MIKSI VANHIMAT

Ovat kärkkäitä katkaisemaan tai ainakin puuttumaan moneen alkavaan seurusteluun.
Tiedän tapauksen jossa eräs vanhin halusi oman pojan aviotuvan erään kauniin sisaren kanssa.
Mutta sisar tykkäsi toisesta veljestä siitä seurauksena tytön isä menetti avustavan palvelijan viran.
Asiaa korjattiin "rakkaudellisessa kuulustelussa"
ja nyt sisar on katkaisut suhteensa tähän yksinhuoltaja äidin poikaan.
Ja on nyt vanhimman pojan kanssa.
Viime Sunnuntaina yllätys yllätys tytön isä nimitettiin vanhinmaksi.
Tyttö on kyllä tykästynyt myös aidosti vanhimman pojasta.
Kumpikin on iältään 17v ja salilla supistaan jakuiskitaan varsinkin sisarten taholta että ompas kaunis pari. Niin hyvin sopivat yhteen.
Kummankin isät ovan vanhemistossa.
171370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Vanhemmiston taholta nyt voi odottaa aiavan mitä heikäläisten päähän sattuu juolahtamaan. Vanhemmisto määräilee aina oman edun mukaisesti ja jos heitä ei totella nii seuraukset on sen mukaiset. KÄYTTÄVÄT VALTAANASA HÄIKÄILEMÄTTÖMÄSTI VÄÄRIN HYVÄKSEEN.

Äänestä

Että sama juttu oli jo kertaalleen viime vuoden puolella. Silloinkin hänet nimitettiin vanhimmaksi. Onko hänet nimitetty oikein kahdesti?

Äänestä
  • Tuskin isää on kahdesti vanhimmaksi nimitetty, ehkäpä kirjoittaja ei vain muistanut että on uskoutunut asiasta netissä jo kertaalleen.

    Sellaista sattuu?

    Äänestä

  • ...vietäisiin asia hieman yleisemmälle tasolle.

    Onko niin, että lasten seurustelukumppanit voivat edes periaatteessa vaikuttaa siihen, miten oma yleneminen JT-järjestön hierarkiassa sujuu?

    Olen ymmärtänyt, että ainakin "maailmallisen" puolison ottaminen voi teoriassa viedä isukilta natsat. Onko nyt jo YH-äidin JT-pojan tapaileminenkin Raamatun periaatteiden vastaista?

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    ...vietäisiin asia hieman yleisemmälle tasolle.

    Onko niin, että lasten seurustelukumppanit voivat edes periaatteessa vaikuttaa siihen, miten oma yleneminen JT-järjestön hierarkiassa sujuu?

    Olen ymmärtänyt, että ainakin "maailmallisen" puolison ottaminen voi teoriassa viedä isukilta natsat. Onko nyt jo YH-äidin JT-pojan tapaileminenkin Raamatun periaatteiden vastaista?

    vanhin koko ikänsä vaikka tyttönsä (kastettu) otti ulkopuolisen ja vielä ulkomaalaisen

    ja toinen tyttö asuu edelleen avoliitossa (ei koskaan ole mukana ollutkaan)

    että ei ihan tärpännyt - kokeiles jotaki muut

    Äänestä

  • Ei ole mikään edellisen talven lumia.
    Onko tallaista tapahtunut ennenkin?
    Missä päin?
    Tämä asia on Kesäkuun alusta vuodelta 2005.
    Fger mainitsi että viime vuonna olisi ollut samantapainen kirjoitus, no sehän todistaa vain sen kuinka yleinen käytätö vanhempien "avioneuonta" on.
    Kuinka paljon näitä tapauksia jää vain jeppuloiden tietoon?

    Äänestä

  • Vaasasta ja uusi kirjoitti:

    Ei ole mikään edellisen talven lumia.
    Onko tallaista tapahtunut ennenkin?
    Missä päin?
    Tämä asia on Kesäkuun alusta vuodelta 2005.
    Fger mainitsi että viime vuonna olisi ollut samantapainen kirjoitus, no sehän todistaa vain sen kuinka yleinen käytätö vanhempien "avioneuonta" on.
    Kuinka paljon näitä tapauksia jää vain jeppuloiden tietoon?

    Ilmeinen tosiasia on se, että jehovien pimeän puolen kokemuksista suurin osa jää valitettavasti jehovien kassakaappiin, jollei asianosoiset syystä tahi toisesta tuo niitä itse esille yleiseen tietoisuuteen. Eräs tapa jolla jehnut saavat porukat pysymään hiljaisina ja nielemään kaiken saastan on se, että jeput demonisoivat kaikki kritiikin esittäjät ja leimaavat nämä itsensä Jumalan vastustajiksi. Onko siis jehnujärjestö sama kuin Jumala???

    Kaltoinkohdellun seurakuntalaisen tulisi ymmärtää, että kritiikki kohdistuu todellisuudessa vain järjestöä kohtaan, ja että järjestö onkin todellisuudessa vain hallintoelimen seniilien (Amerikan-jehovan) johtama. Siitä se paraneminen alkaa...

    -Corrector-

    Äänestä

  • Tuo "Tekevät näin" -kanta.

    Mutta, jos totta on ja 17-vuotiaan avioituvat, niin lapsiavioliitot päätyvät yleensä karille viimeistään, kun lähestytään 30:ntä.

    Mitä taas seksikokeiluun ennen avioliittoa tulee, ei se kokeilu auta. Seksi ei nimittäin suju ennen kuin on oltu useita vuosia avioliitossa. Höpöä siis kaikki väitteet esiaviollisen kokeilun mukamas tuomista hyödyistä.

    Asia II

    Äänestä

Kieroon kasvaneet Jehovan todistajavanhimmat ovat aina tunteneet erityistä kiinnostusta pelaamiseen, erityisesti sellaiseen jossa ihmiset ja heidän hyvinvointinsa toimivat pelinappuloina.

Jt-vanhimpien keskimääräistä heikompi koulutustaso kolottaa takaraivossa ja muistuttaa ikävästi olemassaolollaan ja tuota pahaa oloa he sitten yrittävät lievittää vallantunteesta saamillaan kickseillä. Vallan käyttöhän ei tunnu miltään, jollei valtaa saa osoittaa mitenkään. Siispä jt-vanhimmilla pitää olla joku, jota he saavat kiristää painostaa ja uhkailla. Jollei sellaista suosiolla löydy niin sellainen tehdään.

IKÄVÄÄ JA TOTTA.

-Corrector-

Äänestä
  • ..ovat luopiota ja heitä tämä palsta pullistellee. Luopio ei puhu kuin - pahaa. Siitähän nimi luopiokin johtuu. Takinkääntäjiä kaikki.

    Äänestä

  • Itse jouduin naimisiin vastoin tahtoani. Ei ollut sopivaa tapailla vastakkaista sukupuolta. Erosin tosin myöhemmin. Naimisiin meno on vain kahden kauppa, siihen ei ulkopuolisten pitäisi ottaa kantaa. -70 ja -80 luvuilta näitä esimerkkejä on paljon. Useat ovat toki vieläkin naimisissa ja jäseniä JT seurakunnissa, mutta pitävät rakastajaa/ rakastajartarta. Jotkin ovat jopa "yleisessä" tiedossa.
    Mun mielestä varsinkin seksi pitää kokeilla ennen avioliittoa, että se sujuu. Jos seksi ei suju, niin liitto ei voi olla onnellinen.

    Äänestä

  • Anonyms kirjoitti:

    Itse jouduin naimisiin vastoin tahtoani. Ei ollut sopivaa tapailla vastakkaista sukupuolta. Erosin tosin myöhemmin. Naimisiin meno on vain kahden kauppa, siihen ei ulkopuolisten pitäisi ottaa kantaa. -70 ja -80 luvuilta näitä esimerkkejä on paljon. Useat ovat toki vieläkin naimisissa ja jäseniä JT seurakunnissa, mutta pitävät rakastajaa/ rakastajartarta. Jotkin ovat jopa "yleisessä" tiedossa.
    Mun mielestä varsinkin seksi pitää kokeilla ennen avioliittoa, että se sujuu. Jos seksi ei suju, niin liitto ei voi olla onnellinen.

    ...

    Äänestä

Tuskinpa.

Äänestä
  • Vanhimaksi siitä ilmoitetaan seurakunnan kokouksessa.
    Jeppulatkin sen myöntävät.

    Äänestä

  • uusi nimitetään kirjoitti:

    Vanhimaksi siitä ilmoitetaan seurakunnan kokouksessa.
    Jeppulatkin sen myöntävät.

    Mutta ei sunnuntaina vaan torstaina.

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    Mutta ei sunnuntaina vaan torstaina.

    Taas yks luuseri kärähti... :)

    Äänestä

  • Hahmo(alkuperäinen) kirjoitti:

    Taas yks luuseri kärähti... :)

    ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TEKEVÄT NÄIN? kirjoitti:

Ovat kärkkäitä katkaisemaan tai ainakin puuttumaan moneen alkavaan seurusteluun.
Tiedän tapauksen jossa eräs vanhin halusi oman pojan aviotuvan erään kauniin sisaren kanssa.
Mutta sisar tykkäsi toisesta veljestä siitä seurauksena tytön isä menetti avustavan palvelijan viran.
Asiaa korjattiin "rakkaudellisessa kuulustelussa"
ja nyt sisar on katkaisut suhteensa tähän yksinhuoltaja äidin poikaan.
Ja on nyt vanhimman pojan kanssa.
Viime Sunnuntaina yllätys yllätys tytön isä nimitettiin vanhinmaksi.
Tyttö on kyllä tykästynyt myös aidosti vanhimman pojasta.
Kumpikin on iältään 17v ja salilla supistaan jakuiskitaan varsinkin sisarten taholta että ompas kaunis pari. Niin hyvin sopivat yhteen.
Kummankin isät ovan vanhemistossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu