Katolinen ja ortodoksi-kirkko pitävät Mariaa Jumalan äitinä: hän synnytti Jumalan.
Miten helluntaissa? Ylistättekö Mariaa Jumalan äitinä? Onko hän synnyttänyt Jumalan?
Ylistys Jumalan äidille
53
332
Vastaukset
Lahkolaiset ylistävät tuntemattomaksi jäänyttä isää.
- Anonyymi
Sinä kutsut lahkolaisiksi oikeita uskovia, Jeesuksen ja Isän omia.
Isä ei ole tuntematon niille, jotka tuntevat Jeesuksen Kristuksen
omana Herranaan ja Vapahtajanaan ja syntien anteeksi antajana
sekä Pelastajanaan. Jeesus ilmoittaa omilleen Isän ja Isä ilmoittaa
Jeesuksen Kristuksen. Silloin usova tuntee Isän ja Pojan.
Isä ja Poika ovat yksi Jumala Jeesuksen ja Johanneksen
puheissa/kirjeissä. Ja niin koko Raamatussa koska Raamatun Sana
ei riitele itsensä kanssa vaan pitää yhtä.
Joh 14:1-11 ”Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan,
uskokaa myös minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta.
Ellei niin olisi, sanoisinko teille, että menen valmistamaan teille sijaa?
Vaikka minä menenkin valmistamaan teille sijaa, tulen takaisin ja
otan teidät luokseni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
Ja minne minä menen, tien sinne te tiedätte.”
Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, me emme tiedä, minne sinä menet.
Kuinka sitten voisimme tietää tien?” Jeesus vastasi:
”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten
kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, tulette tuntemaan
myös minun Isäni. Tästä lähtien te tunnette hänet ja olette nähneet hänet.”
Filippos sanoi hänelle: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme
siihen.” Jeesus vastasi: ”Näin kauan aikaa olen ollut teidän
kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippos! Joka on nähnyt minut,
on nähnyt Isän. Kuinka sinä voit sanoa: ’Näytä meille Isä’?
Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Niitä sanoja,
joita minä puhun teille, en puhu omasta aloitteestani. Isä asuu
minussa, ja teot ovat hänen tekojaan. Uskokaa minua, että
minä olen Isässä ja Isä on minussa. Jos ette muuten usko,
uskokaa edes tekojeni tähden.
Mvh J - K - Anonyymi
Joo...taivaallinen Hulttioisä pani Marian paksuksi ja sen jälkeen Hänestä ei näkynyt vilaustakaan. Itse asiassa Mariakaan ei tainnut nähdä, vaan oli unessa koko toimituksen ajan...?
Marian onneksi Joosef suostui aisankannattajaksi, sillä muuten Mariasta olisi tullut kaikkien näiden eriseuraisten Ylkäänsä odottelevien yksinhuoltaja kirkko/seurakuntamorsianten esikuva, jotka odotellessaan synnyttelevät aviottomia Jumalan lapsia ja joutuvat kastamaan heidät omalle nimelleen. No Haagar saa kantaa sitä kyseenalaista kunniaa.
Tosin Paavi-isä kyllä varmaankin mielellään tunnustaisi heidät kaikki omiksi lapsikseen, mutta kaikki Ylkäänsä odottavat morsiamet eivät ole suostuvaisia siihen. Tunnustavat mieluummin olevansa porttomorsiamia. Anonyymi kirjoitti:
Sinä kutsut lahkolaisiksi oikeita uskovia, Jeesuksen ja Isän omia.
Isä ei ole tuntematon niille, jotka tuntevat Jeesuksen Kristuksen
omana Herranaan ja Vapahtajanaan ja syntien anteeksi antajana
sekä Pelastajanaan. Jeesus ilmoittaa omilleen Isän ja Isä ilmoittaa
Jeesuksen Kristuksen. Silloin usova tuntee Isän ja Pojan.
Isä ja Poika ovat yksi Jumala Jeesuksen ja Johanneksen
puheissa/kirjeissä. Ja niin koko Raamatussa koska Raamatun Sana
ei riitele itsensä kanssa vaan pitää yhtä.
Joh 14:1-11 ”Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan,
uskokaa myös minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta.
Ellei niin olisi, sanoisinko teille, että menen valmistamaan teille sijaa?
Vaikka minä menenkin valmistamaan teille sijaa, tulen takaisin ja
otan teidät luokseni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
Ja minne minä menen, tien sinne te tiedätte.”
Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, me emme tiedä, minne sinä menet.
Kuinka sitten voisimme tietää tien?” Jeesus vastasi:
”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten
kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, tulette tuntemaan
myös minun Isäni. Tästä lähtien te tunnette hänet ja olette nähneet hänet.”
Filippos sanoi hänelle: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme
siihen.” Jeesus vastasi: ”Näin kauan aikaa olen ollut teidän
kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippos! Joka on nähnyt minut,
on nähnyt Isän. Kuinka sinä voit sanoa: ’Näytä meille Isä’?
Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Niitä sanoja,
joita minä puhun teille, en puhu omasta aloitteestani. Isä asuu
minussa, ja teot ovat hänen tekojaan. Uskokaa minua, että
minä olen Isässä ja Isä on minussa. Jos ette muuten usko,
uskokaa edes tekojeni tähden.
Mvh J - K>>> Sinä kutsut lahkolaisiksi oikeita uskovia, Jeesuksen ja Isän omia...
Ymmärräthän, että aina kun kutsut itseäsi "Jeesuksen ja Isän omaksi" leimaat samalla sinua korkeampia henkiolentoja kopiokonekauppiaiksi. Kopiokonekauppias ei taida aivan oikein kuvata Jeesuksen ja Isän hengellistä ammattia tai virkaa?!
Tämä siksi, että et Mvh J - K osaa ajatella itsenäisesti, vastauksesi ovat pelkkää muualta kopioitua sälää. Voidakseen puhua ymmärrettävästi ihmisille pitää ensin olla ajattelevainen ihminen.
#kopiokone- Anonyymi
Henki kirjoitti:
>>> Sinä kutsut lahkolaisiksi oikeita uskovia, Jeesuksen ja Isän omia...
Ymmärräthän, että aina kun kutsut itseäsi "Jeesuksen ja Isän omaksi" leimaat samalla sinua korkeampia henkiolentoja kopiokonekauppiaiksi. Kopiokonekauppias ei taida aivan oikein kuvata Jeesuksen ja Isän hengellistä ammattia tai virkaa?!
Tämä siksi, että et Mvh J - K osaa ajatella itsenäisesti, vastauksesi ovat pelkkää muualta kopioitua sälää. Voidakseen puhua ymmärrettävästi ihmisille pitää ensin olla ajattelevainen ihminen.
#kopiokoneJeesus vastaa Joh 14. luvussa aloitukseen ja "Henki
2025-06-30 12:56:37" mietteisiin.
Mutta jos joku ei tahdo tietää, en voi häntä auttaa.
Mutta joka tahtoo tietää ... ehkä?
Mutta kaikki eivät tahdo tietää, Tahdotko sinä tietää?
https://www.jumala-kanssamme.se/439625207/439657387
Mvh J - K Anonyymi kirjoitti:
Jeesus vastaa Joh 14. luvussa aloitukseen ja "Henki
2025-06-30 12:56:37" mietteisiin.
Mutta jos joku ei tahdo tietää, en voi häntä auttaa.
Mutta joka tahtoo tietää ... ehkä?
Mutta kaikki eivät tahdo tietää, Tahdotko sinä tietää?
https://www.jumala-kanssamme.se/439625207/439657387
Mvh J - K>>> Jeesus vastaa Joh 14. luvussa aloitukseen...
Ai sinä Mvh J - K esiinnyt myös Jeesuksen roolissa. Kukin taplaa tyylillään 😁
#kopiokone- Anonyymi
Henki kirjoitti:
>>> Jeesus vastaa Joh 14. luvussa aloitukseen...
Ai sinä Mvh J - K esiinnyt myös Jeesuksen roolissa. Kukin taplaa tyylillään 😁
#kopiokoneKiitos rohkaisevista kauniista sanoistasi
Mvh J - K Anonyymi kirjoitti:
Kiitos rohkaisevista kauniista sanoistasi
Mvh J - KOle hyvä vain. Hyvän tekeminen ei maksa mitään.
- Anonyymi
Henki kirjoitti:
>>> Jeesus vastaa Joh 14. luvussa aloitukseen...
Ai sinä Mvh J - K esiinnyt myös Jeesuksen roolissa. Kukin taplaa tyylillään 😁
#kopiokone"Ai sinä Mvh J - K esiinnyt myös Jeesuksen roolissa. Kukin taplaa tyylillään 😁"
Näitä Jumalan/Jeesuksen sijaispäitä on kristikunta pullollaan.
- Anonyymi
Maria ei synnyttänyt Jumalaa Taivaaseen, vaan oli osallinen Jumalan syntymässä maanpäälle ihmiseksi.
Hän synnytti Jumalan, Jumalan Poika-persoonan maanpäälle ihmiseksi. - Anonyymi
Jeesus ei puhutellut Mariaa äitinä.
Missään Raamatussa ei lue, että Jeesus olisi kutsunut
Mariaa äidiksi. Hän puhutteli häntä naisena.
Tämä, jotta Marian palvonta ei saisi aihetta.
Jumala ei tahdo, että Mariaa palvotaan Jumalan Pojan,
Jeesuksen, tähden. Hän tahtoo, että Jumalan Poikaa,
Jeesusta, palvotaan Marian tähden. Jeesus ei nostanut
Mariaa millekään erikoiselle palvottavalle jalustalle.
Joh 2:2-5 "Kun viini loppui, Jeesuksen äiti sanoi hänelle:
”Heillä ei ole viiniä.” Jeesus vastasi: ”Mitä se minulle tai
sinulle kuuluu, nainen? Minun aikani ei ole vielä tullut.”
Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin,
se tehkää.”">>> Tämä, jotta Marian palvonta ei saisi aihetta...
Väite on täyttä hölynpölyä . Kannattaisi ensin lukea vähän historiaa ja tutustua Jeesuksen ajan yhteiskunnan käytäntöihin. Muistathan miten Jeesus kohteli kanaanilaista naista?!- Anonyymi
Henki kirjoitti:
>>> Tämä, jotta Marian palvonta ei saisi aihetta...
Väite on täyttä hölynpölyä . Kannattaisi ensin lukea vähän historiaa ja tutustua Jeesuksen ajan yhteiskunnan käytäntöihin. Muistathan miten Jeesus kohteli kanaanilaista naista?!Sinä siis pyrit keskittymään Raamatun ulkopuolisiin kirjoituksiin.
Jumalan Henki, Jumala, vie ihmistä aina Kirjoitettuun Jumalan Sanaan,
Raamattuun lukemaan ja tutkimaan, sekä perustamaan opin Raamatun
ilmoituksiin.
Jumala siis kehottaa ihmistä ja tavoittelee johdattamaan ihmisiä
elämään Hänen kautta, Hänen Sanansa kautta Sanasta. Ja sinä
siis pyrit viemään ihmistä ohi Sanan??? Hmmmmmm???
Mvh J - K Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis pyrit keskittymään Raamatun ulkopuolisiin kirjoituksiin.
Jumalan Henki, Jumala, vie ihmistä aina Kirjoitettuun Jumalan Sanaan,
Raamattuun lukemaan ja tutkimaan, sekä perustamaan opin Raamatun
ilmoituksiin.
Jumala siis kehottaa ihmistä ja tavoittelee johdattamaan ihmisiä
elämään Hänen kautta, Hänen Sanansa kautta Sanasta. Ja sinä
siis pyrit viemään ihmistä ohi Sanan??? Hmmmmmm???
Mvh J - KJoidenkin uskovaisten ongelmana on pataloginen tarve nähdä ongelmia (lue paholaista) siellä, missä niitä ei ole.
Jeesuksen ajan kulttuurilla ei ole mitään tekemistä väitteidesi kanssa. Siihen aikaan naisilla oli melkeinpä koiran asema yhteiskunnassa. Voit joko hyväksyä historialliset totuudet sellaisinaan tai jatkaa suossa tarpomista. Valinta on yksin sinun.- Anonyymi
Henki kirjoitti:
Joidenkin uskovaisten ongelmana on pataloginen tarve nähdä ongelmia (lue paholaista) siellä, missä niitä ei ole.
Jeesuksen ajan kulttuurilla ei ole mitään tekemistä väitteidesi kanssa. Siihen aikaan naisilla oli melkeinpä koiran asema yhteiskunnassa. Voit joko hyväksyä historialliset totuudet sellaisinaan tai jatkaa suossa tarpomista. Valinta on yksin sinun.Kristinusko, ja erikoisesti pelastukseen vievä usko, perustuu Raamatun Kirjoituksiin.
Hyväksy tai jätä hyväksymästä, usko tai ole uskomasta. Mutta tämä asia ratkaisee ikuisuutesi, mihin olet uskosi perustanut, ja mikä on uskosi kohde.
Sinua eikä minua pelasta Jeesuksen aikaisen kulttuurin ja naisen aseman tunteminen. Miedät pelastaa Herran Jeesuksen Kristuksen tunteminen Herranamme ja Vapahtajanamme. Se merkitsee käytännössä uskoa Hänen evankeliumiinsa. Se taas merkitsee uskoa Häneen sellaisena kuin Hän on Raamatun ilmoituksessa; Herra Jumala, Kaikkivaltias, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa, joka sovitti maailman itsensä kanssa. Tämä usko pelastaa vaikka et tietäisi Jeesuksen aikaisesta kulttuurista ja naisen asemasta yhtikäs mitään.
Sinut voi pelastaa pelkkä tieto ja usko Kristuksen apostoli Paavalin julistamaan evankeliumiin, joka on ilmoitettu 1 Kor 15. luvussa. Tämän luvun Sanan pelastaa kun se otetaan vastaan ja uskotaan se sellaisenaan. Niin on erittäin helppo pelastua. Mutta on myös helppo olla pelastumatta. Tarvitsee vain hylätä 1 Kor 15 luku ja sen sanoma, niin
on hylännyt Jumalan antaman pelastuksen evankeliumin Silloin ei voi pelastua.
Mvh J - K Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko, ja erikoisesti pelastukseen vievä usko, perustuu Raamatun Kirjoituksiin.

Mvh J - KPuhumme edelleen eri asioista. Sinun Mvh J - K kannattaa kelata keskustelua vähän taaksepäin ja lukea uudestaan, mikä olikaan aiheen nimi.
Ei siis pidä tunkea sokeasti "sanomaa pelastukseen vievästä uskosta" joka keskusteluun. Välillä voi puhua muistakin aiheista. Usko pois, se on täysin sallittua eikä vie ketään kauemmas omasta idolista.Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko, ja erikoisesti pelastukseen vievä usko, perustuu Raamatun Kirjoituksiin.
Hyväksy tai jätä hyväksymästä, usko tai ole uskomasta. Mutta tämä asia ratkaisee ikuisuutesi, mihin olet uskosi perustanut, ja mikä on uskosi kohde.
Sinua eikä minua pelasta Jeesuksen aikaisen kulttuurin ja naisen aseman tunteminen. Miedät pelastaa Herran Jeesuksen Kristuksen tunteminen Herranamme ja Vapahtajanamme. Se merkitsee käytännössä uskoa Hänen evankeliumiinsa. Se taas merkitsee uskoa Häneen sellaisena kuin Hän on Raamatun ilmoituksessa; Herra Jumala, Kaikkivaltias, ilmestynyt ja ilmoitettu lihassa, joka sovitti maailman itsensä kanssa. Tämä usko pelastaa vaikka et tietäisi Jeesuksen aikaisesta kulttuurista ja naisen asemasta yhtikäs mitään.
Sinut voi pelastaa pelkkä tieto ja usko Kristuksen apostoli Paavalin julistamaan evankeliumiin, joka on ilmoitettu 1 Kor 15. luvussa. Tämän luvun Sanan pelastaa kun se otetaan vastaan ja uskotaan se sellaisenaan. Niin on erittäin helppo pelastua. Mutta on myös helppo olla pelastumatta. Tarvitsee vain hylätä 1 Kor 15 luku ja sen sanoma, niin
on hylännyt Jumalan antaman pelastuksen evankeliumin Silloin ei voi pelastua.
Mvh J - K"Sinua eikä minua pelasta Jeesuksen aikaisen kulttuurin ja naisen aseman tunteminen. Miedät pelastaa Herran Jeesuksen Kristuksen tunteminen Herranamme ja Vapahtajanamme."
Hyvin kommentoitu! Juuri näin on asia! Meidän tulee keskittyä vain Jeesukseen Kristukseen ja Jumalan armoon. On täysin turha väitellä asioista, jotka ovat Jeesuksen tuntemisen ulkopuolella. Kaikki. Vain sillä on merkitystä, joka liittyy henkilökohtaiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa. Kaikki siihen kuulumattomat yhteiskunnalliset ja uskonnolliset asiat ovat syntiä, vaikka ne ihmisjärjen perusteella näyttäisivät kuinka oikeilta ja hyviltä tahansa. Jumala ei arvosta mitään meidän tekoamme eikä mielipidettämme. Hän arvostaa vain Jeesuksen tekoja ja Hänen Sanaansa.
Apostoli Paavali sanoi, että hän pitää roskana kaiken muun Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Fil.3:8. Tämä pitäisi olla jokaisen uskovan "iskulauseena" tänäkin päivänä.
- Anonyymi
Jes.9:5 Sillä meille on lapsi syntynyt, ja poika meille annettu, jonka hartioilla herraus on; ja hänen nimensä kutsutaan. Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Ijankaikkinen Isä, Rauhan päämies. Biblia (1776) Tuom.13:18. Ef.2:14-22
- Anonyymi
Jumalalla ei ole äitiä eikä isää. Jumala ei ole syntynyt. Jumala on ollut aina olemassa.
- Anonyymi
Yhtä kauan kuin korviesi väli.
- Anonyymi
Joh.19:25 Mutta Jesuksen ristin tykönä seisoi hänen äitinsä ja äitinsä sisar Maria, Kleopaan emäntä, ja Maria Magdalena. Biblia (1776)
- Anonyymi
Ihmisen Kristuksen Jeesuksen äiti. Ei Jumalan äiti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen Kristuksen Jeesuksen äiti. Ei Jumalan äiti.
”Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, hänen Pojastansa —
joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa —
Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa, joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte: kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!”
Roomalaiskirje 1:1-7 FB38
”Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.”
1. Timoteuskirje 3:16 FB38
”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.”
Filippiläiskirje 2:5-11 FB38
”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.”
1. Johanneksen kirje 4:2-5 FB38
>>Jumalalla ei ole äitiä eikä isää. Jumala ei ole syntynyt. Jumala on ollut aina olemassa.>>
Jumala on ollut aina olemassa ja ainan puolivälissä Jumala kyllästyi pelaamaan shakkia enkeleiden kanssa tai mitä hyvänsä tekikin aikansa kuluksi ja päätti luoda näkyvän maailmankaikkeiden.
😊😊😊😊😊>>Jeesus ei puhutellut Mariaa äitinä.
Missään Raamatussa ei lue, että Jeesus olisi kutsunut
Mariaa äidiksi. Hän puhutteli häntä naisena.
Tämä, jotta Marian palvonta ei saisi aihetta.>>
Maria on ainoa juutalainen jota pitää vihata tai vähintäänkin halveksua.
Ja sitten pelotellaan että marianpalvojat idästä tulevat ja rankaisevat meitä protestanttisia Marian mitätöijiä synneistämme.
😊😊😊😊😊- Anonyymi
Syntynyt Jumala ei ole ollut aina olemassa ja on siten vähäisempi kuin aina olemassa ollut Jumala.
Jos Jeesus on syntynyt ennen maailman luomista muinaisina aikoina, niin hän on jumalana vähäisempi kuin Isä, josta hän on syntynyt.
Näin ollen vain Isä on ikuinen ja kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumala: Poika on hänelle alamainen.
Maria ei tietenkään voinut synnyttää Jumalaa, koska Jumala on ollut aina olemassa eivätkä ihmiset synnytä Jumalia vaan ihmisiä. Maria on ihmisen Kristuksen Jeesuksen äiti, ei Jumalan äiti. - Anonyymi
Katolinen kirko on maailman suurin rikollisjärjestö. Spinn offit kovasti vasta harjoittelee.
- Anonyymi
Jos Mari oli Jumalien äiti, hänenkin lähin sukulaisensa löytyy apinalahkosta.
Tuo oppi kaatuu vielä virallisten dogmien myötä.
Tulen seuraamaan tätä tapahtumaa pilven reunalta. Saatan imaista hönkäystä kauempana huilaavasta kaasupilvestä ja nauraa käkättää ironisesti.
Luonto = jumalat. On ihan oikein iloita luonnosta. >>Katolinen kirko on maailman suurin rikollisjärjestö. Spinn offit kovasti vasta harjoittelee.>>
Olen katolinen. Oletko jo ilmiantanut minut poliisille?
😊😊😊😊😊- Anonyymi
Katolisuus on laillistettua rikollisuutta, uskonnollinen Mafia.
- Anonyymi
Jeesus Kristus syntyi " vaimon siemenestä.
”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."”
1. Mooseksen kirja 3:15 FB38
”Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret, neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria. Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: "Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi." Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa. Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?" Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.”
Luukas 1:26-35 FB38
”Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.”
Matteus 1:20-25 FB38
Jeesuksen syntymän jälkeen Maria synnytti useita lapsia luonnollisen yhdynnän kautta miehensä Joosefin kanssa.
”eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.”
Matteus 1:25
”Hänen vielä puhuessaan kansalle, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen häntä puhutella. Niin joku sanoi hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella".”
Matteus 12:46-47 FB38
”Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?" Ja he loukkaantuivat häneen.”
Markus 6:3 FB38
Raamatun ilmoituksen mukaan Maria ei ole ikuinen neitsyt kuten Katoliset julistavat. Marialla ei ole valtuuksia antaa syntejä anteeksi eikä häntä tule rukoilla. Se on epäjumalan palvelusta . Yksin Jumala Jeesuksen Kristuksen kautta antaa synnit anteeksi .
”kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.”
Kolossalaiskirje 1:12-15 FB38
”Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; [tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;] anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; [vaan päästä meidät pahasta]."”
Luukas 11:1-4 FB38 "Miten helluntaissa? Ylistättekö Mariaa Jumalan äitinä? Onko hän synnyttänyt Jumalan?"
Kysymys ei ole siitä, mitä helluntailaiset ajattelevat mistäkin teologisesta kysymyksestä, vaan siitä, oletko sinä uudestisyntynyt Jumalan lapseksi? Onko oma "minäsi" ristiinnaulittu yhdessä yhdessä Kristuksen kanssa Golgatalla noin 2000 vuotta sitten (Room.6:6) ja oletko ylösnoussut yhdessä Kristuksen kanssa kolmantena päivänä. Oletko uusi ihminen Kristuksessa? Asuuko Hän Pyhän Henkensä kautta sinussa ja tunnustatko Hänet omaksi Vapahtajaksesi ja Herraksesi tällä hetkellä?Henki kirjoitti:
Koetko nim. Joppa2 olevasi uudestisyntynyt Jumalan lapseksi?
"Koetko nim. Joppa2 olevasi uudestisyntynyt Jumalan lapseksi?"
Olen uudestisyntynyt Jumalan lapsi ja siksi annan katolisille anteeksi kaikki heidän syntinsä ja virheensä, kuten Jeesus Kristuskin on minulle antanut kaikki syntini anteeksi.
Mielestäni yksikään ihminen, joka sanoo olevansa uudestisyntynyt Jumalan lapsi, ei voi tuomitaan ketään toista mistään synnistä, vaan antaa kaikille ihmisille kaikki heidän syntinsä anteeksi, kuten Jeesus Kristuskin on meille antanut kaikki syntimme anteeksi.
Siksi kukaan uskova henkilö ei voi puhua pahaa kenestäkään toisesta ihmisestä, eikä syyttää häntä mistään harhaopista.- Anonyymi
Joppa2 kirjoitti:
"Koetko nim. Joppa2 olevasi uudestisyntynyt Jumalan lapseksi?"
Olen uudestisyntynyt Jumalan lapsi ja siksi annan katolisille anteeksi kaikki heidän syntinsä ja virheensä, kuten Jeesus Kristuskin on minulle antanut kaikki syntini anteeksi.
Mielestäni yksikään ihminen, joka sanoo olevansa uudestisyntynyt Jumalan lapsi, ei voi tuomitaan ketään toista mistään synnistä, vaan antaa kaikille ihmisille kaikki heidän syntinsä anteeksi, kuten Jeesus Kristuskin on meille antanut kaikki syntimme anteeksi.
Siksi kukaan uskova henkilö ei voi puhua pahaa kenestäkään toisesta ihmisestä, eikä syyttää häntä mistään harhaopista.Oletpahan todella väärässä !
Lukisitko edes vähän enemmän sitä Raamattuasi ?
7 Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,
8 vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;
!!!
9 hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.
10 Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä, varsinkin ympärileikattujen joukossa;
11 semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi.
!!!
3 Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi;
4 sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia.
5 Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle
6 ja olemme valmiit rankaisemaan kaikkea tottelemattomuutta, kunhan te ensin olette täysin kuuliaisiksi tulleet.
1. Kor. 5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
Tässä vain hyvin pieni otos !
Miten sinä Joppa2 selität nämä itsellesi ? Anonyymi kirjoitti:
Oletpahan todella väärässä !

Miten sinä Joppa2 selität nämä itsellesi ?"Miten sinä Joppa2 selität nämä itsellesi ?"
Vastaus: selitän sen sen siten kuin se on Raamattuun kirjoitettu!- AnonyymiUUSI
Joppa2 kirjoitti:
"Miten sinä Joppa2 selität nämä itsellesi ?"
Vastaus: selitän sen sen siten kuin se on Raamattuun kirjoitettu!No, tulisiko sinun sitten korjata omaa kirjoitteluasi ?
Sillä sinähän kirjoitit ihan päinvastaista, eli ihan noiden Raamatun opetusten vastaisesti !
" Ei saa arvostella, ei saa tuomita.... "
- Anonyymi
Sori vaan, mutta Maria toimi pelkästään ns. sijaiskohtuna !
Joten Jeesus ei ollut Marian, eikä Daamin luonnollinen jälkeläinen !
Eikä Jeesus ollut mikään Marian ja Pyhän Hengen hybridilapsi !
Jeesuksesta sanotaan, että Hän oli turmeltumaton, synnitön, pyhä, puhdas....
Hepr. 7:26
Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
Jos Jeesus olisi siis ollut Marian lapsi, niin hän olisi silloin tullut Aadamin turmeltuneesta lihasta osalliseksi ja olisi siis ollut turmeltunut !
Mutta niinhän ei ollut, vaan Pyhä Henki tuli Mariaan ja Jeesus /Jumala tuli lihaksi !
Niin ja Raamattu sanoo ja nimittää Jeesusta , toiseksi eli siis viimeiseksi Aadamiksi.
Room. 5:14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
1. Kor. 15:45 Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Siis Jeesus ei ollut Aadamin luonnollinen jälkeläinen !
Mutta Jeesus oli niin Joosefin kuin Marian juridinen lapsi, siis ottolapsi, kun kumpikin suostui ottamaan Hänet pojakseen !
Mutta näitä vain harva ymmärtää, kun uskovienkin Raamatuntuntemus on lähes olematonta.- Anonyymi
Sori kirjoitusvirhe:
Joten Jeesus ei ollut Marian, eikä Aadamin luonnollinen jälkeläinen !
- Anonyymi
Nainen, tuo välttämätön paha.
>>Katolisuus on laillistettua rikollisuutta, uskonnollinen Mafia.>>
Olen siis laillinen rikollinen.
😊😊😊😊😊- AnonyymiUUSI
Kyllä, olet järjestäytyneen hengellisen rikollisuuden eli katolisen Mafian jäsen.
>>Sori vaan, mutta Maria toimi pelkästään ns. sijaiskohtuna !>>
Minulle Maria ei ollut "pelkästään".
Eikä sellaista sanaa Raamatussa edes ole.
😊😊😊😊😊- AnonyymiUUSI
Luksitko ihan itse sitä Raamattuasi, etkä uskoisi vain ns. vanhinten perinnäissääntöihin:
26 Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret,
27 neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria.
28 Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: "Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi."
29 Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa.
30 Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä.
31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.
32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,
33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
!!!
34 Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"
35 Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.
!!!
Siis kutsuttava Jumalan Pojaksi !
>>Joten Jeesus ei ollut Marian, eikä Aadamin luonnollinen jälkeläinen !>>
Eikä täten edes juutalainen.
😊😊😊😊😊- AnonyymiUUSI
Kuten JO edellä kirjoitin, niin Jeesus oli Joosefin ja Marian poika JURIDISESTI, eli ottopoika ja siten ympärileikattu 8 päiväisenä ja siten juutalainen !
Mutta ethän sinä umpisokea näitä voi millään käsittää, sillä se vaatisi sen, että olisit Hengellinen ja sitähän sinä et ole, vaan ilman Henkeä !
6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut-sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet-
9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
!!!
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
!!!
Sinä PasiToivonen5 laitat nyt nauruhymiöitä, mutta aikanasi sinua ei enää naurata, ellet tule ymmärtämään Herran vaatimusta Hengestä syntymisen tärkeydestä / vaatimuksesta pelastukseen !
Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli. - AnonyymiUUSI
Eikä "tosi ihminen" tai "tosi Jumala", vaan jokin hybridi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eikä "tosi ihminen" tai "tosi Jumala", vaan jokin hybridi.
Olisi tosi kiva, jos pitäydyttäisiin siinä, mitä Raamattu sanoo !
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Matt. 1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
Tämän sanoo Raamattu, mieti sinä sitä, että mitä se oikeasti tarkoittaa ! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Olisi tosi kiva, jos pitäydyttäisiin siinä, mitä Raamattu sanoo !
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Matt. 1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
Tämän sanoo Raamattu, mieti sinä sitä, että mitä se oikeasti tarkoittaa !Muinaiskreikkalaisissa tarustoissa seikkailee jumalsankareita. Jeesus on samanlainen jumaltaruston sankarihahmo. Sankari joka syntyy Jumalana käyttäen ihmisen kohtua kuin loinen ja Jumala kuin käki munii munansa muiden haudottavaksi. Täysin absurdi juttu mutta tosiuskovat uskovat, on pakko, muuten ei ole Jumalan mieleinen tosiuskova joka lujan uskonsa kautta pelastuu.
Lightning - AnonyymiUUSI
Oletko PasiToivonen perehtynyt tällaiseen videoon?
Kannattaa perehtyä, mikäli ei jo ole tietoinen siitä.
Videoissa kerrotun lailla käyttäytyvän henkilön kanssa
ei pidä lähteä minkäänlaiseen väittelyyn. Tulee ottaa
etäisyyttä jo itsensä tähden. Tässä kerrotaan miksi.
Alla toisessa videossa mennään itse asiaan kohdassa
13.25. Kolmannessa mennään heti asiaan. Kannattaa
katsoa jos ei tunne tällaista ilmiötä.
https://www.youtube.com/watch?v=v5OjtL2gcck
https://www.youtube.com/watch?v=PoQvvFOBdfo
https://www.youtube.com/watch?v=A09SpaVF0dk - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kuten JO edellä kirjoitin, niin Jeesus oli Joosefin ja Marian poika JURIDISESTI, eli ottopoika ja siten ympärileikattu 8 päiväisenä ja siten juutalainen !
Mutta ethän sinä umpisokea näitä voi millään käsittää, sillä se vaatisi sen, että olisit Hengellinen ja sitähän sinä et ole, vaan ilman Henkeä !
6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,
7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,
8 sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut-sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet-
9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".
10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
!!!
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
!!!
Sinä PasiToivonen5 laitat nyt nauruhymiöitä, mutta aikanasi sinua ei enää naurata, ellet tule ymmärtämään Herran vaatimusta Hengestä syntymisen tärkeydestä / vaatimuksesta pelastukseen !
Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.>>>Kuten JO edellä kirjoitin, niin Jeesus oli Joosefin ja
Marian poika JURIDISESTI, eli ottopoika<<<
Valehtelet!
1 Ms 1:15 " Minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja
sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Hän on murskaava
sinun pääsi, ja sinä haavoitat häntä kantapäähän.”"
Heb 2:14 "Koska siis lapsilla on liha ja veri, myös hän tuli niistä
samalla tavoin osalliseksi, jotta hän kuoleman kautta kukistaisi sen, j
olla oli kuolema vallassaan, nimittäin Paholaisen,"
Mark 6:3 "Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin,
Jooseksen, Juudaksen ja Simonin veli? Eivätkö hänen sisarensa
ole täällä meidän keskuudessamme?” Ja he loukkaantuivat häneen." - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
>>>Kuten JO edellä kirjoitin, niin Jeesus oli Joosefin ja
Marian poika JURIDISESTI, eli ottopoika<<<
Valehtelet!
1 Ms 1:15 " Minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja
sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Hän on murskaava
sinun pääsi, ja sinä haavoitat häntä kantapäähän.”"
Heb 2:14 "Koska siis lapsilla on liha ja veri, myös hän tuli niistä
samalla tavoin osalliseksi, jotta hän kuoleman kautta kukistaisi sen, j
olla oli kuolema vallassaan, nimittäin Paholaisen,"
Mark 6:3 "Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin,
Jooseksen, Juudaksen ja Simonin veli? Eivätkö hänen sisarensa
ole täällä meidän keskuudessamme?” Ja he loukkaantuivat häneen."Lukisit edes vähän enemmän ja tarkemmin Raamattuasi !
Niin ei tarvitsisi väännellä kieroon sitä !
Luuk. 3:23 Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin LUULTIIN, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika,
!!!
18 Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19 Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
!!!
20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
24 Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
25 eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
Matt. 1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Lukisit edes vähän enemmän ja tarkemmin Raamattuasi !
Niin ei tarvitsisi väännellä kieroon sitä !
Luuk. 3:23 Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin LUULTIIN, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika,
!!!
18 Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
19 Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
!!!
20 Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
22 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:
23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
24 Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä
25 eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.
Matt. 1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.Nostetaan sokealle se YDIN vielä tuosta:
sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
Ei siinnyt ihmisestä, ei Joosefista, eikä Mariastakaan !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä751410Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2481312Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1521096Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2551078- 51785
- 65774
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62747Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39718Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44701- 30647