Millä tavoin maailmanmkaikkeus on kokoonpantu? Ja mitä oli ENNEN maailmankaikkeutta?

Anonyymi-ap

Nikki: Krevokki
__________________
Heitän teille haasteen selittää uskonnolla, tieteellä tai vaikka vain vitsillä, miten maailmankaikkeus ilmaantui?

Genesis aloitti sanoin: "Alussa Jumala loi Taivaan ja Maan." Mooses kirjoitti noin.
Eenok kirjoitti puolestaan(apokryfi) että henget ilmaantuivat olemassaoloon, ennen fyysistä maailmaa, eikä alussa havaittu aina heti, kuka oli tullut toisen hengen havaittavaksi ennen toista.

Ensimmäiset havainnot hengillä olivat jotakin aivan omituista. Jos ruumistakaan ei ollut, ennen hengen ilmaantumista, mitä olivat ensimmäiset havainnot, kun olemattomuudesta purkautui esiin kaaos? Juurikin ajallisen järjestelyn puuttuminen sen aiheutti?! Kuka ja Mikä oli se, joka pystyi manipuloimaan kaaosta, ja mikä aiheutti kaaoksen, muutoksen kaiken olemattomuuteen aikojen alkua ennen? Jos ette kutsu häntä Jumalaksi, niin älkää luulko että se oli kuitenkaan paholainenkaan... Tietenkään "häntä/sitä" ei kutsuttu yhtään miksikään alussa.

Mitä kaikkea oli kaaoksessa, ennen kuin oli keksitty edes koordinaatistoa, mihin pistettiin joitakin ulottuvuuksia?

Itselääni on vahva intuitio, että ensimmäiset elävien henkien havainnot olivat jonkinlaisia tunteita. Alkuolemattomuus tuntui joltakin, ja monilla hengillä syntyi spontaani halu tutkia muutoksia tunteissaan? Pelkkä tunteiden manipulointi aiheutti aika-kaaoksen - kaikki henget pyrkivät silloinkin jo luonnonlakien tavoin etsimään ensisijaisesti helpotusta johonkin vaikeaan alun tunteeseen, äärettömien äärettömyyksien kaatuessa päälle pelkkänä kauheana olemattomuutena! Se, että ERILAISIA TUNTIETA ilmaantui, oli suurin ihme, ja vain sen ihmeen takia maailmankaikkeus on nykyään muutakin kuin pimeyttä, mutta ilman tyhjyyttä ei ole pimeyttä.

Kun jotakin spontaanisti tunnettiin, niin tyhjyyden tuntemuksista vaikeasti pois pääsemisten asioiden takia tehtiin Maa-Materia.... Ja alun "maskuliininen" tyhjyys oli valtavan hieno asia, vaikka se kyettiin tekemään jonkun verran alun jälkeen vasta vain pinnoille, ja siihen kyettiin tekemään sijoituksia, aloille merkkejä, tilavuuteen massaa ja muunlaisillekin alustoille tehtiin vastaavia tekoja.

Massallinen atomien hallitsema 3D ei syntynyt varmasti hetikään. Jumalat jotka kykenivät manipuloimaan tunteita, pääsivät joskus kauan sitten jo ja kauan alun jälkeen tekemään aistittavia asioita, ja kaikki itsensä löytäneet henget tuolloinkin jo "pelasivat" keskenään.

Rohkeat Jumalan Pojat pistivät peliin koko silloisen olemassaolonsa, ruumiinsa, johon olivat tehneet jotakin toimintoja, ja suuremmat pelkuri-pelurit tekivät mieluummin pelinappuloita. Jumalakin oli alussa pelkuri, ei varmasti Hän heti uhrannut koko olemassaoloaan, jonkun nokkelan, mutta pahan enkelinsä voitontahdon takia, koska Jumalan Laki-Enkeli oli ja on yksi ylienkeleistä, he kaikki muutkin oppivat pelaamaan erinäisin säännöin, samoina havaitsemillaan alustoilla ja laudoilla. Se oliko vanhin Henki - Taivaan isä -itse paras pelaaja, niin sitä emme tiedä, vai oliko juuri se paholainen, esikoisenkelinsä aina paras?! Ja miksi oikeutta ja totuutta Jumala silti arvosti enemmän, eli sitä että oikeat enkelinsä halusivat muistuttaa isäänsä, eikä etsiä olla vihollisensa - kaikessa vastakohtainen. Jumala silti itse ymmärsi, että muutakin henget kuolisivat, kuin paholainen, varsinkin ilman vihollista. Ihan lapsellisesta syystä, tylsyyteen. Paholainen kutsutaan aina uudestaan olemassaoloon siinäkin tilanteessa, että hyvä on voittanut, tietysti, ei kai tarvitse kertoa uudelleen - miksi?

En kerro omaa liian tarkkaa näkemystäni nyt fysikaalisen maailman synnystä, sitähän moni opiskelee ties missä koulussa, eli että miten laskemalla fysiikan ja kemian SI- suureilla voidaan havaita, muistella, ennustaa, rakentaa ja hajottaa ties mitä fyysistä.

0

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Et siis vieläkään

        Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
        Ikävä
        51
        2304
      2. Hyvä että lähdit siitä

        Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
        Ikävä
        27
        1294
      3. Aavistatko että moni tietää

        Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
        Ikävä
        87
        1086
      4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

        Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
        Maailman menoa
        55
        1012
      5. Olisitko mies valmis?

        Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
        Ikävä
        159
        967
      6. Yritin saada

        Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
        Ikävä
        11
        924
      7. Onko vielä

        mahdollista nähdä?
        Rakkaus ja rakastaminen
        68
        893
      8. Kronikat..

        Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
        Imatra
        10
        833
      9. vieläkin sanoa voin...

        💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
        Ikävä
        22
        833
      10. Täällä istun ja mietin

        Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
        Ikävä
        50
        796
      Aihe