Mahtaa persuja nyt kassatytön yrityksen tulos ottaa päähän

https://www.talouselama.fi/uutiset/sanna-marinin-yhtiolta-miljoonatulos-nain-ex-paaministeri-kommentoi/b8a94fa3-0c55-43e9-866d-3eeded32edf8

Hyvin on "kassatyttö" pärjännyt. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja yritys kukoistaa. Oisko sittenkin persut niin, että pääministerinä Marinin koko hallitus oli vertaansa vailla, kun nyt kaikki muutkin ministerit tuosta ovat menestyneet. Kuitenkin Marinin päätös lähteä omalle uralle lienee eniten kismittävän persuja!

Eihän siinä noin upeasti pitänyt onnistua vaikka persut povasivat " äkkikuolemaa". No...tuohon Marinin hienoon tulokseen Riikka Purra ei pysty ikinä...ei noilla kyvyillä ainakaan, joilla hän syöksee Suomen perikatoon ja kansan köyhyyteen. Pitkää persut hatusta kiinni.
42249
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

"Perussuomalaisten Riikka Purra totesi, että hän on aiemminkin sanonut, ettei hänellä ole henkilökohtaisia ministeripestiin liittyviä haaveita.

– Ainoa syy mennä hallituksen on mennä tekemään politiikkaa, jolla Suomea saadaan ohjattua oikeaan suuntaan – vain se on oleellista".

Kaikki onkin sitten mennyt perseelleen Riikka Purran johdolla.

1Äänestä
  • Älä viitsi olla vassari.

    Äänestä

  • Onko Riikka Purra pääministeri?
    Miten tämän nyt sanoisin? Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt eli pomona on kokoomus ja persut, kuten muutkin hallituspuolueet "laulaa" kokkareiden tahdissa.
    Niin teki edellisen hallituksen lehmätkin. "Lauloivat" juopon demarilehmän tahdissa.
    Niin on ollut aina ja niin tulee olemaan jatkossakin, etyä pm-puolue sanelee.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Onko Riikka Purra pääministeri?

    Ihan positiivista että edes yksi persu myöntää sen minkä kaikki jo tietävät: PS on hallituksessa vain toteuttamassa Kokoomuksen (eli EKn) tavoitteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Onko Riikka Purra pääministeri?
    Miten tämän nyt sanoisin? Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt eli pomona on kokoomus ja persut, kuten muutkin hallituspuolueet "laulaa" kokkareiden tahdissa.
    Niin teki edellisen hallituksen lehmätkin. "Lauloivat" juopon demarilehmän tahdissa.
    Niin on ollut aina ja niin tulee olemaan jatkossakin, etyä pm-puolue sanelee.

    No...kyllä sun kiekenkäyttösi 100 % kertoo, että persut ei osaa argumentoida kuin törkeillä herjauksella, koska ovat koko sakki niin sivistymättömiä ja kelvottomia. Ei pääministeripuolue yksin sanele mitään...kyllä toki hallituksesta kyykäärmepersutkin voi lähteä, mutta kaikkein selvin valtionvarainministerin kyykytys on kohdistunut omiin äänestäjiin. Purra sitä ei ole muuta kuin omaa etuaan hillotolpalla ajamassa...viimeinen kerta kokoomuksen kaina-loisena!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Älä viitsi olla vassari.

    Mahtavaa, että mariini takoo tulosta. Nyt Suomi saa yhden hyvätuloisen lisää maksamaan korkeita veroja. Vasuri ei ole loinen, vaan yhteiskunnan tukipylväs, työteliäs veronmaksaja.

    Äänestä

Näin persuna voin sanoa että sannan bisnekset ei kiinnosta minua yhtään.

Purrasta sanon sen verran että siitä irvistelevästä saksiakasta olisi pitänyt päästä eroon ajat sitten.

Äänestä
  • Surkea yritys, vassari.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Surkea yritys, vassari.

    Taidat olla "hieman" yksinkertainen

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Taidat olla "hieman" yksinkertainen

    En suinkaan, minä ole demari.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    En suinkaan, minä ole demari.

    Aito persukäärme. Aina valehtelemassa ja kieroilemassa. Et ole suinkaan demari.

    Äänestä

  • https://x.com/ir_rkp/status/1681675568100655105

    Rottapaita päällä ja mökillä matonpesussa? Mökillä?
    Tuohan näytti yleiseltä matonpesupaikalta...kuivauskaiteet ja pesualtaat...tainnut itse lähettää jutun kuvineen lehteen tai ei kun se on se hänen miehensä...

    Äänestä

Mahtaa nyt troIIikoIonna postata tästä samasta aiheesta kymmenittäin toistensa kopioita. Ei vois vähempää kiinnostaa maanpetturin bisnekset. Terv. persu

Äänestä
  • Hehhehhehhehhe...näyttääpi persuja kiinnostavan, mutta tuo ex- pääministerin yrityksen menestyminen vetää persut hiljaiseksi ja arvaapa mitä. Petteri Orpoa hatuttaa yhtä raskaasti kuin persuja!🤣😂😅

    Äänestä

  • Maanpetturi. Eli persut. Soinin takinkäännöt. Kreikka lainat. Sanna Marin maailmalla arvostettu. Myös Suomessa. Teitä perseitä nyt vaan vituttaako, kun irvistelevä seko purra ei kykene samaan. Muuten mitä vikaa on kaupan kassaneideissä? Niiltähän sää ne kaljat ja tupakat ostat sossun rahoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Maanpetturi. Eli persut. Soinin takinkäännöt. Kreikka lainat. Sanna Marin maailmalla arvostettu. Myös Suomessa. Teitä perseitä nyt vaan vituttaako, kun irvistelevä seko purra ei kykene samaan. Muuten mitä vikaa on kaupan kassaneideissä? Niiltähän sää ne kaljat ja tupakat ostat sossun rahoilla.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sanna-marin-sai-harvinaisen-tunnustuksen-edusti-tyylikkaasti-mustassa/9164984

    Eikä Purraa kyllä maailmalla arvosteta eikä kiitellkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hehhehhehhehhe...näyttääpi persuja kiinnostavan, mutta tuo ex- pääministerin yrityksen menestyminen vetää persut hiljaiseksi ja arvaapa mitä. Petteri Orpoa hatuttaa yhtä raskaasti kuin persuja!🤣😂😅

    Sinähän sitä sannaa mietit koko ajan, ei meitä muita todellakaan kiinnosta

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Maanpetturi. Eli persut. Soinin takinkäännöt. Kreikka lainat. Sanna Marin maailmalla arvostettu. Myös Suomessa. Teitä perseitä nyt vaan vituttaako, kun irvistelevä seko purra ei kykene samaan. Muuten mitä vikaa on kaupan kassaneideissä? Niiltähän sää ne kaljat ja tupakat ostat sossun rahoilla.

    Marin maailmalla arvostettu? Ei ole. P-Korean media aivopesee. Katsopas kehujuttujen kirjoittajia. Aina muutama bimboblondiämmä kirjoittaa noita "kehu"juttuja. Ikävä, että sakki on noin vitun tyhmää. Eiköhän tuon juopon firmassa ole veronmaksajien fyrkat alkupääomana. Tyhmäkin tajuaa, ettei edes pm:n palkalla hankita heti voittoa tuottavaa puljua, vaikka laskuttaisi miljoonan per vartti. Eikö yhtään ihmetytä, kuinka muija kusetti äänestäjiään, lähti maailmalle ja heti oli muotiluomuksia päällä? Mistähän fyrkat?
    Tuon juopon bisnekset on hyvin epäilyttäviä, mutta pääasia on se, ettei ole enää sotkrmassa maan adioita. Se on pääasia ja vähintään 85% kansasta on helvetin tyytyväisiä siitä, että juoppo lähti.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Heh, heh! Katsokaa, kuinka persu itkee! Persun itku on musiikkia korville.
    Viitsinkö edes ottaa selville, paljonko Tony Blair Institute maksaa Marinille kuukausipalkkaa? Lisäksi hän saa puhujapalkkioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Marin maailmalla arvostettu? Ei ole. P-Korean media aivopesee. Katsopas kehujuttujen kirjoittajia. Aina muutama bimboblondiämmä kirjoittaa noita "kehu"juttuja. Ikävä, että sakki on noin vitun tyhmää. Eiköhän tuon juopon firmassa ole veronmaksajien fyrkat alkupääomana. Tyhmäkin tajuaa, ettei edes pm:n palkalla hankita heti voittoa tuottavaa puljua, vaikka laskuttaisi miljoonan per vartti. Eikö yhtään ihmetytä, kuinka muija kusetti äänestäjiään, lähti maailmalle ja heti oli muotiluomuksia päällä? Mistähän fyrkat?
    Tuon juopon bisnekset on hyvin epäilyttäviä, mutta pääasia on se, ettei ole enää sotkrmassa maan adioita. Se on pääasia ja vähintään 85% kansasta on helvetin tyytyväisiä siitä, että juoppo lähti.

    Milloin sinulle naisen loukkaamisesta (v-sana) tuli tärkein kirosana ?

    Äänestä

Uskomaton summa luuperseeltä

Äänestä
  • Ei tule Saksi-Riikka oikeasti kuin edistämään persuja kituliaaksi takiauspuolueeksi. Onnittelut!

    Juuri tuo persujen kielenkäyttö kertoo, että pattiin ottaa ja lujasti Marinin menestyminen ja oikeasti SDP:n voittokulku!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei tule Saksi-Riikka oikeasti kuin edistämään persuja kituliaaksi takiauspuolueeksi. Onnittelut!

    Juuri tuo persujen kielenkäyttö kertoo, että pattiin ottaa ja lujasti Marinin menestyminen ja oikeasti SDP:n voittokulku!

    Osaa hyvin veronkierron. 😁😁😁

    En tajua miten saat ton koko ajan väännettyä marinin touhuihin, ne ei kiinnosta, minua v.ituttaa ainoastaan se miten purra saa tuhottua oman puolueensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Osaa hyvin veronkierron. 😁😁😁

    Noudattaa Suomen lakeja!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Osaa hyvin veronkierron. 😁😁😁

    Oletko selvittänyt väitteesi...Olet tyhmä persuaasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    En tajua miten saat ton koko ajan väännettyä marinin touhuihin, ne ei kiinnosta, minua v.ituttaa ainoastaan se miten purra saa tuhottua oman puolueensa.

    Tyhmä kuin persu, siis Riikka Purrakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    En tajua miten saat ton koko ajan väännettyä marinin touhuihin, ne ei kiinnosta, minua v.ituttaa ainoastaan se miten purra saa tuhottua oman puolueensa.

    Hyvin onnzpurean Sakset tuhonneet petsujen kannatukseen. Riikalla ja persuilla ei ole enää muuta kuin hävittävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Osaa hyvin veronkierron. 😁😁😁

    Nimenomaan ei käytä veronkiertoa=verosuunnittelua.

    Äänestä

Vertaisit mielummin Orpoon, johtuen tittelistä.
Ei, ei minua harmita. Toivottavasti maksaa myös verot tänne, mitä suuresti epäilen. Pysyypähän poissa sotkemasta.

Äänestä
  • Marin maksaa yhtiönsä verot Suomeen, koska yhtiö on rekisteröity Suomeen. Toisin kuin esim. Persujen Veikko Vallin, jonka firmojen miljoonatuloista verot maksetaan Viroon.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Marin maksaa yhtiönsä verot Suomeen, koska yhtiö on rekisteröity Suomeen. Toisin kuin esim. Persujen Veikko Vallin, jonka firmojen miljoonatuloista verot maksetaan Viroon.

    Veikko ei veronkiertäjänä maksa veroja mihinkään. Muistatko Fast urheilujuomat. Veikko möi firman aikanaan. Ei ihan pieni pulju. Ja verot..oliko Veikko puljannut ne?

    Äänestä

No ei persu tuohon pysty. Kansanedustajana yrittää pysyä kynsin hampain ja veronmaksajien rahoilla elää, mut omin avuin ne hölmöt pysty itseään työllistämään.

Äänestä

Sannalla on luiseva takapuoli, rahasta viis

Äänestä
  • Urheilullinen.

    Äänestä

  • Mieluummin luiseva kuin persujen "seitsemän leivän ahterit!" Reijosella ja Antikaisella.

    Äänestä

Miksi tuo persuja harmittaisi?
Vasemmistoa sen sijaan luulis ärsyttävän, että Sannastakin on tullut porvari.

Äänestä
  • Eihän se tarkoita tollo, että pitää kulkea rääsyissä, ei saa omistaa mitään, ei saa olla menestyvää yritystä, jos kannattaa asiallista työehtoja, tukee vähempiosaisia, kannattaa tasa-arvoa ja haluaa kaikille oltavat, josta voi poistaa ja kannustaa eteenpäin. Sanna Marin on hyvä esimerkki nuorisolle, että voi myös menestyä ja silti olla muille inhimillinen.

    Ei sSannasta koskaan tule porvaria, joka jakaisi rikkaille kuten Riikka Purra ( kurjat lähtökohdat elämässä) ja Petteri Orpo ja ottaisi ne rahat pienituloisilta, lapsiperheiltä ja vähävaraisilta ryöstäen sekä heikentäisi työehtoja niin, että työntekijöistä tulisi pelokkaita orjia vailla mitään suojaa!

    Riikka Purra on Petturi ja okoomuksen kukkakeppi. Näin se meni, että omatkin jo raivoissaan.

    Äänestä

https://x.com/ir_rkp/status/1681675568100655105

Mattopyykillä rottapaidassa julkisella matonpesupaikalla. Ei missään mökillä...kuten viime kesänä ihasteltiin. Tuokin sitten pelkkää persuvalhetta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.talouselama.fi/uutiset/sanna-marinin-yhtiolta-miljoonatulos-nain-ex-paaministeri-kommentoi/b8a94fa3-0c55-43e9-866d-3eeded32edf8

Hyvin on "kassatyttö" pärjännyt. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja yritys kukoistaa. Oisko sittenkin persut niin, että pääministerinä Marinin koko hallitus oli vertaansa vailla, kun nyt kaikki muutkin ministerit tuosta ovat menestyneet. Kuitenkin Marinin päätös lähteä omalle uralle lienee eniten kismittävän persuja!

Eihän siinä noin upeasti pitänyt onnistua vaikka persut povasivat " äkkikuolemaa". No...tuohon Marinin hienoon tulokseen Riikka Purra ei pysty ikinä...ei noilla kyvyillä ainakaan, joilla hän syöksee Suomen perikatoon ja kansan köyhyyteen. Pitkää persut hatusta kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu