"Rutte kutsui Trumpia ”daddyksi” ja imarteli – Stubb vastasi ylistämällä Rutten kykyjä".
Tällaisilta tulisi ottaa pois edustus ja päättämisoikeudet.
Trump on nyt NIIN ihana.
Tällaisilta tulisi ottaa pois edustus ja päättämisoikeudet.
Trump on nyt NIIN ihana.
Vastaukset 26
Vanhimmat
On helvetilistä sirkusta josta pitäisi löytyä esimerkillistä demokratiaa ja oikeutusta levittää sitä uhalla ja pakotteilla muualle ja vapauttaa kansoja sopimusyhteisöjen autuuteen.
Minkäänlaista häpeää ei tällä hetkellä vetovastuussa olevat eivät tunne.
Eiroopan Natomaat menettivät uskottavuuttaan roimasti ruskeakielisyydestään.
Fiksummat tunnistaa vittuilun.
Trumphan ei tunnetusti ole kovinkaan fiksu.
Putte lupaa sille tikkarin niin tämä tekee mitä vaan.
"Se mielikuva tämän vuoden Naton huippukokouksesta jää, kun sitä katsoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin silmin.
Euroopan Nato-maat eivät edes yrittäneet näyttäytyä varteenotettavina toimijoina vaan Yhdysvaltain vasalleina, minkä vuoksi kokouksen tunnelma lähenteli farssia.
Euroopan johtajat olivat päättäneet pitää yhteisvoimin Trumpin tyytyväisenä, jotta hän ei ehtisi kriisiyttää kokousta.
Kaksipäiväisen kokouksen ensimmäisenä päivänä ei tapahtunut yhtään mitään, kun Eurooppa odotti passiivisena paikalle Trumpia. Kaikki huomio oli hänen lentokoneessaan, eikä jo paikalle tulleissa Euroopan johtajissa.
Naton pääsihteeri Mark Rutten hännystelyn seuraaminen oli erityisen kiusallista katsottavaa".
Venäjän johto seurasi porukalla Nato kokousta. Poppareita ja virvokkeita oli tottakai tarjolla. Oli niin hauska "leffa" :)
Merkillistä on ettei vieläkään meidän mediamme ala vetäytymään valheella liikkeelle laittamastaan Suomen näivettämisestä.mahdollistaa valheen jatkumisen.
He ovat päättäneet ettei pikkumyönnytyksiä tehdä sillä jos se sota aikaansaadaan se kyllä siirtää tilintekoa niin että Arjat ja Laurit ovat jo eläkkeellä.
Ei niin etteikö mitään, kolffin peluusta tuli kunniaa päättälillemme ja lohtua Suomen kansalle.
Sugar Daddy leikkii Jumalaa?
"Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti varhain torstaina Suomen aikaa kantaa liittolaisensa, Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun pitkään jatkuneeseen korruptio-oikeudenkäyntiin. Trump vetosi siihen, että Israelin "suuri sodan ajan pääministeri" vapautettaisiin syytteistä Iranin konfliktin jälkeen."
Ruttelta ei prosentit taida loppua, luvut kasvavat koko ajan.
Naton pääsihteeri Rutte: Puolustusmenoihin ”400 prosenttia lisää”
Bi polaaria on pokkuroitava ja Bi seksuaaleja politiikassa vilisee kuin Vilkkilässä kissoja.
Mekkosedät ja pukupellet arkea nykyään.
Perseitä nuolemalla moni poliitikko etenee kuvitteellisella urallaan.
Kaikki politiikan pätkätyöläisiä.
Kerran on helposti vietävissä siten niin toimikoon tälleelailla😀.
Bibi hyökkäsi Iraniin pakoillakseen oikeudenkäyntiä.
Käytti siihen armeijaa ja jenkkejä.
Kaikki pyrkyrit kauhuissaan Haagin pidätysmääräyksistä.
Kun Biden käräytti Njetanjahuusta Kutsumanimeä Bibi leimattiin Robinette seniillksi höpöttäjäksi kansainvälisesti.!
Käytti Njetanjahuun Kutsumanimeä.
Trumpa tehnyt sinunkaupat sen kanssa.
Käry kävi koko homma lavastettu kummankin sisäpoliittisten paineiden takia.
Donaldin vävy on Juutalainen!
Kyllä on ankaraa imartelua , mutta kaikkien on kyllä myönnettävä että Israel ja USA tekivät sankarillisen sotatoimen terrorismia vastaan .
Kansainvälinen valtiojohtoinen terrorismi on niin ikävä ilmiö että kovat otteet on välttämättömiä.
Kävivät helvetin,🤣
Ainoa näyttö on reikä maassa.
Tiedossa on että pääkohde evakuoitiin juuri ennen iskua.
Aikamoista neiteilyä aikuisilta miehiltä,tähänkö on Natossakin tultu?oikee Marttakerho koko Nato!
Krasnovin ylistäminen on niin äärettömän tärkeää.
Putlerikin nauraa
Hei suomalaiset! Kattokaa vaan sannan saunakuvia..
Somekuvia..ihana minä kaunis..minä minä minä.
Ja miettikää sitä Uniperia!.kiitos
Oisko nato kokouksessa pitänyt olla merkkeli ?
ivallisella naamalla..nauramassa Trumpille!
Saksa..ei omaa energia,ei puolustusvoimia,,,
5milj. Pakoloista..ja talous sakkaa.
Kiitos sosialidemokraatit.
Trumpiista tulee mieleen päivä murmelina. Uusi Trump joka päivä. Murmelitrump,
Trump kertoi käyneensä helvetissä Nestanjehun kanssa.
Eivät käyneet, mutta se kyllä heitä kiistämättä vielä odottaa.
Piru katsoo aikansa, ja ottaa omansa.
Rutte on rakastunut ja rakkaus tekee sokeaksi. Naton pääsihteeri mielistelee kaikessa Trumpia. Mielistely on johtanut siihen ettei euroopalla ole valtaa naton kokouksissa vaan kokousten aiheet ja päätökset tehdään Yhdysvalloissa.
Rutte ripustautui Trumpin hallinto elimeen.
https://norssi.oulu.fi/~pkemppai/mp/teno/palsa.jpg
On tuo kyllä vastenmielistä tuollainen nuoleskelu. Vaikka NATOn kannalta voidaan ainakin hetkeksi huokaista helpotuksesta, eikä ainakaan NATOa heti kuopattu, niin hinta on kyllä hirveä.
Tuollainen nuoleskelu ei ole normaalia, kerta kaikkiaan. Elämme 2020-lukua, emme mitään 1500-lukua. Nykypäivänä päätösten tulisi perustua tosiasioihin eikä henkisesti keskenkasvuisen presidentin herkän hipiän varjeluun. Rutte oli kuin paraskin palvelija: Onkohan herralla nyt kaikki varmasti hyvin? Onko tyyny riittävän pehmeä? Onko herra tyytyväinen hotellihuoneeseensa? Onko aamiainen riittävän hyvää herralle? Kiillottiko kengänkiillottaja herran kengät riittävän hyvin? Ei tuollainen ole normaalia, ei kerta kaikkiaan!
Kuin suoraan elokuvasta...Tump käskee.
https://www.youtube.com/watch?v=9gLN3QoN-q8
Rutte saa Trumpin haulikosta kuin Espoossa taannoin?