Eilen täytin 90 vuotta. Aamulla näin tällä palstalla minulle osoitetut syntymäpäivätervehdykset, joissa oli yli 80 viestiä ja se oli saanut yli 400 lukijaa. Nyt se avaus oin näköjään poistettu. Toivottavasti tämä saa jäädä, kun haluaisin esittää syvät kiitokseni tuossa avauksessa olleista lukuisista mieltäni lämmittäneistä viesteistä
Joo. kymmenes vuosikymmeneni alkoi eilen. En sitä erityisemmin juhlinut; niin olin jo ennakkoon ilmoittanut kaikissa yhteyksissäni. Perusteeksi sille sanoin sunnuntaina 29.06. Karjaalla olleet poikani 15-vuotiaan tyttären rippijuhlat. Upeat ne juhlat olivat, paljon väkeä ja hieno tarjoilu!
Hieman kuitenkin varauduin kävijöihin täällä kotonanikin syntymäpäivänäni ja maanantaina ostin kakun ja kuohuviinipullon. Eipä kakusta mennyt puoltakaan eikä ”kuoharipulloa” tarvinnut avatakaan. Yksi evp-toverini sentään kävi, kun hän ei ollut saanut edellä mainitsemaani ilmoitustani. Kävi myös kaksi lapsenlastani sieltä Karjaalta, sunnuntaina rippijuhlaansa viettänyt tyttö veljensä kanssa. Tuolla 19-vuotiaalla pojalla on itselläänkin auto, mutta isänsä ”mersulla” hän nyt ajoi, kun isänsä on punkin pureman aiheuttamassa borrelioosikuumeessa.
Etukäteen olin saanut kymmeniä ”synttärionnitteluita”, puhelimitse, sähköpostitse ja toistakymmentä oli laittanut ne onnittelukortillakin. Syntymäpäiväni sujui kuitenkin ennakkoon ilmoittamani vaatimattomasti.
Nyt sitten vain jatkan tätä vanhuksen vaatimatonta elämää. Mutta jos tässäkin kunnossa vielä pysyn ja jos Keskusta tai jokin muu tärkeä asia antaa minulle aihetta tulla siitä viestimään täällä, niin varmaan tulen tekemään. Nyt ei kuitenkaan aihetta enempään.
Merkkipäivästäni
46
368
Vastaukset
- Anonyymi
Myöhästyneesti Sydämelliset Onnittelut 90 v merkkipäivän kunniaksi. Sinulle oli hienoja tervehdyksiä täällä, mutta ne oli liikaa Inkeroisen vkk ehdokkaalle. Yksi oli tosi hauska ja se meni jotenkin niin, että miten eritavalla ihmiset ikääntyy. Toinen on jo 90 v ja järki leikkaa kuin partaveitsi ja tekee mielenkiintoisia avauksia. Toinen 73 v ja sekaisin kuin venäläinen käkikello, ei kuku, ei näytä aikaa ja koneistokin varastettu.
Hienossa säässä pääsit pitämään juhlapäivän!- Anonyymi
Keksittyä koko juttu,joku Idiootti persu tietenkin
- Anonyymi
Bwahaahaahaaa;-)))))))) "Venäläinen käkikello";-))))))))))))))
- Anonyymi
Varmuuden vuoksi toistamiseen Onnittelut palstan parhaalle avaajalle ja kirjoittajalle.
- Anonyymi
Itsehän sinä itseäsi ketjussa onnittelit, kuten olet tehnyt tänäänkin. HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi
Voi tuota vkklaisen tuskaa, kateutta ja katkeruutta. Säälittävä ääliö olet, neljän äänen Ossi.
Hieno oli se esille ottamani avauksenne viesteineen. Mikäpä lieneekään ollut syy sen poistoon, sitä ihmettelen. Kiitokset kuitenkin noista nyt sanomistanne!
Vaatimattomat 90-vuotispäivät siis vietin täällä kotonani. Vain kahdet vieraat kestittävinäni. Kolmet kukat kuitenkin sain; naapurin rouva oli laittanut kauniit kukat pationi pöydälle.
Huomenna vielä minulle tulee yhdet ”synttärivieraat”, vaimoni kummityttö miehineen. He asuvat Oulun yläpuolella Iissä, mutta ovat nyt kyläilemässä täällä Etelä-Suomessa ja iltapäivällä tulevat käymään luonani. Heidänkin kahvilleen kakkua on vielä tarjolla, mutta tuskinpa ”kuoharipulloa” saan vieläkään avata😉Älä siitä välitä. Onnea. Täällä tuntuu olevan näitä itänaapurin häiriköitä trollien ja bottien muodossa. Olen niitä jonkin verran poistattanut.
Eikä tuosta everstiluutnantin pikkusieluisesta kommentista alla tarvitse välittää senkään vertaa.
- Anonyymi
Ei tässä ole mitään keskustaan viittaavaa.
Tämä tulee poistaa sääntöjen mukaan.
Menisit nitomlle sivulesi.Kyllä tässä avauksessani on keskustaan viittaavaa. Sen viimeisessä lauseessa sanon näin:
"Mutta jos tässäkin kunnossa vielä pysyn ja jos Keskusta tai jokin muu tärkeä asia antaa minulle aihetta tulla siitä viestimään täällä, niin varmaan tulen tekemään".- Anonyymi
kapi_ kirjoitti:
Kyllä tässä avauksessani on keskustaan viittaavaa. Sen viimeisessä lauseessa sanon näin:
"Mutta jos tässäkin kunnossa vielä pysyn ja jos Keskusta tai jokin muu tärkeä asia antaa minulle aihetta tulla siitä viestimään täällä, niin varmaan tulen tekemään".Tuolla keskustan "kirjoitusvahdilla" on paha lukihäriö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla keskustan "kirjoitusvahdilla" on paha lukihäriö.
Pankkomajurin pankkolängvitsiähän se ilmiselvästi on.
- Anonyymi
Saivat itkettyä tämänkin poistoon. On tämä naurettava palsta! Ne jotka vielä sattuu käymään Historia -palstalla, tietävät millaista törkyä sinne suolletaan jatkuvasti esim. Mannerheimista. Ne kaikki kymmenet tai sadat avaukset jäävät näkyville.
Keskustan saitti juhlii yhdessä 1.7.2025 Korhosen 90v syntymäpäivää
Anonyymi-ap
2025-06-30 14:55:54
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18999579/keskustan-saitti-juhlii-yhdessa-1-7-2025-korhosen-90v-syntymapaivaa
Keskustan S24 palstan armoitettu scribentti ja Primus Inter Pares, Jorma Kalevi Korhonen saavuttaa 1.7. 2025 kunnioitettavan 90 vuoden iän ja sen kunniaksi pistämme kolminkertaisen huraa huudon: Huraa, Huraa, HURAA!
Korhonen on parinkymmenen vuoden aikana kirjoituksillaan nostanut keskustan S24 politiikkapalstan ylivoimaisesti suosituimmaksi keskustelufoorumiksi, siis verrattuna toisten puolueiden vastaaviin S24 palstoihin. Nyt vauhti jatkuu samana, vaikka JKK enää harvoin tulee kommenteillaan tai avauksillaan mukaan.
Jorma Korhonen täyttää 1. heinäkuuta 2025 täydet 90 vuotta. Hän palveli ali- ja toimiupseerina eri tehtävissä Uudenmaan Jääkäripataljoonassa, Huoltokoulussa, Puolustusvoimien Tutkimuskeskuksessa, Topografikunnassa, Esikuntakoulussa ja Pääesikunnassa vv. 1956-80. Kapteeni Korhonen on saanut koulutusta Kanta-aliupseerikoulussa, huoltoaliupseerikurssilla, RUK:ssa, esikuntamestarikurssilla ja luutnanttikurssin esikuntalinjalla.
Sotaväen jälkeen hän toimi Valion pääkonttorissa konttoripalveluesimiehenä vv.1980-85 ja isännöitsijänä vv. 1985- 98.
Paljon onnea Korhoselle ja nostakaamme malja hänen kunniakseen! Näin tehdään ainakin Oulujokivarressa 🌹- Anonyymi
Tämä oli vuoden parhaita avauksia ja pelkkää asiaa. Tässäkin mainitaan nyt keslusta: Keskusta
Palstalla häiriköivät ryssän trollit ja botit asialla.
Tehkää ilmoituksia näistä. "Persutrolli miten liittyy Suomen Keskustaan" ja pari samanlaista. Niitä tulee usein keskellä yötä monta tunnin sisään.
Tulee mieleen myös yksi ahkera copypastaaja-avaaja.- Anonyymi
Oikeiston.sos.dem kirjoitti:
Palstalla häiriköivät ryssän trollit ja botit asialla.
Tehkää ilmoituksia näistä. "Persutrolli miten liittyy Suomen Keskustaan" ja pari samanlaista. Niitä tulee usein keskellä yötä monta tunnin sisään.
Tulee mieleen myös yksi ahkera copypastaaja-avaaja.Valvohan taas muutama yö ja tarkkaile tilannetta.
Ääliö. Anonyymi kirjoitti:
Valvohan taas muutama yö ja tarkkaile tilannetta.
Ääliö.Varmasti slobo tarkkailen.
Kaalisopan haju tuuletetaan palstalta. .- Anonyymi
Oikeiston.sos.dem kirjoitti:
Varmasti slobo tarkkailen.
Kaalisopan haju tuuletetaan palstalta. .Koetappas osaatko joskus asiallisesti keskustella. Vielä sinulta ei yhtään asiallista viestiä ole nähty
- Anonyymi
Ja heti alkoi hihna savuta ja ryssittely :(
Anonyymi kirjoitti:
Koetappas osaatko joskus asiallisesti keskustella. Vielä sinulta ei yhtään asiallista viestiä ole nähty
Miksi vaivautua kaltaistesi takia?
Miksi peesaat idän poikaa?- Anonyymi
Oikeiston.sos.dem kirjoitti:
Miksi vaivautua kaltaistesi takia?
Miksi peesaat idän poikaa?Sinulta kysyttiin kysymys, johon liero et saanut vastattua vaan aloit heti maalittamisen.
Anonyymi kirjoitti:
Ja heti alkoi hihna savuta ja ryssittely :(
Niitä täällä tuntuu riittävän.
Omia ja vieraita.On ymmärrettävää että Pietarin trollina et osaa muuta kuin kirjaimellisesti suomea etkä osaa assosioida asiayhteyksiä.
- Anonyymi
Oikeiston.sos.dem kirjoitti:
On ymmärrettävää että Pietarin trollina et osaa muuta kuin kirjaimellisesti suomea etkä osaa assosioida asiayhteyksiä.
Koetappas nyt ihan asialinjalta, nuo pietarin trollit ja muu jolla koetat halventaa muita on niin kuultu ja niin typerää, että miten aikamies edes kehtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetappas nyt ihan asialinjalta, nuo pietarin trollit ja muu jolla koetat halventaa muita on niin kuultu ja niin typerää, että miten aikamies edes kehtaa.
Oikeistosossu on henkisellä tasollaan korkeintaan 4-vuotias.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeistosossu on henkisellä tasollaan korkeintaan 4-vuotias.
Niin. Löytää jonkun sanan, vaikka amis, ja huutelee sitä just kuin 4-vuotias kaikkialla
Anonyymi kirjoitti:
Koetappas nyt ihan asialinjalta, nuo pietarin trollit ja muu jolla koetat halventaa muita on niin kuultu ja niin typerää, että miten aikamies edes kehtaa.
Sonta ei asialinjaa kaipaa. Pitäishän se peltoeemelin tietää.
- Anonyymi
Oikeiston.sos.dem kirjoitti:
Sonta ei asialinjaa kaipaa. Pitäishän se peltoeemelin tietää.
Peltoeemelikin sen tietää, ettet sinä edes pysty asialinjaan. Yrittänyttä ei laiteta, joten koeta edes joskus
Anonyymi kirjoitti:
Peltoeemelikin sen tietää, ettet sinä edes pysty asialinjaan. Yrittänyttä ei laiteta, joten koeta edes joskus
Olen kuin Foppa Forsberg. Hallitsen taitopelin ja kovat otteet.
Katsos minä en käännä toista poskea vaan poikkaria tulee tarvittaessa.
Varsinkin anonyymeille räkijöille kuten sinä jotka eivät ymmärrä sellaista perusasiaa että palstalla keskustellaan asioista ei toisista kirjoittajistam
Väliin sitä miettii että tällä palstalla on todella paljon miehistä pitäviä. Niin sairaalloista joidenkin kiinnostus ja perässä juokseminen on. Ei mitään sitä vastaan mut ei oo mun juttu.
Eli eiköhän lähdetä siitä että minä määrittelen ja anonyymit voi yrittää parantaa sitä maamieskoulun ainekirjoitustaan. Vai mitä.
😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁- Anonyymi
Oikeiston.sos.dem kirjoitti:
Olen kuin Foppa Forsberg. Hallitsen taitopelin ja kovat otteet.
Katsos minä en käännä toista poskea vaan poikkaria tulee tarvittaessa.
Varsinkin anonyymeille räkijöille kuten sinä jotka eivät ymmärrä sellaista perusasiaa että palstalla keskustellaan asioista ei toisista kirjoittajistam
Väliin sitä miettii että tällä palstalla on todella paljon miehistä pitäviä. Niin sairaalloista joidenkin kiinnostus ja perässä juokseminen on. Ei mitään sitä vastaan mut ei oo mun juttu.
Eli eiköhän lähdetä siitä että minä määrittelen ja anonyymit voi yrittää parantaa sitä maamieskoulun ainekirjoitustaan. Vai mitä.
😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁😁Ei näy biofotoneja sinun lähelläsi vaikka kuinka herkällä mittarilla koettaisi löytää. Vaan aina voi kehittyä, olet taas löytänyt uuden sanan, maamieskoulu. Joko amis unohtui?
Anonyymi kirjoitti:
Ei näy biofotoneja sinun lähelläsi vaikka kuinka herkällä mittarilla koettaisi löytää. Vaan aina voi kehittyä, olet taas löytänyt uuden sanan, maamieskoulu. Joko amis unohtui?
Täytyy loppukaneettina todeta että seuranhakusovelluksia kyllä nykyään löytyy ja onhan siellä Anttilan kuvastossa myös miesten kuvia. Jos on silleen suuntautunut.
Ei tarvitsisi täällä anonyymien pilata keskustelua.
Poistun hetkiseksi aikaa tässä muodossa palstalta. Ehkä saatan keksiä jotain.
Saatan vaikka esiintyä jonakuna muuna.- Anonyymi
Oikeiston.sos.dem kirjoitti:
Täytyy loppukaneettina todeta että seuranhakusovelluksia kyllä nykyään löytyy ja onhan siellä Anttilan kuvastossa myös miesten kuvia. Jos on silleen suuntautunut.
Ei tarvitsisi täällä anonyymien pilata keskustelua.
Poistun hetkiseksi aikaa tässä muodossa palstalta. Ehkä saatan keksiä jotain.
Saatan vaikka esiintyä jonakuna muuna.Poistuppa missä muodossa tykkäät, väheneepä kolina palstalla. Tyhjät tynnyrit ne kolisevat eniten.
- Anonyymi
Onnea sinulle kuitenkin!💋
- Anonyymi
Eipä ainkaan tällä palstalla ikäisiäsi muita ole. Siitä onnittelut
Vaikka vauhti ja tyylisi ovat jo rauhoittuneet, ihan asiallisesti jaksat vielä paahtaa täällä.
Palstan moderointi on syystä tai toisesta mennyt sellaiseksi, että keskustelut katoavat vaikka ne pysyisivät asiallisinakin.
Aivan yhtä järjettömään poistojen tekoon ei vielä ole menty kuin mitä Arska ainanaan luotsina, mutta muutoin outoa on toiminta. Liekö vaan joku tekoälybotti joka poistaa kun joku pyytää, tai löytää jonkun muka sopimattoman sanan tai lauseen. Nyt on nämä ”synttärit” vietetty. Tänään vielä kävi vieraita, vaimoni kummityttö miehinen. Asiakseen katsoivat tulla Oulun yläpuolelta Iistä asti tuomaan minulle hienot lahjansa kauniiden kukkien kera, kukat olivat tosin ostaneet vasta Espoosta tänne tullessaan.
Minulla oli vielä kakkua jäljellä ja kyllä se heille maittoi, mutta hienommat leivonnaisetkin he toivat tullessaan ja jättivät minulle.
Kävimme myös pariskunnan rouvan kummitädin, siis vaimoni haudalla Maunulan uurnalehdossa ja sinnekin he jättivät kauniit kukkansa haudanhoitosopimuksen myötä aina kesäisin tulevien kukkien viereen.
Eipä nyt muuta kuin vain vielä Suuret Kiitokset tässäkin ketjussa ja jo aikaisemminkin minulle tulleisa monista mieltäni lämmittäneitä onnitteluviesteistä! Nyt vain tällaisen vanhuksen arkeen. Mutta jos vielä tässäkin kunnossa pysyn ja jos Suomen Keskusta tai jokin muu tärkeä aihe houkutta minua tulla siitä jotakin sanomaan, niin varmaan tulen tekemään- Anonyymi
Onhan täällä ollut vilkasta! Tämä avaukseni oli pudonnut jo neljännelle sivulle, vaikka toissapäivänä tälle edellisen viestini heitin.
Merkkipäivästäni olen jo sanonut kaiken sanottavani, joten en siihen enää palaa. Haluan vain toivotella kaikille Oikein Hyvää viikonlopun jatkoa!- Anonyymi
Oikein hyvää viikonloppua palstan ainoalle faitterille ja upseerille. Muilta puuttuu harjaantuminen sotilaaksi. Soittokunta ei ollut kovin sotilaallinen paikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikein hyvää viikonloppua palstan ainoalle faitterille ja upseerille. Muilta puuttuu harjaantuminen sotilaaksi. Soittokunta ei ollut kovin sotilaallinen paikka.
Oikeaksi sotilaaksi ei Kapi harjaannu papereita mapittamalla. HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeaksi sotilaaksi ei Kapi harjaannu papereita mapittamalla. HO HOO, HO HOO!
Mättäällä istumalla olen oppinut johtamaan. HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mättäällä istumalla olen oppinut johtamaan. HO HOO, HO HOO!
Raahasitko mättään nuottitelinevarsastoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raahasitko mättään nuottitelinevarsastoon?
Siis nuottitelinevarastoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeaksi sotilaaksi ei Kapi harjaannu papereita mapittamalla. HO HOO, HO HOO!
Kuviomarssia et kuitenkaan osannut johtaa. Siksi sait potkut RUK:sta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mättäällä istumalla olen oppinut johtamaan. HO HOO, HO HOO!
Metsässä harjoitellaan, myös johtamista. HO HOO, HO HOO!
- Anonyymi
Palstan ehdottomasti paras avaaja ja vieläkin onnittelut merkkipäivästä. Täällä kepupalstalla ei juurikaan mitään merkittävää ole tapahtunut, sinun merkkipäivä vuoteen suurin tapahtuma keskustapalstalla!
- Anonyymi
Tuo on niin totta! Aisa-Ossin vaaleissa saamat neljä ääntä aiheuttivat lähinnä hilpeyttä ja röhönaurua palstalla.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun463220Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5091952Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171920Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si811791- 181522
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431418- 281356
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901319Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1261212UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa
Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa1131168