Hyvää päivää, foorumi.
Viime kerralla onnistuin löytämään aivan fantastisen näyttelijättären leffaani tältä foorumilta, joten ajattelin koettaa onneani ja jättää HuuHaalle uuden "etsintäkuulutuksen".
Etsin siis nuorta, n.24-35-vuotiasta, omaan kroppaansa tyytyväistä, kurvikasta ja esiintymiskykyistä naista pääosaan uuteen elokuvaani, "Kiihkeät kukkulani janoavat kosketustasi". Elokuva on erittäin hyvällä maulla tehtyä aikuisviihdettä joten suotavaa olisi, ettet ole ujo. On erittäin tärkeää että olet "sinut" vartalosi kanssa etkä pelkää riisuuntua isonkaan kuvausryhmän edessä.
Esiintymisestä maksetaan reilu palkkio ja filmausten aikana valituksi tullut näyttelijätär nauttii mahtavista luontaiseduista, mm. oma limousine kuljettajineen, hotelliyöpymiset parhaissa sviiteissä, parasta ruokaa ja juomaa mitä tarjolla on, matkustelua Euroopassa, upeita juhlia sekä koti- ja ulkomaisia julkkistapaamisia näin muutamia mainitakseni...
Saat mahdollisuuden tutustua myös aikuisviihteen suurimpiin tähtiin ja tuottajiin niin koti- kuin ulkomaillakin. Elokuvan levityksestä vastaa saksalainen mediamoguli, joten aivan pienestä projektista ei ole kysymys. Leffaa tullaan levittämään ympäri Eurooppaa ja onpa tiedusteluja tullut jo Yhdysvalloistakin.
Mikäli kiinnostusta, ja erityisesti rohkeutta, riittää niin tämä voi olla tilaisuutesi tähtiin! Jätä viesti tänne ja ilmoita halukkuutesi mahdolliseen pääosaan, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Mikäli löydän täältä sopivan näyttelijän, ilmoitan siitä tällä palstalla.
Toivottavasti löydän Sinut täältä...
Viime kerralla onnistuin löytämään aivan fantastisen näyttelijättären leffaani tältä foorumilta, joten ajattelin koettaa onneani ja jättää HuuHaalle uuden "etsintäkuulutuksen".
Etsin siis nuorta, n.24-35-vuotiasta, omaan kroppaansa tyytyväistä, kurvikasta ja esiintymiskykyistä naista pääosaan uuteen elokuvaani, "Kiihkeät kukkulani janoavat kosketustasi". Elokuva on erittäin hyvällä maulla tehtyä aikuisviihdettä joten suotavaa olisi, ettet ole ujo. On erittäin tärkeää että olet "sinut" vartalosi kanssa etkä pelkää riisuuntua isonkaan kuvausryhmän edessä.
Esiintymisestä maksetaan reilu palkkio ja filmausten aikana valituksi tullut näyttelijätär nauttii mahtavista luontaiseduista, mm. oma limousine kuljettajineen, hotelliyöpymiset parhaissa sviiteissä, parasta ruokaa ja juomaa mitä tarjolla on, matkustelua Euroopassa, upeita juhlia sekä koti- ja ulkomaisia julkkistapaamisia näin muutamia mainitakseni...
Saat mahdollisuuden tutustua myös aikuisviihteen suurimpiin tähtiin ja tuottajiin niin koti- kuin ulkomaillakin. Elokuvan levityksestä vastaa saksalainen mediamoguli, joten aivan pienestä projektista ei ole kysymys. Leffaa tullaan levittämään ympäri Eurooppaa ja onpa tiedusteluja tullut jo Yhdysvalloistakin.
Mikäli kiinnostusta, ja erityisesti rohkeutta, riittää niin tämä voi olla tilaisuutesi tähtiin! Jätä viesti tänne ja ilmoita halukkuutesi mahdolliseen pääosaan, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Mikäli löydän täältä sopivan näyttelijän, ilmoitan siitä tällä palstalla.
Toivottavasti löydän Sinut täältä...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kattelin tota rakkinetta ja huomasin ruurulta et minnuu haetaan. Oon kypsäs 80-vuoden iäs mut
ei kai se haittaa. Vuasikymmenten kokemus hanakoist miähist joit on pitäny toppuutel.Oon myäs kattellu kroppaani pitkään ja aivan oon tyytyväinen. Kukkulat o kyl vähän päässy vajoaa mut usein oon onneni kukkuloil. Pahus ku mää eikä vajonneet kukkulain voi ennää ol kovi kiihkeit jottei tuo syrän ala reistailee. Kyl mää matkustelisi ja näkisi mualimaa. Limusiini käy hyvi ja komiat hotellit. Kari krantin haluaisin viälä nährä siäl amerikas.Mää en tästä Toivol kerro, älkää tekkään mainikko. Teitin Siviä Hellänen
Olette varmasti upea ja paljon nähnyt ja kokenut nainen, mutta kuten itsekin varmaan ymmärrätte, olette hieman yli-ikäinen siihen rooliin, jonka olen käsikirjoituksessani näyttelijälle varannut.
Mutta rohkeutenne teki tietysti vaikutuksen minuun. Valitettavasti rooli menee jollekulle toiselle, mutta mikäli haluatte ja kuntonne sen kestää voin tarjota Teille, arvoisa rouva Hellänen, matkan Yhdysvaltoihin jonkinlaisena lohdutuspalkintona.
"Kari Krantia" en voi toivomuksestasi huolimatta Teille esitellä, mutta matka tulee varmasti olemaan unohtumaton siitä huolimatta; amerikoissa riittää katseltavaa ja koettavaa.
Mikäli olet valmis lähtemään matkalle niin kerro siitä minulle. Pistän rattaat samantien pyörimään ja teen unelmastasi totta. Ja tottakai puolisosi Toivo on myös tervetullut mukaan.
Lämpimästi,
D.I.rector
Kylläpä on palajon etuja. Suapiko mulukkuva kanssa?
Kyseessähän siis on aikuisviihde-elokuva, joten mainitsemaasi elintä tullaan vilauttelemaan kerran jos toisenkin ja jos valituksi tulet (edellyttäen että täytät kriterit) voin taata, että saat sitä itseään kyllästymiseen asti ;)
Kirjoitustyylisi kuitenkin vaikuttaa enemmän miehen kuin naisen tekstiltä, joten epäilen että nimimerkin takaa löytyykin mies. Miesrooli on jo jaettu, joten niiltäosin mahdollisuuksia ei ole. Mikäli olet mies, ja haluaisit esiintyä naisena, niin joudun valitettavasti hylkäämään sinut. Elokuvamme keskittyy enemmän normaalin kanssakäymiseen miehen ja naisen välillä, kaikki kinkeily jää toisten ohjaajien huoleksi.
Jos olen väärässä, ja olet vain tavallista ronskipuheisempi naisihminen, olet edelleen ehdolla rooliin.
Kunnioittaen,
D.I.rector
Innokkaasti tartuin kynääni ilmoittaakseni halukkuuteni tähän rohkeaan yritykseen tuottaa aikuisviihdettä huuhaalla. En epäröi ollenkaan vähentää vaatetustani suurenkaan joukon edessä, en varsinkaan näin kesä kuumalla sillä siihen tuntee jo luonnostaan pakottavaa tarvetta.
En kylmälläkään ilmalla mene kananlihalle, sillä riisuuntuessani tunteet kuumenevat niin että viluisellakin irtoaa erityisiä kehoneritteittä, ja veret kiertävät solkenaan tai pikemminkin pakkautuvat tiettyihin ruumiin osiin.
Itse asiassa en pidä kananlihasta lainkaan ja toivonkin että tähän projektiin mahtuu itseni lisäksi runsaasti vain ja ainoastaan kukkoa punaviinissä, muuta kostuketta en kaipaakaan.
Kukkuloissani ei ole mitään vikaa , päinvastoin, ovat kuulemma erittäin runsaat ja kosketukselle alttiit. Rahastamisesta pidän erityisesti. Varsinkin silloin kun sitä tarjotaan sylin täydeltä. Ja kun runsain mitoin sitä saa voi sitä itsekin ilomielin antaa.
Saksalaisista moguleista en juurikaan perusta, ovat tietääkseni jäykähköjä, mikä tarkemmin ajateltuna saattaakin olla ihan varteen otettava seikka. Ja tästä tulikin mieleeni rakas koirani, rodultaan saksanseisoja, joka miellyttää silmääni erityisen paljon. Löytyyköhän moguleista sitä samaa sulavaa liikehdintää.
Sulokkuudellani selätän maailman mahtavammatkin megatähdet, joten luonteeltanikin olen luonteva valinta tähän huuhaalla tapahtuvaan viihteeseen.
Yhdyntäänne odottamaan jääden,
- Hupstuija -
Tuhannet kiitokset halukkuudestasi osallistua tähän suureen elokuvaprojektiin ja osoittamastasi kiinnostuksesta tätä alaa kohtaan.
Täytyy myöntää että kirjoituksesi teki vaikutuksen minuun. Sinussa on juuri sitä uskallusta, seikkailumieltä, tervettä itsetuntoa ja tarvittavaa röyhkeyttä sekä sanavalmiutta, jota tällä alalla olevilta ihmisiltä vaaditaan. Tunnustat kauneutesi reilusti etkä yritäkkään vähätellä sitä, mikä on hieno piirre! Vaatimattomuus kaunistaa, sanotaan, mutta näissä ympyröissä sellaiset ihmiset eivät pitkälle pötki. Pitää osata ja uskaltaa tuoda itsensä julki ja joskus on oltava suorastaan röyhkeä, mikäli tahtoo saada haluamansa.
Itse arvostan vaatimattomuutta ja rehtiä sekä reilua luonnetta ihmisessä, mutta tämä on bisnestä ja niin kauan kuin sitä teen, täytyy toimia sen ehdoilla. Luonteesi puolesta tulisit varmasti pärjäämään aikuisviihde-alalla. Toivon, että muiltakin osin täytät valintakriterini?
Elokuva ei siis ole mitään törkyä, vaan hyvällä maulla tehtyä "taidetta". Kuuntelen aina mielelläni näyttelijöitäni mikäli heillä on omia ehdotuksia kohtauksia kuvattaessa ja järjestettäessä. Myös vuorosanat (usko tai älä, elokuvissani on niitäkin!) käydään yleensä yhdessä läpi ja kuulostelemme, mikä sopii kenenkin suuhun. Vaikutat hyvin avoimelta ja topakalta naiselta ja haluankin uskoa, että yhteistyömme tulee olemaan hedelmällistä, mikäli lopullinen valinta kohdistuu sinuun.
Lopuksi totean vielä, että olet erittäin varteenotettava henkilö tehdessäni lopullista valintaa elokuvani päänäyttelijättärestä. Pistän nimesi muistiin ja ilmoittelen, mikäli koekuvaukset kutsuvat Sinua.
Oikein hyvää yötä, hupstuija!
Teidän,
D.I.rector
Luonnettani kuvailitkin suhteellisen tarkasti. Tosin täytyy myös mainita, vaikka Huuhaawoodissa tarvittavaa röyhkeyttä omaankin ei minusta pöyhkeyttä löydy. Rehtiys ja reiluus on myös minun makuuni ja koska sanavalmiudestani jo mainitsit niin tiedät että olen valmis aukaisemaan suuni muuhunkin kuin vain maistelemaan kukkoa. Suorastaan imen kaiken sen mitä sinulla ammattilaisena on minulle annettavaa. Yhteistyömme ei johdata vain minua tähteyteen vaan myös sinä tulet saavuttamaan satumaisen taivaallisia iloja elokuvan onnistumisen myötä.
Hedelmällisyydellä toivon mukaan tarkoitit vain sitä suurta suosiota sekä kassavarantojen kasvua mitä tämä elokuvaprojektisi tulee saavuttamaan olettaen että päänäyttelijättären valintasi kohdistuu oikeaan henkilöön.
Tulevaa uraani ajatellen sitä hedelmää en tahdo kantaa, enkä myöskään kypsyttää, mikä saattaisi turmella sulokkaan ulkomuotoni.
Uskon täyttäväni kaikilta osiltani ne vaatimukset mitä valintakriteereihisi kuuluvat. Rehevyydellä ja runsaudella tiesit tarkoittavani niitä ulkoisia osia mitkä miehille ovat mieleen. Muutoin olen kuin gaselli. Vaatimattomasti sanoen, löydät minusta niin sisäistä kuin ulkoista kauneutta.
Tämänlaatuisen projektin kyseessä ollen uskon enemmänkin improvisointiin sillä tilanne herkkyys sekä sähköisen latautunut tunnelma että tunne äly suovat sen oikean ilmapiirin jossa taidetta syntyy. Hetken huumassa lausutut sanat ovat sulosointuja kuulijalle. Ennalta opetellut, usein toistetut ja niin loppuun kalutut eivät tuota tarvittavaa tyydytystä.
Esille tulleet ehdokkaat eivät varmaankaan pitkitä tätä rekrytointia vaan pikimmiten teet valintasi.
Suosiotasi odottamaan jääden,
hupstuija
Kuten varmaan elokuvan historiaa tunteneena, tiedät,
että curriculum vitaeni kattaa lukuisan määrän elokuvavuosia
Hollywoodissa. Tosin se oli mykkäfilmin aikaan, mutta ei siitä niin kauan ole!
Silloin sai kameran edessä vilauttaa povea ja jopa
hame tuulettimen ilman voimasta saattoi hetkellisesti
nousta yli vesirajan.
Mutta minunkin täytyy nyt myöntää, vaikka olenkin
vielä suht muodokas ja runsas povinen, että en
nyt valitettavasti kuitenkaan hae tätä vakanssia.
Siitä surunvalittelut teille sinne filmicompaniin.
Ei silti, etteikö rooli elokuvassasi olisi kiinnostava ja
siitä lankeavat edut kohtalaiset.
Mutta silti minun on nyt sanottava ehdoton EI!
Toivottavasti löydät jonkun sopivan rooliin!
Teidän
A.M.E.
Hei vaan!
Pyydän heti alkuun mitä nöyrimmin anteeksi sitä asiaa että tämä työhakemukseni ei missään nimessä tule olemaan aivan "perinteinen työhakemus"...
Minulla on pitkä ja traaginen tarinani kerrottavana ja haluan tuoda rehellisesti esiin tässä koko menneisyyteni salat...Jollain ihmeellisellä tavalla tunnen että tämä työ saattaisi olla pelastukseni...
Tarinani miljöö sijoittuu tänne Suomen kauniiseen Lappiin.En tiedä mistä aloittaisin...
.................On tapahtunut jotakin mitä en itseasiassa edes itse tiedä.Kerrottakoon heti alkuun että en tiedä menneisyydestäni tuon taivaallista.Muistissani on vain muutama asia aikaisemmasta elämästäni....näitä kahta asiaa ajatellessani sähkön omainen lämmin henkäys kulkee lävitseni,ravisuttaen minua paikoista joiden olemassa oloa en ensin edes muistanut ja ajatellessani näitä asioita:tiedän että jossain... joskus... JOKU on rakastanut minua ja pitänyt minusta hyvää huolta.Nämä kaksi asiaa ovat pitäneet minut kiinni elämän langassa:Savupiippu ja miehen kasvot....mitä suloisimmat kasvot...sitä on niin vaikea kuvata....Anyway,Päässäni on valtava ammottava haava,olen ilmeisesti ollut jonkinlaisessa lento onnettomuudessa,näin minulle on kerrottu...
Kauheinta tässä tarinassani on se että olen jonkun kammottavan karvaisen ruman poromiehen vankina!!!Kukaan ei kuule avunhuutojani,ja Karvamies(joksi häntä kutsun)ei edes välitä vaikka itken itseni joka ilta uneen.Kauheita asioita on täällä olo aikanani tapahtunut...niin että paremmasta väliä!...niitä en halua edes ajatella...
En tiedä kuuliko jokin ylempi taho avun huutoni vai miten ihmeessä seuraavat asiainhaaarat ovat kehkeytyneet...Löysin,aivan kuulkaa sattumalta, tästä iljettävästä hirsi hökkelistä erään huoneen jossa on Internet yhteydet...käsilaukussani(tasokkaassa Bulberry veskassa)oli tämä huuhaa osoite sekä salasana ja käyttäjä tunnus,joten tulin salamana huuhaalle ja näin tämän ilmoituksen!!!
Minulla on tunne että Te arvon herra voisitte käyttää vaikutus valtaanne ja hakea minut pois tästä kammottavasta luolasta!!!Jäisin Teille koko elämäni velkaa...Tulisin elokuvaanne vaikka muiden tähtien jalkojen pesijättäreksi ,ilmaiseksi!!!!Länkisäärilläni säntäilisin tahtojenne ja halujenne mukaan ympäriinsä toimittamaan kaikkia juoksevia asioitanne!Pyydän!Ottakaa minut edes kokeeksi!!!Jos en kelpaa mihinkään duuniin heittäkää minut vaikka myllynkivi kaulassa lähimpään jorpakkoon!Olette ainoa toivoni...Pornoakin voisin tietysti kokeilla jos vain muistaisin mitä se on...Tämä muistin menetys on kauheata...ehkä muistiini tulee vielä jotakin että edes tietäisin KUKA OLEN!!???!!!
....Luulen että ennen onnettomuutta olen ollut kirjaston hoitajana,koska tietokoneella näppäily tuntuu olevan lempi puuhaani.Pornosta en taida tietää..hihihihihihihi...ujostuttaa hieman koko hurja ajatuskin...iiiik! En tiedä olenko "sinut" vartaloni kanssa,koska täällä ei ole kokovartalo peiliä,mutta sen tiedän että jos pestaatte/pelastatte minut "vartaloni on SINUN"!!!
Teitä odottaen
Neito joka unhoitti nimensä
P.s
Lähetän savumerkkejä huomen illalla klo.21.00 että löydät minut....jos vain etsit.
Herran tähden, sinähän se olet!
Voi hyvä Lapin-neitonen! Kuinka monta kuukautta siitä onkaan, kun kadotin sinut mystisessä lento-onnettomuudessa? Kulutin valtavasti aikaa, rahaa ja energiaa etsiessäni Sinua ja silkinpehmeitä länkisääriäsi, mutta turhaan, niin turhaan. Riuduin viikosta toiseen valtavassa murheessani, en syönyt, laihduin lähes olemattomiin, en nukkunut juuri lainkaan... Menetin kaiken sen, mikä minulle oli tärkeää... Sinut ja palavan rakkautesi...
Luulin sinun kuolleen, kadonneen kokonaan elämästäni. Elokuvantekoni loppui lähes tyystin, luovuuteni kuoli yhdessä Sinun kanssasi. Aloin kuvata B-luokan toimintaelokuvia joissa ei ollut järjen hiventäkään. Onneksi äitisi nosti minut jaloilleni takaisin ja sanoi, että ihan Sinun muistosi takia minun on tehtävä Se Kaikista Suurin Elokuva. Juuri tähän elokuvaan haen tässä viestissäni näyttelijätärtä.
Sydämeni pakahtuu onnesta, kun nyt näen sinun olevan elossa! Oma pieni pohjantähteni, joka valaisit minun tieni pimeinä talven öinä, oma rakas kotirantani, jota kaipasin myrskyisällä merellä, kaukana kotoa. Olit koko elämäni... elämäni, jonka kadotin ja jonka löysin näin uudestaan.
Ole urhea, pikkuiseni! Olen jo aloittanut pelastusoperaatiosi. Tietokone, jolla lähetit viestisi tänne, on skannattu ylläpidon toimesta ja ip-osoitteesi on muutamassa hetkessä paikallistettu. Pidä linja avoinna...
Huomaan, että muistissasi on aukkoja, mutta älä sure, minä autan sinua löytämään muistosi ja identiteettisi. En ala tässä ja nyt läpikäymään menneisyyttäsi, keskustellaan siitä jahka saan sinut pois sen karva-jaakon hirsimökistä. Ilmoitan äidillesi tämän ilouutisen ja tulemme yhdessä hakemaan Sinut kotiin heti kun ip-osoitteesi, ja sitäkautta hirsimökki, saadaan paikannettua.
Haluaisin niin saada sinut jälleen syliini, oi loukkaantunut enkelini. Vielä pieni hetki, ja kaikki on jälleen hyvin...
Mitä?!Onhan tämä totta???Rakkaani....?Onko minulla todella joku joka on odottanut minua nämä kaikki tuskallisen pitkät kuukaudet?Ne kasvot jotka muistan...Sinä???Onko minulla äiti...?Oma äitini...
Voi,olen niin hämmentynyt...kun luin kirjoituksesi...tuo säkövirtaus josta kerroin,kävi jälleen lävitseni voimakkaana kuin raivoava myrsky!!!Kun luin kohdan jossa sanoit minua pohjantähdeksesi,silmissäni välähti eräänlainen valomainos jossa luki:Hullu Poro...ja näin myös kaksi rakastavaista kuutamoa katsomassa,syleilemässä toisiaan järisyttävän intohimon vallassa...en käsitä...voi rakkaani luulen että kohtalo on puuttunut asiain kulkuun..en jää tänne ikuisiksi ajoiksi!En kuulu tänne!!!Vapaus on jo lähellä!Voin tuntea sen!!!En voi estää kyyneleitä!!!Kestän aivan varmasti vielä sen ajan minkä kohtalo on määrännyt vankeuteni ajaksi...oi armahain,kestän sen leikiten,kun tiedän että Sinä olet jo tulossa lailla tuulen,lailla kesän lämpimän henkäyksen,silmissäni jo nuput puhkeavat kukkaan....olen vain niin hämmentynyt ja en oikein tiedä mitä odottaa...tuhannet kysymykset mielessäni...voi kun en saata muistaa...en saata...
Olit todellakin vastannut viestiini jo eilen!!!Pelkään ettei id-osoitetta saatu selville...illalla näet,heti kun olin kirjoittanut tuon viestini,tuo julma Karvelo yllätti minut koneelta!!!Karvamies veti herneet nekkariin ja siinä samassa veti myös johdot irti seinästä!!!!Sen jälkeen kävimme verisen taistelun!!!Tuo paha mies kävi tällä kertaa minuun käsiksi niin kovin ottein että luulin jo heittäväni lusikan nurkkaan siltä istumalta!!!Onnekseni,jaloissani on vielä voimaa.Sain kiedottua sääreni tuon julmurin kaulan ympärille ja päästin tuon pahuuden ruhtinaan hengiltä!Yksi puristus ja niskat olivat poikki!Voi...annathan anteeksi...olen riistänyt ihmis elämän...mutta se oli pakko!Ns."pattitilanne"...
Koneen sain toimimaan vasta äsken!!!Kumpa vielä yrittäisit uudelleen skannausta...
Muuten...tutkin tuon Karvamiehen papereita tuossa juuri äsken.Henkilöllisyys toditus ei ollut suomalainen.Nimensä oli:Eric Kinky.Ajatella,niin monen kuukauden jälkeen,vasta nyt sain tietää sieppajani nimen...en ehkä olisi edes tahtonut tietää enempää...niin paljon tuskaa ja alistusta hän minulle aiheutti...
...mutta rakkaani,jos mielessäsi on ollut,mitä kauheuksia tuo mies on minulle tehnyt niin älä pelkää!Siitä voit olla varma että impeyteni on vielä tallella!!!Kertaakaan tuo mies ei saanut avattua "jalka lukitustani"...siinä mielessä olen onnekas että todellakin jaloissani tuntuu olevan aivan valtavat voimat!!!
...hihiihihiiii....voihan tietysti olla etten olekkaan enää neitsyt...voi kun en muista...saattaahan olla että meillä on kenties pieniä lapsosiakin???Kokonainen luita???...Ei ,parempi etten mieti liikaa...Nyt vain odotan!!!Voi kuinka odotankin!!!
Kosketustasi janoten,
Neito joka unhoitti nimensä
Kauriin silmäni näkevätkään.
Täällä Arvoisa D.I.rector lirkuttelee sulosanoja sydämensä kyllyydellä kaihoisaa kaipuuta rakastamalleen naiselle. Miten äärettömän surulliseksi tulinkaan koska uskoin saavani päänäyttelijätteren osan Huuhaawoodin elokuvassa.
Tätä luritusta lukiessani tiedän ettet häntää enää koskaan voi päästää silmistäsi.
Tämä länkisäärinen lapinnoita taitaa sittenkin olla soveliaampi suunnittelemaasi rooliin. Hän puhuu pornosta vaikka sanoitkin taidetta tekeväsi. Hänellä on myös säärissään se etuvoima ettei miespääosan valinnassa tarvitse suorittaa huolellista karsintaa vaan mikä tahansa möhömaha tuntuu sopivalta reisien väliin.
Kun taas itselläni pitkät, hoikat, suorat sääret asettavat tiettyjä vaatimuksia vastanäyttelijän suhteeseen. Olen esteetikko eikä rinnoillani voi kulkea kuin todellinen adonis.
Olen pettynyt siihen huuhaahan mitä tarjosit vaikka kaiken aikaa vain noitaasi noiduit esille ja valkokankaalle.
Olemassa olevien tosiasioiden valossa joudun vetäytymään sinusta erilleen ja kaikesta tästä huolimatta uskon vakaasti löytäväni itseni valkoiselta lakanalta. En myöskään halua joutua tällä tavoin toiselle sivulle, esiripun taakse.
Runsaasti vastoinkäymisiä sinulle,
toivon myös länkisääreen uudelleen yhtymisen toiveesi lakastumista.
hupstuija
Hyvä hupstuija!
Takanani on jälleen erittäin huonosti nukuttu yö ja raskastakin raskaampi päivä, mutta väsymyksestäni huolimatta haluan vastata tähän viestiisi.
Ei ole mikään salaisuus, että lapin neitonen on vienyt sydämeni. Hän on kaikkea sitä, mikä naisessa viehättää ja kiehtoo minua. Olemme kokeneet yhdessä paljon, ja olen erittäin paljosta kiitollisuudenvelassa hänelle. Hänen kauttaan opin, mitä sana "Rakkaus" puhtaimmillaan ja kauneimmillaan tarkoittaa. Ja kaikkien näiden vaiheiden jälkeen olen enemmän kuin onnellinen saadessani hänet takaisin. Olinhan siinä uskossa, että hän menehtyi kuukausia sitten siinä lento-onnettomuudessa.
Mutta kuten varmasti huomasitkin, hän ei ole siinä kunnossa vielä pitkään aikaan, että kestäisi elokuvantekoa ja sen tuomaa rasitusta. Muisti on mennyt ja tuo päässä oleva haavakin vaatii hoitoa, puhumattakaan traumoista joita onnettomuus ja ihmisen surmaaminen tuovat mukanaan. Tervehtyminen tulee olemaan hidasta, ainakin mitä psyykkiseen puoleen tulee. Ei tulisi mieleenkään pistää häntä kameran eteen tuossa kunnossa. Rivien välistä on luettavissa että pikkuiseni kärsii kaiken lisäksi vakavasta shokki-tilasta.
Olen pahoillani siitä, että peset kätesi tästä leffaprojektista tämän yllättävän käänteen johdosta. Olin jo tehnyt päätökseni ja olit ykkösvalintani tähän vaativaan rooliin, mutta nyt täytyy etsiä joku toinen henkilö paikkaamaan jättämääsi aukkoa. Se ei ole helppoa, mutta mikä tässä elämässä olisi?
Vaikka toivotkin vastoinkäymisiä elämääni (joita on kyllä jo ollutkin), toivon puolestani onnea ja menestystä itsellesi. Kaltaisesi nainen tulee saamaan vielä rutkasti tarjouksia toisilta ohjaajilta, mikäli vain teet itseäsi tykö ja haluat niitä. Näen tulevaisuutesi erittäin valoisana.
Yksi pyyntö minulla olisi Sinulle, hupstuija. Vaikka haluatkin loukata ja mustamaalata minua niin toivon, että jätät lapin-neidon rauhaan. Hän ei ole tehnyt sinulle mitään pahaa enkä pidä siitä, että rakkaitani ja ystäviäni vastaan hyökätään tuolla tavoin.
Kunnioittaen,
D.I.rector
Ei ihme, etteivät etsintäni tuottaneet tuloksia! Eric Kinky, tuo mies jota luulin ystäväkseni, oli koko ajan rinnallani järjestämässä niitä. Hän ohjasi minua koko ajan harhaan!!! En olisi ikinä uskonut, että tuo mies kykenee tuollaiseen pahuuteen.
Monesti aikaisemmin hän kyllä tokaisi outo hymynkare suupielessään, että haluaisi päästä länkisääriesi väliin ja tekisi sen vielä, tavalla tai toisella... No, nyt hän sai haluamansa ja tunsi jalkojesi voiman. Mikä paholainen hän olikaan... Hän pääsi ihan liian helpolla, tuo kirottu pervoilija!
Toivottavasti hän ei ehtinyt pahoinpidellä sinua kovin pahasti, oma mussukkani? Koeta kestää vielä muutama tunti, niin haemme sinut pois sieltä ja alamme hoitaa vammojasi. Mökki on nyt paikallistettu ja saavumme sinne n. 04:00, eli muutaman tunnin päästä. Kinky olikin löytänyt tosi syrjäisen hirsimökin, sinne on erittäin huonot kulkuyhteydet ja siksi tulomme viivästyy. Tuon mukanani parhaat kriisihoitajat ja pari erittäin arvostettua lääkäriä sekä tietysti äitisi, joka odottaa innolla näkevänsä sinut jälleen...
Mutta kaikkein eniten meistä kaikista minä odotan jälleennäkemistämme. Haluan nähdä Sinun kauniit silmäsi ja tuntea sulohuulesi omiani vasten näiden hirvittävien, sydäntäraastavien kuukausien jälkeen.
Olemme tulossa, kulta pieni! Ajatus Sinusta antaa minulle voimaa ja auttaa minut näiden soiden, järvien ja tuntureiden ylitse. Olen luonasi pian, oma auringonpaisteeni...
Olen luonteeltani. Olen vain tunteikas nainen ja kauniit sanasi lapinneidolle saivat kaipuun aikoihin jolloin itsekin niitä kuulin korvaani kuiskittavan. Ehkä hienoinen kateus iski ja tulivuoren lailla purkautui polttavana laavana peittäen alleen orastavan elokuva urani.
Taitaa kuitenkin olla parasta että annamme tällä kertaa melkein alkaneen urani hautautua laavan alle koska ainakin näin kesäkuumalla parrasvalojen hehkussa on tukala olla.
Nyt lähden pyydystämään rantaleijonia kultaiseen häkkiini. Toivon mukaan saisin napattua yhden jotta voisin purkaa tätä ylimääräistä energiaa joka ikävissäni ja ikävällä tavalla tällä kertaa kohdistui sinuun ja suureen rakkauteesi. Vaikka luonteeni on kiihkeä, ja joskus saan sanoillani itseni pulaan, en kuitenkaan ole ylpeä vaan osaan pyytää anteeksi niiltä joita tahattomasti olen loukannut.
Pahan toivominen toiselle kohdistuu aina tavalla tai toisella toivojaan itseensä. Siksipä uskon että työvoroni päätyttyä en saanut levollista unta vaan painajaisten riivaamana kieriskelin sängyssäni.
Toivon Sinulle ja Lapinneidolle iloa elämäänne sillä tiedän että suuri rakkaus voittaa kaikki ne vaikeudet mitä kohtalo onnen tielle oikukkaasti kasaa.
Lapinneidolle toivon pikaista paranemista hellässä hoivassasi.
Ystävyydellä,
hupstuija
Ikävä kyllä Lapin-neito on itse vielä niin huonossa kuosissa ettei voi vielä itse hoitaa niin työ-kuin henk.koht asioitaankaan.Sain ylemmältä taholta valtuudet hoitaa neiti Länkisäären asioita.
Uskon että niin neiti L kuin herra D.I.Rectorkin arvostavat suuresti tuota hienoa piirrettä luonteessasi,että todellakin osaat tarvittaessa unhoittaa omat ikävätkin tuntemuksesi ja sitä että tulisen purkauksesi jälkeenkin Sinussa riittää vielä naista pyytämään anteeksi!
Voin näin pitkän työsuhteen ja ystävyytemme jälkeen sanoa jo ihan suoralta kädeltä Lapin-neidon puolesta että hän ei tule kantamaan Sinulle minkäänlaista kaunaa ja vaikka "noidaksi" kutsuminen onkin neidin "akilleen kantapää" ,hän luultavimmin kuitenkin ymmärtää kanssa sisarensa sydämen tuskan ja pienoisen hupsuttelun,itsekin niin kovia kokeneena...
Täytynee myöntää että Sinusta Hupstuija löytyy kuitenkin juuri sellaista tulisuutta ja rohkeutta jolla neiti Länkisäärikin kipusi aikoinaan köyhyydestä julkisuuteen ja sieltä edelleen tähtiin.Ja sen vuoksi suosittelisinkin Teille ettette nyt ihan tekisi harkitsemattomia päätöksiä uranne suhteen...
En valehtele jos sanon Sinulle että D.I.Rectorin kaltaisia tuottajia,ohjaajia ja Johtaja persoonallisuuksia ei maailmasta löydy kuin ehkä kourallinen-Hänen avullaan Neiti L:kin sai elämältään kaiken mistä tyttönen voi normaalisti vain unelmoida ja vielä enemmän!Ette selvästikkään ole tietoinen Neiti Länkisäären elämän järisyttävistä vaiheista...siksi ihmettelenkin missä te olette olleet kaikki nämä vuodet...Kenties ette vain lue lehtiä/seuraa mediaa?Ei hätää lokakuussa ilmestyy Lapin-neidon elämänkerta kirja josta löytyy kaikki tarvitsemanne tieto,upeiden valokuvien kera,tietenkin;)
Jokatapauksessa,Nti L ei uskoakseni ole vielä heeeerrraan aikoihin työkykyinen,joten päätähden osa on vielä avoinna,luulisin... mitä nyt olen arvon D.I.Rectorilta kuullut...Joten neuvoisin Teitä pitämään nyt pään kylmänä,unohtamaan kaikki henkilökohtaiset kaunat ja takomaan rautaa nyt kun se on kuumaa!!!Takaan ja alleviivaan että Porno bisnes on juuri Teidän alaanne!Tulette Neiti Länkisäären ja D.I.Rectorin avustuksella löytämään itsenne huipulta,sen voitte uskoa!
Älkää miettikö liian kauan,sillä ammattitaitoisia hakijoita on monia ja pyrkyreitä vielä enemmän!Teillä on hyvät mahdollisuudet vielä!
Lapin-neidon puolesta,
assari Lola X
... ja hyväksyn anteeksipyyntösi. Luonteesi parhaat puolet tulevat esiin juuri tällaisissa tilanteissa; sinussa on tarpeeksi naista pyytää anteeksi silloin, kun koet sen olevan paikallaan. Kukaan ihminen ei ole huonompi toista, vaikka joskus myöntääkin olevansa väärässä, eikä anteeksi pyytäminen tee kenestäkään heikompaa, päinvastoin. Sehän on suuren ja vahvan ihmisen merkki! Ihailen Sinua vieläkin enemmän tämän jälkeen. Onnenpekka se, joka Sinut omakseen saa.
Mikäli kuitenkin päätät yrittää aikuisviihdealalla, niin ota ihmeessä yhteyttä! Olen edelleenkin sitä mieltä, että uusin leffani olisi ollut täysosuma mikäli olisit päärooliin suostunut. Tosiasia on, etten löydä kovin helposti ketään sinun tilallesi ja tämä tuleva rooli vaatii paljon esittäjältään.
Tiedätkö mitä? Toivon että mietit muutaman päivän uudestaan tätä roolia ja mikäli tulet toisiin ajatuksiin ja haluat yrittää uudelleen, saat paikan! Minä jäädytän projektin siksi aikaa, että voit miettiä rauhassa päätöstäsi.
Kunnioittavasti,
D.I.rector
Arvoisa herra D.I. rector!
Olen saksansukuinen kohtuullisen varakas lady. Olen kiinnostunut tarjoamastanne roolista. Kuten arvannette, en tekisi sitä niinkään rahan himosta, vaan halusta esitellä laajemmalle yleisölle aarteistoni.
Vartalossani ei ole todellakaan moittimista. Uumani on hyvinkin korsetin myötäinen. Poveni on ryhdikäs, kookas ja uljas. Käyntini on luontevan keinuva, tyttömäinen. Sytyn helposti ja viivyn pitkään. Puheeni on sulavaa ja ääneni on sametin pehmeä. Olen kaksikielinen.
Yhd. odotellen Lady H.H.