Rentto vie Hyvinkäätä kuin pässiä narusssa.

Kiintestötoimintaan keskittynyt hyvinkääläislähtöinen konserni leikittelee edelleen hyvinkäälisten kustannuksella. Renton lupauksiin ei olisi kannattanut luottaa koskaan.
Aikoinaan "sovittu" liikuntahallin rakentaminen ja sen käytön vuokraaminen edullisesti meni kiville, ja Hyvinkää sai aloittaa aina alusta ja sai reippaasti takkiinsa. Nyt näyttää olevan Onnikorttelin vuoro. Kukaan ei tiedä kuinka hanke päättyy. Renton nuolijat keksivät varmaan selityksiä.
Mieleeni on jäänyt erään 60-luvulla vaikuttaneen henkilön vertailu henkilöstä, joka vaihtaa mielipidettään ja suunnitelmiaan jatkuvasti: Muljuaa edestakaisin kuin mulkun nahka.
2278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Torilla ym. missä väkeä kokoontuu on jo vuosikymmeniä tiedetty ja puhuttu näistä vuokrakohteista. Kuitenkin on muistettava että eri sopimuksiin tarvitaan kaksi osapuolta. Eli niitä syyllisiä on myös kaupungin taholla.

Äänestä
  • "Renton nuolijat keksivät varmaan selityksiä."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiintestötoimintaan keskittynyt hyvinkääläislähtöinen konserni leikittelee edelleen hyvinkäälisten kustannuksella. Renton lupauksiin ei olisi kannattanut luottaa koskaan.
Aikoinaan "sovittu" liikuntahallin rakentaminen ja sen käytön vuokraaminen edullisesti meni kiville, ja Hyvinkää sai aloittaa aina alusta ja sai reippaasti takkiinsa. Nyt näyttää olevan Onnikorttelin vuoro. Kukaan ei tiedä kuinka hanke päättyy. Renton nuolijat keksivät varmaan selityksiä.
Mieleeni on jäänyt erään 60-luvulla vaikuttaneen henkilön vertailu henkilöstä, joka vaihtaa mielipidettään ja suunnitelmiaan jatkuvasti: Muljuaa edestakaisin kuin mulkun nahka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu