Terveys ja uni

Jossain vaiheessa mun elämässä ahdistus alkoi olla jokapäiväistä. Olo oli jatkuvasti levoton, sydän hakkasi iltaisin, ja yöllä uni ei vaan tullut, vaikka kuinka väsytti. Lopulta lääkäri määräsi unilääkkeitä, ja hetken ne auttoikin... sain nukuttua, mutta olo oli aamuisin tokkurainen ja jotenkin etäinen. En ollut oma itseni.

Yritin siinä samalla rukoilla, niinkuin olin lapsesta asti tottunut. Pyysin rauhaa, pyysin apua. Mutta tuntui ettei kukaan kuullut. Lopulta mä vaan kyllästyin siihen. Rukoukset tuntuivat tyhjiltä sanoilta, automaattisilta hokemilta, jotka ei enää kantaneet. Aloin lukea kirjoja... ei romaaneja vaan tietokirjoja mielestä, uskonnosta, ihmisen ajattelusta ja tieteestä. Pikkuhiljaa ne avas mun silmiä. Tajusin, että mun usko ei oikeastaan enää perustu mihinkään konkreettiseen. Se oli ollut tapa, ei sisäinen totuus.

Samassa kohtaa törmäsin meditaatioon. Aluksi se tuntui oudolta... mitä järkeä siinä nyt on istua silmät kiinni ja seurata hengitystä? Mutta kun kokeilin, huomasin että se toi hetken tauon siitä jatkuvasta ajatusvirrasta päässä. Ei se vienyt kaikkea ahdistusta pois kerralla, mutta se antoi tilaa. Pienen hengähdystauon.

Jatkoin joka ilta. Unilääkkeitä jäi vähemmälle. Ahdistus ei enää ollut niin hallitseva. Sain nukkua, en aina täydellisesti, mutta riittävästi. Ja mikä tärkeintä... olin taas jotenkin läsnä omassa elämässäni.

Mä en enää usko mihinkään korkeampaan voimaan. Mutta uskon siihen, että mieli voi oppia rauhoittumaan, jos sille antaa aikaa ja tilaa. Meditaatio ei ole mikään taikatemppu, mutta se antoi mulle avaimet ulos siitä pimeästä huoneesta, missä olin liian pitkään ollut.