja ei ilmoitusta omaisille että mies on kaatunut.
Rahat juoksee esimiesten tilille, ainakin joku asia menee suunnitelmien mukaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs551757- 181746
- 821423
- 1741406
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli3081360- 211329
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti981005Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä62974Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää34955- 349864