17 vuoteen ei yhtään talouskasvua tässä maassa

Silloinkin asiat olivat jo täysin pielessä, kun tekosyitä tähän ei ollut eli ei ollut koronaa, ei ollut ukrainan sotaa, ei ollut natoa.
Miten tämän maan johto on voinut tyriä tämän maan talouskasvun ihan totaalisesti ja kuka siitä on olut vastuussa?
Eikä taas mitään liukuhihna vastauksia tyyliin Marinin hallitus, sillä Orpon hallitus pn surkein koskaan tässä maassa. Marinin aikaan tässä maassa oli vielä töitä, eikä leikattu osa-aikatyötä tekevältä pis 300€ suojaosuutta. Myt vain leikataan ja leikataan, eikä silti saada mitään hyvää aikaan, muuta kuin lisää työttömiä ja lisää konkursseja sekä lisää velkaa. Minin tämän maan miljardit oikein menevät? Ylikalliiseen soteenko? No, miksi sitä sitten ylläpidetään tässä maassa?
Päin helvetti tämä maa on mennyt, osaamattomien päättäjien vuoksi, ei sen kansa vuoksi.
27230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Venäjänkaupan takia teollisuus on keskimäärin kehittymätöntä.
Metallipuoli veti aikansa, Viro ym. halpamaat veivät työt.
Olemme saatanan surkeassa tilanteessa.

Äänestä
  • Hulluin teko kokoomus-fasisteitla oli Saulin teko lopettaa suomen suurin ulkomaankauppa venäjänkauppa-

    tuhannet firmamme konkurssissa heti...

    Alottaja on porvarikaheli, jonka mielestä korona-aika oli tekosyy...

    no, persut valehtelee aina...

    Äänestä

Johtajien palkat eivät ole joustaneet kun eivät ole saavuttaneet talouskasvua.

Päinvastoin, johtajiston tienestit ovat melkein kaksinkertaistuneet, vaikkei mitään talouskasvua ole ollutkaan!

Äänestä
  • Talousoikeistopolitiikkaa komppaava VM on 17 vuodessa arvioinut talouskasvua yli 50 mrd euroa yläkanttiin ruiskukkasilmikkojensa takaa.

    Esim. 2008 - 2019 kokoomus- ja kepujohtoisilla hallituskausilla BKT:n kasvu 4%, muissa Pohjoismaissa 14-22%.

    Äänestä

Otetaan lisää maahanmuuttajia.

Äänestä

Eihän se voi kasvaa kun tuo sotsialismi vaikuttaa aina iankaikkisesti

Äänestä
  • Se aate ei kannusta töihin. Muuta syytä ei tarvita.

    Äänestä

  • Nähdään että mitä vähemmän maassa on sotsialismusta, sitä paremmin talous voi. Katsokaa vaan ihan huviksenne vaikka Eurooppaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nähdään että mitä vähemmän maassa on sotsialismusta, sitä paremmin talous voi. Katsokaa vaan ihan huviksenne vaikka Eurooppaan.

    Se aate tuhoaa kaiken, ei jotain vaan kaiken. Piste

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Se aate tuhoaa kaiken, ei jotain vaan kaiken. Piste

    Se aate uhkaa tehdä selvää jälkeä esimerkiksi omasta maataloudestamme kunhan pääsevät hallitukseen. Nälänhätää odotellessa

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se aate uhkaa tehdä selvää jälkeä esimerkiksi omasta maataloudestamme kunhan pääsevät hallitukseen. Nälänhätää odotellessa

    Tarkoitan demareita etupäässä. He vihaa kaikkea omaa mikä tässä maassa on

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Nähdään että mitä vähemmän maassa on sotsialismusta, sitä paremmin talous voi. Katsokaa vaan ihan huviksenne vaikka Eurooppaan.

    Katsokaa sitten siinä samalla näettekö missään vauraan ja menestyvän sosialistisen maan. Ette tule sellaista näkemään

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Katsokaa sitten siinä samalla näettekö missään vauraan ja menestyvän sosialistisen maan. Ette tule sellaista näkemään

    Se sosialismin piru estää talouden kehityksen missä vaikuttaakaan koska ei makaavan hiiren suuhun hiiri juokse.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Se sosialismin piru estää talouden kehityksen missä vaikuttaakaan koska ei makaavan hiiren suuhun hiiri juokse.

    Se sosialismin piru estää talouden kehityksen missä vaikuttaakaan koska ei makaavan kissan suuhun hiiri juokse.

    Nyt meni oikein

    Äänestä

  • Kokoomuksen kapitaalikommunismi ja kepun agraarisosialismi ei toimi.

    Äänestä

  • Oikeiston veropopulismi ja veronkiertovelkatalous on kestämätön.

    Äänestä

Niinpä kannattaakin alkaa äänestämään niitä virheitä, viimeinkin!

Äänestä

Mitään tärkeää ja uutta ei tehdä eikä ole edes näkyvissä mutta palkkoja pitäisi nostaa ja ostovoimaa lisätä vaikka lakkoilemalla. Onko ihme, että olla konkurssin partaalla. Nykytila on vasta esimakua tulevasta.

Äänestä
  • Mitään tärkeää ja uutta ei tehdä eikä ole edes näkyvissä, joten yritys- ja maataloussossutuet leikkuriin ❗

    Äänestä

Kertokaas mistä kasvu voisi tulla. Venäjä suljettu, eurooppa ei vedä. Usa luo tulleja.

Äänestä
  • Avaruudesta ja alieneista.

    Äänestä

  • Tehdään hyviä tuotteita joita maailma haluaa. Ei se ole sen kummempaa. Mutta tahtoa ja kykyä ja halua ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tehdään hyviä tuotteita joita maailma haluaa. Ei se ole sen kummempaa. Mutta tahtoa ja kykyä ja halua ei ole.

    Kallis valuutta tappaa kaiken.

    Äänestä

Marinin hallitusta pidetään jotenkin pyhänä ja "parhaimpana kuin koskaan", vaikka sen saavutukset oli vähäisemmät kuin vahingot, mitä velkarahaan nojaavalla talouspolitikalla, maineeseen nojaavalla ylikireällä ilmastopolitiikalla, tuhlailevalla epidemiajohtamisella jne. saatiin aikaan. Työllisyysastettakin hehkuteltiin kiimoissaan, vaikka suuri osa ns. työllistymistä oli velkarahalla ostettuja työtunteja, eli palkkatuen varassa pyörivää pätkätyötä. Mutta kun on hyväuskoisia reppanoita, joihin uppoaa populismi helposti, niin tietenkin sitten eletään jalkovälit märkänä jotain sateenkaarien ja yksisarvisten fantasiaa. uuuhhaaaahhsannaonparaskoskaanuuuhaaahhh!

Suomi oli kuopassa ennen Marinin hallitusta. Marinin hallitus vei Suomen entistä syvemmälle alijäämätalouteen. Kuopassa ollaan tälläkin hetkellä ja Suomi katastrofaalisesti velkarahasta riippuvainen maa, jonka velanottopaineet vain kasvaa. Marin aiheutti lisää pysyviä menolisäyksiä mm. sotefarssillaan, sekä törsäsi urakalla ulkomaisiin kohteisiin ja ottaessaan n. 10 miljardia ekstralainaa "tulevaisuuden tarpeisiin". Budjettikehykset romutettiin ja talouden hallinta oli kateissa, joka päätyy kansan maksettavaksi. Marin loi velkarahalla hurmaavat kulissit ja hyvinvointi-illuusion.... ja nyt ruikutetaan päät märkänä ennätyssuuresta velanotosta, eikä tajuta, että menot on ennätyssuuret. Mutkun nyt on väärä hallitus.... se ottaa velkaa ihan väärin ja se vaan leikkaa ja persupersupersumutkunpersu! uliuli...... Mistään ette mitään tiedä, ulisette vain ja palvotte Pyhää Sannaa. Vieläkin.

Äänestä
  • OrpoPurra ottaa velkaa historian eniten ilman kriisejä ja jakaa velkarahalla suurituloisille ja yrityksille veronalennuksia.

    170 000 työllisen takamatka hallitusohjelman kirjaukseen verrattuna tuo 3,5 mrd euron lisämenot vuosittain.

    Kauhukabinetin politiikka on erittäin tuhoisaa.

    Äänestä

  • Jos ei otettaisi velkaa niin ei tarvitsisi leikatakaan. Näin me vasemmalla ajatellaan.

    Äänestä

Eä tule, koska
- EU ja Nato jäsenyyys
- vihreä siirtymä
- yritysmyynnit

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Silloinkin asiat olivat jo täysin pielessä, kun tekosyitä tähän ei ollut eli ei ollut koronaa, ei ollut ukrainan sotaa, ei ollut natoa.
Miten tämän maan johto on voinut tyriä tämän maan talouskasvun ihan totaalisesti ja kuka siitä on olut vastuussa?
Eikä taas mitään liukuhihna vastauksia tyyliin Marinin hallitus, sillä Orpon hallitus pn surkein koskaan tässä maassa. Marinin aikaan tässä maassa oli vielä töitä, eikä leikattu osa-aikatyötä tekevältä pis 300€ suojaosuutta. Myt vain leikataan ja leikataan, eikä silti saada mitään hyvää aikaan, muuta kuin lisää työttömiä ja lisää konkursseja sekä lisää velkaa. Minin tämän maan miljardit oikein menevät? Ylikalliiseen soteenko? No, miksi sitä sitten ylläpidetään tässä maassa?
Päin helvetti tämä maa on mennyt, osaamattomien päättäjien vuoksi, ei sen kansa vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu