Woke levinnyt jo perussuomalaisiinkin !

Ootteko menettäny omia kavereita wokelle? Meinaan minä menetin yhden tärkeän ihmisen.

Olin kaverin luona tai ilmeisesti entinen kaveri nykyään kun hänen tyttönsä täytti kaheksantoista. No sanoin vitsillä että ennen tuollaisilla herkkuperseillä pelattiin tuplapottia eli pojat ruikki vuoroin ja sitten arvuuteltiin että kenelle on paksuna.

Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja ajattelin että kaverikin ymmärtää hurttia huumoria ja on jutussa mukana mutta ei.

Sanoi ettei ole enää mitään asiaa perheen lähelle. Ihan kuin hän olisi muuttunut vasukiksi vaikka omistaa puolueen kortin kuten minäkin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ootteko menettäny omia kavereita wokelle? Meinaan minä menetin yhden tärkeän ihmisen.

Olin kaverin luona tai ilmeisesti entinen kaveri nykyään kun hänen tyttönsä täytti kaheksantoista. No sanoin vitsillä että ennen tuollaisilla herkkuperseillä pelattiin tuplapottia eli pojat ruikki vuoroin ja sitten arvuuteltiin että kenelle on paksuna.

Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja ajattelin että kaverikin ymmärtää hurttia huumoria ja on jutussa mukana mutta ei.

Sanoi ettei ole enää mitään asiaa perheen lähelle. Ihan kuin hän olisi muuttunut vasukiksi vaikka omistaa puolueen kortin kuten minäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu