YLE , YLE , YLE - HERÄTYS

Maailman muut mediat nonstopina uutisoivat Lontoon terrori-iskuista,mutta YLE lähettää vain Punaisen Heinäkuun ohjhelmakonserttia !

Taas samaa kuin tsunaminaikoina; hallitus ja YLE pihalla maailmanmenosta kuin lumiukot.

Muistakaa maksaa TV-lupanne, tyhmät !
7651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No jos kaikki muut siitä jo tiedottaa, niin kaai sitä yhdeltä kanavalta voi tulla jotain muutakin ohjelmaa niille, joita ei koko vouhotus kiinnosta.

Äänestä
  • punainen heinäkuu kiinnostaa. hmmm mitähän se kertookaan sinusta?

    Äänestä

  • jos Punainen Heinäkuu on tärkeänpää kuin suomenkielinen selostaminen asioista Lontoossa,niin punikki on hyvä vaan, ja jatkaa propadangan kuuntelua.

    Äänestä

  • Vai vouhotus. Toivompa, että sinäkin olisit ollut siellä.

    Äänestä

  • www kirjoitti:

    Vai vouhotus. Toivompa, että sinäkin olisit ollut siellä.

    Opettele kirjoittamaan muslimikoira

    Äänestä

Mikä tieto sinulta on jäänyt väliin? Mikä informaatio huomaamatta? Käännä kanavaa toiselle, vaihtoehtojakin on. Esimerkiksi muut YLEn kanavat, joilta on tullut uutisia puolen tunnin välein ja ohjelmissa on muutenkin käsitelty asiaa.

Jos ei television kaukosäädin tai radion virityssäädin omassa kädessä toimi, niin ei se ole median vika, vaan oma vika.

Pitääkö kaikki tieto aina kaataa suoraan suusta alas?

Äänestä
  • Kun haluaa pysyä ajantasalla maailman tapahtumista on turha katsoa Yleä(tai muita suomalaisia).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unilukkari Naantalista kirjoitti:

Maailman muut mediat nonstopina uutisoivat Lontoon terrori-iskuista,mutta YLE lähettää vain Punaisen Heinäkuun ohjhelmakonserttia !

Taas samaa kuin tsunaminaikoina; hallitus ja YLE pihalla maailmanmenosta kuin lumiukot.

Muistakaa maksaa TV-lupanne, tyhmät !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu