Hyvä uutinen Jeesuksen mukaan

Anonyymi-ap

Lapuan Jehovan todistajien seurakunta osallistuu 27.–29. kesäkuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävään kolmipäiväiseen aluekonventtiin, johon odotetaan noin 5 000 osallistujaa päivittäin.

Jehovan todistajat järjestävät vuosittain tuhansia konventteja eri puolilla maailmaa. Tämän vuoden teemana on ”Miten palvoa Jumalaa?”, ja ohjelma esitetään viidellä eri kielellä, mukaan lukien suomalainen viittomakieli.

Lapualla on parhaillaan käynnissä kutsukampanja tapahtumaan. Konventissa esitetään myös uusia jaksoja kansainvälisestä videosarjasta ”Hyvä uutinen Jeesuksen mukaan”. Tapahtumaan on vapaa pääsy, eikä kolehtia kerätä.

– Tilaisuuden teema on sopiva, sillä yhä useammat miettivät nykyään uskontoon ja hengellisyyteen liittyviä kysymyksiä. Konventin ohjelma tulee osoittamaan, miten Raamatun sanoma voi auttaa ja antaa toivoa, olipa tilanteemme tai meitä ympäröivät olosuhteet millaisia tahansa, Jehovan todistajien aluetiedottaja Heikki Haarala sanoo.

Konventteihin on vapaa pääsy, eikä niissä kerätä kolehtia. Tänä vuonna konventteja pidetään Tampereen lisäksi Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa.

1

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jehovan todistajat eivät ole kristillinen liike. Jehovan todistajia ei lasketa kristityiksi.
      Jehovan todistajat kieltävät pyhän kolminaisuuden ja ristin.
      Jehovan todistajat eivät kunnioita Jeesuksen syntymää viettämällä joulua ja muita kristillisiä juhlapäiviä.
      Jehovan todistajat eivät vietä syntymä- ja nimipäiviä.
      Jehovan todistajat eivät seurustele juuri muitten ihmisten kanssa, kuin keskenään.
      Jehovan todistajat eivät äänestä yhteiskunnallisissa vaaleissa, vaan elävät yhteiskunnan ulkopuolella keskenään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      53
      3846
    2. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      89
      2186
    3. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      45
      1882
    4. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      22
      1743
    5. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1496
    6. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      21
      1343
    7. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      15
      1122
    8. Metsästysmökki

      Metsästyskortti saapui. Lisäksi metsästysmökki varata!
      Kuhmo
      31
      1108
    9. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      79
      1002
    10. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      104
      984
    Aihe