MIKÄ SE SELLAINEN SIELUNVIHOLLINEN ON ?

Lestadiolaisissa saarnoissa toistuu tiuhaan sana sielunvihollinen, joka houkuttelee syntiin, koettaen saada luopumaan uskosta.
Onko sielunvihollisia useampi kuin yksi, koska tuntuu täysin järjen vastaiselta, että miten se kerkiää miljardeja ihmisiä houkuttelemaan syntiin ? Tosin annetaan ymmärtää, että vain lestadiolaista uskovien joukkoa se hallitsee, koska kaikki muut menevät automaattisesti helvettiin, joten heitä ei tarvitse houkutellakkaan, vaan ainostaan tässä ainoassa oikeass uskossa olevia.
Onko meihin asennettu "kuolemattoman " sielun sisään myös sielunvihollisen mikrosiru, vai onko meillä jokaisella oma sielunvihollinen asumassa sielussamme. Seurapuheissa ei esiinny mitään konkretiaa, vaan kaikkiin kysymyksiin tulee vastaukseksi lakonisesti; "se on vaan uskottava, että se on näin"! Joka ikisen saarnan pointti on vaan, että usko ja usko syntisi anteeksi, joka tarkoittaa samalla sitäkin, että pitää jaksaa uskoa näihin raamatun ihmeisiin a yliluonnollisiin asioihin. Joka kerta puhuja muistuttaakin, että epäilyksiä tulee kaiken aikaa ja että epäileminen merkitsee uskon heikkoutta, jota heikkoutta nimenomaisesti pitää uskoa anteeksi. Aika hassua muuten, sillä ihminen voi itsenäisesti uskoa, eli saada epäilyksensä anteeksi ilman, että sen joku henkilökohtaisesti julistaa käden ojennuksella. Ihmiset kuunteleekin näitä samoja kehoituksia saarna saarnan jälkeen ja ikäänkuin uskottelevat itselleen saavansa syntinsä anteeksi pelkkää saarna puhetta kuuntelemalla, koska harvapa se viittii nykyään enää julkisesti kaikkien nähden ja kuullen kirkua seurateltassa syntejään anteeksi.
Mutta vielä siitä sielun vihollisesta: eihän sitä voi nähdä, ei kuulla, ei tuntea, ei aistia mitenkään,ihan niinkuin häkäkaasu. Asuuko sielunvihollinen siis meidän sielussamme, vai paremminkin aivoissamme, koska sielua ei myöskään voi mitenkään havainnollistaa. Konkretiaa voisi noissa seurapuheissa olla, joissa puhuttaisiin vaikka Ukrainan sodasta, Israelin tekemästä kansanmurhasta, Trumbista ja Putinista. Aina vaan nämä samat jorinat joka seura puheessa, vähän eri sanoilla, mutta idea on vaan kehoittaa uskomaan ne epäilykset ja sielunvihollisen kiusaukset visusti anteeksi loputtomasti.
Eikait se mikään sielunvihollinen meitä kiusaa, vaan ne pahat tavat ja turmelukset tulevat maailman menosta, viinan ja tupakan ja seksin himoista , sekä tapa kulttuureista. Voidaanhan noita huonoja elämän tapoja tietysti kutsua synneiksikin, joista pitäisi päästä eroon ja alkaa elämään rehellistä ja kunniallista elämää. Ei meille mitään palkintoa tule kuoleman jälkeen pelkästään siitä, kun kuunneltiin vuosi tolkulla noita seura saarnoja. Maailmassa on tällä hetkellä oikeita taivas kelpoisia ihmisiä tuskin yhtä promilleakaan, joten tässä valossa on kyllä aivan turhaa kilvoitella ja kiusata itseään mokomilla uskonnollisilla rajoituksilla. Ei- uskovaisuus ei silti tarkoita sitä, että sä voit elää kuin porsas; huorata, varastaa, juopotella, tupakoida, puukottaa ulkomaalaistaustaisia, valehdella, pettää, himoita ja mitä kaikkea huonoja elämäntapoja niitä vielä onkaan ?
Sivistynyt elämäntapa ja tyyli ei siis tarvitse uskontoa, mutta joillekkin se näyttää olevan pakollinen tarve, eli ilman uskontoa ratkeaisivat rikosten poluille tai huonoille elämän tavoille. Tuo sielunvihollinen ei siis ole mikään konkreettinen olento ensinkään, vaan pelkästään mielikuvitusolento aivan kuten vanhan kansan pirukin aikoinaan, joihin uskottiin ja moniin muihinkin satu olentoihin.
1220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

*
____________________ Ja Hera Sanoi Kansalle ;

"" Vaviskaa ja Peljätkää Kansan Vihollisia - Sillä Heidän Vihansa on Kova ""

" Nuo Kansan Viholliset On " - SDP ja LaitaVasemmisto ja MyrkynVihreät .

*

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu